perjantai 20. lokakuuta 2017

Matka.

Viime yö oli syksyn ensimmäinen hallayö,
meillä tosin lämpötila kävi vain juuri ja juuri nollan alapuolella.
Olkkarin ikkunan kukkalaatikoissa edes pelakuut eivät vielä paleltuneet.
Tulevana viikonloppuna kärrään ne joka tapauksessa kompostiin ja
laitan jäkälää tilalle.

Päivä valoisa aika alkaa käydä yhä lyhemmäksi,
puut ovat varistaneet lehtensä, luonto valmistautuu marraskuuhun.

Juuri nyt, ennen marraskuuta ja talven tuloa, tervetuloa virtuaaliselle
2500 km kiertoajelulle Tukholmasta Norjan etelärannikkoa pitkin Stavangeriin
 ja sieltä Hardangerin ja Jotunheimin kansallispuiston kautta Lillehammeriin, 
josta päästään Gävlen kautta takaisin Tukholmaan.

Eteläisellä rannikkoseudulla tuntui lokakuun alkupäivinä vielä ihan kesäiseltä,
parikymmentä astetta lämmintä ja aurinkoista, joskin tuulista.
Tunturiylängöillä päästiin melkein talvisiin tunnelmiin, siellä lämpötila oli nollan vaiheilla.
Matkan varrella maisemat vaihtuvat rannikon tasaisesta alankoalueesta mutkikkaisiin vuoristoteihin,
 karuihin ylänköalueisiin ja vehreisiin laaksoihin.
Reittimme kulki lukuisten tunnelien läpi ja muutama vuono ylitettiin lautalla, 
matkan ensimmäinen vuono, Oslonvuono, tosin alitettiin tunnelia pitkin.

Stavangerissa yövyttyämme lähdimme kohti Norheimsundia, 
pitkin  Norjan suurimmalla alankoalueella Pohjanmeren rantaviivaa seurailevaa maantietä,
 joka kulkee läpi hiekkadyynien ja -rantojen,  hyvinhoidettujen maatalous- ja kulttuurimaisemien.
Jæren, täällä riittää avaruutta ja taivas on korkealla.









Lehmilla ja lampailla oli laajat laitumet.
Täällä Pohjanmeren rannalla ilmeisesti tuulee aina, ainakin nyt tuuli oli suorastaan myrskyisää.
Jossain kuvassa saatta nähdä, miten puutkin ovat ihan vinoon kasvaneita.

Rannikolta sisämaan suuntaan, kohti Hardangerviddan vuoristoylänköjä siirryttäessä maisema muuttuu ihan erilaiseksi.
Tuntureita, vuonoja, vesiputouksia, jyrkkiä vuorenseinämiä, avointa ylänköä puurajan yläpuolella.
Laaksoissa vuonojen rannalla vehreitä kyliä.



Lampaita on Norjassa todella paljon, tässä kerityt versiot.

Tunneleita oli matkan varrella tuon tuostakin.


Tunneleissakin tiet tekivät monenlaisia spiraaleja, ilman navigaattoria kiemuroita ei olisi edes huomannut. Kuten näkyy, ihan suurinta sallittua nopeutta ei kuitenkaan ajettu....

Lærdalstunnelen on Norjan ja maailman pisin maantietunneli. Se on 24,5 kilometriä pitkä ja sijaitsee
Aurlandin ja Lærdalin välillä. Tunneli on avattu v. 2000 ja sen rakentaminen kesti 5 vuotta.
Melko nopeasti rakennettu, kun vertaa vaikkapa eräisiin Raumalla tehtäviin tietöihin.....
 Kun ajoimme Aurlandissa tunneliin, satoi vettä ja oli hyvin syksyinen keli.
Tunnelista ulos ajaessamme vuoren toisella puolella olikin oikein kesäinen ja aurinkoinen keli.



Putouksia on matkan varrella  runsaasti, tässä yksi tunnetuimmista, Steinsdalsfossen





Laakson pohjalla kaunista ja ruskaa ja täysin tyyni sää


Tie ylängölle on mutkikas, jälleen ajonopeus on melko hillitty suurimpaan sallittuun verrattuna 

Viimeisenä ennen puurajaa kasvavat tunturikoivut....
..ylempänä on pelkkää varvikkoa ja kiviä

Ylhäällä on kylmää, usvaista, tuulista ja aurausmerkit asianmukaiset.
Vähän alempana tunturissa maaruska hehkuu, tunturikoivuissakin on vielä vähän lehtiä



Vähän ennen Ruotsin rajaa matkan loistavin ruska.

