perjantai 11. tammikuuta 2019

Kevätpostaus


Vuoden ensimmäinen kevätpostaus, joka sisältää kuvia myös talvisesta puutarhasta.
Talvipuutarhassa pitää liikkkua kieli keskellä suuta, etteivät tassut lipsu.
Lumen alla on petolllista liukasta jäätä!

Meilläkin on piha peittynyt lumeen, lunta on varmaan lähes 20 cm!
Tämänpäiväinen suojasää on vähän laskenut hangen pintaa ja melkein myrskyisä tuuli on pudotellut lumet puiden oksistoista.
Muutama päivä saatiin ihastella winter wonderland-maisemia.

Lavakauluskasvimaa on talviunessa pöyheän lumipeitteen alla.
Portin lumikärhö on talvellakin nimensä veroinen.

Juuri nyt on oikea hetki tehdä kevätsuunnitelmia.

Lavakauluskasvimaan suunnittelulla on hyvä aloittaa.
Lavakauluskasvimaan kahdella reunalla kasvaa taikinamarjapensasaita, yhdellä reunalla on mansikkapenkki ja yhden reunan laatikoissa kasvavat pensasvadelmat.
Yhteen laatikkoon istutin syksyllä talvivalkosipulit, kaikkiin muihin laatikoihin
saa tehdä suunnitelmat!
Yhdessä laatikossa on siis jo valkosipulia, yhteen voisi laittaa erilaisia yrttejä ja
yksi pitää ehkä uhrata perunoille. Löysin kaupasta pinkkejä perunoita, ne vaikuttivat niin hupaisilta, että päätinkin yrittää kasvattaa niitä ensi kesänä.
Viime kesänä kasvatin perunaa kahdessa lavakauluksessa varsinaisen lavakauluskasvimaan ulkopuolella, mutta niihin laatikoihin istutin syksyllä erilaisia vadelmia, joita tulin ostaneeksi Lepaalta. 
Kevään mittaan nähdään, että pitääkö perustaa vielä uusi perunamaa jonnekin kohtaa, ainakin, jos satutaan Kivipellon Sailan kanssa samaan aikaan jonnekin puutarhamyymälään, missä myydään siemenperunoita.....
Kaikkiin muihin laatikoihin laitan erilaisia yksivuotisia kukkia cottage garden-tyyliin.
Paljon kaikkea sekaisin.
Lavakauluskasvimaa onkin ainoa paikka, mihin kasvatan yksivuotisia kukkia.
Muuten puutarhassa kasvaa perennoja, yhä enenevässä määrin.
Kukkalaatikoihin ja -ruukkuihin hankin kesäkukat valmiina taimina työpaikaltani.

Nyt viikonloppuna kylvän jättiverbenan siemenet.
Toivottavasti kaupasta löytyy jo kylvömultaa, kun omista varastoistani sitä ei tänään löytynytkään.
Lisäksi kylvän latva-artisokan. Taas kerran, vaikka en sen kanssa vielä ole onnistunutkaan.
Aina ne itävät hyvin ja lähtevät kasvuun, mutta kuukahtavat aina ennen kuin ehdin istuttaa ne ulos.
Mutta periksi en anna! Vielä niiden kanssa joku vuosi onnistun!
Jättiverbena on äärimmäisen hidas vitkastelija, joka pitää kylvää jo tammikuussa, lisäksi  se vaatii parin viikon kylmäkäsittelynkin.
Se kyllä itää ihan hyvin ja aikataulussa, mutta sen jälkeen se kasvaa toooosi hitaasti!
Silti ne aina ehtivät elokuun loppuun mennessä kukkaan.
Niiden pitäisi olla perhosten suosikkejakin, mutta meidän perhoset eivät ole sitä tietoa ilmeisesti saaneet. Ne eivät juurikaan piittaa verbenoista.

Cottage Gardeniin tarvitaan paljon erilaisia kukkia!
  Astereita, kaiken värisiä
Kiinanastereista ja zinnioista saa loppukesällä värikkäitä kimppuja maljakoihin.
Kehäkukkia, paljon eri lajikkeita!

 Tuoksuherneitä!
 
 
Viime keväänä ostin Nordiska Trädgårdar-messuilta tuoksuherneen siemeniä
Cecilia Wingårdilta. Tänä keväänä täytyy ehdottomasti muistaa taas etsiä hänen osastonsa.
Katsoin jo valmiiksi, mistä hänet siellä löytää; osasto A16:02.
Kylvin viime keväänä puolet jokaisesta ostamastani siemenpussista, joten vanhaa varastoa vielä löytyy, mutta uusia pitää kyllä myös saada!

