maanantai 14. joulukuuta 2015

Raportti

Raportti siitä, mihin olen kuluttanut aikani viimeiset kaksi viikkoa.

Eilen pidettiin meidän kylän joulumyyjäiset.
Pipareita, piirakoita, kakkuja, laatikoita, havutöitä.
Näitä väsäsin pari viikkoa, melkein yötä myöten.

En kuitenkaan yksin vastannut myyjäisten tarjonnasta,
myyjiä oli paikalla kolmisenkymmentä.
Panoraamakuva salista.
Myyntipöytiä tässä vaiheessa vielä ollaan täyttämässä.
Teekkari otti tällaisen hienon kuvan.
Muutkin kuvat ovat pääasiassa hänen kuvaamiaan.
Itse en koskaan myyjäisissä ehdi mitään kuvaamaan.
Nyt olin näppärä ja hommasin kuvaajan!

Kivointa tämänkertaisissa myyjäisissä oli se, kun Intianminttukin tuli käymään :)
Tässä me tehdään kauppaa.
Ennen varsinaisen myyntiajan alkua.

 Myyntihenkilökuntani valmistautumassa asiakasryntäykseen.

Aluksi muutama kuva myyntipöytäni tuotteista.
 





 Suvikummun pihamyyntipiste

Katsotaas sitten, mitä kaikkea muuta myyntipöydiltä löytyi.









 








Vaikka mitä herkkuja ja taidokkaita käsitöitä löytyi myyntipöydiltä.
Kaikki itsetehtyä. 
 
Ovet avattiin kello kaksitoista.

Kuvainnollisesti voisi sanoa, että asiakkaita tuli ovista ja ikkunoista.
Todellisuudessa kuitenkin vain ovista.

Aika uskomatonta, että noin vartissa oli meidän myyntipöytä lähes tyhjä.
Kyllä siinä kolme myyjää tarvittiinkin.
Näissä myyjäisissä kaikki asiakkaat tulevat heti ovien avauduttua ja ensimmäinen puoli tuntia on tosi kiirettä. Loput 2,5 tuntia onkin sitten jo verkkaisempaa.....

Meidäm Mummun Pilkkumi-porukan laatikot myytiin pihalla teltassa.
Laatikot kävivät nekin kaikki kaupaksi, loppuivat kesken suorastaan.


Nyt onkin hyvää aikaa valmistella kaikessa rauhassa omaa joulua.
Kun kaikki piparit ja kakut tuli myytyä, voisi tehdä itselle jotain kaikkein herkullisinta.
Suklaa-taatelikakkua, vadelmasydämiä ja inkiväärivinokkaita ainakin.....
Laatikoita ei välttämättä enää itse kaivattaisi,
niitä on tullut tässä jo testimaisteltua myyjäislaatikoita tehdessä.
Olen kuitenkin luvannut tehdä laatikoita äidille ja muutamalle ystävälle,
jotka eivät myyjäistä ehtineet saada.
Muutaman laatikon toki tekee melkein huomaamatta viimeaikaisten tukkuannosten jälkeen :)


Tänään meillä on ollut tosi onnellisia kissoja,
viime aikoina he ovat jääneet vähemmälle huomiolle ja tänään olen jaksanut ainoastaan
torkkua vuoroin sohvalla, vuoroin sängyllä.
Ainakin kolme kissaa koko ajan tiukasti kiinni kyljessä kehräämässä.


Mukavaa viikkoa!





Marja

24 kommenttia :

  1. Monenlaista herkkua, niin vatsalle kuin silmillekkin, eikä näytä muutamien kuvien perusteella hinnatkaan päätä huimaavan. Itse en ole tainnut käydä juuri koskaan joulumyyjäisissä, kun ei ole vastaan tullut, mutta ehkä pitäis joskus tähänkin ilmiöön tutustua :) Onnellista joulunodotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huopalintu; nuo meidän myyjäiset ovat tosi suositut täällä, vain kaikenlaista itse tehtyä on myynnissä. Nuo himmelitkin ovat tosi taidokkaasti ohuesta nurmilauha-heinästä tehtyjä. Eivätkä tosiaan ole nekään hinnalla pilattu! Kannattaa tosiaan joskus poiketa joulumyyjäsissäkin, niissä on ihan omanlaisensa tunnelma, ihan eri kuin jossain markkinoilla, joilla kiertävät ne samat karkki- ja vaatekauppiaat myymässä tuontitavaraa.
      Kiitos samoin sinulle, ihanaa joulunalusaikaa!

