maanantai 14. heinäkuuta 2014

Pionien lumoissa

Suvi vie mennessään, blogi jää väkisin toiseksi.
Onneksi iltaisin olen ehtinyt vähän kuvailla pihan kukkia, 
vaikka kuvat eivät blogiin asti ole vielä päätyneetkään.
 Iltaisin aika kuluu pihalla aina melkein huomaamatta 23 asti,
saunan jälkeen ei jaksakaan enää istahtaa koneen ääreen......

Aamulla kävin taas mansikkapellon läpi, 
2 tuntia kului aikaa ja saalis oli parikymmentä litraa.
Juuri ennen kunnon ukkoskuuroa sain urakan valmiiksi.
Tosi vähän tulee mansikoita tänä kesänä,
sen verran kuitenkin, että syksyn myyjäisiin saan mehuja myyntiin.

Kolme risulintua sain viikonloppuna vielä tehtyä talvisista risuista.
Linnut ovat olleet tilauksessa keväästä asti, aika vaan ei riittänyt ennen.
Tuollaiset tekemättömät työt vaivaavat paljon enemmän kuin se varsinainen työ!
Mutta nyt saan ottaa kutimet esiin, sen verran tiukka piti olla itselle, 
että kutimet saa aloittaa vasta, kun linnut on ensin tehty :)

Mutta nyt asiaan!

Tällä hetkellä meillä on pihalla kasvamassa kymmenkunta erilaista pionia.
Olen luullut, että ne ovat erityisen vaateliaita kasvatettavia,
mutta yllätyksekseni ne ovatkin viihtyneet meillä varsin hyvin!
Kaikki, paitsi Green Halo, ovat kukkineet tänä kesänä.
Tästä syntyikin ajatus isomman pionipenkin perustamisesta 
kasvihuoneelle vievän käytävän varrelle.
(käytävä ja pionipenkki ovat vielä ajatuksen asteella...)
Seuraava ajatus oli päästä näkemään erilaisia kukkivia pioneja.
Sunnuntaina ajeltiin Taivassaloon Pionien kotiin.
Monilla messuilla olen tutustunut heidän huikeaan valikoimaansa,
mutta messuilla ei pääse juurikaan näkemään pioneja kukassa

Pionien kodissa on yli sata erilaista pionia!
Kaikki eivät onneksi olleet enää kukassa,
näistäkin jo meinasi mennä ihan sekaisin!

Kuvissa olevat lajikenimekkeet ovat ehkä luultavasti oikein.
Näytemaassa on melkein jokaisen pionipuskan juurella kuvan mukainen nimilaatta.
Näiden laattojen mukaan laitoin nimet itselleni muistiin.

Sunnuntaina oli oikein helteinen, aurinkoinen ja tuulinen päivä.
Tuuli ja kirkas auringonpaiste tekivät kuvaamisesta entistä haasteellisempaa.
Onneksi oli mies mukana, joka jaksoi kärsivällisesti kulkea kanssani näytealueella ja
varjostaa valkoisella Riviera Maison sateenvarjollani kulloinkin kuvattavaa kukkaa :)

Aluksi kiinanpioneja


 




 Tuoksu nimen mukainen!
  




  
  


