torstai 2. toukokuuta 2013

Silmukilpailu- salaisen projektin paljastus!


Onnin ja minun salainen silmuprojekti saatiin päätökseen!
Kuva ei  liity projektiimme, on vaan muuten herttainen kasvivauva pörröturkissaan.
Tämä on amerikanvuokkojen seurassa, mutta ei näytä kyllä ihan samalta kuin kaverinsa.
Mitähän muuta siihen kohtaan viime vuonna istutin?

Maaliskuun lopussa tuli kuluneeksi 5 vuotta ensimmäisen blogini aloittamisesta.
Ihan ensimmäinen postaus oli kuva pikkuisesta Ruusasta.
( aihe ei varmaan yllätä ketään....)

Täällä bloggerissa tuli tammikuussa täyteen 4 vuotta.
Piti järjestää jo talvella synttäriarvonta, vaan en ehtinyt silloin.

Mutta nyt saatiin tämäkin asia hoitoon!

Olemme Onnin kanssa kuvanneet viimeisen viikon aikana
kevään ihmeitä, puhkeamassa olevia silmuja.
Osa on jo suorastaan hiirenkorvalla!

Jotta ette pääsisi liian helpolla,
 synttäriarvonta on tietokilpailu

Olemme kuvanneet kymmenen Suomessa kasvavan/kasvatettavan puun tai pensaan silmut.
Osa on kuvattu meidän pihalla ja osa työpaikallani Vuorelan Puutarhalla.

Tämä on kuitenkin ihan helppo juttu, kuvat on numeroitu 1-10.
Annan oikeat kasvien nimet satunnaisessa järjestyksessä kirjaimilla A-J.
Sinun pitää vain yhdistää oikea numero oikeaan kirjaimeen!
Googlettamalla voi löytyä apua, jos kasvit eivät ole ihan jokapäiväisiä tuttuja.


Ensimmäisenä oikein tietänyt tai arvannut
saa palkinnoksi
Linnut äänessä-kirjan ja harmaat nappisukat.
Kirjan kuvituksena ovat Jari Peltomäen ja Markus Varesvuon ottamat laadukkaat valokuvat.
Kirjassa on äänilaite, nappia painamalla voi kuunnella kirjassa esiteltyjen lintujen ääniä.
Sukat ihan vaan siitä syystä, että ilmat eivät tunnu ollenkaan lämpiävän.
Joskus kaukaisessa tulevaisuudessa saattaa tulla myös syksy, jolloin sukille ainakin on käyttöä.
Ellei kukaan tiedä oikeaa riviä, lähimmäksi oikein tietänyt saa ekan palkinnon.

Toinen palkinto on
  Salainen puutarha-kirja ja pitsivillasukat.
Frances Hodgson Burnett kirjoitti tämän kirjaklassikon jo vuonna 1911,
kirjan kuvituksena ovat alkuperäiset kuvat.

Toisen palkinnon arvon kaikkien vastanneiden kesken.
Kannattaa siis ainakin arvata!

Saatan  arpoa vielä kolmannenkin palkinnon, jos keksin jotain kivaa.....


Vastausaikaa on 12.5. eli äitienpäivän iltaan klo 21 asti.


Kuvat numeroituina:









 kuvisssa olevat kasvit:

A. Riipparaita
                               salix caprea "kilmarnock"
                B. Viitapihlaja-angervo
                             Sorbaria sorbifolia "sem"
     C. Suklaakirsikka
                                        prunus cerasus "chokoladnaja"
      D. Hevoskastanja
                            Aesculus hippocastanum
   E. Puistoatsalea
                                   Rhodorendron "Ruususen uni"
 F. Jalosyreeni
            syringa vulgaris
    G. Mustaherukka
                       Ribes nigrum "öjebyn"
    H. Tähtimagnolia
               magnolia stellata 
                     I. Riippajapaninlehtikuusi  
                               Larix kaempferi "pendula"
   J. Lamoherukka
              ribes glandulosum






Wirallisena Walvojana tulee tällä kertaa toimimaan Ruusa.
Hän on jo valmiiksi tarkkana.
Ja virallisena.


