maanantai 19. elokuuta 2019

Täydellinen puutarhalauantai

Elokuuun paras puutarhalauantai!

Joukko meitä puutarhabloggaajia oli kutsuttu Raaseporin Pohjankuruun  Kotipuutarha-lehden, Puutarha Tahvoset Oy:n,  Kekkilän  ja Ruduksen järjestämään tapahtumaan Tahvosten taimistolle.

 60-vuotismerkkipäiväänsä vuonna 2016 viettänyt perheyritys Tahvosten taimisto on koriste- ja hyötykasvien tuotantoon ja tukkumyyntiin erikoistunut taimisto. 
Yritys on erikoistunut tuottamaan astiataimia, joita on tuotettu jo yli 35 vuoden ajan.
Tuotantoa on 100 hehtaarin alalla. 
Yrityksen toimintaa ohjaavat kestävän kehityksen periaatteet, ympäristöystävällisyys ja laadukkaat, huolella kasvatetut kotimaiset taimet. Tuotevalikoimaan kuuluu yli 800 eri kasvilajiketta, joista 85 % on omaa tuotantoa, 
vuodessa taimisto toimittaa n. 800000 astiatainta.
Puutarha työllistää vakituista henkilökuntaa 50 henkilöä, kiireisimpänä aikana työntekijöitä on 130.

Taimistolla ei ole vähittäismyyntiä, joten oli ainutlaatuinen tilaisuus päästä tutustumaan taimistoon ja vielä tekemään ostoksiakin. Toki heidän taimiaan löytyy puutarhamyymäläöistä ympäri Suomen.

Meiltä täältä Raumalta on Pohjankuruun matkaa tasan 200 km, joten matkaan piti varata riittävästi aikaa, niinpä olimmekin ajoissa perillä ja ehdimme tavata muutaman "vanhan tutun" blogikaverin kanssa jo ennen tilaisuuden alkua parkkipaikalla. 
Ehdittiin hyvä tuokio puhua myös "kissaa" ennen puutarhajuttuihin uppoutumista.

Kotipuutarhalehden päätoimittaja Maija Stenman toivotti meidät tervetulleiksi. 
Samalla kun nautimme salaattipöydän antimista ja herkullisesta porkkanakakusta, hän kertoi kasvien syysistuksesta, miksi kasvit voi ja kannattaa istuttaa syksyllä.. Syyskuu on ihan parasta istutusaikaa, päästään paljon vähemmällä kastelulla kuin keväällä, kasvit ehtivät hyvin juurtua ennen talvea ja ovat keväällä heti valmiina uuteen kasvuun.

Tomi Tahvonen kertoi lyhyesti Tahvosten historiasta ja nykyhetkestä.

Loogisena jatkona syysistutuksille Mari Kaartokallio kertoi Kekkilän multatuotteista. 
Kasveille istutuskuoppaa kaivettaessa alkuperaisen maa-aineksen joukkoon lisätään säkkimultaa suunnilleen suhteessa puolet ja puolet. Happaman kasvualustan vaativille kasveille havu-rodomultaa, myös perennoille ja ruusuille on oma multansa, kuten myös puille ja pensaille oma karkearakenteisempi multa.
Hän kertoi myös katteiden käytöstä puutarhassa. Katteet estävät rikkakasvien kasvua ja pitävät multakerroksen kosteana ja elinvoimaisena, kastelun tarve vähenee.

Kun kahvit oli nautittu, siirryttiin pihalle, jossa Iia Suikki esitteli Ruduksen uutuustuotteen, Riimukiven, joka on oivallinen valinta hule- ja nurmikiveksi. Kivien koko on n. 30x30 cm, paksuus on 120 mm ja niiden ladonnassa on on useita erilaisia ladontavaihtoehtoja. Mustana tai harmaana saatavaa Riimukiveä voi käyttää myös liikennöidyillä alueilla, kuten esim. parkkipaikoilla. Saumauksessa voi käyttää soraa, hiekkaa, kivituhkaa, tai kivien lomaan voi istuttaa vaikka mehikasveja. 

Ennen taimistokierrosta ihasteltiin vielä uutuuskasveja,
Tomi Tahvonen esitteli Proven Winners-kokoelmaan kuuluvia erikoisempia aronioita, vuohenkuusamia, hortensioita, angervoja. First Editions-kokoelmaan kuuluu upeita pensaita, ruusuja ja hortensioita.
 
