keskiviikko 20. maaliskuuta 2024

Hyvää Kevätpäiväntasausta

Viimeistään nyt kevät alkaa ihan virallisestikin.
Kevätpäiväntasauksena aurinko on suoraan päiväntasaajan yläpuolella.
 Päiväntasaajan pohjoispuolella alkaa kevät ja eteläpuolella syksy.
Kevätpäiväntasaus osuu vuosittain päivälle, 
jolloin auringon keskipiste siirtyy eteläiseltä
tähtitaivaalta pohjoiselle.
Päivän ja yön pituudet ovat kaikkialla maapallolla suunnilleen yhtä pitkiä. 







Kevätpäiväntasauksen ja lähestyvän pääsiäisen innoittamana poikkesin
eilisellä kauppareissulla myös puutarhamyymälässä
hakemassa vähän lisää kevätkukkia kasvihuoneeseen,
kun nyt sääennusteet näyttävät siltä, että kukkia ei tarvitse
roudata sieltä yöksi sisälle ainakaan vähään aikaan.
Puutarhamyymälässä perunanarsissit tuoksuivat huumaavasti,
mutta niitä en ostanut kuin yhden.
Sen tuoksu on vähän liian voimakas minun nenääni.



Nämä hienot syklaaminarsissi 'Tête Boucle' t olen ostanut jo aikaisemmin.

Niitä ei voi olla liikaa!

Sievä valkoinen esikko tarttui mukaan,
samoin nippu kerrottuja leikkonarsisseja.
Kukat ovat kasvihuoneessa odottamassa parempaa asettelua ja järjestelyä.

Sunnuntaina kylvin ensimmäiset kukkien siemenet.

Maanantaina olivat ensimmäiset zinniat jo pinnalla.



Tilanne tänään, aika hurjaa vauhtia ne kasvavat.

Kosmoskukat ovat myös jo hyvässä kasvuvauhdissa.

Tänä vuonna kokeilen uutta tapaa kylvää siemenet esikasvatukseen.
Hankin Kukkatarhurien verkkokaupasta  Micro 20 ja Mini 4 Soil Blockerit
jotka prässäävät kasvualustan käyttövalmiiksi kuutioiksi.
Micro Soil Blocker tekeen kerralla 20 pientä kuutiota, 
johon jokaiseen voi kylvää yhden siemenen.
Vähän sitten innostuin ja tein 32 kpl 20 kuution levyjä,
kun niitä syntyi tosi nopeasti ja näppärästi.
Kylvin tosiaan 640 siementä niihin yksitellen.
Salkoruusun siemen oli helppo kylvää, 
leijonankidan siementen kanssa meinasi kärsivällisyys loppua.

Nyt on kylvettynä 6 erilaista asteria, 8 eriväristä kosmoskukkaa ja
zinnioitakin on 8 erilaista, kesäpäivänhattua, irlanninkelloa ja leijonankitoja.
Tuoksuherneet kylvän vasta ensi viikolla ruukkuihin.
Tomaatit ja persiljan olen kylvänyt jo aikaisemmin.
Loput kukat kylvän suoraan maahan ilman esikasvatusta.


Aika tarkkana saa olla nyt kastelun kanssa, 
etteivät nuo pienet kuutiot pääse kuivumaan.
Varovasti pitää kastella, etteivät multakuutiot hajoa.
Hienolla sumusuihkulla on hyvä kastella.
Pieneen tilaan saa kylvettyä paljon, tässä vaiheessa on vielä helppoa,
mutta siinä onkin miettimistä, että mihin ne koulitut taimet saa mahtumaan.
 Mini 4 tekee yhdellä kertaa neljä suurempaa multakuutiota, 
joihin voi prässätä valmiin paikan micro-kokoiselle kuutiolle. 
Kouliminen nopeutuu merkittävästi, kun pikkukuutio vain 
asetetaan omaan kuoppaansa isompaan kuutioon.

Se on vielä harkinnassa koulinko taimet niihin isompiin kuutioihin, 
vai koulinko kuitenkin ruukkuihin, 2-3 taimea aina yhteen ruukkuun.
Sitä ehtii vielä miettiä.


Aurinkoa kevätpäiviisi!