Tämä on itsellenikin arvoitus.
Mullan alta oli punnertanut itsensä maan pinnalle tämä
erittäin lämpimästi pukeutunut kasvivauveli.
Hänenkin henkilöllisyytensä on hämärän peitossa.
Toistaiseksi.

Nyt on sauna lämmin, minä lähden löylyihin,
alkakaa te tunnistella silmuja :)


Marja

22 kommenttia:

  1. Huh, silmujen tunnistus on aivan liian vaativaa mulle. Mutta tahdon osallistua kakkospalkinnon arvontaan ;)Virallinen valvoja on tosi tomerana!

    VastaaPoista
  2. Tämä on t ä y t t ä arpapeliä, sillä itselläni noista on vain mustaherukka ja sitäkään ei pääse nyt ulos katselemaan pimeällä. 1.E, 2.J, 3.A, 4.B, 5.C, 6.D, 7.I, 8.H, 9.G ja 10.F.

    VastaaPoista
  3. Huhheijaa! Nyt mennää tuurilla mutta koitetaan kun Walvoja on niin söpöstys!
    1E..2J..3A..4B..5C..6G..7I..8H..9D..10F
    magnoliasta olen varma..*hih*

    VastaaPoista
  4. ONNEA viisivuotiaalle! Ja ilmeisesti myös viisivuotiaalle Ruusalle?
    Ihanat palkinnot, huh et ihan helppoa pistänytkään :-D Mäkin tahdon kakkospalkinnon arvontaan, sillä linnunlaulukirja on jo!
    Vatsaus: 1-E, 2-J, 3-A, 4-B, 5-D, 6-C, 7-I, 8-H, 9-G 10-F
    Toivottavasti en tullut vastanneeksi samaa useaan kohtaan!
    Puuh, tästä kun on selvitty niin pakko vielä sanoa, että onpa söpöjä karvanuppusia! Omista amerikanvuokoista näkyy vasta 2 cm lehden alkuja parista taimesta, ostin niitä syksyllä viisi eli kaikki mitä taimimyymälässä oli kun ne oli alessa.

    VastaaPoista
  5. Ei kyllä ollut ihan helppo tehtävä, mutta tulipa yritettyä.
    Vastaukseni: 1E, 2J, 3A, 4B, 5D, 6C, 7I, 8H, 9G ja 10F. Enkä enää muuta.

    VastaaPoista
  6. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis mitä hittoa mä sekoilin. Jäi näköjään joku numero välistä pois. Laitanpa rivini uusiksi tähän.

      1-E, 2-J, 3-A, 4-B, 5-D, 6-C, 7-I, 8-H, 9-G, 10-F

      Poista
    2. Vastaaminen oli niin keskittymistä vaativaa, että unohdin vallan pääasian eli ONNEA VIISIVUOTIAALLE!!! :) Jokohan riittäisi nämä mun kommentit tähän postaukseen... ;)

      Poista
  7. Onnea viisivuotiaalle <3 Ihana tehtävä -pohjoisen tyttö täällä tosin vielä ihmettelee uusia kasvien nimiä :D

    VastaaPoista
  8. Ihana arvonta ja ihana blogi. En osaa arvata kuin muutaman :) liityn kuitenkin lukijaksi ja toivotan ihanaa kevättä.

