tiistai 15. tammikuuta 2019

Se tuoksu.


Viikonloppuna oli jälleen se ainutlaatuisen ihana ja juhlallinen hetki,
kun tuttu, autuaallinen onnentunne täyttää mielen.
Avaan multapussin, ihana mullan tuoksu tulvahtaa pussista,
upotan sormet kosteaan multaan ja täytän kylvöastiat mullalla.
Tasoitan varovasti mullan ja asettelen siemenet multaan.
Kevään tuoksu. Ja auringon.
Ihanan kutkuttavasti kaikki on vasta edessä.
Kevät.
Kylvin vain jättiverbenan ja latva-artisokan.
Muilla kylvöillä ei vielä ole kiire.
Kokeilen nyt Biolanin kylvömultaa, on siinä ainakin mykorritsat ja muut hyötymikrobit mukana.
Yleensä käytän Green Caren kylvömultaa, mutta sitä ei nyt ollut vielä kaupassa.

Jättiverbenat kylvin laatikkoon hajakylvönä, siinäpä oli haastetta saada nämä mikroskooppisen pienet siemenet tasaisesti mullan pinnalle.
Artisokat kylvin ruukkuihin, kaksi siementä jokaiseen ruukkuun, kun (jos) ne ovat itäneet, vahvempi taimi saa jatkaa kasvuaan ruukussa, josta se aikoinaan on helpompi siirtää isompaan ruukkuun juuria vahingoittamatta.
Jättiverbenan siemenet peitin kevyesti vermikuliitilla.
Sinä nyt ovat verbenat ja artisokat minikasvihuoneissaan lämpömaton päällä .
Viikon-parin kuluttua verbenat siirtyvät jääkaappiin kylmäkäsittelyyn muutamaksi viikoksi.
Artisokille tiedoksi, että ne voivat aloittaa itämisen heti!

Viikonloppuna päästiin pihalle puutarhahommiin.
Kolaamaan lunta.

Samalla poistettiin lumet muovisen kaarikasvarin päältä 
ja lasikasvarin katoltakin lumet pudotettiin alas.
Lasikasvarin seinustoiltakin lapioitiin lumet pois, ettei keväämmällä lumien sulaessa tulva yllätä kasvarissa! 
Kerättiin pois talvivalot, ihan kaikkia ei saatu irroteltua, kun johdot ovat jäätyneet hangen sisään, mutta töpselit irroitettiin pistorasioista.
Tuntuu heti keväisemmältä, vaikka piha onkin nyt iltaisin aika pimeä.....
Sunnuntaina illalla alkoi taas lumisade, onneksi oli kevyttä pakkaslunta.
Nuo lumet voisi käydä vaikka puhaltamassa lehtipuhaltimella pois katolta
ennen suojakelejä......


Huikea hetki, kun aurinko tammikuussa ensimmäisen kerran valaisee kasvarin!

Iltapäivisin aurinkoisella säällä on jo ihan selvästi kevään tuntua ilmassa.

Viikonloppuna tein risuverstaan pelakuille ensimmäisen keväthuollon.
Poistin kuivia lehtiä ja kastelin miedolla lannoiteliuoksella.
Annoin jo nyt vähän lannoitetta, kun kaikki olivat ihan hyvässä kasvussa.
Nyt ei näkynyt ainuttakaan kirvaa, laitoin kaikkien ruukkuihin syksyllä Provado-puikot.

Pink Rosebud ruusunnuppupelakuu on puolentoista metrin korkuinen!
(taustalla näkyy vähän eucalyptusta, joka sekin on toistaiseksi hengissä)
Keväämmällä on jo pakko tarttua saksiin ja leikata tuo pelakuu ainakin puolta pienemmäksi.
Ei sen kanssa muuten pärjää. Tulee paljon pistokkaita.
Tämän näköisiä kukkia tekee Rosebud. 
Jos joku vaikka haluaisi keväämmällä pistokkaita, niin voi ilmoittautua :)

Ikkunalla kasvilamppujen alla ovat muut pelakuut, paitsi toisessa varastossa on vielä muutama....