Itoh-hybridejä

Alla olevan tekstin olen lainannut Pionien Kodin sivuilta
"Itoh -hybridit
Japanilainen Toichi Itoh onnistui vuonna 1948 tekemään siihen asti mahdottomana pidetyn risteytyksen puuvartisen ja ruohovartisen pionin välillä. 
Itoh -hybridit ovat kalliita hitaan lisäyksen takia. Suuri edistysaskel saavutettiin kun Itoh -hybridien mikrolisäys onnistui kaupallisessa mittakaavassa. Tämän askeleen otti kanadalainen mikrolisäysyritys, nyt näitä "kolmannen sukupolven" Itoheja on lisäyksessä parikymmentä lajiketta. Perinteisen keltaisen värin lisäksi on tullut joukko pioneille aivan uusia värejä kuten esim. kanariankeltainen, kuparinpunainen, persikka/punaruskea ym. 
Itoh -hybridit käyttäytyvät ruohovartisten pionien tavoin. Uudet versot nousevat maasta, pitkät varret eivät talvehdi. Kasvit ovat erittäin pakkasenkestäviä. Maaperän läpäisevyys onkin ainoa tärkeä kasvupaikkavaatimus. 
Itoh –hybridit eivät ole kuitenkaan yhtä arkoja syys- ja talvikosteudelle kuin varsinaiset puuvartiset pionit. Ja näitä kannattaa kokeilla sellaisissakin puutarhoissa joissa puuvartiset eivät maanlaadun vuoksi ole menestyneet. 
Bartzella on ainoa uusista Itoh -hybrideistä joka on ollut lisäyksessä vuosia jo monessa paikassa. Siksipä sen taimien koko, laatu ja hinta ovat vaihtelevia. Suosittelemme hankkimaan kasvit vain kasvavana, loppukesällä juurrutettuna taimena. Avojuurisia ja pienikokoisia kasveja voi löytää parillakympillä, mutta niitä saa kasvattaa pitkään ennen kukintaa. 
Valtaosa myymistämme Itoh -hybrideistä on kukkivia kasveja 3-5 litran ruukuissa. Esimerkiksi Bartzella, Callies Memory, Sonoma Kaleidoscope, Hillary ja Lollipop ovat näitä isoja kasveja. 
Kukat ovat isokokoisia ja erittäin tuoksuvia. Ihmeellisin asia on kukinta-aika: Jokaisen verson päähän kehittyy kukka ja koska versoja tulee maasta pitkin kesää jatkuu kukinta-aika loppukesään. Kahden kuukauden kukinta-aika kesäkuun puolivälistä elokuun puoliväliin on mahdollista. Itoh –hybridien varsi on kova, täysin taipumaton. Kasvit eivät tarvitse tuentaa missään olosuhteissa. "Kolmannen sukupolven" Itoh -hybridit ovat pystykasvuisia 70-80 cm korkeita."

 
Ihan ilman ostoksia en selvinnyt; ostin Lollipop´in,
oikeastaan olisin halunnut ostaa ylimässä kuvassa olevan 
ZZ Rossip´in, mutta ne oli loppuunmyyty.
Tampereen reissulta ostin jo aikaisemmin toisen Itoh-pionin Bartzellan.
Kumpikin odottelee nyt ruukussaan......


 Pionien lisäksi kasvihuoneessa oli todella kauniita ja komeita kesäkukka-amppeleita!
 Keijunmekkoamppeli oli ihan pakko saada myös!



Myytäviä pionin taimia ruukuissaan oli lähes silmänkantamattomiin!

Onneksi on uusi reissu tiedossa heti kun se penkki valmistuu :)

Oikein hurmaavaa heinäkuun puoliväliä!



Marja

22 kommenttia :

  1. Oi, aivan ihania pioneja! Suosikkini on tuo L'Eclatante. Olen itse suuri pionifani, valitettavasti vuokratusta talosta johtuen en ole voinut laittaa omia pioneja kasvamaan, mutta unelma omasta pionitarhasta elää! :) Lämmintä kesää! t. mehumaija.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mehumaija; pionit ovat kyllä niin hurmaavia, vaikka kukinta kestää niin vähän aikaa!
      Unelmia pitää aina olla, kyllä ne joskus toteutuvatkin :)
      Kiitos samoin, mukavaa kesää sinulle!

