lauantai 20. huhtikuuta 2024

Sääennuste piti paikkansa


Joskus käy niinkin, että sääennuste osuu ihan kohdilleen.
Takatalvi luvattiin ja se saatiin.
Ihan kunnon kevätpäiviä meillä ei tosin ole vielä ehtinyt ollakaan, 
vain pari vähän lämpimämpää päivää.
Suurta muutosta ei vallitsevaan tilanteeseen siis tullut,
mitä nyt pari senttiä lunta, joka osin jo suli pois.
Tosi varovasti ovat kaikki uudet versot kurkistelleet maan pinnalle,
ihan liian kylmää on niille ollut.

Orvokit ja narsissit saavat vielä olla kasvihuoneessa odottamassa sitä kevättä!
Viime vuonna siirsin pelakuut kasvihuoneeseen juuri tällä päivämäärällä, 20.4.
Tänä vuonna moinen ajatus ei ole tullut mieleenkään.
Talvetushuoneessa alkaa olla tiivis tunnelma, kun pelakuut kasvavat koko ajan
ja lisäksi siellä ovat kaikki taimet, jotka nekin vievät enemmän tilaa nyt,
 kun olen koulinut ne isompiin ruukkuihin.
Daalian juurakotkin ovat jo lähteneet kasvuun 
ja ne pitäisi saada kasvihuoneeseen.
Viikolla suunniteltiin, että tänään olisi voinut käydä Biolanin outletissa,
mutta se siirrettiin suosiolla myöhäisempään ajankohtaan.
Kesärenkaat autossa, eikä oikein muutenkaan puutarhatarvikeostosfiilistä.....
Lintujen ruokinta-automaatit täytettiin jälleen kerran kuorituilla auringonkukan siemenillä,
vaikka jo useamman kerran on oltu lopettamassa ruokinta.
Niin paljon on paluumuuttajia syömässä, että pakkohan heille on tarjoilua järjestää,
kun lumen alta ei mitään löydy.

Ruusa käy välillä kasvihuoneessa tarkastamassa kesämökkinsä.

Matkalla ehti turkkiin kerääntyä lumikinos!


Edes vähän kevään tuntua


Näsiä aukaisee kukkansa kalenterin, eikä sään mukaan!

Silloin, kun oli ne pari kaunista päivää, 
löytyi heti kaikenlaisia pikkuisia ihania.


Lumikello, lajikkeesta ei ole minkäänlaista käsitystä,
mutta ei haittaa :)


Sininen kevätkurjenmiekka ja Katherine Hodgkin-kurjenmiekka


Muutama krookuskin aukaisi kukkansa,

nyt ne ovat taas käärineet terälehtensä tiukalle rullalle niin, 
että niitä tuskin edes huomaa.


Oliivipuut siirsin jo kennokasvihuoneeseen, 
sillä ne ovat vanhoja ja kestävät pientä pakkastakin.
Täällä ovat myös yrtit ja muratit, sekä kirjoliisukan taimet.
Otin kirjoliisukasta syksyllä pistokkaita ja ne ovat nyt lähteneet kasvamaan.
Kasvien alapuolella on kaksi lämpömattoa ja yöksi laitan hallaharson niiden päälle.
Lämpötila pysyy näin  yli 10 asteessa yölläkin.


Otan harson pois päiväksi, että kasvit saavat enemmän valoa.

Tuoksuherneet viihtyvät oikein hyvin kasvihuoneen viileydessä

Taimiruukkuja on talvetusvarastossa ihan joka paikassa!

Daalioiden täytyy vielä ainakin viikko sinnitellä, 
ennen kuin ne voi siirtää kasvihuoneeseen.


Oikein mukavaa viikonloppua!


Marja

8 kommenttia :

  1. Kylläpä siellä kukat jo kukkii komeasti. Meilläkin oli jo niin keväistä vaikka ei kukkaset vielä esiin tulleetkaan. Nyt on lunta semmoiset parikymmentä senttiä ja lisää luvassa. Muuttolinnut kärsivät nyt nälkää kun hyönteiset ja siemenet jäi lumen alle. Kaipa tämä vielä kevääksi palaa jossain vaiheessa.

    VastaaPoista
  2. Eipä tosiaan ole pelakuilla vielä asiaa kasvihuoneeseen! Sinulla kuitenkin orvokit kukkivat upeasti, itse en ole niitäkään tohtinut vielä hankkia. Daaliatkin edelleen kellarissa - voi kun alkaisi jo lämmetä! Siellä on taimia ihanan paljon ja hyvällä alulla lyhyissä varsissa! Minun tuoksuherneeni ovat venähtäneet turhan pitkiksi, kun en niitäkään ole vielä arvannut viedä puutarhahuoneen valoon. Ruusa on varmasti oivallinen mittari kesäkelien tarkistamiseen. :)

    VastaaPoista
  3. Valitettavasti säätiedotus osui oikeaan, ei olisi tällä kertaa tarvinnut!
    Ruusan turkki näyttä hyvin sen määrän, jota lunta tuli. Luulen, että meillä ei satanut lunta noin runsaasti missään vaiheessa, pääosin se oli sellaista pölyntapaista pientä lumihiutaletta. Ja tänä aamuna maa taas valkoisena.

    VastaaPoista
  4. Säätiedotus pitää harvoin paikkansa, mutta nyt oikeinkin tarkasti - harmin paikka, meille tuli yli 10 cm lunta ja kai tiistaina tulee paljon lisää, ei kaivattaisi ollenkaan, pakkastakin on ollut oikein talven malliin! Muuttajille ja omille talven meitä ilahduttaneille pikkulinnuille tankataan ruokaa melkein päivittäin, nälkäisiä riittää! Ihanat taimet sinulla kuten aina!

    VastaaPoista
  5. Harvinaisen hyvin säätiedotus piti paikkansa. Eilen lumi suli iltapäivällä, mutta tänään maa on taas valkoisena. Pakkastakin on -3.
    Sinulla on jo paljon kukkivia piippoja. Onneksi ehdit kuvata niitä ennen lunta. Ainakin kukkivat krookukset ovat selvästi loukkaantuneet lumesta ja pakkasesta.
    Komeita taimia ja daaliat kivan tanakoita.

    VastaaPoista
  6. Valitettavasti piti paikkansa säätiedotus tällä kertaa. Sulla on kuitenkin hyvässä alussa kaikki kasvatettavat. Minä vasta eilen ja tänään olen aloittanut kylvöt.

    VastaaPoista
  7. Paikkansa piti ennustus . Meillä kaikki purkit on 30 neliön tilassa paitsi neljä saunassa . Tiivis on tunnelma .
    Sinulla on siellä myös purkki poikineen ja erittäin hyvää kasvua .

    VastaaPoista
  8. Sääennustukset pitivät paikkansa täälläkin, valitettavasti. Eipä tässä ehditty kunnon kevään tunnelmiin vielä päästäkään, kun kylmää, lunta ja vesisadetta on jatkunut tänne saakka. Autoissakin on ollut talvirenkaat koko ajan. Mutta voi taimiressukoita, aurinkoa kaipaisivat. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi ♥