Pelakuiden keskellä on jouluna ostettu joulumänty, hyvin tuntuu viihtyvän sekin.



Viime kevään Nordiska Trädgårdar messuilta ostettu Årets pelargon ' Picotee pink' 

Occold embers


Nikolaj


Harald

Friesdorf
Sormipelakuu Thessaloniki
Pelakuut ovat selvinneet mainiosti ja kevättä kohden niiden olot vaan paranevat!



Ihania talvipäiviä sinulle!





Marja

32 kommenttia:

  1. Hyvin on säilyny siulla pelakuut. Mie jätin muutaman sisälle talaveks ja oonkohan kastellu liikoo Nikolaita kun ei järin hyvinvoivalta näytä! Viileessä varastossa olevilla ei mittään hättee näyttäs olevan. Sinne Tukholman messuille miekin oon vähän reissuja kahellu, matkatoimisto reissuja järjestää tiältäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ulla; pelakuut tuntuvat viihtyvän tuolla risuverstaalla, on ilmeisesti sopivan viileää ja valoisaa. Pelakuut tykkäävät, kun multa saa välillä kuivahtaa kunnolla.
      Matkatoimistojen järjestämät messureissut ovat käteviä, vaikka me menemmekin omalla autolla, on sitten kuljetuskapasiteettia riittävästi, jos sattuu löytymään jotain ostettavaa......

      Poista
  2. Chilit on täälläkin hyvässä kasvuvauhdissa, kesää odottaen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Chilit täytyykin tosiaan kylvää ajoissa! Toivotaan lämmintä kevättä ja kesää :)

      Poista
  3. Hyvältä näyttävät talvetuksesi. Tuoreen multapussin avaaminen on ihanaa ja se tuoksu tuo todellakin kevään tuntua! Odotan sitä hetkeä päivä päivältä enemmän. Ja myös sitä, kun pieniä taimia alkaa puskea mullasta. Itämisonnea kylvöillesi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minna; risuverstas on juuri sopivat talvetustila, pelakuut ovat viettäneet siellä jo monta talvea.
      Kylvöpuuhat ja kasvun ihmeen seuraaminen tuntuvat joka kevät yhtä ihmeelliseltä :)

      Poista
  4. Ihanat pelakuut! Ja ihanat kylvöpotit! Nyt, kun aurinko paistaa, on helppo olla toiveikas. Mitä jos minäkin ottaisin multapussin sisälle sulamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saila; vähän turhankin isoja ovat jo jotkut pelakuut, täytyy keväämmällä karaista itseni ja tehdä vähän reippaampia leikkaustoimenpiteitä...
      Ehdottomasti kannattaa tuoda multapussi jo sisälle, kylvämisinspiraatio saattaa iskeä minä hetkenä hyvänsä!

      Poista
  5. Tuntui ihan kuin puutarhameditaatiolta, hurmalta joka täyttää koko sisikunnan! Te pelakuumestarit taidatte olla ihan oma rotunne 😊 omat pelakuuni ovat aika ressukoita, suurin osa onneksi vielä elossa, mutta nuo sinun ovat jälleen niin upeita.

    Tukholman messuja olen ajatellut ja lähtöpäivää miettinyt. Siitä aamulla isännälle mainitsin - kommentti oli varsin maskuliininen! No messuille lähden joka tapauksessa niin Tukholmaan kuin muutamaan kotimaiseenkin - tai ainakin yhteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saila; Eivätpä ne pelakuut juuri muuta vaadi kuin sopivat olosuhteet, ovat kuitenkin aika vähään tyytyväisiä!
      Tukholmaan mennään ilman muuta ja kyllä ne lähtöpäivätkin pian saadaan järjestykseen!