    VastaaPoista
  9. 1-E, 2-J, 3-A, 4-B, 5-D, 6-C, 7-I, 8-H, 9-G, 10-F
    Nämä meni kyllä ihan arvuuttelemalla, mutta samaa mieltä näkyy olevan joku muukin :) Linnunlaulukirjan kyllä kovasti haluaisin, joten yritettävä on kumminkin :)

    VastaaPoista
  10. kokeillaan tälläisellä rivillä 1-E, 2-J, 3-C, 4-B, 5-D, 6-H, 7-I, 8-A,9-G,10-F. Aika haastavaa tunnistella silmuja, mutta kiva kisa kun pitää vähän miettiä. Lähettäjä Ellu

    VastaaPoista
  11. Kuuleppa Hyvä Ystäväin! Otas nyt oikein kovat löylyt vielä toistamiseen. Yhtä kovat ja kiperät kuvat olet laittanut visailuun!! Ihan varoja oli vain tuo Hevoskastanja sekä lehtikuusi. Mutta sitten nämä muut. Osa kuuluu joukkoon nevöhööd.
    Ihan taskusta vetelin arvaukset-huom! en kopsannut kavereilta.
    A3-B4-C10-D5-E6-F1-G9-H2-I1-J8 ja ihan meni myttyyn. Kouluarvosana 4 ehkä, ei haittaa. Osallistuminen on parasta.
    Kiitos kivasta kisasta ja alankin opiskelemaan nuppuja.
    Onnea viiskariblogillesi!! Ihana on ollut sinun seurassasi ja tutustua ihan livenä.
    Aurinkoista viikonloppua.
    Kaisa

    VastaaPoista
  12. Jaahas, kokeillaanpas arpaonnea. Tiukka on kisa ja osa menee arvaukseen, ei auta.
    A3-B4-C6-D5-E1-F10-G9-H8-I7-J2

    VastaaPoista
  13. a - 3
    f - 10
    g - 9
    i - 7
    e - 1
    b - 4
    d - 5
    c - 6
    h - 8
    j - 2
    Mitenkähän lienee? Muutamia kasvaa meilläkin, mutta...arvotaan

    VastaaPoista
  14. Arvontaan / tietokilpailuun en edes yritä osallistua, mutta veikkaukseen kylläkin: ovatko karvaiset nuppuset mahdollisesti tarhakylmänkukalle kuuluvia? Meidän pörröpäät näyttävät hyvin samanlaisilta...

    VastaaPoista
  15. 1-E, 2-J, 3-A, 4-B, 5-D, 6-C, 7-I, 8-H, 9-G 10-F, jotenkin....ehkä (?) näin menee. Onnea blogille ja rapsutuksia kissoille.

    VastaaPoista
  16. Ollaan varmaan toivottomasti myöhässä, mutta pikkupoikani halusivat osallistua...suoritimme kenttätutkimuksen omalla ja naapurin pihalla :)
    Vastaukset:
    1)A
    2)J
    3)H
    4)B
    5)E
    6)D
    7)I
    8)H
    9)G
    10)F

    Suuret onnittelut viisivuotispäivästä!

    VastaaPoista
  17. Mie vaan onnittelen enkä yritäkkään osallistu tuohon visaan, kun mulle ovat ihan vieraita nuo pensaat, nei täälä ees kasva. Ainut tuttu on viinimarja, se kasvaa meilläkin. Joten PALJON ONNEA blogillesi. Aina joskus pistäydyn katselmassa ihania Lapin kuvia ja kukkasia ja kissojasi :) Hyvää kesänalkua. Meillä on vielä luntakin varjopaikoissa :)

    VastaaPoista
  18. Onnea 5-vuotiaalle. 8-A,4-H,7-I, arvauksia nämäkin. Rapsutuksia valvojalle ja muillekin kissoille!

    VastaaPoista
  19. Onnea 5-vuotiaalle! Aika vaikea tehtävä, varsinkin nuo kaksi ribestä. Rivini on 1E, 2J, 3A, 4B, 5D, 6C, 7I, 8H, 9G, 10F.

    VastaaPoista
  20. Saankohan vielä osallistua, vaikka kello on jo 21.30? mutta kokeilen onneani, tosin en minä nuita kasveja voi tietää...Mutta yritän, jos sallinet vielä sen tehdä.
    A-3, B-4, C-2, D-5, E-6, F-10, G-9, H-8, I-7, J-1.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi ♥