tiistai 31. heinäkuuta 2018

Sateen jälkeen


Tänään satoi ja ukkosti, kuten sunnuntaina ja maanantainakin.
Rauman eilinen ukkosmyräkkä ylitti jopa valtakunnallisen uutiskynnyksen.
Me asumme n. 10 km päässä keskustasta, meillä satoi eilen 10 mm, ilman tuulenpuuskia.
Pahin myräkkä osui kaupungin keskustaan, puita kaatui ja vesi tulvi kaduilla ja talojen kellareihin.
Tänään päivällä ei vettä enää ollut kaduilla, kellarien kuivatus kestää pidempään....
Tämänpäiväinen ukkosrintama ohitti kaupungin keskustan, meillä jyrähteli muutaman kerran hyvinkin lähellä, mutta vettä satoi kuitenkin taas varsin maltillisesti, 16 mm tällä kertaa.

 Illalla usva nousi kostuneelle pellolle.
Ennen sadetta lämpötila oli taas yli +30 astetta, sateen jälkeen +27.
Ilmankosteus on varmaan lähes sata.

Nyt pihalla kaikki kasvaa suorastaan silmissä, kun lämmön lisäksi on kosteutta.
Lavakauluskasvimaa räjähtää kohta!

 Sateen tauottua käytiin Onnin kanssa tarkastuskierroksella pihalla.
Harmillisesti Onnin masukarvat kastuivat märällä nurmikolla.
Turkki piti huoltaa välillä.
Rehevää kissanminttukasvustoa Onnin kelpaa esitellä.

 Pisamakello  Campanula punctata 'Pink Octopus
Pisamakellot ovat kovia leviämään, mutta tämän olen istuttanut sellaiseen kallionkoloon, että uskon pärjääväni sen kanssa.

Komealuppio Sanguisorba hakusanensis
Luppioita on todella paljon erilaisia, tämä komealuppio on varmaan niistä suurin.
Olen ostanut tämän vuosia sitten Vakka-Taimesta ja puska suurenee vuosi vuodelta.

 Mantsuriankärhö Clematis mandshurica pulskistuu myös vuosi vuodelta.
Sille eivät riitä enää mitkään tuet, korkeutta on varmaan taas lähemmäs kolme metriä ja leveyttä varmaan saman verran. Se tuntuu viihtyvän kerrassaan mainiosti.

Jaloritarinkannusten Delphinium, tarkempaa lajiketta en tiedä, mutta olen yrittänyt hankkia vähän matalampia lajikkeita. Tämä vaaleansininen on erityisen hurmaava.


Huomenna on jo elokuu.
Helteisen kesän kypsyttämä sato alkaa valmistua.

Mutta kesä jatkuu vielä......

Herkullista elokuuta!


 Marja

perjantai 27. heinäkuuta 2018

Lukuisia uusia baareja!

Pihalla on jo useita anniskelupaikkoja ja koko ajan aukeaa uusia!
Tänään drinkillä poikkesivat Argynnis paphia ja Nymphalis io

Punahatun mesibaarissa keisarinviitta ja mehiläinenkin on työpäivän päätteeksi poikennut yksille.


Voisitko noin ajatuksen tasolla kuvitella kevyempää kesäpuuhaa kuin perhosten kuvaaminen?

Erilaisilla somen keskustelupalstoilla "määrätään"  nauttimaan helteestä, ei saa valittaa.
En minäkään valita, sillä ilmat ovat sitä mitä ovat.
 Eivät ne valittamisella tai toivomisella muuksi muutu.
Mutta kukaan ei voi pakottaa minua nauttimaan näistä helteistä. 
Tykkään kylmästä, Lappiinkin mennään aina tammi-helmikuussa, kun siellä on kunnon pakkaset.
Toukokuusta lähtien olen haaveillut sopivan lämpimistä kesäkeleistä, sellainen + 20 astetta
olisi niin ihanteellinen.
Tänä kesänä erityinen onnen aihe on ollut sadepäivä.
 Niitä on täällä meillä ollut toukokuun jälkeen ihan kaksin kappalein!


Tänään kävin kuvaamassa perhosia iltapäivällä viiden jälkeen.
Edes saunassa en hikoile niin paljon kuin äsken tuolla pihalla!

Vaan kyllä nämä helteetkin joskus loppuvat!
 
Uusia mesibaareja avautuu päivittäin.
Punahatut ovat olleet avoinna jo muutamia päiviä ja punalatvat Eupatorium dubium 'Baby Joe' avautuvat ihan pian.

Kukkakärpänen ja huopakaunokki  Centaurea dealbata



Valkoalpi. Lysimachia clethroides, on myös varsin suosittu perhosten keskuudessa.

Kaunopunahattujen Echinacea purpurea, baarit ovat yleensä aina täynnä.

 Neitoperho Nymphalis io, punahatun mesibaaritiskillä
  


 Viereiseen baariin poikkesi Keisarinviitta Argynnis paphia.



 Neitoperho isotähtiputkella Astrantia major

Onneksi  Onni oli pihalla mukana kannustamassa!


Täällä Raumalla on kuluneella viikolla vietetty Pitsiviikkoa 
ja kansainväliset markkinatkin ovat levittäytyneet kaupunkiin. 
 Markkinat ovat olleet täällä jo muutamana kesänä, niiden tarjonta on jo tullut nähtyä, 
joten koko viikon olen pysytellyt kotona. 
Yhteenkään pitsiviikon tapahtumaan en ole osallistunut.

