perjantai 21. lokakuuta 2016

Kotoisat



Sukankutimet viettivät kesän ajan ansaittua kesälomaa lankakorin pohjalla.
Sinne korin pohjalle ne kaivautuvat jo huhtikuun alkupäivinä.
Kunnes taas viimeistään elokuun loppupuolella kädet ja mieli alkavat kaivata
meditaatiohetkiä sukankutimien parissa.

Juuri nyt on paras aika sujauttaa jalat lämpimiin ja kotoisiin villasukkiin.
 Vaikka itse käytänkin villasukkia ympäri vuoden ja vuorokauden,
uudet villasukat saavat syksyn tuntumaan pikkuisen mukavammalta.

Kuvan sukista aika monta valmistui Lofoottien reissun meno- ja paluumatkoilla.

Nappisukat Gjestalin Jannesta


Lilat Ilona-sukat ovat kokoa 30

Kanervanväriset Erikat ovat kokoa 38.
Aina kutoessa tulee tehtyä pieniä muutoksia alkuperäiseen ohjeeseen.
Näissä molemmissa tein resoria myös nilkan kohdalle.
Istuu mukavammin jalassa.
Lilan värisissä jatkoin kuviota myös jalkaterän päälle.
Lyhytvartisemmat Aurora-sukat lapselle karpalonpunaisesta Gjestalin Jannesta, koko 26

Lilat Aurorat Jannea, lapselle koko 28

Harmaat pitkävartiset Fredrikat Jannea, koko38
Takana baijerilainen palmikko, muuten ihan sileää neuletta.



Vähän ohuemmat sukat kerrosrivinousua, koot 24 ja 28.
Lankana kirjava Salida ja Dropsin luonnonvalkoinen Fabel

Lasten sukat punasävyisestä Hot Socks-langasta ja vaaleasta Maijasta,
koko 30

Lämpöisin ajatuksin toivottelen sinulle

Mukavan puuhakasta lokakuista viikonloppua!

Marja

27 kommenttia:

  1. Täällä vain huokailen kuinka uskomattoman kauniita sukkia teet!

    VastaaPoista
  2. Niin upeita! Ja miten oletkaan noin nopsa, että automatkalla ehdit kutoa? Minä käväisin viime viikolla Lankamaailmassa ja tuli surullisen iloisen sekava olo kun seisoin 5 rollaattorimummon takana jonossa. Yhdellä köyhän näköisellä ei rahat ihan riittäneet viimeiseen rullaan ja maksoin sen vaikka itsellänikin oli rahapula. Tulipa kummallekin ainakin hyvä mieli :) Todettiin mummon kanssa, että onpa lankarullat nykyisin arvokkaita. Aivan ihana muuten tuo kanervaväri!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana hyvän mielen teko. Tuli hyvä olo pelkästään jo tätä lukiessa.

      Poista
    2. Sametti Hortensia; kiitos! Automatkalla tuo kutominen on mitä parhainta ajankulua.
      Samaa mieltä Betweenin kanssa, ihana teko sinulta ♥

      Poista
  3. Niin kauniita sukkia ja ihania värejä!
    Kudon juuri tutulle viininpunaisia polvisukkia tuolla sinun tutulla ja mieluisaksi toteamallani ohjeella. Lanka vaan loppui kesken ja homma seisoo, kunnes saan samaa väriä lisää. Tein myös kuvion vaihteeksi jalkapöydän päälle. Saanen lainata seuraaviin sukkiin tuota nappilistan vinkkiä eli vaihtaa helmineule toiseen mallineuleeseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Between; kiitos :)
      Harmillinen takaisku se langan loppuminen, hyvä, jos saat kuitenkin lisää samalaista :)
      Ilman muuta saat käytää vinkkiä hyväksesi, olen tehnyt sen nappilistan takareunasta kudotuilla oikeilla silmukoilla. Tulee jämäkämpi sillä systeemillä.

      Poista
  4. DAS nenne ich mal eine VIELFALT....
    wunderschön sind die


    wünsche noch einen schönen ABEND
    bis bald die BIRGIT aus TIROL

    VastaaPoista
  5. Mahtavaa oon kyllä niin kade tolle taidolle kutoa sukkia..itse kun en osaa mitään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. TainaT; kyllä sinäkin varmaan osaisit, kun vaan vähän harjottelisit ensin.....

      Poista
  6. Tosi kivoja malleja! En ole ikinä nähnytkään tuollaisia missä palmikko on takana. Tosi kiva efekti. Mä haluun kans :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kati; kiitos :)
      Niinpä, kyllä sen palmikon voi laittaa mihin kohtaan tahansa :D

      Poista
  7. Niin kaunis syksyinen sukkasato!

    VastaaPoista
  8. Mä en kestä! Kuinka joku voikaa olla nua ahkera ja taitava! Munki pitääs olla, ainaki teorias, käytäntö onki aiva eri juttu :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Navettapiika; heh! nuo ovat sellaista automatkan ajankulua ja telkkarin katsomisen oheispuuhaa :D

      Poista
  9. Kivoja sukkia, nuo kirjavat pitkäsilmukkarivineen ovat varmaankin uutta mallistoa? Tykkään niistä paljon, itse olen kutonut vasta kahdet harmaat miesten sukat. Mielikuvitus ei ole oikein täällä lähtenyt lentoon, voisi olla miehillekin mukavat kotisukat tuolla "ruudullisella" mallilla virkattuna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Unelma; kiitos!
      Niitä pitkäsilmukkarivisiä taisin keväällä kutoa parit, en vaan muista laitoinko niitä tänne blogiin.
      Harmaat sukat ovatkin sellaiset oikein perusvillasukat, aina ajankohtaiset!

      Poista
  10. Olet totta totisesti mestarikutoja. Minulla tahtoo tulla liian löysää, vaikka yritän etsiä aina mahdollisimman pienet puikot. Poika vähän moittii, että kun venyvät niin isoiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leila; kiitos :) Kutomisessa, kuten kirjoittamisessakin, jokaisella on oma käsialansa, aika vaikea sitä on muuttaa.

      Poista
  11. No huh huh. Oletpa sinä ollut ahkera ja taikonut taas käsilläsi ihania sukkia. Niin, kun en itse osaa kutoa sukkaa enkä ole viitsinyt opetella. No ehkä sekin aika vielä tulee. Itsekin pidän villasukkia kesät talvet. Liisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liisa; kiitos!
      Sinä teet vaikka mitä muuta, varmasti vielä opettelet sukankutomisenkin ;D

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