lauantai 7. tammikuuta 2017

12 kollaasia puutarhavuodesta



Kasvihormoni-blogin Sini 
haastoi  kaikki puutarhabloggaajat osallistumaan 
vuoden 2016 puutarhavuoden kertaamiseen
 kahdentoista kuvan avulla ennen seuraavan puutarhavuoden alkua. 
Kiitos kivasta haasteesta Sini!

Vastaan haasteeseen tällä perinteisellä vuodenvaihteen kuvakollaasikokoelmalla.
Yleensä nämä kollaasit ovat kuuluneet uuden vuoden aattoon,
ikäänkuin kuluneen vuoden tilinpäätöksenä.
Tänä vuonna kollaasit valmistuivat vähän myöhässä,
flunssan kurimuksessa sohvanpohja kutsui enemmän kuin kuva-arkistojen selailu.

Kollaaseissa on vähän muutakin kuin pelkkää puutarhaa,
kaikkina vuodenaikoina puutarha on kuitenkin tärkeä osa elämää.


Tammikuussa lumetonta puutarhaa kuritti ankara parin viikon pakkasjakso 
koko syksyn kestäneen lauhan ja sateisen jakson jälkeen. 
Pakkasjakson jälkeen saatiin meillekin muutaman 
kymmenen sentin lumipeite muutamaksi viikoksi.
Puutarhan yrittäessä selviytyä parhaansa mukaan talvesta, 
puutarhuri muisti pitää tarjoilut ajan tasalla lintujen ruokintapaikoilla. 
Sisällä pirtissä lämmitettiin leivinuunia ja villasukkia valmistui.
Siemenluetteloita oli mukava selailla ja suunnitela kevättä, jättiverbenat ja latva-artisokat 
vaativat pitkän esikasvatusajan, joten tammikuussa pääsi jo ihan tositoimiin. Kylvötöihin!

Helmikuussa lumet olivat sulaneet melkein kokonaan, Ruusakin istuskeli paljaan kallion päällä.
Esikoita, tulppaaneja, pikkuisia sipulikukkia tuli hankittua aina kauppareissuilla ilostuttamaan helmikuisia päiviä. 
Helmikuun lopussa ostin kevään ensimmäisen orvokin!
Pelakuun pistokkaita tuli taas vaikka kuinka paljon.
Nämä olivat erityisen onnekkaita, ne löysivät uudet kodit kesällä puutarhabloggaajien tapaamisessa.
 

Maaliskuussa oli melko lauhaa.
 Pääsiäiseksi hankin kasvarin kaikki ruukut ja astiat täyteen esikkoja, narsisseja, krookuksia ja tulppaaneja, siellä kasvarin viileydessä ne jaksoivat kukkia monta viikkoa.
Muutamalla sunnuntain kuohuviiniaamiaisella käytiin kasvarissa.
Maaliskuun puolivälissä oltiin viikon matkalla Kilpisjärvellä, huikean mahtavalla Haltin-valloitusretkellä.
 Uskomattoman sykähdyttävä kokemus.


Huhtikuun alussa oli keväisen lämmintä ja kaunista, iirikset ja krookukset kukkivat,
sinivaleunikon karvaiset korvat kurkistelivat mullan alta, kasvarin ruukuissa kukkivat orvokit.
Kuun puolivälissä aloitin työt puutarhalla,
Kevään odotettu kohokohta, Tukholman puutarhamessut, koitti kuun loppupuolella, 
Aamulla, ennen messujen aukeamista käytiin hurmioitumassa Kungträdgårdenin kirsikkapuisen alla.
Huhtikuun 25-27. luontoäiti yllätti kunnon lumimyräkällä.
Lumi suli kuitenkin yhtä nopeasti kuin tulikin ja kasvit jatkoivat reippaasti kukkimistaan.
Kaikenlaista kuopsuttelua jo pääsi pihalle tekemään.
 
Toukokuussa oli lämmintä, kirsikkapuut, fritillariat, kaikki sipulikukat kukkivat.
Jännittyneenä piti päivittäin käydä tutkimassa puutarhan tilannetta, talvituhojen laajuutta.
Tappiot jäivät loppujen lopuksi aika pieniksi kuitenkin, monet kasvit kärsivät talvesta, mutta lähtivät kuitenkin sinnikkäästi kasvuun. Vähän myöhemmin ja vaatimattomammin kuin kuin normaalisti.
Syksyllä istutetut sipulikukat ainoastaan tohoutuivat melko totaalisesti.
Viime kesän isoin projekti oli laattakäytävän tekeminen talolta kasvihuonelle.
Käytävää reunustamaan tehtiin myös kiinanmuuri, jonka rajaa uutta pionipenkkiä.
Hui! Kaivuri pihalla! Mitään ei kuitenkaan tuhoutunut!
Oli pätevä työnjohto paikalla, Skini-Onni valvojana,
Onnilla oli iso karvattomaksi ajeltu läiskä rinnassa koko kevään.
Joku naarmu oli tulehtunut paiseeksi ja sen poistamiseksi piti vähän harventaa turkkia.

