Meillähän on viisi kissaa, jotka tuovat suunnattoman paljon iloa,
ovat ihania kehrääjiä, jotka ottavat vastaan kaiken tarjolla olevan hellyyden.
Viime aikoina Viivi on alkanut harmistua toisten kissojen seuraan.
Varsinkin Ruusan kanssa kemiat eivät kohdanneet enää ollenkaan.
Varsinkin Ruusan kanssa kemiat eivät kohdanneet enää ollenkaan.
Viivi muuttikin minun risuverstaalleni asumaan.
Omaan yksiöönsä.
Ei suostunut tulemaan sisällle taloon enää ollenkaan.
Ei suostunut tulemaan sisällle taloon enää ollenkaan.
Nyt, kun olin verstaalla tekemässä havutöitä,
hän oli valtavan seuran- ja hellyydenkipeä.
Havutöistä ei ollut tulla mitään, kun aina oli kissan viikset tai häntä välissä,
kun yritin kieputtaa rautalankaa kransseihin.
Isäni nukkui pois vuosi sitten syksyllä
ja äitini on tuntenut olonsa aika yksinäiseksi
kuluneen vuoden aikana.
Viimeiset vuodet hän oli isän omaishoitajana.
Muutaman kerran ehdotin äidille, että hän ottaisi Viivin seurakseen.
Muorin luona Viivillä olisi oikeat kissanpäivät,
ei tarvitsisi kilpailla huomiosta toisten kissojen kanssa.
Aikansa harkittuaan hän lupasi ottaa Viivin kokeeksi luokseen.
Lomareissujemme aikana äiti on ollut kissojen seurana meillä,
joten kissat kyllä tuntevat hänet.
Eilen vein Viivin äidilleni.
Koko 20 minuutin matkan ajan Viivi tietysti parkui surkeasti kuljetuskopassaan.
Hankin Viiville uuden hiekkalaatikon ja äiti oli ostanut uudet ruokakupitkin!
Laitoin hiekkalaatikon kuntoon ja ruokaa kuppeihin.
Päästimme Viivin ulos kopasta.
Hän tutki varovasti asunnon kaikki huoneet,
kurkkasi hiekkalaatikkoon ja maistoi vähän ruokaa.
Sitten hän hyppäsi sohvalle nukkumaan.
Kehräsi vielä tyytyväisenä.
Olin muutaman tunnin äidin luona ja seurasin Viivin touhuja,
Vähän aikaa nukuttuaan hän ryhtyi merkkaamaan ovenpieliä
poskillaan.
Yön Viivi oli nukkunut äidin vieressä
ja aamulla oli pitänyt päästä syliin, kun äiti oli juonut aamukahvia.
He ovat jo toistensa parhaat kaverit, enää en kuulemma saa Viiviä takaisin :D
He ovat jo toistensa parhaat kaverit, enää en kuulemma saa Viiviä takaisin :D
Nyt on kaikki hyvin.
Viivi sai viihtyisän kodin ja muorin jakamattoman huomion.
Äiti sai taas sisältöä elämäänsä ja puhekaverin.
Hmmmm...meillähän on viiden kissan kiintiö.
Kun Viivi nyt muutti uuteen kotiin, onkohan meillä keväällä kissavauva.........
Tonttuja alkaa parveilla yhä enemmän......
Manteliköörillä maustettu hedelmäkakku
valmistui jossain välissä.
Ohje on alapuolella olevassa postauksessa,
jos haluat kokeilla ;)
Pääseeköhän taas huomenna aamulla lumitöihin!?
Puuhakasta loppuviikkoa!
♥
Olipa ihanat Viivi-uutiset! Kissasta on hurjan paljon seuraa ja iloa, varsinkin, jos se on tuollainen omistautuva tyyppi kuten Viivi :-D
VastaaPoistaVoin kuvitella, miten hän nyt nauttii kuningattarena olosta!