      Poista
  2. Voihan nenä, olisivatpa nämä myyjäiset olleet lähempänä. Mahtava määrä herkkuja ja kaikkea kaunista. Mikä parasta, esillepanoon on paneuduttu huolella. Kuvia katsellessa ymmärtää hyvin, mihin aikasi ja voimavarasi ovat menneet. Nyt on kissat saaneet taas mammansa takaisin, joten nautiskelkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Between; harmi tosiaan kun asutaan niin etäällä toisistamme!
      Vaikka myyjäisten ja kaikkien muidenkin juttujen järjestäminen kivalla porukalla onkin niin hauskaa, vaatii se kyllä aikaa ja paneutumistakin. Mutta nyt vietetään välillä kissojen kanssa laatuaikaa :D

      Poista
  3. Ooh, mitkä myyjäiset! Kaikkea ihanaa. Näkee, että on käytetty aikaa ja vaivaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kurjenkello; totta, tuolta löytyi vaikka mitä ihanaa!

      Poista
  4. Ei kyllä yhtää tartte ihimetellä, että vähä väsyttää :) Waltaasat markkinat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Navettapiika; juu, vähän nyt väsyttää, mutta pian tässä taas virkistyy, kissojen hyvässä seurassa :)

      Poista
  5. Paljon ostettavaa olisi löytynyt minullekin! Mukava tapahtuma.

    VastaaPoista
  6. Kiitos, Marja! Oli kyllä mukava tunnelma tuolla myyjäisissä. Leppoisaa väkeä havaitsin paikalla olevan, kun ehdin osan kanssa vaihtaa sanasen ennen yleisöryntäystä :) Olin onnekas, kun minulla oli tavallaan special-guest-status saadessani piipahtaa moikkaamassa Marjaa ja hänen apulaisiaan ennen virallisia avajaisia. Sai rauhassa ihastella ja katsella Marjan ja muiden töitä. Esillä oli myös kauniita, erimuotoisia himmeleitä. Hienoa, että porukat jaksavat tällaisia tapahtumia yhteistyössä järjestää, vaikka tapahtuman puuhaihmisille lankeaa sitten myös ne vähän vähemmän mukavat puuhat, kuten siivous. Marja on kyllä niin kätevä emäntä, että oksat pois! Melkein pyörryin sen keksi-, kakku-, piirakka-, leipä-, hillo-, mehu- ja maustekurkkumäärän edessä. Ja vielä ne ihanaiset sukat sekä ulkona myynnissä olleet taitavat risusydämet ja upeat havutyöt. Ja ne laatikot! Oih ja voih, on siinä kyllä taitava ja monipuolinen tekijä. Kiitos vielä kaupoista, täällä jo vadelmasydämiä maisteltu, suussasulavia olivat! Nyt koitahan ottaa vähän enemmän iisisti ja nautiskella sopivassa välissä niitä joulupussissa olleita tuliaisia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Intianminttu; oli tosi kiva kun pääsit käymään! Väki oli leppoisaa ja hyvällä tuulella vielä myyjäisten jälkeenkin, kaikilla kävi kauppa hyvin! Silloin ovat järjestäjätkin iloisia, kun väki on tyytyväinen tapahtumaan. Jaksaa ihan hyvin vielä ne jälkisiivoushommatkin.....
      Kiva, jos sydämet maistuvat :)
      Kiitos vielä siitä joulupussista, aivan hurjaa menoa on Ruusalla ollut sen ötökän ja pallon kanssa, toiset kissat eivät juuri ole vuoroa saaneet. Me ei tietenkään Ruusan kanssa maltettu odottaa jouluun, vaan heti avattiin paketit :D
      Sen suklaa-appelsiinijutun kanssa mennään vielä kasvariin tunnelmoimaan, kunhan tilaamani säteilylämmitin tulee, pitäisi ihan lähipäivinä olla jo postissa noudettavissa.

