maanantai 31. lokakuuta 2016

Viimeinen

Eipä tässä muuta voi kuin ällistellä!
Taas on kuukauden viimeinen päivä.
Nopeasti on tämä syksy kulunut, ei ole ollenkaan tuntunut pitkältä.
Eipä kyllä ole ollut harmaata ja sateistakaan.
Pimeä vaan tulee ihan hirveän aikaisin jo.

Kuukauden puutarhakuvan aika.

Ensin syyskuun viimeisenä päivänä otetut syyskuun puutarhakuvat.
Kuvat ehdin silloin ottaa, mutta oli jotain kiirettä,
että niiden postaaminen aina vaan jäi......
Tuulinen päivä, aika vihreää kuitenkin vielä. 
 Mansikoita oli vielä tulossa.

 Lokakuun puutarhakuvat
Aurinko paistoi tänään pilvettömältä taivaalta.
Nurmikko vielä viheriöi, muuten melko ruskeaa.

Japaninriippalehtikuusi kullansävyistyy

Mustis ja ruusutarhan paleltuneet krassit.


Aurinkoisen päivän jälkeen olikin pimeää jo heti viiden jälkeen.
Tämä normaaliaika niin sopii minulle, ihanaa kun aamulla on valoisaa.
On niin äärettömän vaikeaa herätä, jos ulkona on vielä pimeää.
Melkein kuin yöllä joutuisi heräämään.
Illalla ei ole yhtään vaikeaa valvoa pimeässä!
Oikein mukavasti on lokakuun viimeinen päivä kulunut,
aamulla käytiin ystävän kanssa kaupungilla teellä Wanhan Rauman KaffeBar' issa.
Ihan paras paikka, ihana sisustus, haudutettua teetä, juuri uunista tulleita leivonnaisia!
Ainoa vaikeus on päättää, mitä haluaa syödä.
Kaupunkireissun jälkeen meillä kotona vielä kissaterapiaa.

Päivän mittaan olen vastaillut puhelimeen;
Mummun Pilkkumi-varauksia olen vastaanottanut ja
joulumyyjäisten paikkavarauksiakin olen kirjannut ylös.

Nyt illalla kävin vielä hakemassa kaupungista 15 kennoa kananmunia,
omaan käyttöön, kavereille ja Mummun Pilkkumin tarpeisiin.
Sain kaikki ehjänä perille!!

Eiliset Kekri-kekkerit.
Suunnittelin ensin, että oltaisiin ruokailtu kasvarissa,
mutta siellä olikin niin vilpoista, että ruoat olisivat jäähtyneet ihan liian nopeasti.
Sisällä syötiin lämpimät ruoat, mutta glögimukien kanssa suunnattiin kasvariin.
Kekrinä kuuluu syödä ylenpalttisesti.
Niin kyllä tehtiinkin.

aperitiivina marjasmoothie

Kotimaisia kasviksia ja italialaisia viinirypäleitä salaattivadilla

Hunajaisia uunijuureksia, lanttua, palsternakkaa, selleriä, naurista, punasipulia.......

rosmariiniperunoita

paistettua lohta

jälkkärinä lakritsipannacottaa ja vadelmakastiketta
 
   

Lopuksi vielä glögiä ja porkkanakakkua

Kaikki voitava tehty tulevan vuoden sadon turvaamiseksi!


Marraskuun alkaessa,
lumimyräkkää odotellessa,
 muistetaan myös pieniä lintuystäviä ja täytetään lintulaudat herkullisilla siemenillä! 



Marja

20 kommenttia:

  1. Minustakin syksy on mennyt ihan hetkessä. Toivottavasti talvi on ohi yhtä nopeasti kuin syksy :)
    Ihania herkkuja on teillä ollut tarjolla! Mukavaa marraskuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piparminttu; no ihan totta ja meillä ainakin kiire sen kun yltyy...
      Kohta on joulu ja sitten onkin jo lähes kevät!
      Kiitos ja kiitos samoin!

