perjantai 10. huhtikuuta 2020

Hyvää pääsiäistä!

Tulin välillä tänne blogin puolelle päivittämään viikon tapahtumia.
Enimmäkseen tulee nykyään päivitettyä juttuja instagramiin, nopeasti ja näppärästi.
Toivottelen ensimmäiseksi oikein rentouttavaa ja lokoisaa pääsiäistä sinulle.

Oskari oli eilen monta tuntia pihalla noita-akkajahdissa Kertun kanssa.
Yrittivät pyydystää pääsiäisnoitia, mutta heillä oli huono tuuri, eivät edes nähneet yhtään noita-akkaa! Muutaman tunnin päikkärit tarvittiin silti jahdin jälkeen.

Kerttu ja Oskari ovat parina päivänä päässeet takapihalle ihan keskenään.
Hyvin he ovat pysyneet piha-alueella ja terassin ympäristössä.
Onni ja Ruusa ovat vuorotellen istuneet terassilla vahtimassa heidän touhujaan.
Kerttu maastoutuu aika hyvin harmaisiin kalliohin.
 
 Oskaria kiinnostavat puissa istuskelevat linnut


 Onnin kissanminttuviljelmä oli oikein kiintoisa.


Noita-akkoja ei näy, pitää sitten vaania Kerttua!


Lintuja ei saa kiinni, vaikka kuinka nopeasti syöksyisi puuhun.

Onnia alkoi lapsenvahtina olo väsyttää. Tylsää puuhaa hänen mielestään.


Itselläni on viikko kulunut pääasiassa keittiössä pääsiäisleipomuksia tehdessä.
Perinteisiä pääsiäisjuttuja sain tehdä myös ystävälle, joka ei työkiireidensä takia nyt itse ehtinyt.
Oli mukavaa. kun voi olla toiselle avuksi ja nyt meillä itselläkin on ihan sopivasti pääsiäisherkkuja
pääsiäisen ajan kaffehetkiin, nyt kun ollaan vain kahdestaan täällä kotona, vähempikin määrä herkkuja riittää.

 Lusikkkaleivät kuuluvat pääsiäiseen.
Inkiväärivinokkaat maistuvat hyviltä niin jouluna kuin pääsiäisenäkin.

Tiikerikakku on aina paikallaan, olivat kekkerit mitkä hyvänsä.

Siemennäkkäriä välipalaksi


Karjalanpiirakat laitoin pakastimeen, sieltä niitä on kiva aina tarvittaessa sulatella


Perinteen ja huvin vuoksi teen itse mämmiä.
Kyllä sitäkin kerran vuodessa viitsii tehdä, eikä ole edes vaikeaa, hidasta ainoastaan .
Minulla on vielä pari isäni aikoinaan tekemää tuohiropposta,
mämmi maistuu niin paljon paremmalta kun se on paistettu tuohiropposessa.
Ainakin siltä tuntuu :)
Tulee se pahvituokkosissa paistettu mämmikin silti syötyä.

Pashaa ja kulitsaa tein myös, ne ovat pääsiäispäivän jälkiruokaa.

Täällä ei alkuviikolla vielä ollut melkein missään orvokkeja myynnissä, löysin kuitenkin tämän kevään ensimmäiset orvokit kasvihuoneen pääsiäisistutuksiin.

 

Kasvihuoneessa tuoksuvat huumaavasti hyasintit ja narsissit. 


Kasvihuoneen lämmöstä ja valosta pääsivät nauttimaan myös pienet taimivauvat.
Olen säätänyt lämmittimen termostaatin + 10 asteeseen, joten taimet pärjäävät kasvarissa yölläkin,
päivisin auringon lämmittäessä  siellä on reilusti + 25 astetta.
Hajuherneet kylvin 30.3. (edellinen postaus) ja viikon kuluttua ne olivat jo näin hyvin itäneet.

Zinnian taimet ovat oikein reippaita.

Vähitellen pikkutaimia on tulossa tänne lisää, kunhan ensin ovat itäneet sisällä lämpömaton päällä.

Viikon aikana oli aurinkoisia ja lämpimiä päiviä ja välillä saatiin pieniä kevätsateitakin.
Joka päivä navakka tuuli on viilentänyt ilmaa tehokkaasti.
Nokksperhosia ja sitruunaperhosia on ollut runsaasti liikkeellä aurinkoisina päivinä.
Näin keväällä ne ovat niin kiireisiä, että kuvaa niistä ei ehdi saamaan millään.

Pari uutta Katharines Goldia aukaisi vielä kukkansa

Krookukset laittavat terälehtensä kiireesti suppuun sateella.

Alppipajun pikkuiset pajunkissat alkavat vähitellen pörhistyä.

Tämä oli pikainen viikkokatsaus, mutta pyhien aikana on varmasti aikaa käydä taas kissojen kanssa
kartoittamassa tilukset ja etsiä uusia kevään kukkijoita.
Tehdään sitten uusi raportti.

