torstai 15. helmikuuta 2024

Ajankohtaisia

Postaus viime vuoden kesäkuun jälkipuoliskosta on työn alla, mutta
 ajattelin välillä kirjoitella ajankohtaisista asioista.

Vaikka vieläkään ei ole kiire, voisi olla ihan hyvä aika järjestellä nämä pussit
kylvöjärjestykseen.
Etukäteen voisi vähän kartoittaa kuinka montaa erilaista kosmoskukkaa, zinniaa ja asteria
onkaan tullut hankittua.
Viime viikon lopulla tulivat Klostra.se :ltä tilatut unikkojen ja kesäleimujen siemenet.
Nyt on kaikki tarvittavat siemenet, enää ei tarvitse kuin kylvää, koulia, ruukuttaa ja istuttaa ulos :)

Kevät on virallisesti aloitettu tänään!
Ensimmäiset pistokkaat multiin!


Tänään otin jättiverbenan uusia versoja pistokkaiksi.
Otin kymmenen pistokasta ja laitoin jokaisen omaan pikkuruukkuunsa
kylvömultaan, varret dippasin Neudofix-juurrutusjauheeseen.
Käytän sitä aina pelakuun pistokkaille ja myös ne juurtuvat aina helposti
suoraan multaan laitettuina.
Nyt pistokkaat menivät kodinhoitohuoneen pöydälle lämpömaton päälle kasvilampun alle.
Muovikuvun laitoin vielä päälle tasaamaan kosteutta ja lämpöä.
Katsotaan, miten reippaasti lähtevät kasvamaan......

Tammikuu tuntui loputtoman pitkältä, mutta nyt tuntuu aika kuluvan paljon nopeammin,
on jo helmikuun puoliväli!

Kevät tosin tuntuu olevan niin kaukana vielä, 
edellisenä yönäkin saatiin taas lisää lunta.
Pihan kolaamista riitti puoleksi päiväksi.
Tänään on ollut suojasää, eikä onneksi ole satanut enempää lunta.

Välillä lumi ehti vähän sulaakin, teehuoneen katollakin oli ihan lumeton kohta,
enää ei ole.

Viime viikonloppu oli upean aurinkoinen ja keväinen.
Ruusan kanssa käytiin lasikasvihuoneessa vaihtamassa kevätpöytäliina pöydälle
ja Ruusa tutki muutenkin tarkkaan koko huoneen.

Seinillä oli hienoja jääkukkia

Aurinko lämmitti huoneen ihan keväisiin lukemiin.
Tosin heti, kun auringonpaiste ei enää osunut kasvihuoneeseen, 
lämpötila laski hyvin nopeasti.

Tämän kevään ensimmäiset iltapäiväteet kasvarissa käytiin kuitenkin juomassa,
olihan laskiainen.

Vähän juustokakkuakin.


Viime kesänä valmistunut kennokasvihuone.
Vähän pikkujuttuja on vielä tehtävänä,
mutta ensi kesänä täällä kasvavat kurkut ja tomaatit
ja aikaisemmin keväällä täällä ovat avomaalle tulevat esikasvatettavat pikkutaimet.
Huoneessa ovat nyt talvehtimassa pari kärhöä, Koko Loko-ruusu, syyssyrikät
ja muutama isolehtinen muratti.
Kokeilen myös, miten hentohöyhenheinät selviävät talvesta.

Viime syksynä tehtiin lehtikompostikehikoista suojat alppiruusuille.
Minun alppiruusuni ovat vielä niin pieniä, että sopivat hyvin olemaan kehikossa.
Kehikoita myytiin syksyllä edullisesti Puuilossa, 
eikä niiden normaalihintakaan kovin iso ole.



Viikonloppuna viriteltiin varjostusverkot kehikoiden päälle.
Vielä pitäisi käydä kiinnittämässä verkot pyykkipojilla kehikkoon.
Eilinen tuuli jo vähän riepotteli verkkoja.

Magnolia Leonard Messel on ainoa, jolla on oikein talvitakki.
Kaikki havut ovat jo monta vuotta vanhoja,
että uskon niiden pärjäävän ilman varjostusta. 
Kuvassa näkyvät kääpiöserbiankuusi ja kartiovalkokuusi Sanders Blue ovat
jo muutaman talven pärjänneet ilman varjostusta.



