sunnuntai 26. helmikuuta 2017

The Teehuone

Kahdet kekkerit yhdellä kertaa.
Tänään pidettiin yhdistetyt Teehuoneen viralliset avajaiset ja laskiaiskekkerit
talvisissa ja lumisissa tunnelmissa.


Teehuone on lähes valmis.
Sisällä pitää vielä tehdä jotain viimeistelymaalauksia keväällä ilmojen lämmettyä,
ovi odottaa maalausta ja ulkopuolelta puuttuvat vielä rännit ja räystäslaudoituksia.
Pikkuseikat eivät estäneet enää avajaisten järjestämistä.
Lämmittimellä saatiin puolessa tunnissa mökkiin 15 lämpöastetta.
Laskiassunnuntaina syötiin tietenkin hernekeittoa (melko juhlallista....?)

Siemennäkkäriä ja pestoa oli hernekeiton seuraksi
Jälkkäreitä tietysti, riittävästi. 
Pavlovaa
Laskiaispullia
Kuohuviini jäähtyi oven pielessä.
Jotain iloa lumestakin.

Ikkunalla kirjopikarililjat

Hurmaavat!
Vein ruukut takaisin risuverstaalle, sillä ensi yöksi on ennustettu tännekin  -20 astetta
 ja päivällä taas lämpötila kohoaa nollan tienoille!

Lavakauluskasvimaa talviunilla

Kasvariin laitoin jo toiveikkaasti uuden omenankukkapöytäliinan, jonka
pohjoisenreissulla löysin edullisesti Pentikin tehtaanmyymälästä.
Lumet ovat onneksi pudonneet itsekseen kasvarin katolta.

Polku kasvarille on lapioitu auki jo moneen kertaan viime päivinä.
Penkat ovat Ruusan korkuiset.

Vähän pitää riehaantua moisesta lumimäärästä!

Perjantaiseen Matinpäivään liittyy uskomus,
 että lumi-Matti joko sulkee tai avaa lumiportit.
Mitä ilmeisimmin Matti on leväyttänyt portit apposen avoimiksi!
Joka päivä ovat mies ja Onni sekä Ruusa joutuneet lumitöihin!
Niinhän se oli, että jos Matin päivänä sataa lunta, 
sataa keväällä vielä niin paljon lunta, että istuva koira peittyy lumeen.
Meillä alkaa bambi jo olla aikalailla hukuksissa!

Risuverstaalla onneksi kukkivat Bridal Crownit!


Riehakasta helmikuun loppua!
Tiistainakin saa vielä syödä laskiaispullia!


Marja

40 kommenttia :

  1. Onnea upean teehuoneen avajaisista! <3
    Se oli jo kesällä niin kaunis, vaikka oli keskenkeräinen. Teillä on kivoja fiilistelypaikkoja puutarhassanne. Ja vaikka lunta on paljon, omenankukkapöytäliina on oikein paikallaan. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riiina; kiitos ♥
      Aina pitää olla joku projekti vähintään suunnitelmissa ja sitten noita fiilistelyjuttuja joskus tulee valmiiksikin.
      Omenankukkapöytäliina oli pakko saada kasvarin pöydälle ;D

      Poista
  2. Aivan hurmaava teehuone teillä! Ja makoisat herkut. :)

    VastaaPoista
  3. Aina on syytä juhlaan, ja avajaiset mitä mainioin syy kohottaa maljat! Herkut näyttävät ihanilta ja pikarililjat suloisilta. Lunta on reilusti, mutta kunhan aurinko ottaa vallan, eipä ole pian hitustakaan:) Kasvari on selvästi jo valmiustilassa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sirkku; ihan totta! Pikarililjat ovat niin suloisia, pääsevät kukkapenkiin jatkamaan kasvuaan kunhan kevät koittaa!
      Eilen illalla alkoi vesisade ja nyt on lumesta häipynyt jo ainakin puolet!

      Poista
  4. Ihana teehuone. Kirjopikarililjat ovat niin täydellisiä. Minun tekemät laskiaispullat eivät ole läheskään noin kauniita, mutta hyvin ne silti maistuivat.

