torstai 31. lokakuuta 2019

Taatelikakku ripauksella Havaijia


Välillä jotain muuta kuin puutarhaa.
Syksyn edetessä puuhailut siirtyvät pihalta keittiön puolelle (tai sohvan nurkkaan).

Luminen maisema vei ajatukset kohti joulua ja taatelikakkuun.

Tallennan reseptin itselleni myös tänne blogiin 
ja eihän sitä koskaan tiedä, jos vaikka juuri sinäkin innoistuisit leipomaan taatelikakkua!

Reseptin olen ottanut talteen parikymmentä vuotta sitten Kotilieden uudestaa leivontakirjasta.
Alkuperäisessä ohjeessa käytettiin niitä tiiviisti pakattuja taateleita, mutta käytän itse
Pirkan tai Sallisen pehmeitä, kivettömiä taateleita.
Kirjan ohjeessa sanotaan, että annoksesta tulee kolme kakkua,
mutta nykyään kakkuvuoatkin ovat isompia kuin 20 vuotta sitten.
Tämä annos on juuri sopiva kahteen NordicWaren n. 2 litran vetoiseen vuokaan.
Jos haluat tehdä vain yhden kakun, ainemäärät on helppo puolittaa.

TAATELIKAKKU

500 gr taateleita
5 dl vettä
500 gr voita
5 kananmunaa
330 gr sokeria
2,5 dl kermaviiliä
1 rkl vaniljasokeria
5 tl soodaa
600 gr kakkuvehnäjauhoja
(3 rkl madeiraa)

Keitä taatelit pehmeiksi vedessä, soseuta tarvittaessa sauvasekoittimella.
Ota kattila liedeltä ja paloittele voi taateleiden joukkoon sulamaan.
Vatkaa kananmunat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi ja lisää kermaviili.
Sekoita vaniljasokeri ja sooda jauhoihin ja sekoita seos munasokerivaahtoon.
Sekoita joukkoon lopuksi jäähtynyt taateli-voiseos.
Halutessasi voit lisätä mausteeksi madeiraa.
Kaada taikina voideltuihin ja jauhotettuihin vuokiin.
Kypsennä ensin 175 asteessa n. puoli tuntia ja pienennä lämpöä sen jälkeen 160 asteeseen, 
kypsennä vielä n. puoli tuntia.
Anna kakun jäähtyä hetki vuoassa ennen kumoamista.

Tällä kertaa ei jääkaapissa ollut kermaviiliä, laitoin sen sijaan turkkilaista jogurttia,
joka toimii ihan yhtä kuin kuin kermaviilikin.

Madeiraakaan ei ollut kaapissa.
Blossa19 glögiä sen sijaan oli, lisäsin sitä n. puoli desiä taikinaan.
Tänä vuonna siis ripaus Havajilaista eksotiikkaa jouluiseen taatelikakkuun.
(Blossa19 Aloha on hakenut inspiraationsa Havajilta, Tyynenmeren trooppiselta vyöhykkeeltä.
Valkoviinipohjainen glögi on maustettu passionhedelmällä, hibiskuksen kukalla, kahvilla ja kookoksella, värinsä se saa hibiskuksen punaisista kukista.)


Voitelin vuoat ja jauhotin mantelijauheella.
Kakku kohoaa hyvin uunissa, joten kohoamisvaraa kannattaa jättää reilusti.



Marja

10 kommenttia:

  1. Kiitos reseptistä!
    Näyttää enemmän kuin herkulliselta.

    VastaaPoista
  2. Voi mää muistan vielä miltä taatelikakku maistuu. Mä tein sitä aina ennen jouluksi. Mutta nyt kun sen pitää olla gluteeniton en ole tainnut tehdä kertaakaan. Nyt tehdään aina jouluksi pätkiskakku, se onnistuu ainakin. Mutta periaatteessa pitäishän tuon taatelikakunkin onnistua, innostuiskohan kokeileen.
    Mukavaa torstai-iltaa sulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piia; uskoisin, että hyvin onnistuisi gluteenittomistakin jauhoista.
      Mukavaa marraskuuta sinullekin 💕

      Poista
  3. Kylläpä näyttää herkulliselta!
    Jos leipoisin, leipoisin tällaisen :-)

    VastaaPoista
  4. Taatelikakku on yksi omista suosikeistani joulun alla, leivon sitä, vaikka muut eivät niin pitäisikään:) Sinun ohjeessasi oli muutama pikantti ero omaan vanhaan reseptiini, saatanpa kokeillakin tänä vuonna tätä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sirkku; taatelikakku on tosiaa sellainen, että kaikki eivät siitä tykkää. Itsekin olen vasta viime aikoina oppinut pitämään taistelin mausta. Tuli juuri nyt mieleen taatelipiirakka, jota tein viimeksi viime vuonna joulua ennen. Pitää varmaan tehdä sitä seuraavaksi.

      Poista
  5. Taatelikakku kuuluu minunkin jouluvalikoimaani. Teen niitä useampia myös toisille annettavaksi.
    Madeiralla en ole taatelikakkua maistanut. Sitä voisikin kokeilla. Mantelijauhe vuoassa on erinomainen vinkki ja sen otan ilolla vastaan.
    Viime vuonna yritin metsästää tuota kaunista NordicWaren vuokaa, mutta se oli joka paikasta loppu ja koko juttu unohtui. Täytyypä nyt kokeilla uudelleen.
    Hyvää pyhäinpäivää sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Between; kyllä taatelikakku jotenkin vaan kuuluu jouluun.
      Tykkään käyttää mantelijauhoa levityksessä, pitää vaan muistaa, ettei tarjoa kakkua pähkinäallergiselle.....
      Nyt on ollut NordicWaren vuokia tarjouksessa monessakin nettikaupassa, toivottavasti löydät itsellesi vuoan.

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