sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

Virkistyspäivät

Suvikummun kissojen henkilökunta sai lauantaina luvan lähteä viettämään virkistyspäivää.
Mehän lähdettiin Turkuun.
Siellä olisi ollut puutarhamessutkin, mutta sinne ei nyt menty.
Pelkään yliannostusta, jos nyt menisin puutarhamessuille.
Lataan kaikki odotukseni Tukholman messuille.
Uskallan näin tehdä, sillä vaikka olisi kuinka kovat odotukset, siellä ei koskaan pety!

Ensimmäisenä, jo ennen Turun keskustaa, on Viherlassila.
Kanta-asiakkaat oli kutsuttu kevään avaustapahtumaan.
Hot Dog-tarjoilu ja kaikkea!
Tuolla rullakkojen takana syödään niitä hodareita.
Minä en syönyt, mies söi.
Muuten kuulemma hyvää, mutta ei ollut hot, pelkkä dog vaan.
Ihania magnolioita olisi saanut tarjoushintaan
En ostanut.
Mutta ruusumantelin ostin, tarjoushinta vain 9.50!
Ruusumanteli on ollut tämän kevään ostoslistallani muutenkin.
Moskovan kaunotarta en löytänyt, läheskään kaikki pensaat eivät 
vielä olleet esillä.

Vielä oli paljon keltaista

Pajunkissapuita

Aina ihailen Viherlassilan havujen myyntialuetta!
Niin paljon erilaisia ihania havuja!

Jättituija
Thuja plicata ' Whipcord'
Tämä jotenkin niin vetosi minuun, jotain kiehtovaa on hänessä.
Eikä kasva edes kovin isoksi, vaikka onkin nimeltään jättituija.
En kuitenkaan ostanut, en katsonut edes hintaa.
Mutta jäi mieleen.....
I-vyöhykkeen kasvi, juuri ja juuri voisi pärjätä.

Hempeitä kevätkukkia

Viherlassilasta ostin ruusumantelin lisäksi rungonsuojia (=Onnille tuliaisia),
linnunpöntön, pari fritillariaa, pari orvokkiruukkua ja Turun muratin.
Oli kyllä edullista, tarjousten lisäksi kanta-asiakas sai 20% alennuksen kaikesta!

Kaupungin halki ajeltiin Kauppilaan

Pettämätön kukkaterapiapaikka varsinkin tähän aikaan vuodesta!

Ihana!
Melkein ostin, mutta en kuitenkaan!
Kauppilasta ostin yhden muratin ja lankaköynnöksen.
Poistomyynnistä löytyi tosi korkea metallinen köynnöstuki,
puoleen hintaan!
Sen kun pistää rautasahalla keskeltä poikki, saan tuen molemmille
mantsuriankärhölleni!
Pelkkää säästöä siis Kauppilassakin!

Kauppilasta takaisin Raisioon.
Myllyssä käytiin syömässä ruokaa ja italialaista jäätelöä!


Plantsussa piti käydä vielä tarkistamassa tilanne.




Aika hintava on orvokki-istutus!

Ostin 10 kpl kennon orvokkeja, hinta jotain alle 4€,
ja yhden tulppaanipelakuun.

Hillityt ostokset täälläkin.

Ruokakaupassa vielä käytiin Myllyssä
ja siinä se virkistyspäivä hurahtikin.
Mutta kyllä virkisti!

Kotimatkalla näkyi kaikenlaisia kesävieraita.

Plantsun orvokit istutin kotona savikulhoon.
Pääsivät vielä kasvariin helmihyasinttien seuraan


Viherlassilan orvokkiruukku amppelissa kuistilla.

Mantsuriankärhö on jo herännyt.
Tänä vuonna muuten laitan ne tuet ajoissa paikalleen!

Yöllä satoi.

Tänään on ollut melkein kaunis päivä, välilllä aurinko on melkein paistanut,
aika vilpoista kuitenkin.
Peipposet ja kiurut lauloivat siitä huolimatta.
Myös räkätit saapuivat tänään.
Ei olisi vielä tarvinnut tulla!
Pari perennapenkkiä sain siistittyä ja Mansikkapaikassa talvehtimassa 
olleen hakuropajun toin kasvariiin heräilemään.

Ensi viikolla uusia pihapuuhia!

Hurmaavaa huhtikuuta!




