keskiviikko 11. tammikuuta 2017

Haaveita ja unelmia

                                     

Ystävältäni,
Pikkuisen Puutarhan  Sametti Hortensialta sain haasteen!
Kiitos!



Tässä vastaukseni haasteeseen

Mitä unelmia toteutit 2016?

Voi, voiko olla niin, että en varsinaisesti unelmoinut mistään hurmaavan kutkuttavasta!?
Minusta on unelmat ovat sellaisia ihania vaaleanpunaisia,
 lähes saavuttamattomia, mutta kuitenkin mahdollisia.
Niinpä ajattelisin, että ikään kuin arkisempia,
 mutta kuitenkin ihania suunnitelmia saatiin toteutettua.


Pehmeästi mutkitteleva ja kaarteleva laattakäytävä
pihatieltä kuistille ja edelleen kasvihuoneelle saatiin toteutettua.
Kasvariin kuljetaan nyt pioniaidanteen reunustamaa pionipolkua.

Toteutunutta unelmaa on se, kun on monta metriä valmista istutusaluetta ja
saa ajella kauniina  kesäpäivänä Taivassaloon Pionien kotiin.
Kun tarvitsee monta uutta pionia pionipolkua reunustamaan..
Angel Cheeks, Huurretta suuteleva kukka, Eden's perfume,
 nimetkin ovat unelmaisia.
Unelmissani ne kukkivat jo ensi kesänä.


Unelmaisiin hankintoihin voisi laskea
vaaleanpunaisen ruusumantelin, jonka ostin Viherlassilan kantis-tarjouksesta,


sekä Zetasilta hankkimani  koristekirsikkapensaan Prunus incisa 'Kojo-no-mai'.
Molemmat ovat nyt Mansikkapaikan varastossa talvehtimassa.
Ehkä niitä onkin parempi kasvattaa ruukuissa tulevaisuudessakin,
kun nämä talvet ovat niin kestämättömiä.

Mitä opit?
Joka vuosi opin saman asian uudestaan.
Puutarhalla on oma tahto.

Voin yrittää muokata siitä mieleiseni, mutta luonto kuitenkin päättää.
Aina kasvi ei viihdy siellä, missä sen haluaisin kasvavan.
Joku haluaa vallata koko penkin itselleen,
toinen vaan hiipuu hiljaa pois.
Persoonallisuuksia.

Minun kuuluu mukautua ja saada kasvit viihtymään.
Ihan niin kuin kissatkin.

Mitä murehdit?
Yleisesti ottaen olen hyvä murehtimisessa.
Melkein asiasta kuin asiasta voi olla huolissaan.
Puutarhassa pyrin olemaan murehtimatta mitään.
Puutarha on nautintoa varten.

Puutarhamurehtimiskiintiö tuli täyteen silloin,
kun vielä kasvatettiin mansikoita myyntiin.
Silloin murehtimista riitti varhaisesta keväästä myöhäiseen syksyyn,
kevään hallayöt, satatuhatta erilaista mansikan tuhoötökkää, kesän sateet,
huvittaako poimijoita tänään tulla töihin.....
Niin elämän paras päätös oli lopettaa mansikanviljely!
Onnea on se, kun ei tarvitse puolen yön aikaan lähteä kolmeksi tunniksi
 levittämään mansikkapelloille hallaharsoja.
Hallayön uhatessa voi vain käydä heittämässä harson
kukkivan marjapensaan päälle.
 laittaa lämmityksen kasvariin pikkuisille taimille,
 kevään sipulikukat kestävät hallayöt ja takatalvet.

Mistä nautit?
Mustarastaan huilukonsertista kevätaamuna,
peipposen iloisesta liverryksestä, nurmikon kastepisaroista kesäaamuna,
valkolehdokin tuoksusta yöttömänä yönä.

Aamuteestä kasvarissa kun aurinko alkaa juuri lämmittää
yön viilentämää kasvaria, kissa tulee seuraksi viereiselle tuolille.
Seurataan yhdessä kun tiainen ruokkii poikasiaan.

Auringon lämmittämän tomaatin tuoksusta ja mausta.


Sunnuntaiaamujen kuohuviiniaamupaloista kasvarissa.
Peratusta kukkapenkistä ja kasvimaasta.


Mitä haaveita on mielessäsi vuodelle 2017?

Nämä haaveet ovat sellaisia, joilla on mahdolllisuus toteutua, tai joiden tiedän toteutuvan.
Tukholman Puutarhamessuja voi jo nyt fiilistellä
 hotellihuoneet, laivaliput ja messuliput varaamalla.
Näistä messuista on voi haaveilla vaikka kuinka etukäteenkin, ne eivät koskaan tuota pettymystä.
Haaveilen monista fiilistelyreissuista taimistoille.

Kuohuviiniaamiaisista kasvarilla ja iltateehetkistä teehuoneella.


Jotain pientä puuhailuakin on suunnitelmissa;
lavakauluskasvimaa tarvitsisi kohennusta,


metsäpuutarhaan hankitaan lisää asukkaita, siirretään kotkansiipiä,
rodojakin voisi hankkia vielä lisää.

