tiistai 7. huhtikuuta 2015

a.l.k.u

Nyt se taas alkoi.
Pihaelämä.
Peipposet ovat saapuneet.
Kevään positiivisin ääni on peipposen iloinen liverrys!
Ruusa valloitti välittömästi minun kuvausalustani.
Vielä toistaiseksi harvahkoa kevätkukkaniittyä piti kuvaamani.....

Pääsiäisen ajan pidin paastoa.
Nettipaastoa.
En aukaissut konetta kertaakaan pyhien aikana.
Oikein mukava pääsiäinen oli.

Ruoan suhteen ei suinkaan paastottu.
Päinvastoin.
Herkkuja ja makeaa tuli syötyä niin, että vähään aikaan ei mieli
muuta kuin ruisleipää ja salaattia!
Käytiin naapurissa syömässä ja
naapurit kävivät meillä syömässä.
  
Pääsiäiskakussa oli maitosuklaakerros ja sitruunainen valkosuklaakerros.
Pohja digestiveistä ja oreoista.

Väliin sentään aprikoosi-banaani-passio-smoothie

 
Pashaa ja limoncelloa.
Naapurissa syötiin pasha oikeaoppisesti kulitsan kanssa.
Minulla oli reseptistä oma sovellutus muutenkin, niin ei haitannut tuo limoncellokaan....

Tähän väliin nyt tuo pasha-resepti, niin on tallessa täällä ensi vuotta varten.
Sovelsin tätä Dansukkerin reseptistä. 
Halusin sellaisen ohjeen, jossa keltuaiset kypsennetään.
En pidä ajatuksesta, että pitäisi syödä raakaa kananmunaa....

Pasha
3 tlk (à 250 g) maitorahkaa
100 g pehmeää voita
80 g mantelijauhetta
2 rkl vaniljauutetta
1–2 dl Siro erikoishienoa sokeria
1/2 pussia wienernougat-crushia
100 gr kuivattuja mango-ananas-papaijakuutioita
Limoncelloa
3 keltuaista
2,5 dl vispikermaa





1. Valuta maitorahkat siivilässä jääkaapissa yön yli, jolloin niistä irtoaa ylimääräinen neste.
2. Laita hedelmäkuutiot marinoitumaan pieneen Limoncello-tilkkaan jääkaappiin yöksi.
Seuraavana päivänä:
3. Sekoita huoneenlämmössä pehmennyt voi rahkaan. 
Lisää mantelijauhe, sokeri ja vaniljauute sekä hedelmäkuutiot ja wienernougat-crush.
4. Kaada kattilaan keltuaiset ja kerma. Sekoita kuumentaen, kunnes seos sakenee. Älä keitä. Lisää seos muiden ainesten joukkoon ja sekoita vielä kerran.
5. Kaada seos kylmään veteen kasteltuun ja kuivaksi puserrettuun siivilävaatteeseen, joka on levitetty pashamuotin vuoraukseksi. Painele pashaseos muottiin ja peitä vaatteen reunoilla. Nosta päälle paino ja laita muotti kylmään seuraavaan päivään asti.
6. Avaa siivilävaate ja kumoa pasha lautaselle. Koristele.
Meillä ei pääsiäisen aikaan satanut oikeastaan lainkaan,
joten aikaa vietettiin mahdollisimman paljon pihalla ja kasvarissa.

 
Naapurilla on monta krookusta!

Tänään.
 Tänään meni koko päivä kun siivosin kasvihuoneen.
Suorastaan aikamoinen homma noiden ikkunoiden peseminen!
Verhot tuuletin ja imuroin lattian.
Pääsiäisjutut kukkia lukuunottamatta laiton varastoon ensi vuotta varten.

Toin ensimmäiset pelakuut kasvariin!
Puolet on vielä risuverstaalla.
Kasvarissa on ajastimella toimiva lämmitin,
tuo lamppu on samassa ajastimessa lämmittimen kanssa.
Sisältä näkee nyt, että jos lampussa on valo, pitäisi myös lämmittimen toimia.
Näppärää :D

Ruusan kanssa kierrettiin illemmalla pihalla kuvaamassa.
Ruusalla se makuualusta.
 Buckharat ovat ilahduttavasti lisääntyneet!

Talventähtiä on vain yksi!

Unkarin sinivuokko
   
Krookus ja keijunkukat

 Ruusa kävi huoltamassa ajuruohokasvustoa
 Huomenna kuvataan lisää.
Huomenna on mun vuoro saada se makuualusta!


Hyvää pihaelämää sinullekin!



Marja

21 kommenttia :

  1. Tuo kasvihuone on kyllä kertakaikkisen upea kevätasussaan. Niin ihana lämpö valtasi tänään autosta hypätessä. Jotenkin niin kevät, ja sehän on. Valoakin riitti niin paljon tänään. Ihanaa aikaa,

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saga; sitä kasvihuoneita on niin mukava sisustaa ja kyllä siellä kesällä taas kurkkuja ja tomaattejakin kasvaa....
      Niin ihanalta tuntuu kevään lämpö. Parasta aikaa tosiaan!