Marja

24 kommenttia :

  1. Ihana kukkapostaus. Et jäänyt mistään paitsi. Mielestäni Turun puutarhamessut olivat melko mitättömät. Olen ollut Tukholman messuilla ja ne ovat ihan toista luokkaa kuin myös Tampereenkin messut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hanne; kiitos :)
      Turun messuilla on yleensä aika hyvin panostettu yleiskoristeluun, mutta muuten en ole sieltä oikein mitään koskaan löytänyt. Paitsi meidän kasvari käytiin sieltä vartavasten tilaamassa muutama vuosi sitten, kun messuilla on aina ne messualennukset ;)

      Poista
  2. Jopas olikin virkistävää tämä :)

    VastaaPoista
  3. Monta ihanaa kukkamyymälää ehdit koluta päivän aikana. Varsinainen terapiapäivä. Näin keväällä sitä on ihan kipeä ja kukkapuutteessa. Hyvää lääkitystä tästä reissusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Irene; kyllä sitä ehtii, kun oikein asiakseen ottaa :)
      Niin malttamaton tosiaan on, kun pihalla on pelkkää ruskeaa....

      Poista
  4. Mitä kukka- ja puutarhaterapiaa!

    VastaaPoista
  5. Ihanan kuuloinen virkistyspäivä ja kaikkea kivaa löysit puutarhaasi :) Tosi symppis tuo alin kuva <3

    VastaaPoista
  6. Marja, kiitos taas tästä puutarharetkestä.

    VastaaPoista
  7. Olipa todellinen terapiapostaus ja ihana retki teillä sinne Turkuun oli tosiaan! Kaikkia herkkuja jo oli tarjolla! Ihailen itsehillintääsi! Jahas ja kesävieraitakin jo noin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saila; juu, kivaa oli! Kyllä nyt pystyy itsensä hillitsemään, Tukholmaa odotellessa :D

      Poista
  8. Ihana kierros teillä ollut! Kivalta paikalta vaikuttaa tuo Kauppila ja Ruusumanteli on suloinen, hyvä ostos. Amppeli on tosi nätti, olen allerginen niille valkoisille muoviamppeleille niin ihastelin kovasti tuota sinun :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sametti Hortensia; oikein tarpeellista terapiaa sain :) Kauppila on tosi laadukas paikka, ja hinnoissa sen myös huomaa...
      Otan aina kaikista muoviamppeleista ne kannattimet pois ja laitan sen ruukun johonkin kauniiseen keramiikka- tai koriamppeliin!

      Poista
  9. Ihan sitten naapurikaupungissa kävitte..:)

    VastaaPoista
  10. No tuohan on ollut melkein kuin olisi messuilla käynyt. Ja hyvä, ettei lähtenyt ihan lapasesta, niin kuin voisi käydä. Alkaa täälläkin jo kesäkuume vallata ja ensimmäiset taimitilaukset laitoin Viherpeukaloille ja kohta sitä pääsee kunnolla shoppailemaan puutarhoille. Ihana kuva, missä kurki ja joutsenet sulassa sovussa. Minäkin bongailen aina kurkia, sillä se on vaan jotenkin niin ylväs lintu. Yhtään kurkea en täällä ole vielä tänä vuonna nähnyt. Terkuin Liisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liisa; vähän niinkuin mun omat messut :D
      Homma pysyi hyvin kasassa nyt, Tukholmassa sitten varmaan jo karkaakin lapasesta.....
      Vähitellen alkaa puutarhoilta löytyä muutakin kuin pääsiäisnarsisseja!
      Meillä ovat jo pari viikkoa kurjet huudelleet tuossa pellolla, kovin paljon on heillä kerrottavaa!

      Poista
  11. Kääk minä pökerryn! Kyllä oli mannaa silmille ja sielulle. Kun katselee tuonne omalle pihalle märän ja siivottoman sotkun sekaan, niin tämä piristi kummasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maatuska; älä nyt, et kai sentään! Vielä taitaa vähän kaikilla omilla pihoilla olla märkää ja ruskeaa, ellei peräti lunta!

      Poista
  12. Minulla ei enää neljän tunnin messuhaahuilun ja sairaalavisiitin jälkeen energiat riittäneet Viherlassilaan, vaikka 20 prosentin alekuponki polttelikin taskussa. No, messuilla hävikki kukkarossa oli mutkan kautta riittävän iso, joten eipä ehkä olisi enää lantteja ollut tuonne puutarhamyymälään kulutettavaksi. Kiva kuitenkin, että teillä oli mukava keväinen reissu ja jotain lähti Turusta mukaankin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Intianminttu; Messuilla aika kuluu yllättävän joutuisasti ja ulos tullessa, viimeistään autoon istahtaessa, huomaa jaloissaan, että on tullut haahuiltua! Meillä oli kiva reissu, eivätkä jalatkaan väsyneet ollenkaan!

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