lauantai 5. marraskuuta 2016

Pyhäinpäivä


Rauhaisaa Pyhäinpäiväniltaa.

Erityisesti tänään ovat mielessämme he, jotka eivät enää ole luonamme ♥

 Tänään oli kaunis marraskuinen päivä.
Aurinko kulki matalan kaaren pilvettömän taivaan halki.
Joutsenparvi lensi talon yli kohti merta.
Syksyisiä terveisiä huutelivat, keväällä lupasivat palata.

 
 Viikolla iltapäivälehdet lupailivat lumikaaoksen rämähtävän Suomeen.
Meille rämähti kaksi lumihiutaletta maahan ja yksi Ruusan turkkiin.
Pakkasta on ollut yöllä lähes 10 astetta 
ja päivälläkin lämpötila on pysytellyt nollan alapuolella.
Vähän talven tuntua.

Sormustinkukka vähän yllättyi pakkaskeleistä.
Kesän aikana se on kuitenkin ehtinyt kasvatella ison lapsilauman ympärilleen.
Ensi kesänä on taas paljon sormustinkukkia, 
sitä ennen pikkuisten lehtiruusukkeiden pitää selvitä talven koettelemuksista.
Sormustinkukka on hauska, se kasvaa juuri siellä, missä sitä itseä huvittaa.
Tämä hänen luonteenpiirteensä ei haittaa minua yhtään.

Pakkasherra yllätti myös Allin.
Meillä on kulleroiden ja luppioiden keskellä vesiaihe,
 kivipaasi, jonka läpi virtaa vesi.
Hänen nimensä on Alli Paasikivi.
Alli on ollut paikallaan jo monta vuotta,
vettä kierrättävä pumppu on paikoillaan vuoden ympäri.
Syksyllä kun koko paasi on jään peitossa, irrotan pumpun pistorasiasta
ja keväällä taas laitan töpselin paikoilleen.
Aina on pumppu hurahtanut iloisesti käyntiin.
Kestävä pumppu kertakaikkiaan.


 Marraskuun kurjenkello

 
 Höyhenpensaan kuuraisilla ruskalehdillä aurinko ehti hetken leikitellä.
 
 
Ruskeat.
Kaunopunahattu ja luppiot.

Nyt ei marraskuu ole yhtään synkkä ja ikävä!



 Auringon paisteessa leiskuvat lämpimän sävyiset ruskavärit.

Olisikohan huomennakin vielä kaunis päivä?
Kameraa olisi kiva välillä ehtiä testailemaan.

Risuverstaan pelakuut voisin huomenna huoltaa ja kastella,
provado-puikot tökin varmuuden vuoksi jo näin syksyllä niiden ruukkuihin
keväisen kirvainvaasion välttämiseksi.

Kotoisaa viikonloppua sinullekin!


Marja

20 kommenttia :

  1. Ihanat kuvat alkavasta talvesta. Tuo sormustinkukka on aivan upea. Meilläkin on kevyt lumipeite maassa. Tänään, kun aurinko paistoi, oli maisema todella kaunis. - Mukavaa viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anneli A; Marraskuu on alkanut niin kauniina, ei tietoakaan pimeydestä ja loskasta!
      No, illan pimeys laskeutuu tosi aikaisin, mutta se vaan kuuluu loppuvuoteen.
      Matalaltakin paistava aurinko saa kaiken niin kauniiksi.
      Kiitos samoin sinulle!

      Poista
  2. Kaunista, kaunista. Täällä sataa nyt lunta, maa on jo valkoinen. Pihalle on sytytetty kynttilälyhtyjä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Unelma; Niin kaunis on marraskuun alku ollut! Meilläkin on kynttilälyhtyjä jo monessa paikassa, mukavaa tunnelmaa ne tuovat pihalle, vaikka ei lunta täällä olekaan.

      Poista
  3. Kauniita kuurakuvia! Meillä ei lunta ole, mutta kuuraa, pakkasta ja jäätä löytyy auton ikkunasta. Muistokynttilöitä on viety poisnukkuneiden haudoille ja me muut olemme syöneet pyhäinpäivän ateriaa yhdessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eeviregina; Kaunista on kuura, niin paljon kauniimpaa kuin sellainen kurakeli! Jäätä kyllä löytyy täälläkin auton ikkunoista, no ei tosin enää, viriteltiin taas sisätilalämmittimet autoihin.

      Poista
  4. Kauniita kuurakukkia! Jestat miten sormustinkukka tulikin talven yllättämäksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maria K; nyt on ollut tosi kaunista tuolla ulkona. Pahemman kerran ällistyi sormustinkukka kyllä :D

      Poista
  5. Todella kauniita kuvia, ihmeitä linssin läpi.

    VastaaPoista
  6. Hienot kuuraiset kuvat. Upea tuo kuuran kuorruttama kurjenkello:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puutarhamyyrä; kiitos :)
      Kauan on kurjenkellokin jaksanut sinnitellä, kun vielä marraskuussa yrittää kukkia!

      Poista
  7. Teillä päin talvi on värikästä ilotulitusta. Näistä kuvista on poissa kaikki harmaus ja ikävä. Tänne sen sijaan satoi lunta ihan kunnolla ja lisää on luvassa. Suojatkoon nyt kasveja, sillä pakkasen puolella on ollut jo useamman päivän.
    Kivoja muuten nuo erilaisten tavaroiden ja asioiden omat nimet. Kuten tuo teidän Alli-kivipaatenne. Vieraille ne eivät välttämättä heti avaudu, mutta tuovat kertomuksiin mukavaa lämpöä ja inhimillisyyttä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Between; ainakin toistaiseksi värikkyys sen kun jatkuu, meille eivät tunnu osuvan minkään sortin sateet, ei tule vettä eikä lunta!
      Meidän Alli on hyvin inhimillinen, mutta vielä inhimillisempi on meidän Hilma, robotti-imuri! Arvaa vaan, miten hän alkaa valittaa, kun sohvan alla hänen teloihinsa jumittuu kuollut hiiri. No, näin on onneksi käynyt vain kerran. Kaikeksi onneksi Onnilla kuitenkin on tapana jättää minulle tuomansa hiiret näkyville eteisen lattialle.....

      Poista
  8. Teillähän on vaikka kuinka paljon vielä kaunista katseltavaa, ihania kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuulikki; kiitos! Kokonaisuus on meilläkin jo melko lehdetön, mutta kameran kanssa löytää vielä kaikenlaisia yksittäisiä väriläiskiä :D

      Poista
  9. Todella hienoja pakkaspäivän kuvia olet napannut. Marraskuukin voi olla kaunis, kun aurinko pääsee valaisemaan kuuraiset kasvit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riitta Jylhä; kiitos! Nyt onkin ollut todella ihanan aurinkoisia päiviä!

      Poista
  10. Marraskuukin osaa olla kaunis!
    Minäkin ulkoilukin kameraa eilen ja tänään ajattelin tehdä sen taas, vien sen merenrantalenkille;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. pioni; tänä vuonna on marraskuu yllättänyt!
      Hienoa! Kamera tykkää ulkoiluttamisesta :D

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