torstai 24. tammikuuta 2019

Välimereltä tropiikin kautta aavikolle

Viime sunnuntaina oltiin kaukomatkalla.
Samalla matkalla käytiin niin aavikolla kuin tropiikissakin ja Välimerelläkin tuli käytyä.

Tammikuussa uhkaavan viherpuutostilan ehkäisemiseksi kävimme viime sununtaina viherterapiamatkalla Turun Yliopiston Kasvitieteellisessä puutarhassa Ruissalossa.

Kasvitieteelliseen puutarhaan kuuluu kuusi kasvihuonetta ja ulkopuutarha.
 Kasvihuoneita ovat mehikasvihuone, araukariahuone, talvipuutarha, uuden maailman tropiikki, vanhan maailman tropiikki ja Välimeren ilmasto.
Kasvihuoneissa on runsas 2000 kasvilajia ja -lajiketta.

Ulkopuutarhassa näytti suunnilleen samalta kuin kotonakin; lumiselta.
Siirryimmekin suoraan sisätiloihin.




Perunroseepippuri Schinus molle
Tästä tuli mieleen ajatus, että mahtaakohan pippuri itää?
Kokeilu meneillään, kylvin muutaman roseepippurin.
Jännittävää, itävätköhän ne.




Välimeren ilmastossa kypsyivät sitrukset ja trumpettikukat ja verenpisara kukkivat



Talvipuutarhassa kukkivat kameliat





Tähtikämmekkä



Kriinumi

Uuden maailam tropiikissa kasvavat Amerikan sademetsäkasvit.
Lummeallasta hallitsee eteläamerikkalainen jättilumme Victoria



Mehikasvihuoneessa kasvaa amerikkalaisia kaktuksia sekä Afrikan ja Aasian aavikoille tyypillisiä kasveja, kuten tyräkkejä ja aaloeita.


Matkoilta ostetaan tietysti myös matkamuistoja.
Puutarhan myymälästä ostin neljä pussia erilaisia siemeniä.
Kiva nähdä, mitä näistä tulee.
Sinkohyppykurkkua minulla on joskus ollutkin, sain muutama vuosi sitten siemeniä Intianmintulta.
Siemenistä kasvoi köynnös, johon tuli piikkisiä "kurkkuja", jotka sinkosivat siemenet ympäri kasvihuonetta.
 Piti silloin kerätä siemeniä seuraavaksi vuodeksi, mutta niissä oli liian kova etsiminen
pitkin kasvihuonetta...


 


Poikettiin myös Viherlassilassa ja Flörissä.
Enkä ostanut yhtään siemenpussia!
Suloisia esikkoja, yhden muscarin ja keväisen kukkakimpun ainoastaa ostin!

Tällä pitäisi selvitä kevääseen asti ja nyt taas on kivaä nautiskella näistä ihanista
lumitunnelmista kun kerrankin meilläkin on oikeat nietokset!
Onhan tuo lumimaisemakin niin kaunis ja kasvit hyvässä suojassa siellä untuvaisen lumipeiton alla.

Leppoisaa torstai-iltaa!

Marja

22 kommenttia:

  1. Ihanaa viherterapiaa. :) Mutta tosiaan, nautitaan nyt vielä, positiivinen pitää olla. Valo lisääntyy koko ajan, ja aurikokin on näyttäytynyt. Kevät tulee vielä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pipo-otus; Vaikka tuota vihreää välillä kaipaakin, on tämä talvi ollut melkein täydellinen, lunta kuuluu talvella olla ja maaliskuussa voi alkaa odotella hankien hupenemista!

      Poista
  2. Oli varmasti piristävää nähärä ympärillään, nuan palio viheriää ja kukkivia kasvia, pitkästä aikaa. Voi kuinka ihania esikoota! Teilläki o enemmä lunta ku meillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Navettapiika; Vihreä väri ja lämpö, sekä ne tuoksut piristävät niin paljon!
      Ihan kiitettävästi on tänne saatu lunta ja lisää tulee koko ajan!

      Poista
  3. Kasvitieteelliset ovat kyllä parhautta näin talvisin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneli; ovat kyllä ja kiva, että niihin pääsee vierailulle!

      Poista
  4. On paljon upeita kasveja.Nuo ovat aina käymisen arvoisiavpaikkoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aikku; on tuolla vaikka mitä kasveja, todellakin viidakosta autiomaahan!
      Useamminkin voisi poiketa, mutta ei aina vaan saa aikaiseksi lähteä.....

      Poista
  5. Tuollaiselle viherterapialle olisi kyllä tarvetta. Hienoja nuo kaikki, mutta erityisesti kukkivat eksoottiset kasvit ovat todella kauniita. Kiitos kierroksesta! Ihanat esikot <3

    VastaaPoista
  6. Juuri tähän aikaan olisi kiva pistäytyä tropiikissa kokemassa lämpöä ja värejä.
    Minäkin kävin kukkapuutarhassa, mutta en ostanut muuta kuin kissanheinäruukun :) Nerolle salaattia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Cheri; tammikuu on tällaiselle etelänmatkailulle todellakin paras ajankohta!
      Sinulla piti hyvin itsekuri, pelkästään asiallinen ostos!
      Minäkin ostan kissoille välillä kaupasta vehnänorasruukun salaatiksi (vehnänoraita voisi itsekin kasvattaa, mutta aina ei vaan viitsi...)

      Poista
  7. Ihana lämpöinen tuulahdus tuli sieltä tropiikista. :-) Ihanan paljon kukkia tähän aikaan vuodesta ja sitä kaivattua viherterapiaa pakkaspäivää. Kiitos :-)
    ~Katja

    VastaaPoista
  8. Kiitos tästä matkasta! Eipä ole tullut vuosiin käytyä tuolla, vaikka ei ole kuin tunnin matkan päässä. Ehkä tänä vuonna...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hitunen; todellakin tuolla voisi useamminkin poiketa, mutta jotenkin vaan ei tule lähdettyä......

      Poista
  9. Ai että, tuollainen matka tammikuussa pitäisi olla melkein pakollinen;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. pioni; kyllä, puutarhaihmisten perusoikeus ja -velvollisuus sen pitäisi olla!

      Poista
  10. Itse olen ollut puutarhakoulu aikaan harjoittelemassa melkein vuoden yliopiston puutarhalla ja se oli kyllä opettava vuosi.

    VastaaPoista
  11. Olipa teillä mukava etelän reissu! Ihania kukkia. lämpöä ja viherterapiaa...mukavat matkamuistotkin! Aikaa on kulunut siitä kun viimeksi samassa kohteessa kävin...asia täytynee korjata! Mukavaa alkavaa viikkoa sinne hankien keskelle ⛄😊🌷.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saila; no, oli kyllä ja vielä edullinenkin!
      Seuraavalla Turun reissulla sitten poikkeat :DD
      Kiitos samoin sinulle!

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