perjantai 15. maaliskuuta 2024

Koska kukkii?

 Sain jo vähän aikaa sitten Hiidenkiven puutarhassa Minnalta Koska kukkii?-haasteen.

Kiitos haasteesta! 
En ole aikaisemmin ehtinyt vastata, mutta eipä tässä vielä kiire ole,
meillä ovat lumet melko hyvin sulaneet, mutta jäätikkö ei ole häipynyt minnekään.
Jää on niin paksua, että sieltä läpi ei puske sitkeinkään kukka.
Huomenna oletettavasti tilanne lumen suhteen on tämän viimevuotisen kuvan kaltainen.
Arvaukset teen nyt viimevuotisten kuvien perusteella, ensi viikoksi on ennustettu kunnon yöpakkasia,
joten jos mitään helleaaltoa ei lähiaikoina tule, kukat avautuvat aikaisintaan samoihin aikoihin kuin viime vuonnakin.

8.4.2023

Kärhöjen juurella kasvavat talventähdet olivat viime keväänä täydessä kukassa 16.4.
Tänään kävin katsomassa, kasvupaikalla on kunnon jääkansi vielä.
Arvaan kuitenkin positiivisesti, että tänä keväänä ne kukkivat 18.4.

14.4.2023


16.4.2023

18.4.2023


Kirsikkapuiston reunalla kuistin vieressä kasvavat sinivuokot olivat täydessä kukassa
23.4.2023.
Tänään niiden päältä oli jää sulanut kokonaan, mutta maa on vielä ihan roudassa.
Arvaan, että tänä vuonna ne kukkivat 21.4.

Seinän vierillä ja pensaiden alla näkyy jo krookusten ja lumikellojen piippoja
ja iiriksetkin kukkivat varmasti ennen talventähtiä ja sinivuokkoja, mutta
valitsin nämä sillä perusteella, että ne ovat vielä tällä hetkellä jään alla, tai ainakin maa on vielä ihan jäässä. 

Raparperi ei varsinaisesti ole kevätkukka. 
Tuunasinkin sen verran tätä haastetta, että arvaan, milloin saadaan kevään ensimmäinen raparperipiirakka.

Yleensä olen tehnyt äitienpäivänä kevään ensimmäisen raparperipiirakan,
mutta viime keväänä leivoin piirakan jo vappuna!


Tänä keväänä on sama tavoite raparperipiirakan suhteen.
Tavoitteeseen pääsemiseksi täytyy käyttää vähän dopingia,
tänään laitettiin raparperipenkin päälle hallaharso, joka peitettiin vielä muovilla.
Vappuna raparperipiirakkaa!

Tässä vielä haasteen säännöt:
 Valitsemissasi kasveissa ei saa näkyä nuppuja veikkaushetkellä. Poikkeukseksi laskettakoon puuvartiset, joissa saa olla kukkasilmuja. Kasvien kohdalla olisi hyvä olla vielä lunta/jäätä tai edes sen verran routaa, että kasvi on vielä lepotilassa. On nimittäin aivan eri asia veikata kukinnan alkua lähipäiville kuin viikkojen (tai kuukausien) päähän. Kukinnan alkua saa vauhdittaa esim. lapioimalla lunta pois kukkapenkin päältä, mutta harsot ynnä muut normaalikeväästä poikkeavat viritelmät lasketaan dopingiksi. Ja tietysti kukinnan alkua saa myös viivästyttää vaikkapa peittämällä lupaavan näköiset piipot lumella, jos jotain niin järjetöntä haluat tehdä. Kerro, keneltä sait haasteen ja haasta vuorostasi mukaan muutama kaveri. Olisi myös kiva, jos kävisit laittamassa Hiidenkiven puutarhassa -blogiin haasteen aloituspostaukseen kommentin osallistumisestasi. Raportoi myöhemmin keväällä, kuinka hyvin kukkakevään ennustaminen sinulta onnistui.