Lopuksi pääsimme kierrokselle taimistolle, jossa pensaat, havut, perennat ja köynnökset olivat
latinalaisten nimien mukaan tarkassa järjestyksessä, upeina ja hyvin hoidettuina.
Alueella on järjestelmä, jossa kastelu toimii suljetussa kierrossa ja se kohdistetaan tarkasti ja tehokkaasti. Vesi ja ravinteet kierrätetään uudelleen käyttöön.
Katsottavaa olisi ollut vaikka koko päiväksi, mutta käytössämme oleva aika oli rajallinen.
Purppuraheisiangervo, Little Angel
 
Hortensioita oli lukemattomia erilaisia!









Sanna Tahvonen hoiti logistiikan. 
Saimme kerätä valitsemamme kasvit Kubotan lavalle :)
Tässä vaiheessa peräkärry on vielä tyhjä, mutta sekin oli täynnä kun kierros päättyi!

Japaninhappomarjan lehdet ovat kuin kauniita kukkia.

Ja mikähän on se tämän vuoden blogikasvi?
Lähes jokaisen pihalle matkasi pallohortensia Pink Annabelle!



Etukäteen olin suunnitellut ostavani mustaherukkapensaita.
Haluan herukkapensaita nyt myös omalle pihalle, kun emme enää
juurikaan käy mansikkapaikassa ja siellä alkavat herukkapensaat olla aika ränsistyneitä.

Ostinkin neljä Pohjanjättiä ja ostoslistan ulkopuolelta muutaman kasvin, mutta joustoa pitää ostoslistoissa ollakin.


Pallohortensia Hydrangea arborescens Pink Annabelle.
Tämä oli jotakuinkin pakollinen ostos.
Ihana!


Keräpensas, Cephalanthus occidentalis 'Bailoptics' Fiber Optics™
oli niin hauska ja omaperäinen, että halusin se ehdottomasti, sillä
 teen usein kasvihankintoja ihan vaan hauskan nimen tai omaperäisen ulkonäön perusteella
Keräpensas on ykkösvyöhykkeen kasvi, mutta ajattelin, että jos peruukkipensaatkin viihtyvät meillä, niin miksei tämäkin.
Sehän selviää ajan kanssa, tai ensi talven jälkeen.....


Kolmantena hankintana vielä japaninhappomarja Limoncello.
Tähän en huomannut ottaa nimilappua mukaan, mutta ymmärtääkseni tämä on pienenä pysyvä kääpiöversio.
Tässä on aivan ihanat lehdet. joiden väri vaihtelee vaaleankeltaisesta tummanpunaiseen.
Kaunis, kaunis!

Kiitos Tahvosille, Kotipuutarhalehdelle, Kekkilälle ja Rudukselle
virikkeellisestä ja antoisasta päivästä, ihanaa kun järjestätte näitä tapaamisia!
Kiitos myös Tomi Tahvoselle matkaeväästä, laatikollisesta raikkaita Petteri-omenoita,
niitä rouskuteltiin jo kotimatkalla.

Kiitos myös blogikavereille mitä parhaimmasta seurasta ja vertaistuesta ostosten teossa!

Viime yön aikana meilllä on satanut 25 mm.
 Iltapäivällä, mikäli sää kirkastuu, on oikein otolliset istutusolosuhteet.
Paikat ostoksille on jo valmiiksi katsottu"


Marja

12 kommenttia:

  1. On niin kiva lukea näitä blogipäivän postauksia, kun ei itse päässyt mukaan päälekkäisten menojen vuoksi.
    Ja voi mitä herkkuja oli tarjolla. Oli varmasti upeaa nähdä alueen laajuus ja valtava valikoima upeita kasveja. Itse olen käynnyt Tahvosilla joskus puutarhakoulun retkellä ja silloinkin näky oli vaikuttava. Nyt alue ja toiminta on varmasti vielä laajempaa.
    Kuvissasi on vaikka mitä herkkuja ja näyttää siltä, että tosiaan tuo ´Pink Annabelle`on tämän vuoden blogikasvi. Enkä yhtään ihmettele, sillä se on niin kaunis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riina; kesäisiä viikonloppuja on rajallinen määrä ja aina ei voi välttyä yhteensattumilta ja päällekkäisyyksiltä. Harmi, ettet päässyt taspaamiseen, mutta toivottavasti postausten avulla pääset mukaan tunnelmaan :)
      Vaikuttava oli Tahvosten taimisto todellakin! Runsauden pula tuli siellä kierrellessä, sieltä olisi halunnut ostaa vaikka mitä!
      Annabelle on kyllä niin ihana!

