Blogin nimi vaihtui Risusydämestä Suvikummuksi.
Sisältö kuitenkin sitä samaa vanhaa ;)
Blogin kuvat suurenevat klikkaamalla
Kuvat ovat omiani, lainata saa luvan kysymällä

Joululaskuri

maanantai 2. huhtikuuta 2012

Puutarhassani


Jo jonkin aikaa sitten sain Lindalta
  Romppala-unelmataloni blogista 
haasteen ja tunnustuksen:



Haasteen vastaanottajan tulee vastata seuraaviin kysymyksiin:

1.Miten puutarhainnostus ja puutarhablogin pitäminen syntyivät?
2.Mikä on erikoisin, ihmeellisin, harvinaisin, tunnearvoltaan suurin tai kaunein lempikasvisi?
3.Mikä on puutarhafilosofiasi?

Lämpimät kiitokset Linda!
Ja terveiset Mimmalle ♥

Koska vastaaminen vaati jonkin verran ajatustyötä,
postauksen aikaansaaminen kesti tovin jos toisenkin :)

1.
Jo lapsena rakastin kukkia.
Mummulla ja faarilla oli ihana puutarha, 
jota mummu rakkaudella hoiti. 
Siellä oli kaikki;
 korkean kuusiaidan ympäröimällä pihalla 
kasvoivat omenapuut, marjapensaat,
perunat, porkkanat ja mansikat.

 Ja mummun ihanat kukkaset,
 lämpimällä talon seinustalla puhkesivat ensin tulppaanit ja helmililjat
 keväisin kukkaan
 ja siitä eteenpäin riitti kukkaloistoa koko kesän ajaksi.
 Syreenipensaista muodostuvassa tuoksuvassa lehtimajassa 
juotiin kesällä päiväkahvit ja leikattiin matonkuteita.
Lasikuistilla kasvoivat
verenpisarat (joiden nuppuja salaa kävin poksauttelemassa),
mustasilmäsusannat, pelakuut ja karjalanneidot.
Elämäni 6 ensimmäistä vuotta asuimme vanhempieni kanssa
 juuri tuolla mummulassa.
Aina paistoi aurinko, pääskyset kaartelivat taivaalla,
kultaisessa lapsuudessa :)
Vanhempani rakensivat sitten meille oman talon,
 he eivät olleet erityisen innostuneita puutarhasta;
siisti perusnurmikko ja ruusupenkki (Europeanaa) olkkarin ikkunan alla 
ja piha-aidan vieressä pieni perennapenkki,
 jossa kasvoi palavaa rakkautta ja tiikerinliljaa....
Mutta onneksi mummulan puutarhaparatiisiin oli lyhyt matka ;)

Aikuisena asuimme pari vuotta kerrostalossa
 kun rakensimme omaa taloa.
 Oman kodin valmistuttua tein ensin pari kukkapenkkiä, 
vuosien olen kuluessa laajentanut puutarhan kasvivalikoimaa.
 Tähän asiaan oleellisesti vaikuttaa kausityöni taimitarhalla....

Ihan ensimmäiseksi ostin juhannusruusun ja särkyneen sydämen.
Kummatkin ovat edelleen voimissaan.
Juhannusruusu vähän liikaakin...

Mieheni vanhemmat pitivät aikoinaan puutarhatilaa kasvihuoneineen,
 joissa kasvatettiin jouluksi krysanteemeja ja ja keväällä salaattia. 
Tämän käydessä kannattamattomaksi he ryhtyivät
 kasvattamaan mansikkaa avomaalla saaden siitä elantonsa.
 Mansikkamaat ovat periytyneet meille kesäharrastukseksi.

90-luvulla kasvattelin Mansikkapaikan pellolla
myös kuivakukkia myyntiin.
Onneksi se muoti on ohi,
 kuivakukista oli tosi iso työ kaikkineen ;)


Blogia olen pitänyt neljä vuotta.
Toisten ihania blogeja aikani seurattuani
halusin itsekin ihan alkuun esitellä risutöitäni ja muita käsitöitä.
Pian mukaan tuli kuitenkin puutarhakin,
koska se on niin oleellinen osa elämääni.

