keskiviikko 6. maaliskuuta 2024

Kevätjuhla, puutarhakissat ja ensimmäiset piipot

  

Onpa ihana päivä taas tänäänkin!
Auringolla ja valon lisääntymisellä on niin ihmeellinen voima.


Sunnuntaina iltapäivällä aurinko vihdoin tuli esiin pilviverhon takaa
ja lämmitti kasvihuoneen keväisen lämpimäksi.
Mitä parhain syy kevään ensimmäiselle kevätjuhlalle!
Juhlassa oli tarjoiluna sitruunapiirakkaa ja kevätkuohuvaa,
lisää keväistä tunnelmaa toivat pienet sipulikukat ja leikkotulppaanit.



Kaikki pienet sipulikukat ovat yhdessä laatikossa kevätniittynä, 
joka on tarvittaessa helppo nostaa yöksi sisälle,
sillä aika kovia yöpakkasia on vielä luvassa.
Viime yönä meillä oli -6 astetta.

Sunnuntaina  laitettiin vielä muutama varjostusverkko 
lumen alta paljastuneiden jouluruusujen ja kapealehtikalmian päälle.
Vielä ovat pihatyöt vähissä, kun luntakaan ei tarvitse kolata.
Lumettomia kohtia löytyy pihalta jo paljon, toisaalla on vielä muhkeat lumikasat
siellä minne lumet on kolattu.

Maanantaina saatiin puutarhakissojen työterveysasiat hoidettua kuntoon.
Kertun ja Oskarin rokotukset piti uusia.
Aamulla katselin, että eläinlääkärillä oli hyvin vapaita aikoja.
Kerttu oli sopivasti sohvalla rentoutumassa, varasin ajan 45 minuutin päähän,
laitettiin Kerttu kuljetuslaukkuun ja ajeltiin kaupunkiin.
Rokotukset tuli näppärästi ja nopeasti hoidettua.
Kun tulimme kotiin, tuli Oskari juuri sopivasti ihmettelemään, 
että miksi Kerttu on kuljetuslaukussa.
Nopeasti otettiin Kerttu ulos ja Oskari sisälle laukkuun.
Varasin Oskarille ajan puolen tunnin päähän ja yhtä kätevästi hoitui Oskarinkin rokotusasia.
Kaksi reissua tuli tehtyä, meillä on vain yksi kuljetuslaukku, 
johon molemmat eivät enää mahdu yhtäaikaa. 
Eivätkä kyllä edes haluaisi, vaikka mahtuisivatkin.
Nyt on kissojen hyvä aloittaa kevään puutarhatyöt, kun on terveysasiat hoidettu.

Rokotukset pitää uusia kolmen vuoden välein, Ruusan ja Onnin rokotukset
ovat vuorossa vasta ensi vuonna.

Puutarhakissoilla on jo ollut kauden ensimmäiset työpäivät. 

Viikonloppuna Oskari testasi tähystyspaikkojen kunnon.
Tukevat tuntuivat olevan, kyllä kelpaa valvoa henkilökuntaa.

Hyvä vahtipaikka, asiattomilla ei ole tänne asiaa.

Kissat ovat tarkastaneet myös kasvihuoneen talven jäljiltä.







Kerttu nauttii kevätauringon säteistä kuistilla

Toistaiseksi sohva ja sänky houkuttelevat enemmän kuin pihatyöt







Tänään meillä oli Onnin kanssa kevään paras päivä!



Onnin kuivuneet kissanmintut olivat tulleet esiin jään alta!
Onni on yhtä hurmaantunut näistä kuivuneista varsista 
kuin kesällä tuoreistakin.
Vähän siinä vieressä näkyy sinivuokonkin lehtiä, kivoja kaikki ikivihreät perennat,
jotka ovat heti valmiina kun lumi ja jää väistyy.