Tänä talvena on ollut tosi paljon ruokavieraita 
lintujen ruokinta-automaateilla.
Tali- ja sinitiaisia, kuusitiaisiakin on näkynyt ja muutama
töyhtö- ja hömötiainenkin.
Lisäksi pikkuvarpusia, viherpeippoja ja paljon mustarastaita.
Loppusyksyllä oli yksi fasaanikin, mutta sitä ei ole vähään aikaan näkynyt.
Aivan mahdottoman isoja urpiaisparvia on tänä vuonna ollut liikkeellä.
Kyllä nyt kuluu siemeniä!
 
Hömötiainen

Töyhtötiainen


Urpiainen

Mukavaa alkavaa viikonloppua!


Marja


 

12 kommenttia:

  1. Kevättä on mukava odotella kun valoa on jo vähän enemmän. Sinulla jo ensimmäiset taimet hyvällä mallilla.
    Herkullisen näköiset laskiaispullat ja tuo juustokakku, kyllä maistuisi.
    Olet napsinut kivoja kuvia pikkutirpoista. Onneksi teillä vielä näkee hömötiaisiakin, meillä ei lintulaudalla niitä enää ole näkynyt, on kuulemani mukaan populaatiot pienentyneet hälyyttävästi. Tuo töyhtötiainen on niin vekkulin näköinen. Oikein odotan tuota keväistä lintujen laulua tänne meidänkin pihapiiriin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Unelma; aurinkoisina päivinä tuntuu jo mukavan keväiseltä, mutta kyllä niitä pyrypäiviäkin varmasti vielä tulee.
      Yritän taas kerran olla maltillinen taimien suhteen, mutta yleensä homma aina karkaa käsistä.. ...
      Hömötiainen on tällä hetkellä todella uhanalainen, ei niitä meilläkään ole sellaisia määriä näkynyt kuin vielä muutama vuosi sitten. Onneksi edes muutama kuitenkin.

      Poista
  2. Sinulla onkin hyvä kattaus siemeniä siellä! Hyvää kasvua taimille ja pistokkaille!
    Voi ihanaa Ruusaa. Onnia ei ole näkynyt jutuissasi, olen yrittänyt etsiä. Onko niin surullisesti, että häntä ei enää ole?
    Ihana herkkuhetki kasvihuoneessa - ja uusi kennokasvihuone näyttää todella pätevältä!
    Täällä on satanut vettä eilen ja nytkin, saavat lumet ja jäät kyytiä.
    Ihanat lintukuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saila; juu, ja ihan liikaa on siemeniä!
      Onhan meillä toki vielä Onni 🖤
      Ovat Ruusan kanssa 16 tai 17 vuotta vanhoja, en nyt muista tarkkaan :D ja lisäksi pikkuriiviöt Kerttu ja Oskari.
      Onni vaan ei ole sattunut paikalle, että olisi päässyt kuvaan. Yleensä kyllä kaikki kissat tulevat mukaan, kun lähden pihalle, nyt vaan ei ole pahemmin tullut lähdettyä itsekään ulos. Täytyykin heti seuraavaan postaukseen laittaa Onni myös!
      Vanha muovihuone alkoi olla jo niin rähjäinen, että hommattiin tilalle tuo uusi .
      Meillä sataa juuri nyt räntää, vaikka +1,5 astetta lämmintä onkin.



      Poista
  3. Ihania kuvia, urpiaista en ole koskaan nähnyt, mutta nyt tiedän miltä se näyttää. Siemenet ovat täälläkin valmiina kylvöksiä varten. Basilikaa kylvin jo, vanhat pussinpohjat pois, että pääsee kokeilemaan uusia. Kyllä se kevät tästä alkaa pikkuhiljaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maatuska; Urpiaiset ovat kauniita ja värikkäitä, niitä ei joka vuosi näykään, ainakaan tällaisia parvia, mitä tänä vuonna on ollut liikkeellä.
      Kevät etenee, vähitellen. Persiljaa minunkin pitäisi kylvää, kun se on aika hidas itämään ja kasvamaan aluksi.

