lauantai 9. maaliskuuta 2024

Vain kolme kuvaa kuukaudessa

Maaliskuu on jo hyvällä alulla ja niinpä onkin
Kristiina K:n  "Vain kolme kuvaa kuukaudessa"- haasteen aika, 
 kuukauden kirjain haasteessa on tietysti M.

Ensimmäinen M-sana on ajankohtainen, aika lailla mielipiteitäkin jakava mämmi,
toiset tykkää, toiset taas ei.
Pääsiäiseen on enää aikaa vajaa kolme viikkoa, mutta vielä en ole mämmiä tänä vuonna tehnyt.
Kuva onkin viime vuodelta.
Tämä suomalainen perinneruoka tehdään mämmimaltaista, ruisjauhoista ja vedestä
 imellyttämällä ja paistetaan imellyttämisen jälkeen uunissa.
Mämmiä on helppo valmistaa, aikaa imellyttämiseen kuluu monta tuntia
ja imellyttämisen jälkeen sitä vielä keitetään vähän aikaa,
jolloin saa olla todella tarkkana, että se ei pala pohjaan.
Tämän jälkeen se jäähdytetään haaleaksi ja kaadetaan tuokkosiin tai vuokiin
ja paistetaan uunissa vielä 2,5 tuntia.

Itse teen mämmin Marttojen ohjeella ja kypsennän sen pahvisissa tuokkosissa.
Kuvassa näkyvän tuohituokkosen on isäni tehnyt joskus kauan sitten.
Näitä tuohituokkosia minulla on vielä muutama, niitä voi käyttää aina uudelleen,
kun tyhjentyneen tuokkosen laittaa likoamaan kylmään veteen ja sen jälkeen harjaa puhtaaksi.
Parin viikon kuluttua otan taas tuokkoset esiin ja laitan maltaat ja ruisjauhot ilmeltymään.



Toisessa M-kuvassa on merikotka
Merikotka on Suomen suurin petolintu.
 Sen siipien kärkiväli voi olla lähes 2,5 metriä, sillä on iso ja vahva nokka, 
pitkä kaula ja lyhyt pyrstö. 
WWF: 
Merikotkien määrä on lisääntynyt pitkään koko Suomessa. 
Kannan kasvu näyttää kuitenkin hiipuneen lajin tärkeimmillä esiintymisalueilla 
Ahvenanmaalla, Saaristomerellä, Satakunnassa ja Merenkurkussa. 
Sisämaasta paljastuu vuosittain joitakin uusia merikotkan reviireitä. 
Sisämaassa kanta on kuitenkin edelleen hyvin harva.
Täällä lisää tietoa merikotkasta.
Tämän merikotkan olen kuvannut vuosia sitten Norjassa, 
kun olimme Hurtigruten-risteilyllä ja 
siellä pääsi myös merikotkasafarille Lofoottien lähellä.
Ikimuistoinen retki ja linnut!





Kolmas M-juttu on muurahainen
Samaan hintaan saat nyt ihailla myös leppäkerttua, joka
muurahaisen kanssa on pionin nupulla maistelemassa 
pionin mehukkaasta kukkanupusta erittyvää sokeripitoista nestettä.
Muurahaisista ei ole mitään haittaa pionille ja kesän aikana 
saalistaessaan muurahaiset pitävät kurissa monia tuhohyönteisiä.
Yhteen suurehkoon pesään viedään kesän aikana miljoonia ötököitä, 
 joista suuri osa on tuhohyönteisiä.
Muurahaiset viestivät keskenään tuoksuaineilla eli feromoneilla. 
Muurahaisten aivot eivät ole järin suuret, mutta silti ne kykenevät yhteistyöhön.

Täällä kerrotaan lisää muurahaisten elämästä


 Ja täältä löytyy linkit muihin M-kuviin.



Marja

 

29 kommenttia:

  1. Wau mitkä kuvat ja tekstit! Mämmi on herkkuani, tietysti sokerin ja kerman kanssa. Itse tehtyä mämmiä en ole koskaan maistanut.
    Merikotkia näen täällä Ahvenanmaalla päivittäin ja usein useammankin samalla kertaa, joten tuo että kanta olisi hiipumaan päin tuntuu epäuskottavalta. Joskus vuosia sitten se pitikin paikkansa, mutta tänä päivänä niitä on taas runsaasti ja paikalliset kalastajat eivät yhtään tykkää niistä kun ne syövät heidän mielestään "kaikki" kalat.
    Mukavaa sunnuntaita sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kristiina K; Mun mies tykkää mämmistä tosi paljon, aloitti kaupan mämmillä heti joulun jälkeen, kun sitä tuli kauppoihin :) Kyllä itsekin sitä syön, mutta vain pääsiäisenä pari kertaa.
      Merikotkia on täällä Rauman edustan merialueella myös ihan hyvä kanta. Oikeastaan tuossa WWF:n raportissakin todetaan, että kannan kasvu on alkanut hiipua, eli kanta pysyy nyt nyt ainakin ennallaan ja kasvaa hitaammin.
      Kivaa uutta viikkoa sinulle!