Kesäkuussa kasvari alkoi lupaavasti rehevöityä, ensimmäiset tomaatitkin kypsyivät.
Ihanat ilonaiheet ja jännityksellä odotetut sinivaleunikot ja tikankontit selvisivät talvesta.
Töissä riitti kiirettä ja kesäkuun kohokohta oli puutarhabloggaajien kokoontuminen täällä Raumalla.
Kukkapenkeissä ja kasvimaalla riitti perkaamista, jotenkin koko ajan rikkikset olivat vähän voitolla....

Heinäkuussa syötiin oman maan mansikoita, 
Takapenkin ladyt kävivät pik-nik risteilyllä, 
Pionien kodissakin käytiin hankkimassa täydennystä uuteen pionipenkkiin.
Turun puutarhamyyymälöissä ja Vakka-Taimessa poikettiin useammankin kerran.
Ruusut, tuoksuherneet ja muut kesäkukat kukkivat.
Kunhan jaksoi kastella, meillä oli todella vähäsateinen kesä, eikä syksylläkään juuri satanut.

Elokuussa tulivat perhoset.

Kasvarissa ja kasvimaalla sai kerätä kesän kypsyttämää satoa.
Punahatut avasivat kukkansa.
Metsissä mustikkasato oli muhkea, omista pensasmustikoistakin saatiin satoa 20 litraa!
Marjapensaissa sai viettää tovin jos toisenkin.
Edelleen piti viritellä kastelusysteemejä.

Syyskuussa kypsyivät omenat, keijuängelmä ihastutti kukillaan.
Kärhöt lähtivät todella hitaasti kasvuun keväällä, monta vuotta vanhat lumikärhöt lavakaulusmaan portilla kuolivat molemmat talven aikana. Hankin keväällä uudet ja syksyllä ne olivat jo kasvaneet yli kaksimetrisiksi ja kukkivat komeasti. Sininen Fujimusume-kärhö harkitsi kauan, mutta päätti avata muutaman kukan elokuussa.
Kuun puolivälissä oltiin lomamatkalla Lofooteilla, kauan suunniteltu matka toteutui viimein.

Lokakuussa oli pari huurteista päivää.
Syksyn ensimmäinen glögipullo korkattiin, linnuille avattiin ravintolat.
Syysasteri ja Fujimusume kukkivat yhä vaan......

Marraskuussa puutarhaa elävöittävät lähinnä eläimet. 
Tintit ja Onni, joka uskollisesti käy hoitamassa kissanminttuaan. 
Ei haittaa, vaikka se on kuivunut ja ruskeakin jo.

Joulukuussa jatkuivat lauhat kelit, muutama lumihiutale silloin tällöin.
Maa pysyi paljaana koko joulukuun.
Joulukuussa on hyvä taas siirtyä pirtin lämpimään.

Joulu.
 Mikä mainio tekosyy leipoa kaikkia herkkuja!
Kääriä pehmeitä paketteja.
Käpertyä  kissan viereen sohvalle.

Tähän päättyy vuosikatsaus vuodelta 2016.

Nyt innolla kohti uusia seikkailuja ja uutta muhkeaa puutarhavuotta!
Ensimmäisset siemenet jo odottavat kylvämistä.....



Marja

42 kommenttia :

  1. Toinen toistaan ihanampia kuvakollaaseja viime vuodelta <3 Toivottavasti uusi puutarhavuosi tuo mukanaan yhtä kauniita elämyksiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piparminttu; kiitos!
      Innolla uutta puutarhavuotta taas odotellaan!

      Poista
  2. Ihania kollaaseja menneeltä ja tapahtumarikkaalta puutarhavuodelta!

    VastaaPoista
  3. Todella kaunis vuodenkierto! On se niin hienoa, kun meillä on vuodenajat, vaikka kevät ja kesä ovatkin ehdottomat lempparit.
    Oikein kaunista ja mielenkiintoista uutta puutarhavuotta Suvikumpuun! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riina; rikkaus ovat nämä vuodenajat, oikein mukavaa toisaalta on se kutkuttava keväänodotus. Eihän sitäkään olisi ilman talvea!
      Kiitos samoin sinulle sinne Vaahteramäkeen!

      Poista
  4. Upea kuvakollaasi menneeseen vuoteesi.

    VastaaPoista
  5. Tyylikkäästi toteutettu haaste!

    VastaaPoista
  6. Täyteläinen, runsas ja kaunis on vuotesi ollut.
    Kiitos Sinulle, kun kutsuit meidät kotiisi ja pidit meitä niin hyvänä!