      Poista
  2. Olipa hauska tavata taas. Kissakuulumisetkin tuli vaihdettua ja vertaistuki sillä saralla hyödynnettyä. Päivä oli aivan mahtava ja oli hauska nähdä miten Pink Annabelle hurmasi joukkomme kertaheitolla. Taimivalikoima oli suurenmoinen, kaikki ne upeat syysvärit! Meilläkin on satanut kivasti ja istutetut taimet saivat kunnon taivaallisen kastelun.
    Iloisia loppukesän päiviä Suvikumpuun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Cheri; Nämä live-tapaamiset ovat kyllä kivoja! Kissa-asiat pitää toki aina selvittää :)
      Annabelle todellakin hurmasi kaikki!
      Sade tuli todella tarpeeseen, eikä yhtään haittaisi, vaikka tässä joku päivä taas vähän ripauttelisi lisääkin!
      Kiitos samoin, iloista elokuun loppua sinulle ja Nerolle!

      Poista
  3. Onpa upean värinen japaninhappomarja! 'Pink Annabellekin' on niin kaunis, etten ihmettele yhtään, miksi se löysi tiensä niin monen ostoskoriin. Teillä oli varmasti kiva päivä valtavan taimipaljouden äärellä. Olisipa itsekin joskus hauska päästä mukaan johonkin puutarhabloggaajatapahtumaan. Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minna; happomarja on kaunis, istutin sen kuistin lähelle, aina kotiin tullessa ja lähtiessä tulee iloiselle mielelle kun näkee sen :)
      Meillä oli oikein mukava ja antoisa päivä, kannattaa todella osallistua blogitapaamisen, jos sellainen mahdollisuus eteen tulee. Minulla on ollut blogi niin monta vuotta, että olen ollut ties kuinka monessa tapaamisessa ja ison osan bloggaajista olen tavannut livenä. Mutta vaikka tapaisi ensimmäistä kertaakin, blogikaveri tuntuu vanhalta tutulta, kun on blogin välityksellä tutustunut.

      Poista
  4. Voi niin mielelläni olisin ollut mukana, mutta matkan vuoksi jätin ilmoittautumatta. Ihanan iso taimitarha, tuolla olisi aikaa saanut kulumaan tunnin jos toisenkin. Ja ostoksista päätellen sieltä myös löytyi ihanuuksia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sirkku; Suomi on harmillisen iso maa, bloggaajat asuvat niin eri puolilla Suomea, että aina jollekin tulee tosi pitkä matka tapaamiseen. Toivottavasti ensi kerralla päätät tulla mukaan!

      Poista
  5. Oli kiva tavata. Mahtavan kokoiset kasvialueet Tahvosilla on ja hyvin hoidetut. Onpa tuo 'Limoncello' ihana, pitää laittaa nimi mieleen jos tulee jostain vastaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja; kyllä, ja oli niin antoisa päivä!
      Limoncello on melko hurmaava kyllä :)

      Poista
  6. Oli tosi mukava tavata sinua ja muita. Jälkikäteen nauratti, miten mainiot puheenaiheet meillä on; ensin kissaa, sitten puutarhaa ja antaumuksella kumpaakin.
    Oli kyllä hieno ja vaikuttava tutustumispäivä. Kaikki taisivat löytää mieluisat ostokset, vaikka valinnan vaikeus oli mittavaa. Moni kasvi jäi minulle mieleen ja saatan niihin palata tulevaisuudessa.
    Nyt on hyvät istutussäät, kun vettä tulee tasaiseen tahtiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Between; kyllä oli kiva nähdä pitkästä aikaa! Nuo puhenaiheet ovat kyllä tärkeitä ja oikein asiallisia :D
      Onneksi se taimistokierros tehdiin sen verran vauhdikkaasti, ettei ihan joka puskaan ehtinyt perehtyä tarkemmin, olisi ostosmäärä saattanut kasvaa entisestään......

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