      Poista
  2. Oi että, mämmiä ja vielä itse tehtyä, njam! 🩷

    VastaaPoista
  3. Voi että, miten upeat kuvat. Minä tykkään mämmistä, mieluiten syön sen vaniljajäätelön kanssa, kermakin käy.
    Harva saa kuvan otettua merikotkasta. Majesteettinen lintu se on. Vaikka olen lähempänä itärajaa kuin merta, niin olen nähnyt merikotkan ikkunastani suolla, jonne olen vienyt kalan perkeet. Linnnulla oli viestittäjänsä ja se sai syödä kaikki korppien katsellessa vieressä.
    Muurahaiset on kiinnostavia toimissaan, joskus tulee kesäiltoina seurattua niitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. aimarii; kiitos!
      Kerma on mämmin kanssa aika tuhtia ja rasvaista, mieluummin itsekin syön vaniljakastikkeen kanssa.
      Täällä Rauman edustallakin on nykyää aika runsaastikin merikotkia, mutta ei niitä noin läheltä pääse kuvaamaan, kuin tuolla Norjassa aikoinaan.
      Muurahaiset ovat kyllä hauskoja ja kovia touhuamaan.

      Poista
  4. Viime pääsiäisenä päätin, että kokeilen mämmin tekoa, mutta jäi kokeilematta. Mämmimaltaatkin ostin jo. Kun olin pieni, mämmi oli sellaista paksua ja samettista. Nykyään kaupasta ostettu mämmi on löysää rakeista puuroa. Mahallekin tosi vaikeaa, ikään kuin olisi raakaa. Kiitos tästä kirjoituksesta, ehkä toimerrun nyt kokeilemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Urban Farming; Kannattaa kokeilla, ne viimevuotiset maltaatkin ovat varmasti vielä käyttökelpoisia. Aikaa saa varata koko päivän, vaikka suurimman osan ajasta voi puuhailla jotain muuta, kun se mämmi imeltyy itsekseen. Ja se Marttojen ohje on oikein toimiva.

      Poista
  5. Mämmi-kuva ei yllättänyt, mutta kahta muuta en osannut odottaa lainkaan. Komea kuva merikotkasta ja hyönteiskuva vie suoraan kesätunnelmiin. Tammi- ja helmikuun kuvat menivät itselläni viime tinkaan mutta maaliskuun kuvista kaksi on jo otettu. Mitähän sitä keksisi kolmanneksi? Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minna; Mämmi tosiaan on nyt ajankohtainen. Näitä kuvien aiheita on kiva miettiä ja onneksi on vanhoja kuvia, kun varsinkin näin talvella ei pysty kuvaamaan vaikkapa muurahaisia ;)
      Mukavaa uutta viikkoa sinulle!

      Poista
  6. Mämmin aioin itsekin laittaa maaliskuun sanaksi, mutta jätin vielä mietittäväksi. Tämän vuoden ensimäinen mämmi on jo jääkaapissa. Ehkä jo tänään sitä maistetaan. Mummuni teki mämmin aina itse samanlaisiin koivuroppisiin, jotka pappa oli tehnyt. Äitini teki myös mämmin itse, kunnes sitä alkoi saada valmiina kaupasta. Lapsuudenkodissa mämmi kuului ehdottomasti pääsiäisen pöytään. Mämmi jakaa todellakin mielipiteitä voimakkaasti. Toiset eivät taatusti sitä syö ja toiset tykkää paljonkin.
    Merikotka on komea lintu. Kuvasi yksilö näyttää olevan rengastettu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Between; Mämmi on ainakin ajankohtainen :) Loppujen lopuksi ei olekaan ihan helppo keksiä jollain määrätyllä kirjaimella alkavia kuvattavia asioita kun asiaa alkaa miettimään.
      Onneksi on aikaa miettiä ja nythän tietää vaikka koko vuoden kirjaimet etukäteen :D
      Joka vuosi pitää tehdä mämmiä, jaan sitä sitten sukulaisille ja ystävillekin.
      Viime vuonna tuli oikosulku ja tein vahingossa kaksi annosta! Siinäpä minulla oli 10 litran kattilallinen mämmiä. Onneksi oli uhrautuvaisia ystäviä, joille kelpasi.
      Tuolla Norjan vuonolla taisivat olla kaikki kotkat rengastettuja. Siellä ne asuivat korkealla vuoren rinteellä, vähän ihmettelen, miten ne rengastajat ovat sinne pesille päässeet ja uskaltaneet mennä!