    VastaaPoista
  7. Kauniit kollaasit! Hienon hieno postaus!! Hyvää alkanutta vuotta sinulle Marja!

    VastaaPoista
  8. Upeasti toteutettu haaste, kuvakollaasit ovat niin kauniita!! Oikein hyvää uutta puutarhavuotta 2017!

    VastaaPoista
  9. Kiitos kauniista vuosikertomuksesta, tuli taas niin odottava olo!

    VastaaPoista
  10. Kauniit kollaasit, josta tuli mieleeni kysyä, millä systeemillä teet kollaasit? Käytän Picmonkeyn ilmaisversiota ja toisinaan myös Picasaa, mutta olisi mukava löytää joku uusi ja hyväksi havaittu vaihtoehto.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Between; kiitos!
      Nämä kollaasit tein Picasalla, kun en ole pitkään aikaan tehnytkään kollaaseja, enkä melkein muistanut enää, miten niitä tehtiinkään ;D
      Photoscapella olen myös välillä tehnyt ja sit mulla oli vielä joku ohjelma, mutta nyt en edes muista mikä se on, kun tosiaan niitä kollaaseja ei ole tullut tehtyä.
      Pitäiskö niihinkin taas perehtyä, ihan harrastuksen vuoksi....

      Poista
  11. Nyt olen ihan hiljaa ja kunnioituksesta sanaton -olipa kaunis ja upeasti toteutettu kollasi vuodestasi!

    VastaaPoista
  12. Niin, niin kauniita kuvia! Kiitos ihanasta blogistasi :)

    VastaaPoista
  13. Kauniit ja niin monipuoliset kollaasit ja kyllä taas on ilo odottaa uutta vuotta ja varsinkin kesää.
    Mutta kävin kuvakollaasit uudelleen läpi ja miten ihastuinkaan marraskuuhun ja Onniin, uskollinen kissanmintun hoitaja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Molley; kiitos! Onneksi on kuitenkin tämä talvikin, että ehtii suunnitella ja odottaa sitä kevättä ja kesää ;)
      Onni kyllä niin tunnollinen, paremmin hoidettua kissanminttua tuskin löytyy!

      Poista
  14. Sulla on aina nii huippu kuvat! Ihanat kollaasit ja runsas kukkaloisto. Monta uutta kasvia oon löytäny sun kuvistas :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Navettapiika; Kiitos :)
      Onpa kiva, jos olen onnistunut esittelemään jotain ennen näkemätöntäkin ;D

      Poista
  15. Ah, mitä kollaaseja täältä löytyy! Sun kuvat on aina takuuvarman mahtavia ja niistä olevat kollaasit eivät jätä kylmäksi. Ihastelin jokaista, maaliskuu jäi erityisesti mieleen. (Ja huhtikuu, mutta siinä kavahdin takatalvea. On se yhtä julma myös näin tammikuussa.) Toukokuun kuva (kaivuria lukuunottamatta) on niin lupaava!

    Kiitos, kun osallistuit haasteeseen!

    Sini K.
    kasvihormoni.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sini K; kiitos sinulle kivasta haasteesta!
      Viime vuoden maaliskuu olikin niin lupaavan keväinen.
      Huhtikuu onkin kuukausista julmin ja toisaalta ihanin, aina se lämpö ja kevät kuitenkin voittaa!

      Poista
  16. Aivan mahtava kuvakollaasien sarja vuodesta! Leivonta- ym. kuvat välissä olivat lisäplussaa kun eihän puutarhahöpsöjenkään elämä ihan pelkkää puutarhaa ole ;) Pitäisi opetella tekemään kollaaseja. En ole vielä kokeillut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pauliina; kiitos!
      Niinhän se on, jotain muutakin elämässä on kuin puutarha. Huhti-toukokuussa tosin ei kyllä juuri muuta päiviin mahdu :D
      Kollaasin tekeminen on ihan helppoa, aikaa siinä näpräämisessä tahtoo kyllä tuhraantua...

      Poista
  17. Taas menin sanattomaksi! Upeat kollaasit ihanasta puutarhastasi, kissoista, pikkulinnuista - kaikesta kauniista...katselin kuvat läpi monta kertaa!

    VastaaPoista
  18. Aivan ihanat kuvat viime vuodestasi!! Eikä taida tämäkään vuosi mennä huonommin. Ihanaa alkanutta viikkoa sinne tv Liisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liisa; kiitos! Aina uskotaan, että tämä vuosi on entistä parempi :)
      Kiitos samoin sinulle!

      Poista
  19. No olet tehnyt vähän kyllä töitäkin noin kauniiden kollaasien kanssa! Ja kissatkin siellä kurkistelevat...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leila Kastelli; kollaasien kokoamiseen kyllä tuhraantuu aina aikaa....
      Kissat niin kuuluvat perheeseen ja puutarhaan :)

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