perjantai 29. maaliskuuta 2024

Hyvää pääsiäistä!






Leppoisaa ja aurinkoista pääsiäisen aikaa!

Marja 

sunnuntai 24. maaliskuuta 2024

Palmusunnnuntai

 


Palmusunnuntaista inspiroituneena oltiin tänään Onnin kanssa puutarhahommissa,
tai ainakin kasvihuoneessa.
Pihakierroskin tehtiin, mutta vielä ei näy kukkia, eikä edes nuppuja,
vain muutama pikkuinen piippa on uskaltanut työntää nenänsä maan pinnalle.
Siksi olikin kiva täyttää kasvihuone kevättunnelmalla.
Äsken vein kukkien päälle hallaharson kaiken varalta,
pari vähän viileämpää yötä olisi viedä edessä, ehkä sen jälkeen olisi
ainakin jonkin aikaa plus-kelejä.

Onni toimi taas työnjohtajana ja hyvin hommansa hoitikin.

Kuvassa näkyvät tulppaanit ovat olleet kasvarissa jo kaksi viikkoa,
muutaman tosi kylmän yön viettivät tosin sisällä eteisessä.

Nämä tulppaanit ja ruusut ostin eilen.
K-kaupoissa on aina ihan hyviä tarjouksia.

Nämä kestävät taas monta viikkoa!


Narsissit ja hyasintit olen ostanut viikon aikana eri paikoista.
Syklaaminarsissi Tete Boucle on kerrottukukallinen pikkunarsissi,
niitä tavallisia 'Tête-à-Tête' -narsisseja ostin muutaman,
ne istutin ulos kuistin kukkalaatikkoon.
Mitä ilmeisimmin ne ovat aamulla masentuneen oloisia pakkasyön jälkeen,
mutta virkoavat nopeasti, kun ilma lämpenee.

Meillä alkaa olla pääsiäisvalmistelut hoidossa, 
mämmin tein perjantaina.
Nyt se on tekeytymässä ensi viikkoon asti.
Tänä vuonna muistin tehdä vain yhden annoksen,
viime vuonna tein vahingossa kaksi annosta 
ja sitten mämmiä olikin 10 kiloa!
Ystävät ja tutut joutuivat uhrautumaan ja ottamaan vastaan ylituotannon :D

Aurinkoista pääsiäisviikkoa!


Marja



keskiviikko 20. maaliskuuta 2024

Hyvää Kevätpäiväntasausta

Viimeistään nyt kevät alkaa ihan virallisestikin.
Kevätpäiväntasauksena aurinko on suoraan päiväntasaajan yläpuolella.
 Päiväntasaajan pohjoispuolella alkaa kevät ja eteläpuolella syksy.
Kevätpäiväntasaus osuu vuosittain päivälle, 
jolloin auringon keskipiste siirtyy eteläiseltä
tähtitaivaalta pohjoiselle.
Päivän ja yön pituudet ovat kaikkialla maapallolla suunnilleen yhtä pitkiä. 







Kevätpäiväntasauksen ja lähestyvän pääsiäisen innoittamana poikkesin
eilisellä kauppareissulla myös puutarhamyymälässä
hakemassa vähän lisää kevätkukkia kasvihuoneeseen,
kun nyt sääennusteet näyttävät siltä, että kukkia ei tarvitse
roudata sieltä yöksi sisälle ainakaan vähään aikaan.
Puutarhamyymälässä perunanarsissit tuoksuivat huumaavasti,
mutta niitä en ostanut kuin yhden.
Sen tuoksu on vähän liian voimakas minun nenääni.



Nämä hienot syklaaminarsissi 'Tête Boucle' t olen ostanut jo aikaisemmin.

Niitä ei voi olla liikaa!

Sievä valkoinen esikko tarttui mukaan,
samoin nippu kerrottuja leikkonarsisseja.
Kukat ovat kasvihuoneessa odottamassa parempaa asettelua ja järjestelyä.

Sunnuntaina kylvin ensimmäiset kukkien siemenet.

Maanantaina olivat ensimmäiset zinniat jo pinnalla.



Tilanne tänään, aika hurjaa vauhtia ne kasvavat.

Kosmoskukat ovat myös jo hyvässä kasvuvauhdissa.

Tänä vuonna kokeilen uutta tapaa kylvää siemenet esikasvatukseen.
Hankin Kukkatarhurien verkkokaupasta  Micro 20 ja Mini 4 Soil Blockerit
jotka prässäävät kasvualustan käyttövalmiiksi kuutioiksi.
Micro Soil Blocker tekeen kerralla 20 pientä kuutiota, 
johon jokaiseen voi kylvää yhden siemenen.
Vähän sitten innostuin ja tein 32 kpl 20 kuution levyjä,
kun niitä syntyi tosi nopeasti ja näppärästi.
Kylvin tosiaan 640 siementä niihin yksitellen.
Salkoruusun siemen oli helppo kylvää, 
leijonankidan siementen kanssa meinasi kärsivällisyys loppua.