      Poista
  2. Vaikka syyskuun kuvassa on enemmän vihreää, olennaisin ero oli minusta kuitenkin valon jatkuvasti vähenevä määrä ja kuinka matalalta aurinko kerta kerralta paistaa.
    Noilla herkuilla ensi vuoden sato on taattu moninkertsisena.
    Olet selvästi sinut uuden kameran kanssa. Ihania kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Between; niinpä, yhtä hämärää on pian koko päivä, mutta jouluna alkaa taas valoistua!
      Toivotaan, että herkut tehoavat :D
      Mielenkiintoinen on kamera kyllä, aina löytyy jotain uusia juttuja ja säätöjä.

      Poista
  3. Herkullisen näköistä syötävää kuvissa :-)

    Ensimmäisen kuvan lehtiä veikkaan mongolianvaahteraksi, mutta miten oikeasti on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Susanna; kiitos :)
      Kuvassa on punalehtikoivun lehtiä. Ne ovat ihan tummanpunaisia, mutta tuossa kohtaa aurinko paistoi niiden takaa ja niistä tuli ihan läpinäkyviä kirkkaanpunaisia. Meidän mongolianvaahtera ei tänä syksynä värjäytynyt melkein ollenkaan, vaikka yleensä se on syksyisin tosi leiskuvan värinen.

      Poista
  4. Hienot kuvat. Hauska mustarastas:)
    Syksy meni kyllä super nopeasti. Lokakuu varsinkin oli mukavan aurinkoinen ja kuiva, harmaita päiviä ei montaa ollut, ainakaan täällä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puutarhamyymälöissä; kiitos!
      Lokakuu meni todella nopeasti, kaunistakin oli, ainoastaan yksi sadepäivä oli täällä.

      Poista
  5. Tuo nurmen vihreä on niin uskomattoman vahva, verrokkina ruskettunut heinä ja ruskan värittämät puut, vihreästä nauttii nyt niin paljon! Ihanat kekriherkut kerrassaan, joten ensi kesänä on luvassa upea sato :D

    Kellon kanssa pelaaminen on aika harmillista, mutta mukavaa että aamu valkenee ajallaan vaikka illalla hämärän hyssy laskeutuukin liian aikaisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saila; suorastaan huikea on tuo vihreys, ei yhtään masenna syksyhän moisen vihreyden keskellä!
      Toivotaan, että riittivät sadon turvaamiseen :D
      Voi, kun nyt keväällä jo jätettäisiin räpläämättä ne kellot!

      Poista
  6. Upeat kuvat. Teillä on ollut hienot kekrijuhlat. Ihastuin tuohon mustarastaaseen. - Mukavaa alkavaa marraskuuta sinulle!

    VastaaPoista
  7. Voi, kekrijuhlat sitä olisi itsekin pitänyt pitää! Noissa teidän herkkuhetkissä näyttää olleen niin makoisaa, että kateeksi käy! Tämä ajatus pitää ehdottomasti pistää mieleen ja kuvat talteen, niin että ensi vuonna muistan virittää juhlan. Syksyn pimeiden tullessa kaipaa ehdottomasti kaikki mahdolliset piristykset ja kissanristiäiset, että jaksaa lumen valkeuteen saakka. Ja sitten sitä vasta tarvitseekin juhlia!

    Sini K.
    kasvihormoni.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sini K; ei muuta järjestät ensi syksynä kunnon kekri-kekkerit :)
      Aina sitä jotain juhlan aihetta löytyy talveenkin !

      Poista
  8. Kertakaikkisen hieno juttu, kaikille aisteille herkkuja.

    VastaaPoista
  9. Upeat kerkrijuhlat ja monenlaisia herkkuja. Olen muuten tuota lakritsipannacottaa tehnyt jo monta kertaa. On sitten ihanaa. Liisa

    VastaaPoista
  10. Voi, mitä herkkuja. Kuola meinaa valua näppikselle. Linnuille on täälläkin jaettu ruoka-apua jo pitkään ja kova kuhina ruokintapaikoilla käykin. Mukavaa marraskuuta, Marja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Cheri; kiitos! Lintujen kaveri kannattaa olla, ne sitten kesällä tekevät vastapalveluksen ja popsivat puutarhan haittaötököitä.
      Kiitos samoin sinulle!

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