      Poista
  2. Vai semmoinen Ruusa, alustan viejä :-D Hurmaava kasvari, ja ruuat, ja kukkaset!

    VastaaPoista
  3. Ai kuin kateeksi käy, kun teil on jo noin kevät. No jos tulee lämmintä, niin pian meilläkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Amalia; vähitellen se kevät vaan etenee.....
      Eikös loppuviikolla jo päästä yli 10 asteen, ei ole kevät kaukana teiltäkään ....

      Poista
  4. Voi taas ihania herkkuja...huokailen huokailen huokailen... Ihanat ja upean suuret pelakuut Sinulla! Ruusa on aikas ihanainen! Kevään ensimmäisistä kukista on niin paljon iloa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan ihanaa lintukangasta tyynyssäsi, ostitko tyynyn valmiina vai kankaana...jos niin mistä? ihanaa on, kanaihmisen unelmaa :D

      Poista
    2. Saila; nyt tuli syötyä herkkuja niin, että ei vähään aikaan taas tee mieli mitään makeaa....
      Pelakuut selvisivät hienosti talven yli risuverstaalla.
      Ruusa on sitä mieltä, että kuvausassistentti tarvitsee kunnon olosuhteet, ei hän missään märällä nurtsilla viitsi istuskella.
      Ostin tuon tyynyn valmiina täältä Raumalta Palaraumasta (=kangaskauppa) Siellä oli tyynyjä valmiiksi ommeltuina ja tuota kangasta myös metritavarana. He tekevät siellä itse niistä kankaista tyynyjä myyntiin. Olin laiska ja ostin valmiin tyynyn, kun en viitsinyt alkaa itse ommella. Tyyny sisätyynyineen maksoi vähän yli kaksikymppiä. Ostin kyllä myös kankaat kahteen verhokappaan ja yhden kankaan, josta teen taulun työhuoneeni seinälle. Joten on minulla itsellänikin vielä ompelemista....

      Poista
  5. Oi noita herkkuja! Ja tuo kasvihuone on kyllä NIIN upea!!!

    VastaaPoista
  6. Pasha on herkullisen näköistä ja varmasti myös maistuvaa. Tänä vuonna en tehnyt pashaa, jotenkin se vain jäi pois omasta ohjelmastani.
    Tuo kukkotyyny on loistava, mistä olet sen hankkinut......

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Molley; kiitos :)
      Pasha on kyllä aika tuhtia herkkua, varsinkin kun ei edes ole tullut sitä paastoa vietettyä ennen pääsiäistä.....
      Tyynyn ostin Palaraumasta, kuten jo tuossa edellä Sailalle tarkemmin kerroin :)

      Poista
  7. Näitä sinun ruokakattauksiasi ei kestä katsoa! Liian ihanaa!

    VastaaPoista
  8. Ihania herkkuja suulle ja silmille. Kevätpihasi näyttää upealta kasvihuoneineen, meilläkin ensimmäiset krookukset ovat avanneet silmänsä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Cheri; kiitos :)
      Kevät on aina niin ihanaa aikaa, jopa tällainen viileämpikin versio on ihan hurmaava!
      Aurinko saisi krookusten ja muidenkin kukkien silmä auki :)

      Poista
  9. Ihana kevään alku!!
    Hetken jo pohdin, onko Ruusa aloittanut jooga-harrastuksen...
    Ja terhakat pelargoniat jo kukassa! Ihanaa!
    Kiitos vielä haasteesta ja häkellyttävän kauniista sanoistasi blogistani!
    Tänään on vastattu ja haaste laitettu maailmalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Susanna; vähitellen kevät saapuu, tänään ihan myrskyn voimalla, aurinko silti paistaa tänään.
      Kissat harrastavat kissajoogaa joka päivä, siihen ei välttämättä tarvita edes jumppamattoa, vaan aina kun on matto näkyvissä, se pitää valloittaa.....
      Kiitos, kun otit haasteen vastaan, tulenpa pikimmiten lukemaan vastauksesi :)

      Poista
  10. Oi mitä ihania herkkuja! Pasha on kyllä minun makuuni, vaikka en ole sitä koskaan itse tehnytkään. Ihanan tunnelmallisen näköistä tuolla kasvarissa. Minulla on vielä kasvarin pesu edessä ja jotta siinä ei olisi kylliksi ikkunoita, niin meidän Rapulassa niitä on vielä kolme seinällistä lisää ja plus sitten talon ikkunat. Tympäisee jo pelkkä ajatus. Mutta vaikka nyt myrskyää, niin aurinko paistaa ja meilläkin pikkuhiljaa alkaa kukkapenkeissä näkymään pientä elämää. Mukavaa viikkoa sinulle Marja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liisa; pasha on varsin energiapitoista, pitäähän paaston jälkeen ollakin ;)
      Kasvarissa on niin mukavaa, ympäri vuoden!
      Voi sentään onpa sinulla urakkaa edessä! Tsemppiä sinulle siihen koitokseen!
      Auringonpaiste saa houkuteltua kukat esiin, ei haitaa tuulikaan.
      Mukavaa viikkoa sinullekin :)

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