Oma kokemukseni on, että kissat vaativat (ja tietenkin myös antaitsevat) niin paljon huomiota, että en halua kahta enempää, kun joku jäisi sitten huomiotta - aika ei riittäisi kaikille. Nytkin jo tekee tiukkaa, kun jommallekummalle tulee hellyyspuuska ja olisi juuri joku tulenpalavan kiireinen työjuttu tehtävänä samalla sekunnilla!
Niin, ja onhan siinä sekin, että kaikki eivät aina tule toimeen keskenään, en halua sekoittaa soppaa, kun Mustin ja Ransun välit toimii ihan hyvin. Mutta teillä on ehkä enemmän tilaa ja myös niitä huomioivia ihmisiä hellyyspuuskia varten!
Saila, kyllä Viivi on nyt vähintään kuningattaren ja vielä ruhtinattarenkin asemassa. Mummut ovat sellaisia, että hemmottelevat lapsenlapset ja kissat piloille ;D
PoistaMeillä on tämä viiden kissan perhe toiminut ihan hyvin, kaikki ovat saaneet rapsutuksia ja silityksiä, kun ovat tulleet niitä pyytämään. Kaikille riittää myös omaa tilaa ja nukkumapaikkoja. Viimeksi kun teekkari oli meillä koirineen, kaikki neljä kissaa sopivat yöllä hyvin minun kanssani samaan sänkyyn....
Näillä neljällä kissalla on keskenään ihan hyvät välit.
Tähän asti ainakin on ollut niin, että kun uusi pentu on tullut meille, muut kissat ovat esittäneet lähinnä välinpitämätöntä ja pennun kasvaessa se on sopeutunut muiden joukkoon. Viivikin hermostui muihin kissoihin vasta ihan viime aikoina, seitsemän vuotta tuli toimeen toisten kanssa ihan hyvin!
Kuulostaa ihanalta: mummo sai kaverin ja Viivi haluamansa rauhan. Söpöjä tonttuja ja kakku nam!
VastaaPoistaHelena, kyllä molemmat ovat nyt onnensa kukkuloilla :)
PoistaKakku on kyllä herkullinen, se mantelilikööri kruunaa maun!
Kävipä tuuri niin Viiville kuin mummollekin! Sai kaiken lisäksi kissan, joka viihtyy sylissä. Meidän ainokainen Jaska ei pysy sylissä sekuntiakaan, vaikka pitääkin ihmisistä ja nukkuu jalkopäässämme. Kakkukin näyttää hyvältä. Oma suosikkini on saman tapainen, mutta liköörin tilalla on konjakkia.
VastaaPoistaTeresa Maria, kyllä nyt mummulle tuli sisältöä elämään ja Viivi on todellinen sylikissa. Tosin vain silloin, kun hän itse tulee syliin. Mutta tulee kyllä tosi usein ;)
PoistaHedelmäkakkuun voi käyttää manteliliköörin sijasta vaikka viiniä tai madeiraa tai sitä konjakkia. Ihan maun mukaan. Itse pidän mantelin mausta.
Oi, tarkoitatko, että Viivi haki yksityisyyttä sen vuoksi, että odottaa?
VastaaPoistaMutta kylläpä Viivi sai kissanpäivät! Vai sellainen Ruusa teillä! Vai Ruusako se odottaa. Jotakin vinkkasit. Sinulla on kyllä ihana kamera...tulee niin hyviä ja tarkkoja kuvia.
Leila, Viivi vain jostain syystä tympääntyi toisiin kissoihin. Ei ole meillä kukaan pieniin päin. Meillä on kaikki kissat leikattu noin puolivuotiaina. Pysyvät pojat paremmin kotona, eivätkä ole kylillä tappelemassa, eivätkä merkkaile reviiriään keväisin. Tyttökissoilla en ole halunnut teettää pentuja, en varmaan olisi malttanut luopua niistä yhdestäkään ja olisin ollut huolissani, miten niistä huolehditaan uudessa kodissa.
PoistaLähinnä tarkoitin sitä, että meillä on viisi kissaa sopiva määrä ja nyt puuttuu yhtä. EHKÄ ostan keväällä tai kesällä uuden pennun. Katsotaan nyt.