      Poista
  4. No teillä on vieraita ollut ruokintapaikalla ja monenmoisia vielä, sehän on ihan parasta! Voi Ruusa-ihanuutta ❤️! No ei tuossa nyt ihan kauhean paljon siemeniä olekaan, no kevät näyttää paljonko mahtuukin, ja reippaat nuo pistokkaat - jättiverbenaa en olekaan ikinä kasvattanut. Niin mukavan kokoinen tuo uusi kasvihuoneesi, sinne mahtuu vaikka mitä.

    Täällä sataa jääkiteitä ja räntää oikein kunnolla - lumikola sitten aikanaan kutsuu, täytyy odotella sateen loppumista tai ainakin vähenemistä.

    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saila; vilskettä on ruokintapaikalla riittänyt ja siivekkäiden lisäksi vielä kauriitakin!
      Kuva vähän hämää, siemenpussit ovat niin tiiviisti tuossa laatikossa :D
      Toivottavasti kasvihuoneeseen mahtuu kaikki tarpeellinen....
      Kelit ovat todella olleet vaihtelevaisia; liukkautta ainakin riittää!
      Mukavaa uutta viikkoa sinulle!

      Poista
  5. Voi, mitä herkkuja olet taas leiponut. Tuo juustokakku tuo erityisesti veden kielelle. Mitä laitoit täytteeseen (mangoa, appelsiinia...?)?
    Hienot kuvat lintulaudan vieraista ja komea lista muutenkin kävijöistä. Urpiaisia kuuluu olevan varsinkin etelämmässä nyt suuria parvia liikkeellä. Meillä ei ole lintulautaa, joten lintujakaan ei hirveästi näy. Tali- ja sinitiaisia, närhiä, harakoita ja punatulkkuja olen nähnyt silloin tällöin. Töyhtötiaiset ovat söpöjä, niitä en muista täällä koskaan nähneeni. Lapsuudenkotini kuusikossa niitä oli ainakin vielä silloin kun asuin kotona.
    Varjostusverkkojen aika onkin jo käsillä vähälumisemmilla alueilla. Meillä on lunta ainakin 90cm, joten eipä vielä näy paljoa suojattavaakaan. Niiden kohdalle taas ei auringonpaiste osu, jotka hangesta vielä näkyvät. Jänisverkkojen tilanne sen sijaan on jo vähän kriittinen. Toivottavasti ei enää sada kovin paljoa lunta lisää.
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minna; kuvan juustokakku on peräisin konditoriasta, siinä on lemoncurdia ja sitruunaa. Kun itse teen juustokakkua, käytän tuorejuuston lisäksi usein Bonne aprikoosisosetta tai pakastettua passionpyreetä, tykkään passionin mausta ja siitä tulee oikein raikas kakku. Nyt löysin kaupasta myös Bonne passionsosetta, sitä en vielä ole kokeillut, mutta varmaan sekin toimii hyvin.
      Tänä talvena on riittänyt vierailijoita lintulaudalla koko talveksi, kauriista lähtien.
      Sorkkaeläimet saisivat kyllä pysyä metsässä!
      Oh, onpa teillä lunta! Täällä on jotain 20 cm ja sekin vajoaa nopeasti, kun on suojakeli.
      Meilläkäään ei paljon ole varjostustarvetta, jouluruusut pitää muistaa vielä suojata, kunhan tulevat esiin hangen alta.
      Lumisadetta ei tosiaan enää tänä keväänä tarvittaisi yhtään lisää!
      Mukavaa uutta viikkoa sinulle!

      Poista
  6. Meillä ei ole vuosiin näkynyt fasaaneja. Ilveksiä on paljon, se voi olla syynä. Ruusa, mikä paras apulainen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja; Meilläkin se fasaani oli ensimmäinen pitkään aikaan, loppusyksystä täällä juoksenteli, mihin lie nyt joutunut. Täälläpäin on myös ilveksiä ja muutama susikin asustelee, kunhan harventaisivat paremmin peura- ja kauriskantaa, niitä on ihan liikaa!
      Onneksi on noita apulaisia, eihän puutarhahommista tulisi mitään ilman heitä :)

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