Tässäpä oli tiivistettynä meidän syysretkemme.

Ajatukset alkavat jo olla tulevissa joulumyyjäisissä ja isänpäivälounaan valmisteluissa.
Pihallakin olisi vielä syystöitä odottamassa, puiden verkottamista ja pihan siivousta.
Muutama kukkasipulikin odottaa vielä istuttamista.


Toivotaan kirpeän raikasta ja aurinkoista viikonloppua!





Marja

16 kommenttia :

  1. Voi, juku kuinka ihania kuvia ♥

    VastaaPoista
  2. Kiitos huikeasta virtuaalimatkasta!
    Ei sitä ihan ensimmäisenä tule ajatelleeksi, että Norjastakin löytyy noin laakeaa ja tasaista, kuin postauksen alun kuvissa. Suomalaiset metrorakentajat voisivat myös lähteä Norjaan excursio-matkalle tutustumaan paikallisiin tunnelitöihin. Ehkä päästäisiin näistä "valmistuu, ei valmistu, valmistuu" -systeemeistä hissukseen eroon.
    On siinä aurausmerkeillä mittaa. Kertoo vähän siitä, millaisia lumimassoja tuolla on mahdollista talviaikaan kohdata.
    Mukavaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Between; ole hyvä vaan😊. Norjassa maisemat ovat todellakin monipuolisia ja hurjan kauniita!
      Suomessa on niin monta juttua, jotka eivät vaan tunnu valmistuvan, se metro, Olkiluoto nyt esimerkkeinä.
      Norjassa on paljon vuoristoteitä, jotka suljetaan kokonaan talvikaudeksi!

      Poista
  3. Oi kuinka upeita kuvia olet ottanut! Olipas ihana virtuaalimatka <3 Kiitos siitä <3 Mukavaa viikonloppua Sinulle :)

    VastaaPoista
  4. Olipas upea matka! Kiitos, kun päästiin mukaan! 😊
    Meillä ei vielä viime yönä ollut pakkasta, mutta ensi yöksi sitä on luvassa. Kärräsin vielä iltatuimaan pelakat autotalliin turvaan.
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riina; oli kyllä mukava reissu!
      Todellakin pitää alkaa varautua talven tuloon....
      Kiitos samoin😊

      Poista
  5. Ihana matka ja loistavat vaihtuvat maisemat. Sinne jylhään maisemaan melkein sukelsin ja tuntui mukavalta mutta toisaaltaan myös pelottavalta.
    Mahtavat vesiputoukset ja varmasti putouksen pauhu kuuluu kauas.
    Norja on kaikessa niin eksoottinen ja ruskakin näyttää siellä niin värikylläiseltä, mutta olihan täällä kotimaassa maanteitten varrella väriä kun tänään ajoimme kesäkodilta tänne kaupunkiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Molley; maisemat olivat todella vaihtelevat ja siellä vuoristoteillä kuului aina putouksen pauhu jostain, kun meni autosta ulos.
      Norja on aina ollut meidän lempilomakohde, niin kesällä kuin talvellakin, aina pitää päästä uudestaan!

      Poista
  6. Kiitos kun otit meidät mukaan matkalle. Upeita maisemia ja varmasti ollut kaikenkaikkiaan hieno matka. - Mukavaa viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anneli A; kiva, jos viihdyit😊. Maisemat olivat kyllä ihan parhaat mahdolliset! Kiitos samoin!

      Poista
  7. Olipa upea matka! Täytyy varmaan joskus lähteä Norjaan, sillä nuo maisemat kyllä houkuttavat ja koukuttavat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hitunen; Norjaan kannattaa lähteä lomalle, ei varmasti tarvitse pettyä!

      Poista
  8. Onpa upeat maisemat. Minäkin olen käynyt Norjassa ruska-aikaan ja en ole koskaan nähnyt missään niin upeaa ruskaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liisa; Norja ei koskaan petä maisemien suhteen, eikä muutenkaan 🙂

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