Olipa mukava lukea Viivistä, varsinkin kun itsellänikin on viisi kissaa :)
VastaaPoistaSude, onneksi asiat järjestyivät näin hyvin!
PoistaIhana tuo kertomus Viivistä, ihan tuli tippa silmään. On kiva kuulla, että Viivi sai ihanan kodin. Itsellänikin on kaksi kissaa, jotka nyt ovat hyvässä hoidossa. Mutta tuo kertomus sai ikävän heräämään noihin ihaniin kissoihimme. Olen nähnyt ne skypen välityksellä muutamia kertoja. Olen nimittäin vuorotteluvapaalla mieheni kanssa ja vietämme 4,5kk Aasiaa kiertäen. Voit hypätä matkaamme tästä linkistä
VastaaPoistahttp://irtiarjesta.blogspot.fi/
Vanilja, kyllä Viivin nyt kelpaa. Ja mummunkin.
PoistaPitääpä tulla katsomaan matkaanne, varmasti on mielenkiintoinen kokemus teillä!
Voi miten ihana kerronta Viivi-kissan muutosta. ja äitisi sai seuraa. Nyt ovat varmasti erottamattomat. On, kelle juttelee. Siksihän minulle tuli Himmu kun oloni tuntui niin ylksinäiseltä ja päätös silloin oli kyllä oikea, on todella kaveri.
VastaaPoistaOikein mukavaa työteliästä viikonloppua!
mummeli, kyllä ihminen kaipaa seuraa. Kissa on hyvä puhekaveri, kuten varmasti koirakin :)
PoistaTyötä on vähän viikonlopuksikin, ja lumityöt vielä päälle. Juuri sain kolattua pihan ja taas alkoi lumisade :)
Mukavaa viikonloppua sinulle ja Himmulle!
Miten ihana joulutarina, hymyillen sitä täällä lueskelin ja mietin Viivin hyvää kohtaloa. Hienoa, että sekä äitisi että Viivi saivat kaivattua seuraa.
VastaaPoista~ Piia Anneli / annelivia
Piia Anneli, nyt ovat asiat tosiaan hyvin heillä molemilla :)
PoistaIhana postatus, onnea molemmille osapuolille, ihan herkisti kertomuksesi.
VastaaPoistaKivoja tonttuja olet tehnyt. Kiitos hedelmäkakun ohjeesta, teen sen viikonloppuna.
Kuviasi jaksan aina ihailla, kauniita.
Nautinnollista joulunodotusta. :)
-Ritva-
Ritva, kiitos!
PoistaHedelmäkakku on kyllä kokeilemisen arvoinen.
Tonttuja en ole itse tehnyt, ne ovat ruotsalaisia Åsas Tomtebodenin tonttuja. Niitä on tullut ostettua useampana vuotena Ruotsinreissuilla.
Ihanaa joulunalusaikaa myös sinulle!
Suloinen ja kaunis Viivi. Olipa ihana joulutarina! Äitisi sai hyvän joululahjan :) Kissan seura on aina parasta mahdollista.