2.
Minulla ei ole mitään hienoja, arvokkaita tai komeita kasveja puutarhassani.
 Ennemmin kaikkea pientä, suloista, hassua. Suloisessa sekamelskassa.
Tunnearvoltaan suurin on kuitenkin valamonruusu
jonka alun olen saanut sieltä mummun puutarhasta.

3.
Puutarhafilosofiani?
Puutarha on minun omani, jossa saan tehdä niin kuin itse haluan.
Saan vaihdella (isoimmat mies ystävällisesti muristen siirtää...)
 kasvien paikkoja, 
saan tehdä hassuja yhdistelmiä.
Puutarhassani saavat myös sammakot ja muut ötökät elellä,
paitsi kirvat saavat häädön.
Etanatkin saisivat lähteä, jos niitä olisi.
Onneksi ei ole, ainakaan tähän mennessä.
Onnin vastuulla ovat myyrät.



Muumimamman puutarha voisi olla esikuvani :)
Koska nurmikko ei menesty koivuja kasvavalla pihalla,
 onkin sammaleinen maanpinta hurmaavan kaunis.
 Minä en hyysää kasvejani, keväällä lannoitan ja kesällä kastelen,
 mutta jos kasvi ei pärjää Suomen talvessa ilman suojausta, 
se ei ole tarkoitettu minun pihalleni.
Rusakoiden varalta yritän muistaa viritellä suojat syksyisin.

Puutarhassa ei tarvitse raataa, muuta kuin ihan pikkuisen.

 Tärkeintä on ilo kasveista ja perhosista ja itsekasvatetusta sadosta.

Mansikkapaikassa on vähän erilainen filosofia,
kaiken sen touhun ja vaivan pitäisi olla kannattavaa.
Tappiota ei saisi tulla, vaikka kyllähän harrastukset aina maksavat.....

Haaste kuuluisi varmaan lähettää edelleen,
vastauksen laatiminen kesti minulla kuitenkin
niin kauan, että varmaan kaikki seuraamani
puutarhablogit ovat tämän jo ehtineet saada.
Kaikki olette sen ansainneet.
Tästä saat kuitenkin ottaa haasteen,
jos haluat kertoa puutarhablogistasi:)


Marja

12 kommenttia :

  1. joo, omassa puutarhassa ihan oman mielen mukaan.

    VastaaPoista
  2. Ihania kuvia blogissasi! Jännä miten puutarhainnostus taitaa olla monella sukuvika :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sukuvika varmaan on. Jossain vaiheessa nuorena ei niinkään kiinnosta, jos joutuu vaikka porkkapenkkiä kitkemään ja harventamaan. Ja muutaman vuoden kuluttua sekin puuha taas on mitä ihaninta ;)

      Poista
  3. Kiva oli lukea! Kaikki lapset taitaa poksautella verenpisaroita :) Muistan miten minunkin mummo nuhteli minua ja siskoani kun nuput oli poksuteltu :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tunnustan nyt, että vielä viime kesänä poksauteltiin työkaverin kanssa töissä niitä nuppuja....

      Poista
  4. Kiitos kivasta postauksesta, samanlaisiin kysymyksiin vastasin juuri Mielen Lumossa :)

    VastaaPoista
  5. Hei! Olen aivan upouusi lukija, satuin tänne sattumalta jostakin toisesta blogista. Jäin kiinni ja selailin postejasi vaikka kuinka pitkälle. Kauniita kuvia, ihania kasveja ja kissoja vielä kaupan päälle, joten tulen uudelleenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiityos annelivia ja tervetuloa lukijaksi. Poikkean pian vastavierailulla :)

      Poista
  6. Kaunis kertomus, oikein sydäntä lämmittää tuo kuvailusi mummosi puutarhasta.

    Menestystä vaan mansikkapaikkasi toiminnalle.

    VastaaPoista
  7. Ihanan kesäisiä kuvia :) Mimma lähettää kehräten takaisin terveisiä! ♥

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi ♥