Marja

27 kommenttia :

  1. Näistä kuvista voisi päätellä, että unelmasi ovat jo täyttyneet suurelta osin. Menestystä vaan uusille suunnitelmille ja tarpeeksi lempeää talvea.

    Täällä meillä taisi suuri osa kukkia taas paleltua kovissa pakkasissa kun lunta ei ollut juuri nimeksikään.

    Kaikesta huolimatta iloitaan lisääntyvästä valosta ja piilotetaan siemeniä ruukkuihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Unelma; aika monta unelmaa on toteutunut :)
      Kiitos samoin sinulle!
      Toivotaan, että kukkasi selvisivät kuitenkin, ovat yllättävän sinnikkäitä.

      Poista
  2. Niin kauniita kukkakuvia! Miten sitä jaksaa odottaa vielä kuukausia tuota kesää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eeviregina; kiitos :)
      Tiedätkös, leikkotulppaanit auttavat aika hyvin keväänodotusahdistuksessa :)

      Poista
  3. Voin jo silmissäni nähdä pionien reunustaman kivipolun, upea!

    VastaaPoista
  4. Ihana polku, odotan miltä näyttää kesällä.
    Kauniita kuvia, mukavia mietteitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maatuska; kiitos, toivottavasti näyttää vehreältä kesällä :)

      Poista
  5. Teillon kaikki rakenteet, nii viimmeesenpäälle toteutettu. Tua polokuki on nii komia. Hyvin kukkiva, Palibin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Navettapiika; kiitos, tuohon polkuun tuhraantui isännän kesäloma....
      Kyllä. Palibin siinä kukkii.

      Poista
  6. Pionipolku, mikä ihanuus! Onko polun varsi täynnä pioneja? Niitä ei voi olla kyllä liikaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. pioni; niin olisi tarkoitus, toivottavasti pionit nyt lähtevät keväällä kasvuun!

      Poista
  7. Ihanat vastaukset ja kuvat! Tuo polku on niin hienosti toteutettu, pionit kun vielä tuossa keskikesällä kukkimassa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maria; kiitos! Kaikki aikaisemmin hankkimani pionit ovat jo seuraavana kesänä kukkkineet, toivottavasti nämäkin....

      Poista
  8. Ihanaisia kesäkuvia, oikein unelmaisia! Ps. Onko takapenkki jo varattu Tukholman reissulle? Vai vieläkö olisi peukkukyytiläiselle tilaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Intianminttu; kiitos :)
      Jonnekin sun postauksen kommentteihin vähän aikaa sitten laitoinkin, että takapenkki ammottaa tyhjyyttään .....
      On ollut tarkoitus olla yhteyksissä muutenkin, kunhan saadaan lopullisesti päätettyä milloin siellä Tukholmassa ollaan, mutta hyvin todennäköisesti niin, että lähdetään to illalla ja palataan su aamulaivalla. Pe varmaan messuilla ja la niissä puutarhamyymälöissä, tai päinvastoin :)

      Poista
  9. Ihanat kuvat. Tuo laattapolku kasvihuoneelle on todella kaunis ja taidokkaasti tehty ja toteutettu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kruunu Vuokko; kiitos :)
      Meni siihen laattapolkuun kyllä aikaa, perustusten teko on varsin aikaavievää....

      Poista
  10. Tuo polku on viettelevän ihana kasvihuoneelle kulkea! Kuohuviinistä ei passaa minulle, mutta lasillinen lämmintä punaviiniä unelmani kasvihuoneessa olisi autuaallista vaikka laskevan auringon kajossa!! Tosin minulla on juuri valmistumassa naapurin omenoista se kylmempikin versio viinistä. Valkoviinin pitää olla kylmää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo laatu pionia on minullakin, mutta vain yksi puska.

      Poista
    2. Leila Kastelli; polusta tuli aikalailla sellainen kuin pitikin :)
      Eipä se punaviinikään hassumpaa olisi ;D
      Nyt täytyy toivoa pioneille hyviä talviunia, että heräävät sitten keväällä virkeinä!

      Poista
  11. Ensin katsoin, että mitkä pionit! Näenhän ne nyt siinä, ja hyvältä näyttävätkin. Haaveet ja unelmat on hyvä pitää juuri siellä tavoitettavuuden rajoilla. Se kannustaa eteenpäin ja saavutettaessa voi vain huokaista; onnistuin sittenkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riitta Jylhä; toivotaan, että pionipenkistä tulee ajan kanssa oikein muhkea!
      Niinpä, ei sellaista kauaa vitsi, jos haaveilee niin utopistisia juttuja, etteivät ne koskaan toteudu!

      Poista
  12. Niin pajon kaikkea kaunista!
    Tästä tuli niin hyvä mieli!

    VastaaPoista
  13. Voi miten kauniita kuvia, ihan käsinkosketeltavia tomaatit, manteli ja sinivuokko.. Olisipa niin iso piha, että tuollainen pionipolun palanenkin edes mahtuisi, toivotaan, että pionisi kukkivat jo tulevana kesänä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sirkku; kiitos :)
      Niinpä, toivottavasti pionit heräävät keväällä virkeinä!

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