sunnuntai 25. helmikuuta 2024

Ei aina pelkkää puutarhaa


Parhaillaan olen katselemassa ja järjestelemässä viime vuoden heinäkuun puutarhakuvia.
Heinäkuun kukat ja kasvit esittäytyvät seuraavassa postauksessa.

Tässä välissä voidaan katsella vuoden aikana valmistuneita käsityöjuttuja.
Enimmäkseen villasukkia. Niitä on helppo ja nopea kutoa.
Yhtä paria kun kutoo, on jo seuraava idea mielessä.
Kissojen kanssa on työnjako, he kehräävät ja minä kudon.

Tässä eivät ole kaikki valmistuneet, en ole muistanut kaikkia kuvata 
ja suurin osa on jo uusilla omistajilla käytössäkin.

Juuri nyt olen kutomassa itselleni villatakkia, joka valmistuu ihan pian.
Seuraavaksi ehtii kutoa vielä muutamat sukat varastoon 
ennen kuin pihahommat vievät mennessään.


Minusta on kiva kutoa kirjoneuletta, kunhan ei tule pitkiä langanjuoksuja,
nämä kuviot ovat juuri sopivia, helppoja muistaa ja yhtä väriä on aina korkeintaan 5 silmukkaa.

Talvisen sinivalkoiset

Yhdet vanttuut kudoin, kun voitin Instagramissa arvonnassa
kuvassa näkyvän kirjan ja vyyhdin Aaran Koko-lankaa.
Lanka on käsinvärjättyä, 50% merinovillaa, 50% silkkiä.
Ihanan ylelliset vanttuut siitä tuli.




Kerrankin yhdet ohjeen mukaan kudotut.
Nuo sukat, joissa on vaaleanpunaista, ovat Taimitarhan viime vuoden 
ystävänpäiväsukat.
Muut ovatkin ihan omasta päästä kudottuja 
ja jotain pitsi- ja pintaneulettakin välillä.

Tämä kuva on otettu yli 30 vuotta sitten.
Silloin tein pojille tuollaiset villapaidat, kuvion ohje oli
Mary Oljen Kauneimmat käsityöt-kirjassa.
Kirjan olen ostanut v. 1976 ja edelleen kuviomallit ovat käyttökelpoisia.
Jonkun siivoussession aikana tuo kuva tuli esille ja 
siitä syntyi ajatus käyttää kuviota sukissa.




Tuli sen verran pitkät varret sukkiin, että piti kehitellä muutakin kuviota.


Uskolliset assistentit.
Käsitöiden tekeminen ja kutominen erityisesti on terapeuttista ja laskee verenpainettakin,
kun vieressä kehrää vielä kaksi kissaa, on olo melko seesteinen ♥



Pyykkinarulla on tällä kertaa syksyn satoa.

Joulun alla kudottiin tilaustyönä joululahjasukkia.

Silloin tarvittiin jo kolmaskin assari.


Jouluksi valmistuneet.
Näiden jälkeen pidin vähän taukoa ennen kuin aloitin villatakkiprojektin.

Lankana kaikissa sukissa on joko Gjestalin Maijaa tai Jannea,
paitsi ystävänpäiväsukissa on Kaupunkilangan Kivijalkaa, muistaakseni.
Samoissa kuvissa ystävänpäiväsukkien kanssa näkyvissä vaaleissa sukissa on Regian
Tweed 6-ply lankaa.


Mukavaa helmikuun viimeistä viikkoa.
Viikon kuluttua eletään jo ihan virallista kevätkuukautta!


Marja


22 kommenttia:

  1. Voi, miten kerrassaan hurjan kauniita sukkia … ja kissoja. Sait tosi suloisia kuvia kissoista sukkien kanssa.

    VastaaPoista
  2. Todella kauniita sukkia ja kovin paljon olet saanut aikaiseksi.Johtunee kissojen tuesta ja avusta :-). ja kuvia katsoessa ihailen miten tasaista jälkeä saat aikaiseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Terhi; ilman kissoja ei olisi ollenkaan tullut noin montaa sukkaa valmiiksi! Kyllä se jälki tasoittuu, kun paljon kutoo......

      Poista
  3. Jaahas, taas oli Onnilla jotakin muuta puuhaa.
    Aivan ihania sukkia, toinen toistaan ihanampia. Joka kuvasta löytyi joku suosikki ja sitten seuraavassa yhteiskuvassa löytyi uusi. Tuo neulepuseron malli on todella kaunis, kun olet siirtänyt ja muokannut sen villasukkiin, ja aivan ihanissa väreissä. Olet oikea velho noiden malliesi kanssa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saila; Onni ei yleensä välitä hengailla tuon sohvaporukan kanssa. Joskus hän saattaa tulla istumaan mun niskan taakse selkänojalle, mutta yleensä viihtyy paremmin sängyssä omassa hyvässä seurassaan.
      Kiitos, sukkaterapia yhdistettynä kissaterapiaan on oikein tehokasta ja tulee siinä samalla jotain hyödyllistäkin valmiiksi.

      Poista
  4. Ihailen minäkin sukkiasi kauniita ja hyvin tehtyjä .Kisulit on myös taitavia kaikki ei osaa kehrätä .😀 .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nila; kiitos :) Varsinkin meidän Kerttu ja Oskari ovat oikein superkehrääjiä!

      Poista
  5. Kauniita sukkia yksi toisensa jälkeen. Hyvin ovat sohvalla pötköttävät kehrääjät hoitaneet oman työsarkansa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Between; Kiitos :) Kissat ovat erityisen tunnollisia kehräämisessä ja sohvalla loikoilussa.

      Poista
  6. Hengästyttää kuvia sukistasi kahellessa. Toinen toistaan kauniimpia! Tiällä kommentoip mummo jolla onnistuu vuan perus sukka.

    VastaaPoista
  7. Olet ollut kyllä niin ahkera neuloja, upeita sukkapareja hienoissa kuoseissa paljon! Tänä talvena en kovin montaa sukkaparia ole saanut aikaiseksi. Sinulla on ollut mukavaa neulontaseuraa 🥰

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saila; Sukat saa nopeasti valmiiksi, niin tulee monta helposti :) Sinä oletkin kutonut toinen toistaan upeampia villapaitoja! Seura on kyllä parasta mahdollista.

      Poista
  8. Teillä on hyvä tiimi, sinä kudot ja assarit antavat hellyyttävää tukea - todella positiivista terapiaa! Ei ihme, että tulosta syntyy ja toinen toistaan kauniimpaa jälkeä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sirkku; tiimi on aivan loistava! Kesällä mennään taas pihahommiin heidän kanssaan ja tiimi toimii sielläkin :)

      Poista
  9. Hyvä työnjako Teillä! Suloiset on kissimirrit ei ihme että inspiroituu ja aivan mahottoman hienoja kuviosukkia. Miten ihmeessä ehdit kaikkea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Irja; on hyvät työkaverit :)
      Nyt sitä vasta ehtiikin, kun päätin jäädä ihan kokonaan eläkkeele :D

      Poista
  10. Upeita sukkia vaikka kuinka paljon! Onneski on hyvät assistentit ja työnjako selvää:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. pioni; ehtii niitä vuoden aikana kertyä.....
      Meillä on hyvin selkeät työsopimukset :D

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