Löysin kevään ensimmäiset piipot!
Kävimme ostamassa vielä pari kompostikehikkoa, että saimme jouluruusut suojaan kauriilta.
Toisen kehikon sai köynnösruusu ’William Baffin’ (Rosa kordesii ’William Baffin’),
joka oli loppukesällä kauriiden erityisen mielenkiinnon kohteena.
Aina kun se sai kasvatettua uudet versot ja muutaman kukan auki, ne popsittiin.
Kuvassa näkyvät piipot kasvat ruusun juurella, 
nyt ovat molemmat suojassa kauriilta verkon takana.
Viime aikoina ei onneksi ole kauriita näkynyt, kun ostettiin 300 metriä hirvikarkotenauhaa.
Se riitti koko tontin ympäri. Eihän se keltainen nauha tuolla kovin esteettinen ole, mutta jos edes
vähän haittaisi kauriita.....

Kasvihuoneella poikettiin tänäänkin

Lämpötila oli melko sopiva


Auringonpaistetta päiviisi!

 ♥

Marja

13 kommenttia:

  1. Olen samaa mieltä auringon voimasta, minäkin taidan käydä aurinkoenergialla. Ihanat kuvat kasvihuoneesta sipulikukkineen ja herkkuineen. Minulla alkaa aina kuola valua, kun katselen näitä sinun leipomuksiasi. Teen muuten joka joulu taatelikakun sinun julkaisemallasi ohjeella ja se on saanut paljon kiitosta. On tärkeää, että työterveysasiat ovat kunnossa ja kissat pääsevät pian aloittamaan kevättyöt oikein täydellä teholla. Sait todella hyvän kuvan Oskarista tähystyspaikalla! Muutkin kissakuvat ovat niin kissamaisia :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päivi; todellakin auringosta saa niin paljon virtaa! Kasvihuoneissa on niin keväisen lämmintä päivisin, jos aurinko sattuu paistamaan, pääsee hyvin kevätfiiliksiin :)
      Onpa kiva, että taatelikakusta on tykätty!
      Kissakuvia tuppaa aina tulemaan, kun niitä kissoja tässä ympärillä koko ajan pyörii.
      Kissojen rokotuksista tulee onneksi muistutus eläinlääkäriltä, muuten varmaan saattasi unohtua, kun ei onneksi joka vuosi tarvitse rokottaa.

      Poista
  2. Ihania uutisia! Kevätjuhla kasvihuoneessa näyttää ihanalta ja herkulliselta. Ja kissat kaikki niin suloisia, pehmeitä ja kauniita! Meidän pojat ovat Onnin kanssa samaa mieltä kissanmintusta: se menee tähän aikaan vuodesta kuivana ihan täydestä. Pojillakin on muuten tänä vuonna rokotuksen tehosteet, samalla heidät voisi tarkastaa muutenkin, kun ovat senioreita. Ehkä ottaa jokin verikoe, vaikka se ei niin mukavaa olekaan, mutta siitä näkisi vähän munuaisarvoja ja muuta.
    Mahtava piippolöytö! Hyvä juttu, että se pääsi verkon sisään. Toivottavasti sorkkaeläimet pysyvät rajojen ulkopuolella..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saila; Kevätjuhla on aina niin parasta, onneksi oli edes pari kevätpäivää. Nyt onkin taas vähän ankeammat kelit vaihteeksi.
      Kissanminttu kelpaa kyllä kuivanakin ja Onni on niin tyytyväinen, kun se on ihan hyvä leviämään ja nyt sitä kasvaa vähän joka puolella :)
      Kertulle ja Oskarille tehtiin myös pieni terveystarkastus, hampaat katsottiin ja kuunneltiin sydäntä ja muuten tunnusteltiin, että oli asiat kunnossa. Verikokeet eivät olleet aiheellisia, kun ovat vielä niin nuoria ja voivat hyvin.
      Onni ja Ruusa alkavat olla Mustin ja Ransun lailla seniori-iässä, että heillä voisi vähän laajempi kartoitus olla paikallaan. Ruusan nivelrikkokaan ei ole vaivannut, kun hän sai lääkekuurin siihen muutama vuosi sitten. Mutta kaikkia munuaisvaivoja tosiaan voi tulla vanhemmiten.
      Piippolöytö oli oikein ilahduttava :)

