perjantai 3. toukokuuta 2013

Tänään töissä



Viikonlopun iloksi.
 Kesäkukkia!


Töiden jälkeen tein taas pikku kierroksen työpaikalla


Muhkeita amppelikukkia



Riippapetuniat availevat jo nuppujaan

Kasvihuoneessa västäräkit pitävät hyönteiset kurissa
 
Tänään laitettiin jo suurin osa perennoista näytepöydille.
Tiinalle tiedoksi.



 Aremmat perennat tuodaan ulos ensi viikolla,
toivottavasti yötkin vihdoin lämpenisivät


Pikakierros kotipihalla tänä iltana:

Raparperikansa on pienenä varsin värikästä porukkaa.
Vielä täytyy vähän aikaa odottaa ennen kuin saadaan raparperipiirakkaa.
Vesi kielellä jo odottelen.


Uusia kevättähtiä avautuu päivittäin.


Muistakaa osallistua kilpailuun alla olevassa postauksessa!

Lämmintä ja aurinkoista viikonloppua!


Marja

26 kommenttia:

  1. Voi ihanuus!! Sinulla on kyllä maailman paras työ kun saat olla kasvien kanssa päivät pitkät. Toki siinäkin työssä on raskaat puolensa, mutta varmasti myös vahvasti tuo ihana puoli ♥ Aurinkoista kevätviikonloppua sinulle ja kisuille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Linda; tuo on kyllä niin ihana työpaikka. Puutarhaostoksilla asiakkaatkin ovat aina hyväntuulisia.
      Kivaa viikonloppua myös sinulle ja Mimmalle!

      Poista
  2. Minäkin odotan vesi kielellä raparperipiirakkaa, kun joku leipoisi ;-)
    Ooh, nuo perennapöydät näyttävät lupaavilta! Ihanat vuorijumaltenkukat, bongasin tänään omassani ekat pienet lehdet! On aina niin ihanaa nähdä kun kasvi toisensa perään herää eloon, edellisestä tapaamisesta on niin pitkä aika ja kukkimisesta varsinkin!
    Tässä postauksessa ei ollut yhtään kissakuvaa. Huomasinpahan vain.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saila; minä kyllä leivon, kunhan edes vähän vartta tulisi raparperiin ;)
      Perennapöydätkin alkavat heräillä vihdoin kevääseen...
      Kävin tarkistamassa, omatkin vuorijumaltenkukkani ovat elossa!
      Hirveä moka. Ei kissakuvaa. Johtui tällä kertaa tiukasta aikataulusta ja siitä, että Teekkarin koira oli meillä käymässä. Kissat pitävät silloin pikkasen matalampaa profiilia. Seuraavassa postauksessa asia korjataan :)

      Poista
  3. Ihanuuksia kaikkea kivaa ja kaunista..Vuorelaan pitää poiketa kesäkukka ostoksille!

    VastaaPoista
  4. Kiitos tiedosta :) Ai, olin jo unohtanut, että mun piti haluta noita vuorijumaltenkukkia :P Vallan kaunista väriterapiaa, on sulla ihana työpaikka :) Nyt sen oikein huomaa, kun ei ite enää ole puutarhamyymälässä töissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiina; hyvä, että palautin vuorijumaltenkukat mieleesi! Kyllä sitä töiden alkamista keväällä aina jo ehtii odottaa, vaikka tuo työ ei ihan kevyimmästä päästä olekaan....

      Poista
  5. Aah, mikä unelmatyöpaikka, onnentyttö!

    VastaaPoista
  6. Pitääpä poiketa teillä töissä, ihanan näköistä!

    VastaaPoista
  7. Olen kyllä iloinen kun löysin sinun blogin:) Kauniita kuvia pullollaan ja hyviä vinkkejä...mukavaa viikonloppua sinulle toivottelen täältä sateisesta Oulusta:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Evangelina; kiitos! Kivaa viikonloppua sinne Ouluunkin!

      Poista
  8. Oih, mikä ihana kukkarunsaus ! Nyt on kyllä pakko päästä käväisemään taimimyymälässä... ja kaivaa hankintalista taas esiin ; )
    Kerrotut amppelipetuniat ovat aivan ihastuttavia. Saa nähdä päätyykö sellainen tänä keväänä amppeliin.
    Mukavaa viikonloppua !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. sariw; taimimyymälät alkavatkin olla jo kohta kukkeimmillaan!
      Petuniat ovat kyllä kauniita, mutta vaativat vähän liikaa nyppimistä minun makuuni, kun ovat niin tahmeitakin ;)
      Kivaa viikonloppua sinullekin!

      Poista
  9. Oijoijoi mitä kuvia! Ei mene enää kauaa, kun vaan osaisi taas valita mitä kaikkea ihanaa pihalle tänä vuonna hommaisikaan... :) Mukavaa, aurinkoista viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Simm/sininiitty; valinnanvaraa kyllä riittää kesäkukissakin, runsaudenpula suorastaan!
      Kivaa viikonloppua myös sinulle!

      Poista
  10. Kaunista! Täällä Lapissa sataa lunta, mutta onneksi saan hoidella omia kukkia ja taimiani lämpimällä terassilla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nana; vai lumisade!? Ihanaa kuitenkin, että sinulla on se terassi!

      Poista
  11. Ihana kommentti Sailalta: Ei kissakuvaa!
    Työpaikallasi on todella siistiä, ei ihan jokaisessa kauppapuutarhassa tuollaista ole. Ja niitä ihania värejä. Kaiketi työsi on ajoittain raskastakin, mutta ainakin saat nauttia väreistä - ja tuoksuista.

    Blogissani on sinulle tunnustus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. between; kiitos!
      Postaus on tosiaan hiukan vaillinainen ilman kissakuvaa ;)
      Työssäni on tosiaan hyviä puolia paljon enemmän kuin ikäviä.

      Poista
  12. Sinä näytät olevan töissä paratiisissa!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi ♥