VastaaPoistaTrina, Viivi on tuollainen pienikokoinen karvapallero. Saivat molemmat, sekä äiti, että Viivi, joululahjan toisistaan :)
PoistaOlipa ihanan onnellinen tarina.Viivi pääsi ainokaiseksi huomion kohteeksi ja äitisi sai ihanan ystävän <3 Meilläkin on joskus ollut viisi,jopa kuusi kissaa.tämän hetkinen kiintiö on kolme ja tuntuu,että se on meille semmoinen sopiva määrä.Kaipaisin jo niin pikku tassujen sipsutusta,siitä on pieni ikuisuus,kun meillä on ollut pikku kissoja...Misu on jo 19,5 v ja sen ainokaiset neljä pentua ovat kaikki jo poissa.Veera ja Leevi -pennut ;) 14 v.Pikku kisun tuoksu on yhtä mieleenpainuva kuin vauvan tuoksu <3
VastaaPoistaTunnelmallista joulunalusaikaa sinulle ja kissaperheellesi :)
Tiina, kyllä Viivin kaikki toiveet nyt varmasti täytetään ;)
PoistaPikkukisut ovat niin ihania. Muistan kyllä pikku tassujen sipsutuksen lisäksi revityt tapetit ja langanpäät ja reiät verhoissa, kun verhoa pitkin pääsee kiipeämään kattoon asti! Muutama kaatunut kukkaruukku on myös mielessäni. Mutta tuota viikariaikaa kestää tosi lyhyen ajan. Sitten kissan perusluonne tulee esiin ja hän pääasiassa nukkuu ja syö välillä. Ellei ole työnarkomaani kuten meidän Onni, joka on melkein aina töissä pyydystämässä vesimyyriä tai hiiriä :)
Oikein ihanaa joulunalusaikaa myös sinulle!
No asia päättyi tosi onnellisesti ja kaikki ovat tyytyväisiä. Mikähän siinä onkaan, kun yks kaks sukset menee ristii?
VastaaPoistaAmalia, onnellinen oli loppu tällä tarinalla. Sitäpä ei tiedä, mistä Viivi ärsyyntyi....
PoistaKiitos lämpöisiä tunteita herättävästä joulun tositarinasta :) Viivi on suloinen nöpönenä ja tehty ratkaisu selvästi onnellinen kaikille osapuolille.
VastaaPoistaItse en malta odottaa joulua ja vanhempieni luona asuvien kissojeni tapaamista <3
ella, nyt on Viivillä ihana uusi koti!
PoistaKissasi ovat varmasti ihastuksissaan tavatessaan sinut jouluna :)
Ihanaa, että kaikki kääntyi parhain päin! Suloisen näköinen Viivi, ovatko he muuten Nipsun kanssa sukulaisia, kun ovat niin identtisiä väritykseltään?
VastaaPoistaTiina, näin on.
PoistaNipsu on Viivin isoveli. Äiti heillä on sama, mutta senverran kevytkenkäinen kuitenkin, että kummankaan isästä ei ole mitään tietoa ;)
Viivi ja Viiru ovat sisaruksia, samaan aikaan syntyneitä. Silloin kun otin heidät, pentueessa olivat vain nämä kaksi kissaa. Minun piti ottaa silloin vain yksi kissa, mutta ystäväni, jolta kissat hain, soitti yhtenä päivänä, että menisin valitsemaan, kumman haluan ottaa. Toisella olisi ollut todella ikävä kohtalo. Sanoin siltä istumalta, että otan molemmat!
Intianminttu, kissat ovat kyllä upeita kavereita. Seuraa nekin kyllä kaipaavat, vaikka suurimman osan päivästä nukkuvatkin ja viettävät kissanpäiviä :)
VastaaPoistaAllergian kanssa ei kyllä kannata leikitellä. Ikävää olisi sekin, jos ottaisi kissan ja sittten joutuisikin luopumaan siitä allergian takia.
Mäntylän mummi, nyt järjestyi asia tosi hyvin!
VastaaPoistaOlen lukenut blogistasi kissojesi kohalosta, niin surullista.Ihania ovat kissat, täällä kissoja on melkein joka postauksessa, joten käy vaan silittelemässä ;)
Kiitos ihanan lämpimästä joulutarinasta. Ja mahtavista kuvista. Kaksi onnellista löysivät toisensa Äitisi ja Viivi. Nyt kumpikaan ei ole enää yksin :)
VastaaPoistaNinni, kiitos sinulle!