      Poista
  2. Bartzella on kerrassaan upea, ja Lollipop ja.....ihan kaikki. Olen kerran käynyt Pionien kodissa ja mukaan tarttui silloin kolme pionia. Useimmat olivat siinä vaiheessa jo kukkineet, joten valinta piti tehdä kuvien ja nimien perusteella. On tämä kukkahimo ihan kauheaa ja kauheammaksi vain tulee, kun katselee tällaisia postauksia. Ehkä täytyy ostaa valkoinen sateenvarjo ja keskittyä kuvaamiseen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. between; eivätkö olekin! Kukkahimo ei taida kuitenkaan olla himoista vaarallisimpia !?
      Pitäisi kyllä minukin oikeastaan nyt välillä keskittyä kuvaamiseen, kun on se varjokin hankittuna ;DD

      Poista
  3. Ai niin, jälleen kerran tosi kaunis yläbanneri.

    VastaaPoista
  4. Huikeat pionikuvat! Onneksi tai harmiksi, mulle ei pionipenkkiä puutarhaan mahdu. Jos en sitten uudelleenjärjestele...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. pirkko; kiitos! uudelleenjärjestely pitää mielen virkeänä....

      Poista
  5. Olen Sanaton tässä kukkaloistossa. Ihanaa heinäkuun puoliväliä myös sinne.

    VastaaPoista
  6. Voi mitä ihanuuksia :) Kyllä noissa silmä lepää. Olen rakastunut noihin Pioneihin ja niitä ostinkin muutaman tänä kesänä, mutta lisää on kyllä saatava :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liisa; sieltä tosiaan löytyi toinen toistaan upeampia pioneja!
      Pioneja ei voi olla liikaa!

      Poista
  7. Nythän täällä tulee kiusauksia siellä ja täällä. Romppalassakin oli pionijuhlat. Ne ovat niin kauniita kaikki... Sinun esittelemistäsi tykkäsin eniten Viking Full Moonista ja Lollipopista. Myös Wladyslawa ja ZZ Rossip hurmasivat jalat alta (tai olisivat hurmanneet, ellen istuisi). Onneksi Pionien koti on kaukana - muuten olisin konkurssissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. intopii; (blogi)maailma on kiusauksia täynnä ;D
      Meitä tuo Pionien Koti on pelottavan lähellä, vajaan tunnin ajomatka......

      Poista
  8. Vau, tuonne täytyis joskus päästä...
    Pionikäytävä kuulostaa ihanalta:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. pioni; todella tutustumisen arvoinen paikka!
      Se pionikäytävä täytyy nyt saada ;D

      Poista
  9. On piopni vain niin upea kukka, mutta empä tiennyt niitä olevan noin paljon eri lajeja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mummeli; erilaisia pioneja on todella uskomattoman suuri määrä!

      Poista
  10. Voi ihme noita! Minun maassani eivät pionit menesty, liian hapan maa tai huono hoitaja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leila; eikös olekin ihania!
      Pionit kyllä tykkäävät lievästi happamasta tai neutraalista kasvualustasta, mutta mullan pitäisi olla oikeaa multaa, ei mitään kaupan multapusseista peräisin olevaa. Kunhan vesi ei jää pionin juurelle talveksi (läpäisevä kasvualusta siis) sen pitäisi hyvin pärjätä. Hoitoakaan ei tarvitse melkein ollenkaan :)

      Poista
  11. Heh, näen silmissäni kuvan teistä tuolla pionirivistöjen joukossa :) On sulla kyllä ihanan ymmärtäväinen ja auttavainen mies, kun suostuu valkoista sateenvarjoa pitelemään kukkien yllä!!! Hienoa!

    Ja hyviä kuviahan siitä yhteistyöstänne tuli, pionit ovat kyllä varsin valokuvauksellisia kukkia. Taivassalossa Pionien kodissa kerran vierailleena ymmärrän hyvin, miten suuri houkutus hankintoihin siellä tulee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Intianminttu; Hih, on kyllä niin mukavaa, kun on assari varjoa pitelemässä :) Assari toimi jätski- ja kalasoppapalkalla, käytiin siellä Kustavin käsityöläiskylässä kalasopalla....
      Hillittömän vaikea oli hillitä ostohaluja!

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