Marja





19 kommenttia :

  1. On tosi kivaa käydä puutarhamyymälöissä, kunhan vaan osaa pitää yllä malttia, mikä on usein ylivoimaisen vaikeaa :) Perunanarsissit ovat ihania ja tuo valkoinen esikko on kaunis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kristiina K; Yritän aina löytää sellaisen puutarhamyymälän, missä on oikein paljon kaikkea.
      Sellaisessa paikassa menee sen verran pyörälle päästään, että ei edes osaa ostaa melkein mitään :D
      Perunanarsissit ovat kauniita ja hurmaavan tuoksuisia, vaikka niiden tuoksu onkin vähän liian voimakas minun nenääni.

      Poista
  2. Mikä ihana kevättunnelma hohkaa kuvistasi ja jutustasi!

    VastaaPoista
  3. Onpa ihanaa kukkatykitysät kuvissasi! Niin kevättä kuin olla ja voi ja sopivaa vastapainoa valkoselle, jota ainakin meillä riittää vaikka kuinka paljon vielä! Soilblocker kyllä houkuttelee kylvämään 😄! Omat kylvöt alkaa ensi viikolla...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saila; Tässä vaiheessa vuotta keltaisetkin kukat ovat oikein ihania :)
      SoilBlockerilla tulee tosiaan kylväneeksi jokseenkin liikaa......

      Poista
  4. Aivan ihanaa kevätkukintaa. Harmi, ettei näillä kulmilla ole noin monipuolisia puutarhamyymälöitä, tai ehkä se on etu kukkaron kannalta. Myös kesäksi sinulla on valtava kukkasato tulossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Cheri; keltaisetkin kukat ovat oikein hyviä näin keväällä, tuovat auringon pilviseenkin päivään. Puutarhamyymälät ovat usein kukkaron kannalta tuhoisia!
      Saattaa olla jonkin ajan kuluttua taimiylituotantoa minulla......

      Poista
  5. Minultapa olikin mennyt kevätpäiväntasaus ihan ohi, vaikka näkyyhän se tuossa kalenterissa ihan selvästi. Ilmankos alkaa jo olla valoisaa aika pitkään illastakin.
    Ihanan keväiset kuvat ja terhakoita taimia sankoin joukoin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minna; Aika hienoa, kun alkaa olla vuorokaudessa enemmän valoisaa kuin pimeää aikaa!
      Taimiylituotanto on nyt uhkaamassa!

      Poista
  6. Onneksi et pystynyt näkemään minun aukinaista suuta kun katselin kuutioitasi herttilei sanon minä . Ja minä kun ihmettelen muutamia omiani . Ihania kukka lajeja olet valikoinut . Taas minä kaipaan leikkokukka penkkiä ....ehkä minä saan sen joskus .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nila; taidanpa olla itsekin vielä pulassa tuon taimimäärän kanssa. Kun vielä itivätkin niin hyvin!
      Leikkokukkapenkki on kyllä aika ihana kesällä, ihan penkkinäkin, vaikka ei niin paljon kimmpuja tulisikaan tehtyä.

      Poista
  7. Huh, siellähän on tehty jo reilusti kylvöjä! Kukkarunsautta on kyllä odotettavissa kesällä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. pioni; vähän tuli runsaanpuoleisesti kylvettyä kyllä! Katsotaan miten kukkien käy kesällä, toivottavasti eivät kaikki pääydy kauriiden kitoihin!

      Poista
  8. Onpas keväinen postaus ja ihanaa kukkarunsautta! Puutarhamyymälät ovatkin oivallisia paikkoja saada pikalataus kevätkaipuuseen. Kiva tuo Soil Blocker, nopeuttaa varmasti koulimista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sirkku; onneksi on puutarhamyymälät, sieltä löytää kevään kädenkäänteessä!
      SoilBlocker on nopea ja tehokas, ihan huomaamatta tulee kylvettyä ihan liikaa.....

      Poista
  9. Ihanaa kukkaloistoa ja vielä odotettavissa olevaa sellaista! En olekaan kokeillut tuota Soil Blockeria.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päivi; toivotaan, että kukkaloisto jatkuu syksyyn asti!
      SoilBlocker on oikein näppärä!

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