    VastaaPoista
  5. Toivottavasti ei sentään koiran korkuudelta tule enää lunta. Saisi minun puolestani jo kevät alkaa.
    Hieno teehuone teillä. Kauniit ja niin keväiset kirjopikarililjat! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. puutarhamyyrä; toivotaan näin! Tai jos tulee, niin ihan vaan pikkukoiran korkeudelta!
      Kiitos:)

      Poista
  6. Onnea upeaan teehuoneeseen! Upeat olivat näemmä tarjoilutkin, kuten teillä aina on. :) Ihana Fritillaria tuo kevään lumesta huolimatta. ♥ Ihanaa alkavaa viikkoa sinne ja pusut Onnin komeille viiksille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Linda; kiitos ♥
      On kylllä hienoa, että noita sipulikukkia voi ostaa jo näin aikaisin kukkivina, keväämmällä ne voi istuttaa kukkapenkkiin. Pitkäaikainen ilo :)
      Kiitos :)

      Poista
  7. Namskis :) Eilen teki kovasti mieli laskiaispullaa .. Pitäisköhän tänään käydä ostamassa :)

    VastaaPoista
  8. Onnia ihanalle teehuanehelle! Hiano tiiliseinä!
    Ny onki talaven talavisimmat maisemat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Navettapiika; kiitos :)
      Toivottavasti lumet häipyvät samaa vauhtia kuin tulivatkin!

      Poista
  9. Onnea teehuoneelle! Varmasti tulee paljon käyttöä. Ja ihana kirjopikarililja!
    Toivottavasti Matinpäivän loru ei pidä paikkaansa, mehän ihan hukutaan lumeen tänä keväänä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eeviregina; kiitos :)
      Toivotaan näin, onneksi nyt ainakin sataa vettä!

      Poista
  10. Hernekeitto on just hyvä laskiaisena :) Ihanan näköinen tuo kasvari kaiken lumen keskellä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kati; on se :)
      Lumimaisematkin ovat joskus ihan kivoja, mieluummin kuitenkin tammikuussa!

      Poista
  11. Siis ihan täydellinen laskiaispäivä teillä! Tuo teehuone on hurmaavan ihana ja koko pihapiiri niin kutsuva! jotenkin etuoikeutetuksi koen itseni, kun on nähnyt tuon kaiken oikeasti! Ja nuo kaikki herkut vielä maisemien päälle! (hernekeittokin on herkkua ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesätuulia; kiva päivä oli kyllä!
      Kiitos ♥
      Eipä tosiaan hernekeitossa ole mitään moittimista :)

      Poista
  12. Voi mitä herkkuja ja nuo pikarililjat ovat niin hurmaavan keväisiä. Onnea teehuoneen valmistumisesta ja vihkimisestä. Meilläkin lunta riittää, yhtään enempää en kaipaisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Cheri; kiitos ♥
      Lumi tosiaan jo riittäisi, kun itse on niin kevätfiiliksissä, onneksi nyt sataa vettä!

      Poista
  13. Tästä postauksesta tuli jotenkin tosi hyvä mieli! kaikki asiat ovat jotenkin niin hyvässä järjestyksessä ja nautinnollisesti!
    Mukavaa laskiaistiistaita, nyt nautitaan kermapullista :)

    VastaaPoista
  14. Onnea uudelle Teehuoneelle, siellä näyttää viihtyisältä. Ihanat nuo kukkivat ❤

    VastaaPoista
  15. Pikarililja on kyllä aivan hurmaava. Ja niin on tuo teehuonekin - kaikkine herkkuineen.
    Meillä ei muuten Mattina satanut laisinkaan. Huh helpotusta.
    Ostin ilmeisesti samaa omenankukkakangasta viikonloppuna keittiöön. Tosin vahakankaana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Between; ihana ja yksilöllinen on pikarililjan kukka!
      Kiitos!
      Hyvä, että oli sateeton Matti siellä, teille sitä lunta kun tuntuu muutenkin tulevan aina tuplamäärät!
      Omenankukkakangas on suloista, mietin, että pitäisikö tehdä siitä vielä keittiöön verhokappa.

      Poista
  16. Ihania laskiaisherkkuja ja mainio teehuone!

    VastaaPoista
  17. Onnea ihanalle teehuoneellenne! Upeita herkkuja olet jälleen avajaisjuhliin ja laskiaisen kunniaksi valmistanut!

    Miten ihmeessä teillä on lunta noin mahdottoman paljon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saila; kiitos ♥
      Ällistyttävän paljon suorastaan! Onneksi nyt sataa vettä ja ainakin puolet lumesta on jo hävinnyt!

      Poista
  18. Nyt siis on teehuone virallisesti avattu ja siinä mukana juhlittu myös laskiaista.
    Hyvältä näyttää tarjottavat ja kaunis myös tuo pikarililja.
    Huomenna on Onnin nimipäivä, täältä ihanalle kissalle nimpparirapsutuksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Molley; näin on kahdet juhlat yhdellä kertaa :)
      Kiitos!
      Kiitos, käyn rapsuttelemassa Onnia heti, kun hän herää :)

      Poista
  19. Herkullista katsottavaa ja syötävää

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi ♥