Aurinkoista pitkäperjantaita!



Marja

26 kommenttia:

  1. Ihanat kuvat.
    Oikein hyvää ja aurinkoista pääsiäisen aikaa sinulle. 🐣🐣🐥🐥

    VastaaPoista
  2. Hienot tuohiropposet. Hyvää pääsiäistä!

    VastaaPoista
  3. Oi että kuinka herkullinen postaus, monessa mielessä !
    Maukasta ja aurinkoista pääsiäistä !

    ps. ah´noita lusikkaleipiä, tekisi mieli maistella !

    VastaaPoista
  4. Voi, mitä kauneutta!
    Suloiset kissat ja kauniita kukkia!
    Herkuista puhumattakaan...<3
    Minulla on muuten tuo samainen pupu ja juuri tänään kuvat blogissa myös! HIH! :)

    Toivotan aurinkoista pääsiäistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Susanna; kiitos ♥
      Niinpä onkin meillä samanlaiset puput :)
      Kiitos samoin sinulle!

      Poista
  5. Taas on upeita herkkuja niin silmille kuin vatsallekin. Pitääkö korona-aikana makoisten kuvien katselusta syntyvä kuolakin valuttaa kyynästaipeeseen.
    Oskari on varsinainen venymisen mestari. Melkein tekisi mieli kellahtaa tuollaisen ihanuuden viereen päikkäreille.
    Valoisaa ja herkullista pääsiäistä koko Suvikummun väelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Between; Kiitos!
      Taitaa se kyynärtaipeen käyttö nykyään olla turvallisinta :)
      Oskari on tosi joustavaa ja venyvää materiaalia!
      Kiitos samoin, hyvää pääsiäistä teille sinne!

      Poista
  6. Sinä ihana ahkera ihminen, mitä kaikkea kaunista olet taas kuvaillut iloksemme.

    Hyvää Pääsiäistä!

    VastaaPoista
  7. Ihanat kukat! Ja kaikkea herkkua olet leiponutkin. Meillä mennään nyt paljon vähemmällä, kun ei tule vieraitakaan. Hyvää pääsiäisenaikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eeviregina; kiitos :)
      Kahdestaan mekin täälllä pääsiäistä vietetään, osa leipomuksista meni kaverille, joten eiköhön me noista selvitä :D
      Kiitos samoin sinulle!

      Poista
  8. Kiitos Marja ja hyvää pääsiäistä teille kaikille. Oskari -lokoilijalle erityisterkut, osaat ottaa tosi rennosti ne noitajahdit.

    VastaaPoista
  9. Voi mahdoton, miten ahkerana olet ollut!

    Kertun ja Oskarin touhuja on niin ihana seurata, vaikken kissoista muuten mitään tiedäkään :-)

    Kakkoskuva on visuaalisesti aivan mahtava! Oskarin ojentunut asento ja jalkojen melkein identtinen väritys taustalla olevien koivun runkojen kuvioinnin kanssa! Tuosta pitää tehdä taulu!

    Mahtavaa pääsiäisen jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Susanna; leipominen on varsin meditatiivista puuhaa ja siksi mukavaa :)
      Kertun ja Oskarin puuhissa kyllä riittää seurattavaa, he ovat melkoisen toimeliaita :)
      Oskarilla on tuollaiset raidalliset villalegginssit :D
      Kiitos samoin sinulle, ihania pääsiäisen pyhiä!

      Poista
  10. Kissat ovat elementissään! Mahtavat leipomukset!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tillariina; kissat ovat niin tohkeissaan kun pääsevät pihalle myös, ovat niin olevinaan isoja kissoja jo :)

      Poista
  11. Ihanat kukat, niin puutarhassa kuin kasvihuoneessakin! Kissojen puuhia on hauska seurailla. Näytti olevan rankka noita-akan metsästys pienillä kisuilla. Aurinkoista pääsiäisen aikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minna; kevät on niin mahtavaa aikaa kun kukkien määrä koko ajan lisääntyy!
      Kyllä olivat kisut väsyneet metsästysreissunsa jälkeen!
      Kiitos samoin teille sinne, ihanaa pääsiäistä!

      Poista
  12. mistä olet ostanut pahvituokkosia?olen yrittänyt löytää muttei löydy.kaveri tekee minulle mämmiä.tänä vuonna ei jaksanut sairaudeltaan toivottavasti voi ensi vuonna jo paremmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen ostanut pahviset mämmituokkoset täältä Raumalta Rauman Tehopakkaus-nimisestä liikkeestä. Googleen kun laitat tuon Rauman Tehopakkaus, pääset heidän sivuilleen.
      Heillä ei taida olla nettikauppaa, mutta lähettävät kyllä, kun otat yhteyttä sinne.

      Poista
  13. Oi että ihania kuvia ja niin herkullisia leipomuksia :) Mukavaa pääsiäistä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liisa; Kiitos :)
      Mukavaa pääsiäismaanantain iltaa sinulle ♥

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