Nyt on kylvettynä 6 erilaista asteria, 8 eriväristä kosmoskukkaa ja
zinnioitakin on 8 erilaista, kesäpäivänhattua, irlanninkelloa ja leijonankitoja.
Tuoksuherneet kylvän vasta ensi viikolla ruukkuihin.
Tomaatit ja persiljan olen kylvänyt jo aikaisemmin.
Loput kukat kylvän suoraan maahan ilman esikasvatusta.


Aika tarkkana saa olla nyt kastelun kanssa, 
etteivät nuo pienet kuutiot pääse kuivumaan.
Varovasti pitää kastella, etteivät multakuutiot hajoa.
Hienolla sumusuihkulla on hyvä kastella.
Pieneen tilaan saa kylvettyä paljon, tässä vaiheessa on vielä helppoa,
mutta siinä onkin miettimistä, että mihin ne koulitut taimet saa mahtumaan.
 Mini 4 tekee yhdellä kertaa neljä suurempaa multakuutiota, 
joihin voi prässätä valmiin paikan micro-kokoiselle kuutiolle. 
Kouliminen nopeutuu merkittävästi, kun pikkukuutio vain 
asetetaan omaan kuoppaansa isompaan kuutioon.

Se on vielä harkinnassa koulinko taimet niihin isompiin kuutioihin, 
vai koulinko kuitenkin ruukkuihin, 2-3 taimea aina yhteen ruukkuun.
Sitä ehtii vielä miettiä.


Aurinkoa kevätpäiviisi!


Marja





perjantai 15. maaliskuuta 2024

Koska kukkii?

 Sain jo vähän aikaa sitten Hiidenkiven puutarhassa Minnalta Koska kukkii?-haasteen.

Kiitos haasteesta! 
En ole aikaisemmin ehtinyt vastata, mutta eipä tässä vielä kiire ole,
meillä ovat lumet melko hyvin sulaneet, mutta jäätikkö ei ole häipynyt minnekään.
Jää on niin paksua, että sieltä läpi ei puske sitkeinkään kukka.
Huomenna oletettavasti tilanne lumen suhteen on tämän viimevuotisen kuvan kaltainen.
Arvaukset teen nyt viimevuotisten kuvien perusteella, ensi viikoksi on ennustettu kunnon yöpakkasia,
joten jos mitään helleaaltoa ei lähiaikoina tule, kukat avautuvat aikaisintaan samoihin aikoihin kuin viime vuonnakin.

8.4.2023

Kärhöjen juurella kasvavat talventähdet olivat viime keväänä täydessä kukassa 16.4.
Tänään kävin katsomassa, kasvupaikalla on kunnon jääkansi vielä.
Arvaan kuitenkin positiivisesti, että tänä keväänä ne kukkivat 18.4.

14.4.2023


16.4.2023

18.4.2023


Kirsikkapuiston reunalla kuistin vieressä kasvavat sinivuokot olivat täydessä kukassa
23.4.2023.
Tänään niiden päältä oli jää sulanut kokonaan, mutta maa on vielä ihan roudassa.
Arvaan, että tänä vuonna ne kukkivat 21.4.

Seinän vierillä ja pensaiden alla näkyy jo krookusten ja lumikellojen piippoja
ja iiriksetkin kukkivat varmasti ennen talventähtiä ja sinivuokkoja, mutta
valitsin nämä sillä perusteella, että ne ovat vielä tällä hetkellä jään alla, tai ainakin maa on vielä ihan jäässä. 

Raparperi ei varsinaisesti ole kevätkukka. 
Tuunasinkin sen verran tätä haastetta, että arvaan, milloin saadaan kevään ensimmäinen raparperipiirakka.

Yleensä olen tehnyt äitienpäivänä kevään ensimmäisen raparperipiirakan,
mutta viime keväänä leivoin piirakan jo vappuna!


Tänä keväänä on sama tavoite raparperipiirakan suhteen.
Tavoitteeseen pääsemiseksi täytyy käyttää vähän dopingia,
tänään laitettiin raparperipenkin päälle hallaharso, joka peitettiin vielä muovilla.
Vappuna raparperipiirakkaa!

Tässä vielä haasteen säännöt:
 Valitsemissasi kasveissa ei saa näkyä nuppuja veikkaushetkellä. Poikkeukseksi laskettakoon puuvartiset, joissa saa olla kukkasilmuja. Kasvien kohdalla olisi hyvä olla vielä lunta/jäätä tai edes sen verran routaa, että kasvi on vielä lepotilassa. On nimittäin aivan eri asia veikata kukinnan alkua lähipäiville kuin viikkojen (tai kuukausien) päähän. Kukinnan alkua saa vauhdittaa esim. lapioimalla lunta pois kukkapenkin päältä, mutta harsot ynnä muut normaalikeväästä poikkeavat viritelmät lasketaan dopingiksi. Ja tietysti kukinnan alkua saa myös viivästyttää vaikkapa peittämällä lupaavan näköiset piipot lumella, jos jotain niin järjetöntä haluat tehdä. Kerro, keneltä sait haasteen ja haasta vuorostasi mukaan muutama kaveri. Olisi myös kiva, jos kävisit laittamassa Hiidenkiven puutarhassa -blogiin haasteen aloituspostaukseen kommentin osallistumisestasi. Raportoi myöhemmin keväällä, kuinka hyvin kukkakevään ennustaminen sinulta onnistui.