 Unikkoja, myös muhkeita pioniunikkoja!

 
 
 Kosmoskukkia pitää olla, mielellään vähän matalampia lajikkeita.


Krassit ovat yhtä vaatimattomia, iloisia ja reippaita kuin kehäkukatkin.
Krasseja myös runsaasti!
 
 
Leijonankitoja. Tietenkin.

Koristeheiniä. Jänönhäntää ja ehkä partaohraakin.

Viime kesänä lavakauluskasvimaalla kasvoi tämäkin.
Jostain Ruotsista tarttui siemenpussi mukaan. Ettårig stockros luki pussin päällä.
Joku salkoruusulajike ilmeisesti. Näitä voisi kylvää tänä vuonnakin.

Nämä kaikki ja mitä siemeniä kevään aikana vielä löytyykään!


 Lavakauluskasvimaan viereisen Teehuoneen seinälle hankin kiipeilemään kelloköynnöksen.
Kelloköynnöksen ostan valmiina taimena, se on liian oikukas siemenstä asti kasvatettava.


 Kelloköynnöksen seuraan istutan päivänsinet,
ne yleensä saan kasvatettua itse, taimia harvemmin edes näkee
missään myynnissä.

 Hyvin suunniteltu!
Lähes puoliksi tehty jo!


  



Perjantaipuketit.
Tulppaanit ovat niin ilahduttavia!
  
Reipasta ja pörheää viikonloppua!

Marja

24 kommenttia:

  1. Kiitos ihanasta kirjoisuksestasi! Nuo talvikuvat ihastuttaa silmää ja sitten nuo ihanat kesäkukat, ne herättää kevään kaipuun. Sieltä se tulee taas, mutta minkälaisena, ei vielä tiedä.

    Noita suunnitelmia olen minäkin tehnyt mielessäni, kun katselen lumen alla uinuvaa kukkamaata siinä jo ajatus lentää, mitä mihinkinpäin laittaisi. Osa siemenistä on hankittu, osa tilauksessa, siitä se lähtee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mummeli; kiitos sinulle!
      On tosiaan taas mielenkiintoista nähdä millainen kevättalvi ja kesä tänä vuonna saadaan!
      Suunnitelmia alkaa pyöriä mielessä heti vuoden alussa, vaikka kukkapenkit ovatkin lumen alla uinumassa. Jopa meillä on nyt lunta!

      Poista
  2. Taas sinulla on täällä niin super ihania kuvia! Meilläkään perhoset eivät ole kiinnostuneet jättiverbenan kukista. Olen luullut syyn olevan se, että muita parempia kukkia on niin paljon enemmän. Aika samoja kylvökukkia löytyy minunkin listalta, ja nyt pitkästä aikaa myös kosmoskukkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. SariW; kiitos :)
      Meilläkin perhoset viihtyvät paremmin punahatuissa ja vaikkapa leimukukisa!
      Kosmoskukka on mukava peruskukka, viime kesänä ne tosin jostain syystä kasvattivat enemmän vartta ja lehdistöä kuin kukkia!

      Poista
  3. Minäkin suunnittelin jo sen verran, että tein siementilauksen tänä aamuna:)
    Tänä vuonna aion kokeilla kelloköynnöstä, kun viime vuonna näin siitä niin paljon ihania kuvia, peukut pystyyn siis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. pioni; olen vielä pystynyt olemaan tilaamatta mitään, kun kuitenkin puutarhamyymälöistä tarttuu mukaan kaikenlaista. On tosin vain ajan kysymys, milloin eksyn Impectan sivuille......
      Kelloköynnös on ihana kasvi, todella reheväkasvuinen kunhan pääsee alkuun. Taimivaihe on yleensä aika haastava, mutta tosiaan peukut pystyyn sinulle :)

      Poista
  4. Ihana väripläjäys tähän talviseen aamuun :)

    VastaaPoista
  5. Melkeinpä ihastuksesta hengittämättä luin postauksesi läpi! Ihana on winterwonderland, mutta mikään ei vedä vertoja kesäparatiisillesi, ihania kaikkia kasvoi viime kesänä ja varmasti ensi kesänäkin! Juu perunakaupoille mennään etsimään taas jotain kivaa - varmasti taas satutaan jonnekin yhdessä 😉.

