lauantai 15. maaliskuuta 2014

Työnjohtajien vapaapäivä!


Kevät jatkuu!


Tässä lumitilanne meidän pihalla aamupäivällä.
Iltapäivällä paistoi aurinko.
Navakan tuulen kanssa se sulatti nämäkin lumet iltaan mennessä!



Tänään oli pelakuiden mullanvaihtopäivä.

Sain pärjätä ilman työnjohtoa.
Työnjohtajat ilmoittivat, että heillä on viikonloput vapaat.
Nipsu nukkui omassa korissaan lampaantaljalla.
Ei edes silmiään raottanut.
Ruusaa ei olisi voinut vähempää kiinnostaa multahommat!

Onni oli nukkumassa sohvan alla 
ja Viiru nukkui Artistin sängyssä päiväpeiton alla.

Kun tulin takaisin sisälle,
 Nipsu oli sentään kääntänyt kylkeä!


 Mullat tuli kuitenkin vaihdettua.



Kaikki pelakuut ovat 
viime keväänä Tukholman messuilta ostetuista pistokkaista kasvatettuja.
Pistokkaat olivat tosi pieniä, ehkä 5 cm korkuisia ostohetkellä.
Tämän kuvan olen ottanut 1.7.
Todella hyvin kasvoivat ja kukkivat koko kesän!

Vaihdoin kaikille uudet mullat, mutta en vielä leikannut.
Saavat nyt ensin totutella uuteen olotilaansa pari viikkoa.
Oikeastaan 14 pelakuusta ainoastaan kaksi on sellaista, joita täytyy leikata,
muut ovat ihan tuuheita, eivätkä ole varistaneet lehtiään talvikaudella.

 Ensi kesän kukintaa odotellessa!


Tänään alkoi tehdä ihan kauheasti mieli bruschettaa.
Niitä nyt menen valmistamaan iltapalaksi.
Punasipuli on jo marinoitumassa.



 Toivotaan, että saadaan aurinkoinen sunnuntai!





Marja

25 kommenttia:

  1. Täytyy sitä työnjohdonkin joskus levätä ;) Tosin luulis multahommien kiinnostavan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. pirkko; ovat hyvin perillä työaikalainsäädännöstään....

      Poista
  2. Voi että, kyllä kissat osaavat ottaa rennosti! Ihana hyvänmielen postaus ja ihanat kuvat mullanvaihtopuuhistasi. Tänään tarjosin synttäreilläni ohjeellasi tehtyä päärynäpiirakkaa, nam mitä herkkua se olikaan, kiitos vielä reseptistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maria; juu, tietävät miten vapaapäivä kuuluu viettää....
      Onnea synttärin johdosta ja kiva, että piirakka maistui :)

      Poista
  3. Suloiset kisulit.
    Vielä ei kevät sitten tullut lopullisesti, kuten kyllä arvelinkin. Täällä Uudellamaalla satoi viime yönä lunta noin kymmenen senttiä ja hyvin oli talviset maisemat aamulla ulos katsoessa ja edelleenkin on maa valkoisena.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. KruunuVuokko; kisut osaavat nauttia vapaapäivistään....
      Olisikin ollut todella ihmeellistä, jos ei ollenkaan olisi enää tullut tätä viileämpää kautta. Tulee se kevät siitä huolimatta :)

      Poista
  4. Tosi kaunis pelakuun kukinto tuossa ensimmäisessä kuvassa. Tulee ihan lapsuus mieleen ja vesivärien pirskottaminen pensselillä! Jälki näytti elävän täplikkäältä paperilla. Ihan kuin kukinnossakin :O)
    Suloiset kisut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. MINNA; eikös olekin kiva, kun on niin erilaisia kukintoja pelakuissakin :)

      Poista
  5. Viismummoista taas mouruvaa.

    Mikä on tuon ekan kuvan pelargonian koko nimi ja tiedätkö saako niitä suomesta? Joko taimina tai edes siemeninä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viismummoista; tuon pelakuu on tähtipelakuu Richard Hodgson. Sama Richard on myös tuossa toisessa kuvassa, siinä alhaalla oikealla. Sillä on tuollaiset kirjavat lehdetkin. En osaa sanoa onko tätä Suomessa myynnissä. Katson parin viikon kuluttua saako minun Richardistani otettua pistokkaita, voisin vaikka yrittää lähettää sinulle....