      Poista
  7. Onpa kauniisti laitettu kaikki tavarat esille. Minä olen tottunut vähän kotikutoisimpiin kylämyyjäisiin. Ei ihme, että tavara kävi kaupan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. savea ja papuja; tosiaan on kiva, kun tuolla kaikki panostavat myös tuohon esille laittoon :)

      Poista
  8. Mitä kaikkea ihanuutta onkaan ollut tarjolla.

    VastaaPoista
  9. Voi mahdoton...onkohan Sinun vuorokaudessa noita tunteja siis kuinka monta...valtavasti kaikkea ihanaa, upeaa, herkkuisaa olet valmistanut! Onneksi henkilökunta oli paikalla auttamassa!!! Nyt on Jouluun vielä aikaa, kevätkin alkaa aiemmin...ehdit nauttia kodin Joulun herkutusten valmistamisesta ja kissoista! Rapsutukset kaikille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saila; voi, olisi niitä tunteja melkein tarpeeksi, kun olisi vielä valoa.....
      Hyvä henkilökunta tuolla ja pätevät viralliset valvojat kotona ovat todella kullan arvoisia!
      Jouluun on vielä aikaa vaikka kuinka, kaikki saadaan valmiiksi.
      Ehditään rapsutella kissojakin :)

      Poista
  10. Olet sinä ollut ahkerana ja ihmetellä vain täytyy, että missä ajassa olet kaiken tuon tehnyt. Kauniita käsitöitä ja ihania herkkuja siellä ollut myynnissä kaiken kaikkiaan, joten ei ihme, että kauppa käynyt. Liisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liisa; onneksi hilloja ja mehuja ja käsitöitä on voinut tehdä jo pitkin syksyä....
      Kaikkea kivaa ja kaunista oli myyjäisissä runsain miton!

      Poista
  11. Esillä kaikkea hyvää ja kaunista. Varmasti yksi osa myynnistä on juuri tuo tuotteiden näyttävä esillepano ja tietysti myös laatu.
    Koetahan nyt muutama päivä lepäillä ja viihyä kissojen parissa, antaa ja saada kissaterapiaa.
    Eilen sain lähetyksen sieltä teidän havutorilta, kolme kaunista havukranssia ja vielä yllätyspaketti,kiitos! Yksi kranssi on muuttanut uuteen oveen ja huomenna menee toinen ja yksi tietysti jää tänne meidän ulko-oveen. Kiitä vielä puolestani lähettiteekkaria.
    Täällä on lunta ja niin jouluiset maisemat, olisipa myös jouluna maa valkoinen tähtinen taivas.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Molley; esillepanolla on kyllä iso merkitys ja toiseksi tuolla ei ole myytävänä mitään halpatuontitavaraa, vaan kaikki on itsetehtyä!
      Kissaterapiaa ei saa missään nimessä unohtaa, hetki kissan silitystä ja taas jaksaa :)
      Kiva, että kranssit pääsivät onnellisesti perille. No, Teekkari on kyllä luotettava lähetti :)
      Meillä ei ole lumesta tietoakaan ja loppuviikoksi luvataan taas lähemmäs 10 lämpöastetta! Mutta jouluna on kuitenkin täysikuu!

      Poista
  12. En ihmettele, että pöytäsi tyhjeni vartissa! Jos vertaa pöytääsi niihin pöytiin, joita useimmissä myyjäisissä on tupa tulvillaan niin... Sulla on mielenkiintoinen ja monipuolinen valikoima, olet panostanut pakkauksiin ja esillepanoon. Kaikki on säntillistä ja mietittyä. Näin se kauppa käy! :) Harmi kun en tänä vuonna kerinnyt noihin kekkereihin.

    VastaaPoista
  13. Voi ihme, miten monitaitoinen ja ahkera olet. Upeat myyntituotteet ja hienosti kootut pöydät. Täälläkin on Nihattula, ihan hätkähdin tuota nimeä :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi ♥