tiistai 26. tammikuuta 2021

Nyt ja viime toukokuussa


Vähän tylsää nollakeliä on täällä meillä ulkona nyt,
mutta onneksi sisällä on keväisempää.


Kerttu, virallinen kylvövastaava, valvoo kodinhoitohuoneen pöydällä siementen itämistä .
Ihan kylvösten viereen kun asettuu, pääsee hyötymään itsekin lämpömaton tuomista eduista.

Itämisen seuraaminen on varmasti yhtä kiintoisaa kuin maalin kuivumisen seuraaminenkin,
mutta hyvin ovat siemenet Kertun kannustavassa valvonnassa itäneet.
Viikonloppuna kylvettiin paprikat, chilit ja pesusienikurkut. Kaikkien itämisajaksi sanotaan pussin päällä 20-30 vrk, mutta eilen oli jo muutama paprika itänyt, myös osa pesusienikurkuista oli itänyt.
Laitoin osan pesusienikurkuista kylvömultaan ja osan sammaleeseen.
Kummassakin on tähän aamuun mennessä itänyt kaksi, toistaiseksi ei siis ole eroa kasvualustiolla.
Katsotaan, miten jatkossa käy.  

Punainen suippopaprika F1 Paragon

Pesusienikurkku Luffa aegyptiana

Pesusienikurkku täälläkin kurkistaa

Syksyllä otin Dr. Werterlund-tuoksupelakuusta viisi pistokasta, kaikki lähtivät
reippaasti kasvamaan ja eilen siirsin ne isompiin ruukkuihin.
Samalla kertaa otin myös Mont Blancista viisi pistokasta, se onkin vähän oikukkaampi kasvatettava,
tällä hetkellä yksi on vielä hengissä.

Viikonlopun leipomuksia.
Omaa hapanjuureni oli jääkaapissa yli puoli käyttämättä ja ruokkimatta.
Yritin herätellä sitä, mutta kärsivällisyyteni loppui ennenkuin sain siitä riittävän virkeän ja toimivan.
Sain uuden virkeän juuren Marialta.
Nyt leivät jaksavat kohota vielä uunissakin!
Lauantaina muotoilin nämä vehnä-spelttileivät jääkaappiin kylmälepoon,
tämän paistoin sunnuntaina, muhkea ja maukas.

Toinen oli kaksi yötä kylmälevossa.
Pullea ja hyvin kohonnut tuli siitäkin ja makukin on oikein mainio.
Nyt meilllä on leipää loppuviikoksi, viikonloppuna saa taas tehdä pari leipää.

Viime keväänä ja kesänä ei juurikaan tullut päivitettyä tätä blogia.
Kuvia kertyi kuitenkin koneelle kevään ja kesän ihanuuksista.
Nyt kun puutarhassa on vain märkää lunta, on kiva katsella toukokuisia kuvia viime keväältä.
Vaikka kuinka paljon löytyi silloin jo uusia versoja ja kukkia!

Toukokuun alussa maan pinnalle pinnistelivät hartaasti odotetetut kruunutikankontin ensimmäiset pikkuiset versot.

Pallolumikki Sanguinaria canadensis 'multiplex'
Ensimmäisestä versonkärjestä kukintaan.


Kertovalkovuokkokin Anemone nemorosa Vestal 
ehti toukokuun aikana avautua täyteen kukintaan.

Toukokuun alussa kasvihuone täyttyi työpaikalta hankkimistani kesäkukista

Yöhallojen vaaran mentyä ohi ne pääsivät ulos kukkalaatikoihin.

Esikasvatetut taimet istutin lavakauluskasvimaalle toukokuun viimeisellä viikolla.

Orvokit eivät säikähdä pieniä pakkasiakaan, joten ne pääsivät heti pihalle.

Viiru tarkkaili kevään edistymistä

Raparperi kasvoi nopeasti ensin muovin ja myöhemmin harson alla.

Jouluruusu

Tulipa turkestanica

Parvitulppaanit

Alppipaju Salix helvetica

Kerttu, puutarhakissa


Punapähkinä Corylus avellana f. fuscorubra

Pionin versot ja hyasintit

Kirsikkasorvarinpensas Euonymus planipes

Punakolmilehti Trillium erectum

Viime kevään uusi hankinta;
Heisiangervo 'Amber Jubilee' , joka vaihtaa lehtien väriä koko kasvukauden. 
Uusi kasvu on keltaoranssia ja vanhemman kasvuston väri vaihtelee limevihreästä punertavaan. Syysväri on purppuranpunainen. Kesäkuussa pensaaseen puhkeavat valkoiset kukat.

Bokharankurjenmiekka Iris bucharica

Keltakoiranhammas  Erythronium tuolumnense

Kirjopikarililja  Fritillaria meleagris

Sinivalkovuokko  Anemone nemorosa 'Caerulea'

Helmililjat Muscari

 Esikot

Prunus Accolade, kevätsuudelma-koristekirsikka

Hyasintit

Valkoinen tarhakylmänkukka Pulsatilla vulgaris

Kertun kanssa jatketaan taimivauvojen hoitamista ja kevään odottelua.

Seuraavaan postaukseen voitaisiin laittaa kesäkuun tunnelmia.
silloin olikin kesä kauneimmillaan ja puutarha kukkia tulvillaan!

Leppoisaa tammikuun viimeistä viikkoa!

Marja

6 kommenttia:

  1. Oi joi mitä toukokuun kuvia, onneksi tuo on edessä ihan kohta.

    VastaaPoista
  2. Oijoi, mitä ihanuuksia <3 Piti selailla kuvat läpi useampaankin kertaan. Nuo kerrotut esikot ovat niin söpöt yhdessä. Kerttu hoitaa näemmä tehtävänsä kylvösten virallisena valvojana hienosti. Mukavaa tammikuun loppua!

    VastaaPoista
  3. Olipa tässä varsinainen ruiske kevääseen, ihanat kuvat kaikenlaisista kaunottarista. Hyvä, että virallinen valvoja saa kylvökset itämään suotuisasti!

    VastaaPoista
  4. Piti kommentoida sitä ja tätä, mutta kauniiden kasvien ja kukkien vuorotellessa herkullisten kissojen kanssa unohduin vain huokailemaan ihastuksesta. Voi kevät, miten upea aika on taas edessä!

    VastaaPoista
  5. Olipa ihania kuvia, kiitos tästä! :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi ♥