keskiviikko 6. huhtikuuta 2016

Melkein helle!



 Olipa ihana päivä tänään!

 Kävin aamupäivällä Mansikkapaikassa maalausstudiollani maalaamassa
terasille tulevia kattolautoja.
Kotiin palatessani vilkaisin auton ulkolämpötilamittaria.
Ajattelin jo, että mittari on mennyt rikki, +14 astetta!
Eikö mitä, saman verran oli varjon puolella tavallisessakin mittarissa.
 Pieni tuulevirekin tuntui lämpimältä henkäykseltä!

Nopeasti kävin sisällä syömässä ja keräsin kissat,
makro-objektiivin, makuualustan mukaani.
Näin keväällä vaaditaan vielä tiettyä nöyryyttä, ihan pitää laskeutua maahan asti,
että pääsee kokemaan kevään ihmeet.
Makroputkea tarvitaan kaikkien ihanuuksien tallentamiseen.

Jaloakileija Aquilegia caerulea "Kristall"
Kauniit valkoiset kukat sitten kesemmällä

 Jouluruusuista tosiaan kuivuivat kaikki lehdet talven aikana.
Kukkanuppuja silti riittää ja uusia lehden alkujakin.

Ihanat sykeröt!
Särkynytsydän Lamprocapnos spectabilis 'Valentine'

Keltakielokki Uvularia grandiflora
Makuualustaa ja makroputkea tässäkin tarvittiin.
Ilahduttavan monta uutta versoa kuitenkin!

Riippajapaninlehtikuusen silmut ovat lupaavan muhkeita.

 Lumikellot.
 Päivän kuva.
Selvää edistymistä.


Kevätkukkaniitty alkaa vähitellen puhjeta kukkaan!

Keväthurmoksen tänään jo pystyi kehittelemään!
Maailmaa tuli katsottua kissaperspektiivistä.
Ihana perspektiivi on se.
Viivikin suostui kuvaan.
Yleensä hän ei halua.
Kevät teki tehtävänsä tässäkin suhteessa.

Illemmalla alkoi sataa ja tuulikin oli varsin navakka.
Mutta päivä oli täydellinen!



Marja

17 kommenttia :

  1. Siellä on tosiaan ollut melkein hellelukemat. Kevätkukkijatkin ovat sen huomanneet. Ihanaa!
    Meiläkin satoi sekä aamulla että illalla. Mutta sekin teki tosi hyvää keväiselle luonnolle. Nyt routa sulaa ja kevään kasvit saavat vettä.
    Viikonlopuksikin on luvattu mahtavaa ilmaa, huomista lukuunottamatta.
    Aurinkoisia päiviä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riina; eilen oli helle, tänään taas ei. Koko päivän satoi ja lämmmintä oli +6 :(
      Sulattaa se sade kyllä routaa.
      Aurinkoista viikonloppua odotellaan :)

      Poista
  2. Ihania kuvia jälleen. Eilen oli kyllä mahtavan lämmintä. Teki hyvää luonnolle. Tästä se vihertäminen ja kasvaminen alkaa. Hämeenlinna veti enkat. Meillä oli +15.5.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suvituulia; oi, teillä oli vielä lämpimämpää! Ihana viherrys alkaa!

      Poista
  3. Ihana päivä ja ihanat löydöt!

    VastaaPoista
  4. Kyllä teillä ollaan jo meitä pitemmällä keväässä. Onneksi muutama kukka on jo auennut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Unelma; täällä "etelässä" tulee kevät vähän aikaisemmin :)
      Kyllä se kevät siellä teilläkin pian pääsee vauhtiin!

      Poista
  5. Lämmintä on ollut pari päivää, ihanaa! Kevään kasvun seuraaminen on aina yhtä jännittävää ja mukavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kurjenkello; niin ihania ovat lämpimät päivät! Kevääseen ei koskaan kyllästy, vaikka kuinka vanhaksi eläisi ;D

      Poista
  6. Lupaavia alkuja! Tänään Helsingin messureissulla matkalla kotiin päin satoi, paistoi, satoi, paistoi...Niin nätti Viivi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Intianminttu; hyvin lupaavaa :)
      Tänään täälläkin on pääasiassa satanut ja tuullut. Nyt illalla vähän selkeni.
      Viivi on sievä, vaikka aina murjottaakin :)

      Poista
  7. Kyllä läikähtelee sydänalassa täälläkin, kun kuviasi katselee. Nuo särkyneensydämen sykeröt ovat kuin huojuva käsimeri kesän parhaalla festarikeikalla. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanna; Kevät saa aikaan läikehdintää :)
      Valentinet festarikeikalla :D

      Poista
  8. Ihanaa kasvua näyttää siellä tulevan. Meilläkin vihdoin melkein kaikki lumet lähteneet ja kukkaset myös alkavat näyttää elonmerkkejä. Nyt vain odotellaan lämpimiä kelejä. Mukavaa viikonloppua sinulla Marja tv LiisA

    VastaaPoista
  9. Uijui, miten paljon herkkiä ja kauniita yllätyksiä sinulta jo löytyy. Erityisesti särkyneen sydämen pienet alut särkivät sydämen <3

    VastaaPoista
  10. Kissaperspektiivi onkin varsin kaunis!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi ♥