      Poista
  7. Hienot kuvat! Kunnioitettavaa, että teet itse mämmiä. Siinä jäähdytysvaiheessako sitä vatkataan? Minulla on nimittäin sellainen lapsuudenmuisto, että istuin kotimme rappusilla vatkaamassa tai hämmentämässä isossa kattilassa olevaa mämmiä. Hurjaa, kun olet päässyt noin lähelle merikotkaa. Risteilyt ovat tuolla tavalla hienoja kokemuksia. Norjan rannikon lisäksi olen risteillyt Islantia ympäri ja myös Huippuvuorilla, jossa tajuaa luonnon ihmeitä eri tavalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. anna; kiitos!
      Kyllä sitä kerran vuodessa pitää tehdä, kun useammin ei tarvitse :)
      Minä en kyllä missään vaiheessa varsinaisesti vatkaa mämmiä. Vispilällä sekoittelen vähän kun lisään seokseen maltaita ja jauhoja. Jäähtymisvaiheessa voin muutaman kerran pyöräyttää vispilällä, ettei seos kuoretu. Ehkä sillä sekoittamisella silloin lapsuudessasi joudutettiin sitä jäähtymistä?
      Merikotkat tekivät kyllä silloin vaikutuksen, ihan hyvä aallokkokin oli silloin ja pienessä veneessä istuttiin, mutta linnut olivat niin upeita, ettei ehtinyt edes pelätä!
      Norjan rannikko on upea, Lofooteilla olemme käyneet myös autoillen. Huippuvuorille olisi mahtavaa päästä!

      Poista
  8. Jestas miten ihanat kuvat. Tuo mämmirovekuva on suorastaan herkku. Ja mikä ihaninta - isän tekemä tuohirove. Upea myös tuo merikotka. Harvinaista, että olet saanut ihan lähikuvan. Suloinen myös tuo muurahainen. Minä innostin viime kesänä kuvailemaan ekaa kertaa makrokuvina kaikenlaisia öttiäisiä. Niiden nimiä on kivaa googlata. Hassut nimet toisinaan löytyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. enkulin käsityöt; kiitos!
      Onneksi nuo ropposet ovat säilyneet ja kestäneet.
      Merikotkat tulivat silloin tosi lähelle, olivat tottuneet ihmisiin, kun sinne oli niitä retkiä pitkän aikaa järjestetty. Täällä niitä saa ihailla vain korkealla taivaalla.
      Otin itsekin taas parin vuoden tauon jälkeen järjestelmäkameran käyttöön, jos kesällä innostuisi kuvailemaan makrokuviakin.

      Poista
  9. Upea merikotka!
    Varmasti ikimuistoinen reissu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pirjo; Merikotka on todella iso ja vaikuttava! Tuo reissu on erityisesti jäänyt mieleen, vaikka muitakin reissuja olemme tehneet Norjan rannikolle.

      Poista
  10. Ihanat kuvat! Minäkin tein toissa vuonna itse mämmiä ensimmäistä kertaa ja hyvää tuli! Tein mallaspussissa olevan ohjeen mukaan. Vielä olen kahden vaiheilla että teenkö kun se oli tosissaan aikaa vievä projekti ja ajattelin leipoa kuitenkin pääsiäiseksi kestosuosikin, luumu-mutakakun, joten se vastaa vähän koostumukseltaan mämmiä. :D Se keittäminen on kyllä vaativa osuus kun oli tosi raskasta sekoittaa ja koko ajan saa varoa tuota pohjaanpalamista. Ihanaa kun pääsiäinen on tulossa - kevään juhlaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paneutumista mämmin teko tosiaan vaatii, vaikka ei vaikeaa olekaan. Varmasti tulisi mämmikin syötyä, jos vaan viitsit tehdä :)
      Kevättä ja pääsiäistä jo niin odotellaan!

      Poista
  11. Ai miten perinteistä kunnioittava kuva mämmistä tuohituokkosessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maatuska: maistuukin paljon paremmalta tuohituokkosesta :)

      Poista
  12. Mielenkiintoiset M-kuvat!
    Mämmiä ja vaniljakastiketta saakin kohta ostaa:)

    VastaaPoista
  13. Olipas kivat kuvat ja teksti. Ei mahda olla ihan vaatimaton kamera ja linssit sinulla, kun noin hienoa jälkeä tulee! Ja ideahan se tärkeintä on :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pia K; kiitos :)
      Kuvailen vaihtelevasti välillä puhelimella ja välillä oikealla kamerallakin. Nyt olen taas puhallellut pölyt pois järkkäristäkin, se viettikin välillä pitkän tovin komerossa.

      Poista
    2. Juu, ei taitaisi merikotka tallentua kännykällä ;)

      -Mutta eikös sitä sanota, että se kamera on paras, mikä on mukana!

      Poista
    3. Pia K; niinpä, saisi sen kotkan varmaan kännykälläkin kuvattua, mutta saattaisi kuvassa näyttää enemmän hyttyseltä!

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