Nyt en ole ihan tarkkaan selvillä, ketkä kaikki on jo haastettu,
joten en haasta ketään erityisesti,
mutta nappaa tästä haaste itsellesi, jos sinua ei vielä ole haastettu!

Pari kuvaa vielä tältä päivältä

Ruusan ja Oskarin kanssa käytiin tarkistamassa jää- ja lumitilanne.
Kurkattiin myös kasvihuoneeseen.
 

Kuten tästäkin kuvasta voi nähdä, lumi on sulanut, mutta jäätikköä riittää.
Toki luntakin vielä on niissä kohdin, mihin sitä talvella kolattiin.

Ruusa suunnitteli kesämökkiä itselleen tähän laatikkoon.

Kasvihuoneessa pikkusipulikukat kukkivat iloisesti.
Täytyy huomenna illalla taas muistaa ottaa ne sisälle,
etteivät palellu yöllä. 
Muutama kymmenen pakkasasteen yö näyttäisi olevan tulossa.




Mukavaa viikonloppua!


Marja


lauantai 9. maaliskuuta 2024

Vain kolme kuvaa kuukaudessa

Maaliskuu on jo hyvällä alulla ja niinpä onkin
Kristiina K:n  "Vain kolme kuvaa kuukaudessa"- haasteen aika, 
 kuukauden kirjain haasteessa on tietysti M.

Ensimmäinen M-sana on ajankohtainen, aika lailla mielipiteitäkin jakava mämmi,
toiset tykkää, toiset taas ei.
Pääsiäiseen on enää aikaa vajaa kolme viikkoa, mutta vielä en ole mämmiä tänä vuonna tehnyt.
Kuva onkin viime vuodelta.
Tämä suomalainen perinneruoka tehdään mämmimaltaista, ruisjauhoista ja vedestä
 imellyttämällä ja paistetaan imellyttämisen jälkeen uunissa.
Mämmiä on helppo valmistaa, aikaa imellyttämiseen kuluu monta tuntia
ja imellyttämisen jälkeen sitä vielä keitetään vähän aikaa,
jolloin saa olla todella tarkkana, että se ei pala pohjaan.
Tämän jälkeen se jäähdytetään haaleaksi ja kaadetaan tuokkosiin tai vuokiin
ja paistetaan uunissa vielä 2,5 tuntia.

Itse teen mämmin Marttojen ohjeella ja kypsennän sen pahvisissa tuokkosissa.
Kuvassa näkyvän tuohituokkosen on isäni tehnyt joskus kauan sitten.
Näitä tuohituokkosia minulla on vielä muutama, niitä voi käyttää aina uudelleen,
kun tyhjentyneen tuokkosen laittaa likoamaan kylmään veteen ja sen jälkeen harjaa puhtaaksi.
Parin viikon kuluttua otan taas tuokkoset esiin ja laitan maltaat ja ruisjauhot ilmeltymään.



Toisessa M-kuvassa on merikotka
Merikotka on Suomen suurin petolintu.
 Sen siipien kärkiväli voi olla lähes 2,5 metriä, sillä on iso ja vahva nokka, 
pitkä kaula ja lyhyt pyrstö. 
WWF: 
Merikotkien määrä on lisääntynyt pitkään koko Suomessa. 
Kannan kasvu näyttää kuitenkin hiipuneen lajin tärkeimmillä esiintymisalueilla 
Ahvenanmaalla, Saaristomerellä, Satakunnassa ja Merenkurkussa. 
Sisämaasta paljastuu vuosittain joitakin uusia merikotkan reviireitä. 
Sisämaassa kanta on kuitenkin edelleen hyvin harva.
Täällä lisää tietoa merikotkasta.
Tämän merikotkan olen kuvannut vuosia sitten Norjassa, 
kun olimme Hurtigruten-risteilyllä ja 
siellä pääsi myös merikotkasafarille Lofoottien lähellä.
Ikimuistoinen retki ja linnut!





Kolmas M-juttu on muurahainen
Samaan hintaan saat nyt ihailla myös leppäkerttua, joka
muurahaisen kanssa on pionin nupulla maistelemassa 
pionin mehukkaasta kukkanupusta erittyvää sokeripitoista nestettä.
Muurahaisista ei ole mitään haittaa pionille ja kesän aikana 
saalistaessaan muurahaiset pitävät kurissa monia tuhohyönteisiä.
Yhteen suurehkoon pesään viedään kesän aikana miljoonia ötököitä, 
 joista suuri osa on tuhohyönteisiä.
Muurahaiset viestivät keskenään tuoksuaineilla eli feromoneilla. 
Muurahaisten aivot eivät ole järin suuret, mutta silti ne kykenevät yhteistyöhön.

Täällä kerrotaan lisää muurahaisten elämästä


 Ja täältä löytyy linkit muihin M-kuviin.



Marja