      Poista
  6. Kivalta näyttää kevään ja kesän odotus-vielä on talvea jäljellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. RaijaAnnikki; Talvea on vielä jäljellä, mutta juuri silloin on mukava haaveilla keväästäkin!

      Poista
  7. Hienosti voivat pelargoniat, kukassakin noin monta! Minulla kaikki viettävät kurjaa eloaan kellarissa, pimeydessä ja niukalla vedellä. Saapas nähdä, kuinka moni on parin kuukauden päästä enää edes hengissä. Auringonpaiste viime päivinä lumisateiden välissä on tuntunut ihanalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sirkku; Minun pelakuuni eivät vietä talvilepoa ollenkaan, kun saavat riittävästi valoa talvellakin, mutta kyllä ne kellarissa talvehtivatkin kevään tullen taas piristyvät!
      Aurinkoisina päivinä tuntuu aina niin keväiseltä, vaikka hanget vielä koko ajan kasvavatkin!

      Poista
  8. Onpa ihanat pelakuut! Tuli niin kesäinen fiilis kuvista :)
    Minulla on eukalyptus viileän huoneen ikkunalla ja kokeilen ekaa kertaa onnistuuko sen säilytys talven yli. Se on kuivattanut muutamia oksia vasta nyt. Ja vähän jännään, miten käy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. SariW; Kasvilamppujen alla pelakuut kukkivat läpi vuoden, vaikka kesällä kukinta onkin tosi paljon runsaampaa ja kukat muhkeampia!
      Ihan kokeeksi päätin myös yrittää talvettaa tuon eucalyptuksen, vielä se on hengissä, kuten sen kanssa samassa ruukussa kasvavat laventelitkin. Saa nähdä, miten käy, kevääseen on vielä aikaa....

      Poista
  9. Tuoksu tuntui tänne asti! Minulla tuo tuoksujuhla on vasta kesän alussa, mutta tuoksuu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, jos tunnet mullan ja kevään tuoksun näin ruudun välityksellä :DD

      Poista
  10. On sulla mahtavat pelargooniat, tähänki aikahan vuaresta!
    Mulla o vintin klasilla, aika surkias kunnos......mutta toistaaseksi elos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Navettapiika; Pelakuut ovat tottuneet talvehtimaan tuolla risuverstaalla.
      Kyllä ne vähän surkeammassakin kunnnossa olevat kevään tullen piristyvät, aurinko tekee ihmeitä!

      Poista
  11. Vastaukset
    1. Tuula; vuosien varrella on tullut messuilta hankittua aina uusia pistokkaita......

      Poista
  12. Kevättä rinnassa ihan selvästi. Mahtavasti ovat pelakuusi talvehtineet. Onnea kylvöksillesi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liisa; No on kyllä!
      Pelakuut vaikuttavat ihan tyytyväisiltä oloihinsa :)
      Kiitos, toivotaan taimille hyvää elämää!

      Poista
  13. Tästä se taas alkaa. Aivan kuin olisi talviunilta herännyt.
    Upeita nuo sinun pelaguusi. Kuin eivät talvesta mitään välittäisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Between; Niinpä, kyllä nyt onkin jo aika herätä talvihorroksesta :)
      Pelakuita ei tunnu talvi paljon haittaavan, vaikka kyllä ne kesällä paljon innokkaammin kukkivat kuitenkin!

      Poista
  14. Kiitettävä määrä kauniita pelargoneja. 😊

    VastaaPoista
  15. Upeita nuo pelakuusi. Olen noudattanut sinun ohjeitasi, enkä leikannut pelakuita syksyllä. Rehevädti ovat kasvaneet kasvivalon alla salin nurkassa. Osa kukkiikin jo pienesti. Täytyykin vähitellen alkaa ruokkia niitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Cheri; kyllä ne jatkavat innokkaasti kasvuaan kasvivalon alla, tulee vaan se ongelma, että milloin niitä oikein leikkaisi. Joskus on pakko, kun tila loppuu :D
      Kannattaa tosiaan jo antaa jotain ravinnetta.

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