PoistaKyllä he molemmat ovat nyt tosi onnellisia toisistaan :)
Olipas ihana kissatarina sinulla kerrottavana! Olen melkeinpä varma, että teillä on keväällä kissanpentu! :)
VastaaPoistaOlin varmaan vuoden verran katumapäällä kun hankittiin toinen kissa. Lisselle, vanhemmalle kissalle se oli niin kova paikka. Muuttui totaalisen erilaiseksi kuin ennen, ei enää ollut leikkisä...nukkui ja söi vaan. No, nyt toisen vuoden kuluessa on vanha Lisse osittain palannut. Kai tottunut Venniin sitten jollakin tavalla kuitenkin. Venni taitaa olla ikipentu, kahden vuoden jälkeenkin varsinainen riiviö.
Tillariina, onnellisia ovat molemmat nyt!
PoistaMinäkin uskon, että meille vielä kisuvauva tulee. Se vaan nyt mietityttää, että olen aina ottanut kisusirarukset, että heillä on ollut turva toisistaan. Mutta sitten meillä olisi jo kuusi kissaa.....
Ehkä sellaisen kissan, joka on ollut yksin, on vaikeampi sulattaa uutta kissaa. Meillä kissat ovat tottuneet siihen, että huomio ja ruoka täytyy jakaa toisten kanssa, niinpä uudet tulokkaat ovat varsin helposti sulautuneet joukkoon.
Ihana, onnellinen kertomus.Meillä oli aiemmin myös Pyry-kissa, joka lakkasi viihtymästä toisten seurassa ja olimme ihan suru puserossa. Lopulta Pyry pääsi yhdelle mummulle kaveriksi, poikani pääsee joskus tapaamaankin ja uutisia aina kuullaan, siellä prinsessalla kaikki hyvin :)
VastaaPoistapirkko, olisi todella mielenkiintoista tietää, mitä kissan mielessä liikkuu, kun se yht´äkkiä monen vuoden sopuisan yhteiselon jälkeen lakkaa viihtymästä toisten seurassa....
PoistaHienoa, että teidänkin Pyry pääsi hyvään ja mieluisaan uuteen kotiin :)
Hienoa,että äitisi ja Viivi löysivät toisensa.
VastaaPoistaMeillä kävi toissakesänä niin,että meidän Teppo-kissamme rakastui naapuritiellä asuvaan mummoon;hänen herkkuihinsa ja rauhallisempaan ympäristöön,stressiherkkä poitsu,kun oli.
Sovimme sitten mummon kanssa,että Teppo saa muuttaa heille;meidän perheellemme se oli kova paikka,mutta sanottaanko nyt näin,että tämä oli Tepon päätös; nyt mummo ja Teppo viettävät harmonista yhteiselämää.Voihan se olla lähitulevaisuudessa niin,että Teppo muuttaa vielä meille takaisin.
Katja, molemmat ovat nyt todella onnellisia!
PoistaKissat ovat näköjään varsin päättäväisiä asuinpaikkansa suhteen.
Kaunis joulutarina, jolla on kaikinpuolin onnellinen loppu. Ja teidänkin perheenne pääsee yhä tapaamaan Viiviä, kun hän meni niin läheiselle ihmiselle.
VastaaPoistaUskon, että kissatkin ovat onnellisempia kun niillä on lajitoveri elinkumppaninaan. Siksi harmittaa edelleen, ettemme aikoinamme ottaneet Juusolle kaveria. Nyt se ei tahdo mitenkään sulattaa toista kissaa samassa taloudessa. Mutta onneksi meillä on edes Juuso.
between, juu, usein nähdään Viivin kanssa, ei tässä ole kuin vajaa 40 km välimatka. Äitiä käydään usein katsomassa. Nyt myös Viiviä.
PoistaJuuso on varmaan tottunut olemaan kaiken huomion keskipisteenä, kukapa siitä asemasta haluaisi luopua!?
Meillä on aina ollut useampi kissa, joten ne ovat tottuneet elämään toistensa kanssa, Teekkarin koirakaan ei enää suuremmin harmita kissoja :)
Ihana oli lukea tuota sinun kertomaasi kissan elämän onnellista käännettä! Ja onnellista myös äidillesi. Kerrankin näin onnekkaasti kaksi löysi toisensa ja mikäpä sen parempaa voisi ollakaan!
VastaaPoista