Huomenna on työpäivä ja pakko lähteä kaupunkiin.
Varmaan täytyy tässä tehdä joku selviytymisstrategia, miten siellä torilla paahteessa selviää
taas 6 tuntia. Onneksi on ne kuuluisat torikatokset, joiden alla on aina kunnon ristiveto!
Riittävästi vaan juomaa mukaan.

Edessä on heinäkuun viimeinen viikonloppu,
otetaan siitä kaikki ilo irti!


Marja

torstai 26. heinäkuuta 2018

Iloisia uutisia

Clematis viticella  Romantika

Kohta ollaan jo elokuussa ja toukokuussa alkaneet helle ja kuivuus jatkuvat yhä.
Kesä on kulunut lähinnä puutarhan hengissä  pitämiseen, edes jotenkin.
Sadettimien siirtelystä on tullut joka aamuista ja - iltaista rutiinia.
Illan myöhäisinä ja aamun varhaisina tunteina tehdystä kastelusta on ollut edes pientä hyötyä.
Kastelusta ovat päässeet osallisiksi myös rikkaruohot, jotka ovat kasvaneet oikein reippaasti.
Niin jo odottelen viileämpiä kelejä, että pääsisin kitkentäpuuhiin.
Sellaiset + 20 astetta tuntuisi jo ihanan viileältä!


Helteiden osalta ei ole lähiaikoina luvassa helpotusta,
mutta tämän päivän iloinen yllätys oli vesisade!
Mitkään ennustukset eivät sitä luvanneet, mutta iltapäivällä taivaalle alkoi kertyä
 poutapilviä, jotka vähitellen muuttuivat yhä tummemmiksi.
Ensin salamoi ja kolisi vähän aikaa ja sitten alkoi vesisade.
Vähän yli tunnin satoi tasaista sadetta.
Tasan 20 mm!
Voi miten ihana näky!
Huomenna aamullakaan ei tarvitse viritellä sadettimia!

Ukkonen ei ollut ihan tässä kohdalla, mutta muutaman kilometrin päässä kahdessakin paikassa satama sytytti pienet maastopalot, jotka palokunta sai nopeasti hallintaan.
Mitään isoa vahinkoa ei ehtinyt syntyä.

Vähän savunhajua tuntui meillä asti ja kylätiellä leijaili hento savuverho.
Nyt tuntuu enää pieni kitkerä haju pihalla.


Sateen tauottua piti käydä vähän kuvaamassa pihalla.
Sateen ajaksi lämpötila laski pariinkymmeneen asteeseen, mutta kohosi nopeasti taas
+25 asteeseen ja kun kosteus on 100 % luokkaa, on pihalla kuin olisi huonosti lämmitetyssä saunassa!

Suklaakirsikat

Clematis viticella  Romantika

Clematis viticella Emilia Plater

Clematis purpurea Plena Elegans ja Clematis viticella  Romantika


Lavakauluskasvimaalla kaikki kasvaa jo ihan hallitsemattomasti.
Varmaan pitäisi aamun viileydessä yrittää saada sinne jotain järjestystä.....

Partaohrat ja jänönhännät ovat sateen jäljiltä lakoontuneet sikin sokin.
Ne kyllä nousevat taas pystyyn ihan omatoimisesti.

Punarevonhännät Amaranthus caudatus muodostavat jo pienen viidakon.

Pieni kesäkurpitsa ja kurkkuyrtin kukka


Puut varjostavat meidän kasvaria melko hyvin, vasta
myöhemmin iltapäivällä tulee hetki, jolloin aurinko pääsee suoraan porottamaan
kasvariin. Juuri siinä kohdassa ei ole verhojakaan sisäpuolella varjostamassa.
Sunnuntaina siellä istuskellessa auringonpaiste tuntui niin pistävältä,
 että keksittiin viriteltellä ulkopuolelle katolle kasvien talvisuojahuopa.
Huopa oli juuri sopivan kokoinen, valkoinen huopa katolla ei varjosta kuitenkaan liikaa.

Huopa toimi oikein hyvin, joten kasvarissa tulikin istuskeltua hyvä tovi.
Oli kyllä hyvä syykin.

Vietettiin kahdestaan hääpäivää.
Tasalukua suorastaan.
Meidät on vihitty vuonna 1978, 
siitä voitkin laskea, monesko tämä hääpäivä oli......


Hyvä syy korkata skumppapullo!




Pelakuut viihtyvät hyvin kasvarissa, kunhan muistan käydä kastelemassa niitä,
lähes päivittäin nekin tarvitsevat kastelua.


Eilen Takapenkin Ladyt ehtivät viimeinkin kauan suunnitellulle kesäretkelle,
joka tällä kertaa suuntautui Tampereelle.
Autonkuljettaja saatiin pestattua, joten menomatkan perinteiset skumpat korkattiin takapenkillä.
Tampereella oli sama uuvuttava helle kuin kaikkialla muuallakin, joten paljon ei jaksettu edes shoppailla.
Olgan puodissa toki poikettiin ja tehtiin kassikaupalla edullisia ostoksia.


Pyynikin Brewhousessa käytiin syömässä.
Ei nyt tule mieleen, missä olisin viimeksi saanut näin hyvää ruokaa,
paitsi täällä samassa paikassa kuukausi sitten!

Oli todella niin helteistä, että edes maisemia ei jaksettu kuvailla.
Mutta reissu oli kuitenkin oikein mukava!
Seuraavalle reissulle lähdetään heti, kun ilma vähän viilenee......


Iloa sinunkin päiviisi!



Marja