Blogin nimi vaihtui Risusydämestä Suvikummuksi.
Sisältö kuitenkin sitä samaa vanhaa ;)
Blogin kuvat suurenevat klikkaamalla
Kuvat ovat omiani, lainata saa luvan kysymällä

keskiviikko 30. joulukuuta 2009

Välipäiväpostaus II



Pian on tämän vuoden aika jäädä muistoihin, uusi vuosi on jo ihan nurkan takana odottamassa.
Ihan hyviä muistoja tästä vuodesta jää, enimmäkseen tapahtui mukavia asioita.

Näiden talvisten maisemien myötä toivon teille blogiystäville

Kaikkea hyvää ja onnellisia päiviä vuodelle 2010!





Marja

sunnuntai 27. joulukuuta 2009

Mustaa ja valkoista # 4

Tämän viikon Mustaa ja Valkoista aiheena on "SILUETTI / PROFIILI".



Onnin profiili.
Onni tosin on musta-valkoinen värillisenäkin :)

Lisää profiileja/siluetteja "klik"


YyKaaKoo4 # 3


Viikon haasteaihe:

"syntymäpäiväsi (vain päivä)"






lisää syntymäpäiviä "klik"



Marja



Välipäiviä




Joulu alkaa olla tältä vuodelta paremmalla puolella.

Tänä vuonna vietimme mieheni työn takia "erilaista" joulua täällä Södertäljessä.
Kaikki perinteiset jouluruoat on vielä syömättä, tämä joulu kului hotellissa pizza-linjalla :)
Uutena vuotena olemme onneksi jo kotona, silloin valmistan kaikkea herkullista suomalaista!

Aikaa olen kuluttanut ristikoita täyttämällä ja sukkia kutomalla.
Ruotsalaiset telkkariohjelmatkin on niiiiin tylsiä :(

Nämä perinteiset pitsisukat tulivat jo valmiiksi.
Nallen marjaretki-lanka ei ole tähän mitenkään hyvä valinta, kuvio ei erotu, mutta johonkin tuota kertynyttä lankavarastoa pitää upottaa:)
Nyt puikolla on tulossa 7 veljeksestä miesten sukat, ehdinköhän saada valmiiksi ennen kuin huomenna päästään lähtemään kotiin?

Tässä juuri äsken otettu kuva hotellin ikkunasta, saattaa tulla aurinkoinen päivä tänään, muuten täällä onkin satanut vuorotellen vettä ja räntää.

Eilen kävimme mellandagsreassa, alennusmyynnit alkoivat vauhdikkaasti heti tapaninpäivänä.
Kaikki oli vähintään -50%!





Ihmisiä oli valtavasti liikkeellä, äänimaailma oli kuin persialaisella torilla, ruotsinkielen sanoja ei juuri kuullut.
Kaupunki ei yleensäkään hiljene joulunviettoon samalla tavalla kuin Suomessa, täällä on niin paljon eri uskontokuntiin kuuluvia maahanmuuttajia, jotka eivät vietä joulua olleenkaan.


Muutaman tunnin kiertelyn tuloksena ostin tämän tontun.
Minulla on näitä tonttuja jo ennestään kotona, miehenikin osaa tuoda niitä työmatkoiltaan tuliaisina joulun alla.
Tulee varmaan tontuilla iloinen jälleennäkeminen, kun tapaa Suomeen aikaisemmin muuttaneet sukulaisensa:)

Leppoisia välipäiviä blogiystäville
toivottelee
Marja

tiistai 22. joulukuuta 2009

sunnuntai 20. joulukuuta 2009

Mustaa ja valkoista 3- matkaan jo käy

Mustaa ja Valkoista #3 haasteen aiheena on "MATKAAN JO KÄY"

Iloiset veikot mummon perintöalbumista.
Matkaan ollaan lähdössä, käsi on jo ovenkahvassa :)


Muut matkaanlähtijät löydät napista klikkaamalla





Marja

Joulupuu on rakennettu








Meillä ovat jatkuneet ihanan talviset pakkassäät.

Alkuviikon pakkaslukemat pelästyttivät minut ja päätin olla osallistumatta Rauman joulumarkkinoille. Ajatus 6 tunnin seisomisesta vetoisessa katoksessa tuntui liian hyytävältä. Tuohon päätökseen olen tyytyväinen, tänään ei ollut pakkasta kovin montaa astetta, mutta tuuli oli todella jäätävää ja puolenpäivän aikaan alkoi vielä lumisadekin. Ostajia oli myös edellisvuosia selvästi vähemmän liikkeellä.

Olikin ihan kivaa vaihtelua käydä markkinoilla asiakkaan ominaisuudessa.


Ostettavaa olisi ollut joka lähtöön....


Ostimme kuitenkin vain näitä merikarvialaisia silakoita

ja herkullista, ihanan suussasulavaa, kuumaa loimulohta

Ja eihän ne ole markkinat eikä mitkään, ellei metrilakua myydä joka toisessa teltassa....



Meillä ei ole enää moneen vuoteen ollut sisällä joulukuusta.
Kissat eivät millään malta olla kiipeämättä siihen.
Joskus, kun meillä oli vain kaksi kissaa, toimme kuusen sisälle ja sinä jouluna kuusi kaatui ainakin yhdeksän kertaa, kun kissat kipaisivat kilpaa kuusen latvaan.
Siitä lähtien meillä on ollut vain pihakuusia.

Viikolla tein muutaman tällaisen pienen tuoksuvan joulukuusen


Aluksi tarvitaan ruukku, oasis-sientä ja oasiskartio...

..kokonaisia mausteneilikoita, tähtianiksia, kanelitankoja ja kuivattuja appelsiininsiivuja..
.... kuusenoksia, joissa kasvaa paisukarvejäkälää, näitä löytää yleensä tiheiden kuusikoiden alaoksista.
Tein kanelitangoista varren puuhun, tangot voi kiinnittää kuumaliimalla.

Oasiksesta leikataan ruukkuun sopiva pala.

Puuta voi jo sovittaa ruukkuun....

... alapuolelle liimasin tähtianiksia...

.. ja päällystin kartion jäkäläoksilla, kiinnitin oksat ohuella kukkalangalla.

Pinnalle liimasin kuumaliimalla tähtianiksia, neilikoita ja kanelitankoja

Ruukun pinnan päällystin appelsiiniviipaleilla ja jäkäläoksilla.
Ja huomasin juuri, että siitä ei olekaan kuvaa, lisään sen huomenna, kun taas voi kuvata päivänvalolla :)

Näistä kuusista tulee ihana jouluntuoksu ja kissatkin antavat niiden olla rauhassa :)


Jouluksi lähdemmekin mieheni kanssa "etelään".
Lähdemme tiistaina Södertäljeen, jossa mieheni työprojektin, voimalaitoksen kuljettimien koekäyttö on juuri alkanut ja ketään muuta vapaaehtoista ei löytynyt joulun ajaksi päivystämään sinne.
Nytpä vietämme hotellijoulua ja toivomme, että ei tulisi ongelmia kuljetinlaitteiden kanssa!
Pojilla on onneksi myös joulun ohjelma suunniteltu, että voimme rauhassa lähteä.
Meidän Artisti viettää aattoa serkkujensa kanssa ja muu joulu kuluukin häneltä kitaraa soitellen ja tietokoneella.
Teekkarilla tyttöystävineen on omat menonsa.

Yritetään sitten viettää uutta vuotta perheen parissa :)


Oikein rauhallista ja mukavaa alkavaa jouluviikkoa teille blogiystäväni :)

Marja