    Nuo tuoksuherneet ovat niin ihania, tunkeen mukaasi sinne hajuhernetädin luokse! Viime keväiseltä retkeltänne Intianmintun kanssa pääsin osille - ihanainen Almost black -tuoksuherne kukki niin upeasti! Tahdon sitä taas tänä vuonna, jokunen siemen on kyllä varastossa mutta varmaan muutakin kivaa löytyy! Kosmoskukat, kehäkukat, tsinniat (minusta on tullut vakaumuksellinen Marylandin tsinnioiden ystävä), leijonankidat (ihanaiset Mme Butterflyt tilattu)...kaikkea kaunista! Mullakin on kaksi siementilausta jo tehtynä, pari ehkä vielä teen ja loput tutkailen messuilta - onhan paljon sellaista, josta en vielä tiedä haluavani! Alkaakohan se mopo taas keulimaan....!

    Mukavaa viikonloppua Suvikumpuun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saila; Kesäkuvat on niin parasta terapiaa näin tammikuusa!
      Täytyykin katsella kevään messujen ajankohdat, Turussa ainakin on varsin mainioita siemenperunakauppoja :DD
      Tuoksuherneitä pitää todellakin hankkia tupla-annos tänä keväänä, muita siemeniä on vielä jäljellä viime keväästä. Yritän pysyä poissa siemenkauppojen sivuilta, miten pitkään mahtaa onnistua.....
      Kiitos samoin sinne teille!

      Poista
  6. Jo itse otsake "kevätpostaus" innosti katsomaan ja kukkien kuvat nähtyäni, olin ihan myyty!
    Miten upeita kuvia ja kukkia! Leijonankidat, asterit ja kosmokset :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maatuska; No mikäpä muukaan, minulla alkaa kevät heti Tapaninpäivää seuraavana päivänä :DD
      Kesäkuvat ovattammikuun pelastus!

      Poista
  7. Upeita kukkia, nyt saa hiukan jo tuntea kevään tuoksua, ainakin aurinkohiukan lämmittää ja räystäät tippuu, kaunis piha varmasti kesällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. pike; leikkotulppaaneissa on jo aavistus keväästä ja iltapäivisin, jos lämpötila on nollan tienoilla ja aurinko paistaa, ilmassa on jo ihan selvästi kevättä!

      Poista
  8. Keskellä kauneinta talvea on hyvä suunnitella tulevaa kesää. Mahtavasti sinulla noita kukkijoita onkin, ei ihme, että tarvitaan lavakauluspenkkejä:) Tuoksuherneiden kanssa minä huomaan aina epäonnistuvani, kukkivat tosi niukkasti, paikassa varmaan vika. Upea kelloköynnös, sitä minäkin aion ensi kesänä taas kasvattaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sirkku; Onhan tämä tammikuukin ihan hyvä, milloin sitä muuten ehtisi niitä suunnitelmia tehdä......
      Olen huomannut, että tuoksuherneet viihtyvät lämpimässä ja aurinkoisessa paikassa ja kaipaavat jonkin verran lannoitustakin. Kukkisivat runsaammin, jos aina leikkaisi niitä kuihtuneita kukkia pois. En kyllä ole viitsinyt leikata..

      Poista
  9. Ihanat kesäkukat ja suunnitelmat sinulla! Nuo leijonankidat ovat ihania <3 Ja kaikki muutkin! Minäkin haksahdin syksyllä ostamaan hajuherneen siemeniä kun sattui olemaan alelaarissa niin kauniita pinkkejä. Hajuherneitä en olekaan vuosiin kasvattanut. Lavakaulustarhastasi on tulossa kyllä todella kaunis. En malta odottaa ensi kesän kuvia :) Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minna; Nyt ei enää millään malttaisi odottaa kevättä, mutta onneksi on edes siemenpussit, joita voi hypistellä :D
      Kiitos samoin sinulle!

      Poista
  10. Onpa tullut melkoisesti lunta ja sitä myöten kauniit maisemat. Sinulla on jo keväthommat käynnissä ja hyvin suunniteltu on jo puoliksi tehty. Mukavaa alkanutta viikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liisa; Kyllä talvella kuuluuu lunta olla ja nyt sitä on saatu tänne meillekin!
      Suunnittelu kannattaa aina :)

      Poista
  11. Ah, miten voimaannuttavaa katsoa kesäkukkakuviasi. Jättiverbena olisi haluan-listalla, mutta kärsivällisyys eikä taito ole riittänyt sen esikasvatukseen. Vähän samoin kukin täälläkin tilkitään kasvimaa. Lisäksi pitää aina olla ainakin muutama auringonkukka. Kauniita talvipäiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Cheri; Onhan tuo luminen pihakin kaunis, mutta pitää niitä kesäkuvia silti aina välillä katsella :)
      Jättiverbena on tosiaan pitkäveteinen kasvatettava, mutta se myös kylväytyy itsestään kasvupaikalleen ja nekin taimet yleensä ehtivät kukkaan vielä loppukesällä. Jos ei ole epähuomiossa sattunut kitkemään niitä siementaimia......

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