      Poista
  3. Hienoja kissakuvia. Nyt on rokotus asiat kunnossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maatuska; kiitos!
      Kyllä tosiaan on hyvä aloittaa keväthommat kun on rokotukset kunnossa :)

      Poista

  4. Sitruunapiikasta kiinnostaisi saada resepti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Urban Farming; Tuo piirakka oli todellinen pikaversio, yleensä teen itse taikinan ja vielä marengin piirakan päälle, mutta nyt oli kiire :)
      Tässä piirakassa oli Myllynparas valmis pyöreä murotaikinapiirakkapohja (pakasteesta)
      ja päälle tuli 2 tölkkiä Valion sitruunakreemiä, sekä 1 dl kuohukermaa. Lisäsin myös puolikkaan sitruunan mehun, sillä halusin piirakasta tosi sitruunaisen.
      Sitruunakreemi, kerma ja sitruunamehu sekoitetaan keskenään.
      Piirakkapohja kaulitaan vähän isommaksi ja levitetään n. 22-24 cm vuoan pohjalle ja reunoille ja kaadetaan kreemi-kermaseos pohjan päälle, sitten vaan uunin alatasolle 200 asteeseen n. 25 minuutiksi..
      Kypsän piirakan päälle voi tehdä ja levittää halutessaan marengin ja laittaa vielä 5-10 minuutiksi uuniin, että marenki saa vähän väriä.
      Meillä oli piirakan päällä punaherukoita pakastimesta.
      Yritän ehtiä lähipäivinä tehdä postauksen myös siitä toisesta versiosta.

      Poista
  5. Voi miten ihana ja herkullinen kevätjuhla teillä on ollut! Varmaan jäinen maa tassujen alla tuntuu kylmältä ja pehmeä sohva on kiinnostavampi, toisaalta ulkona alkaa olemaan jo sellainen konsertti ja tuoksuja vaikka kuinka paljon, että joskus voi kissoillakin olla vaikeaa päättää, kumpi on mukavampaa! Meillä Sulo on ottanut keinun päältä valvontapaikan haltuunsa jälleen, selvä kevään merkki! Vai että jo piippoja, onpas kivaa - meillä on hankikantoja 😂 mutta ehkä joskus ennen juhannusta lumet sulavat pois! Toivottavasti sarvipäät pysyvät siellä missä kuuluukin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saila; kevätjuhla pitää aina järjestää heti, kun olosuhteet sattuvat kohdilleen :)
      Onhan se kissojenkin muavampi lämmitellä tassujaan peittojen alla kuin jäisellä ja kuraisella pihalla. Kyllä sielläkin jo silti on puuhaa riittänyt, hiiri- ja myyrätuliaisia on alkanut taas ilmestyä......
      Kyllä ne teidänkin hankikannot nopeasti häipyvät, hyvissä ajoin ennen juhannusta, kunhan nyt lämpötila pysyttelisi plussan puolella!
      Metsän eläimet todellakin saisivat pysytellä metsässä!

      Poista
  6. Hyvä että puutarha-apulaisten rokotukset ovat kunnossa kesää varten.
    Ja ihanaa, että teillä on jo ollut ensimmäiset kevätjuhlat kasvihuoneessa, kyllä noilla lukemilla tarkeneekin juhlia:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. pioni; lakisääteiset työterveysasiat pitää hoitaa kuntoon :D
      Kevätjuhlat on niin kivoja, nyt näyttää, että vähään aikaan ei taas olekaan aihetta juhlaan,
      aika kylmiä öitä ja päiviä on luvattu.....

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