      Poista
  6. Hei,
    taas tuli todistettua, että kissa on viisas ja hyvin itsenäinen kodin se ihka oikea valtias. Meillä täällä taas koko poppoo koossa ja kyllä kissat ovat tyytyväisiä kun ovat jälleen kotona.
    Pelakuut näyttävät tosi mahtavilta, lehtien vihreys on merkki kasvin hyvästä ja terveestä kunnosta.
    .......ulkona on vain niin takatalven tuntua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Molley; tota, kissat päättävät ihan itse, mitä aluavat tehdä!
      Hyvä, että kisusi ovat tyytyväisiä, eivätkä loukkaantuneet, kun sillä tavoin lähditte reissuun :)

      Poista
  7. Noin mäkin olisin tehnyt koko tuulisen viikonlopun, jos ei olisi pakko välillä puuhailla jotain järkevääkin ;) Ihanat pelargonit, oi että sentään. Mistä on noi ihanat kapeat, korkeat saviruukut ja aluslautaset? Ihanan karhean näköiset!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiina; juu, kisut eivät turhia stressaa järkevistä hommista....
      Ostin ruukut viime keväänä Plantagenista, kesän aikan patinoituivat jo mukavasti. Nyt pesin ne vaan sisäpuolelta, yritin säästää tuota ulkopuolen patinaa. Toivottavasti niitä ruukkuja on siellä vielä tänä keväänäkin, tarvitsisin lisää.....

      Poista
  8. Teillä työnjohto selvästi luottaa alaiseensa, eikä koe tarpeelliseksi tulla viereen vahtimaan. Kannattaa ottaa kohteliaisuutena ja jatkaa työnjohdon palkitsemista.
    Pelaguusi ovat niin hyvinvoivan näköisiä, että varmasti ilahduttavat tulevana kesänä runsaalla kukinnalla. On muuten upeasti patinoituneita nuo ruukkusi. Kelpaavat sellaisenaan näytille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. between; onneksi olen antanut työnjohdolle itsestäni luotettavan kuvan ;)))
      Toivotaan, että pelakuut innostuvat taas kukkimaan!

      Poista
  9. Ihania kukkakuvia, tekee itsekin mieli alkaa laittamaan kukkia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnellinen Oliivi; ei muuta kun sipulikukkaostoksille. Siitä se kevät alkaa...

      Poista
  10. Tänne Kaarinaan satoi lunta enemmän, kuin koko talvena on satanut...maa valkoisena...ei yhtään kiva juttu..:(
    On nuo työnjohtajat suloisia...nukkuessaankin..:) Ja vielä pitää ihastella noita kukkaruukkujasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Irmastiina; no voi harmi! Mutta kyllä se lumi taas ensi viikolla jo sulaa pois!
      On täällä kiva olla hommissa, kun on noin mukavat työnjohtajat!

      Poista
  11. Oi sentään, pelakuut kovasti kasvanut. Mie hain varastosta kaksi pelakuutani, jotka sinne vein syksyllä, toivoin heidän siellä viihtyvän. Sisään tuodessa, oli kaksi kurttuista ruskeaa vartta, eikä viherrystä pienintäkään. Muutaman päivän niitä kurkistelin ja sit luovutin ja viskasin rontit bioroskikseen. Tämä ei ollut ensimmäinen kerta, mut tais olla viimeinen yritys:(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuomentuvan Anni; Voi harmi sinun pelakuitasi! Vaan onneksi puutarhamyymälästä saa uusia :)

      Poista
    2. Niin miekin oon aatellu, et uusia sit saa. Mitähän sinne kesätupaan veisi, siellä on ihan sammalikkoa,eikä multamaata vissiin yhtään? Pitäiskö tehä vaan purkkeihin istutukset mut mit lajii, jot kukkis kauan ?
      Ossaatko sie minnuu neuvoo, miun on ain huono säkä parvekekukkienkin kans, onkohan tääl kuudennessa kerroksessa idän puolella liian kuuma.
      Jos sie satut tään viel lukemaan voisitko vastata sähköpostiini?
      wilsu50@suomi24.fi
      Terveisin Tuomontuvan Anni

      Poista
  12. Ihania kisuja! Pelakuusi ovat kyllä niin ihastuttavan värisiä! Huokaus:)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi ♥