Nyt en ole ihan tarkkaan selvillä, ketkä kaikki on jo haastettu,
joten en haasta ketään erityisesti,
mutta nappaa tästä haaste itsellesi, jos sinua ei vielä ole haastettu!

Pari kuvaa vielä tältä päivältä

Ruusan ja Oskarin kanssa käytiin tarkistamassa jää- ja lumitilanne.
Kurkattiin myös kasvihuoneeseen.
 

Kuten tästäkin kuvasta voi nähdä, lumi on sulanut, mutta jäätikköä riittää.
Toki luntakin vielä on niissä kohdin, mihin sitä talvella kolattiin.

Ruusa suunnitteli kesämökkiä itselleen tähän laatikkoon.

Kasvihuoneessa pikkusipulikukat kukkivat iloisesti.
Täytyy huomenna illalla taas muistaa ottaa ne sisälle,
etteivät palellu yöllä. 
Muutama kymmenen pakkasasteen yö näyttäisi olevan tulossa.




Mukavaa viikonloppua!


Marja


14 kommenttia:

  1. Napakkaa päämäärätietoisuutta tuon raparperipiirakan suhteen, noin pitää ollakin! Upeita kuvia!

    VastaaPoista
  2. Hyvät veikattavat otit haasteeseen mukaan ja ennustuksesi vaikuttavat ihan realistisilta. Pidetään peukkuja, että veikkaukset osuvat kohdilleen. Pieni vilunkipeli sallittakoon raparperin tapauksessa, kun sehän ei tosiaan ole värikkäästä ulkomuodostaan huolimatta kevätkukka ;) Kiitos osallistumisesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minna; kiva nähdä, miten veikkaukset osuu kohdalleen, kevään säästä ei voi koskaan tietää, tuleeko lämmin kevät vai monta takatalvea!

      Poista
  3. Pidetään peukkuja, että saatte raparperipiirakkaa vappuna, nam. Teillä on lumet jo hyvin vähissä, mutta jäätikkö ei myöskään ole oikein kiva vaihtoehto. Kivat veikkaukset, kyllä näitä kukkia jo odottaa. Pitäisi muistaa syksyllä laittaa sipuleja ruukkuihin, tuo kasvihuoneen kaunis laatikko kukkineen näyttää niin kivalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päivi; kiva, laitetaan vielä vaikka lisää peittoa raparperille, jos oikein kylmä kevät tulee :)
      Lumi alkaa olla vähissä, mutta jäätikköä riittää.....

      Poista
  4. Uskon, että veikkaukset menevät nappiin ja tuollainen doping on varsin sallittua eli kasvarikekkerit raparperipiirakalla on teille tulossa mitä ilmeisimmin! Nyt sataa taas räntää, ensin tuli vettä - saa nähdä mitä vielä saadaan, tuntuu että tätä variaatiota nyt riittää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saila; kiva nähdä miten veikkaukset osuvat kohdilleen. Sadetta on tosiaan saatu kaikissa olomuodoissa ja harvoin aurinkoa.....

      Poista
  5. Kevät tuntuu olevan viime vuotista jäljessä. Teidän seudulla lunta ja jäätä on ilmeisesti paljon vähemmän, joten uskon arvaustesi osuvan melko tarkkaan. Raparperi sopii hyvin nostettavaksi tähän samaan seuraan. Sen ilmaantuminen on joka kevät iloinen tapahtuma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Between; kovin hitaalta tuntuu kevään edistyminen, aurinkoisia päiviä saisi olla useamminkin! Innokkaasti jo raparperin kasvua täällä odottelen :)

      Poista
  6. Ihana kevättunnelma kasvihuoneessa! Kyllä tuolla kelpaa Ruusan kesämökkeillä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. pioni; Ruusan piti ajoissa olla liikkeellä, että sai mieluisan mökin!

      Poista
  7. Ihania kuvia ja kevään tunnelmia. Ruusa on valinnut hienon kesämökin itselleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maatuska; kiitos!
      Ruusa vaikutti mökkiinsä oikein tyytyväiseltä.

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