perjantai 26. tammikuuta 2018

Yhden päivän ilo


Meillä oli talvi. Viime tiistaina.
Olisi saanut olla pidempäänkin, kun kerran joulun jälkeen ei tulekaan huhtikuu!
Joka vuosi yhtä suuri pettymys!

Tämä,  talven tilalle tullut, lokakuusta maaliskuuhun kestävä välitila koettelee kärsivällisyyttä.

Olisi selkeä talvi, tammikuun pakkaspäivät, helmikuussa kimaltelevat timantit hangilla,
 sitten lumet sulaisivat ja tulisi kevät, kuten ennenvanhaan.

Ihanaa kuitenkin, että päivän valoisa aika lisääntyy koko ajan kiihtyvällä vauhdilla.
Päivän pituus on tänään 7 tuntia 16 minuuttia,
lähes 2 tuntia pidempi kuin talvipäivänseisauksen aikaan!
 Helmikuun lopussa päivän pituus on jo 10 tuntia 22 minuuttia.

Kevät tuntuisi keväämmältä, jos sitä ennen olisi oikea talvi,
niinpä meillä on tarkoitus vielä käydä Lapissa kokemassa talven tunnelma.



Tiistaina puutarha oli muhkean lumikuorrutteinen,
keskiviikkona aamullakin vielä satoi lunta, mutta puoleenpäivään mennessä sade muuttui
vesisateeksi, joka jatkui vielä torstain aamupäivänkin.




Keskiviikkoaamun sininen hetki puutarhassa.

Pihatie torstai-iltapäivällä. Jäätä ja vettä, lunta on enää tien reunalle kolatuissa penkoissa.

Meilläpä kukkii vielä/jo orvokki, ei ihan yhtä hehkeänä kuin kesällä, mutta kukkii kuitenkin!

Yhtään ei lannistuta ikävistä keleistä.
Tänään laitoin mullat valmiiksi keijunmekkoja varten ja kävin keräämässä muutaman
sinivaleunikon siemenkodan ja kylvän nekin siemenet viikonloppuna.
Viime kevään sinivaleunikkokylvökset onnistuivat yllättävän hyvin,
viime kesänä muistin kastellakin taimia, joten ne olivat syksyllä oikein hyvissä voimissa.
Nyt en ihan tarkkaan muista, minne ne syksyllä laitoinkaan. Toivottavasti löydän ne vielä..... 

Tammikuussa leikkotulppaanit vievät ajatukset kevääseen.
Kerrotut tulppaanit kestävät pidempään kuin yksinkertaiset.
Lisäksi niissä on melkein aina myös tuoksu mukana.

Ruukkukasvit ovat jo panneet merkille päivän pidentymisen
 ja alkaneet kasvatella uusia versoja.
Tänä talvena ovat kaikki ruukkukasvini selvinneet pimeästä ajanjaksosta,
ensi kuussa niitä voisi jo piristää antamalla kasteluveden mukana merileväuutetta.
 Seepra-alokasian, Alocasia Zebrina, ostin joulun jälkeen
Raision Plantsusta. Ennen joulua jo katselimme sitä Ladyjen retkellä,
mutta 30 € hinta sai harkitemaan ostamista ja alokasia jäi vielä kauppaan.
Joulun jälkeen sen sai puoleen hintaan, silloin se oli jo pakko saada.
Nuo varret ovat vaan niin hienot.
 
 Seepra-alokasialla on seeprakuvioiset varret, sekä suuret kilven muotoiset lehdet.
Nyt siihenkin on kasvamassa jo kaksi uutta lehteä!

Mutta mitkä ihmeen alienit ovat majoittuneet sen ruukkuun!!?
Jotain sieniä niistä tulee, kunhan eivät ole mitään hallusinaatioyksilöitä!
Toivottavasti pääsen niistä eroon kun keväämmällä istutan alokasian uuteen ruukkuun.


 Huonekuusta olen suihkutellut melkein päivittäin,
nyt se ei ole varistanut yhtään neulasiaan.
 
  Alokasia Pollylla on suurikokoiset nuolimaiset ja aaltoreunaiset lehdet,
 joissa on selvästi erottuvat valkoiset lehtiruodit.

 Perintö-Amatsoninliljat eivät ainakaan vielä ole tehneet kukkavarsia, mutta 
kasvattavat reippaasti uusia lehtiä.
  
Hopea-aralia (Polyscias scutellaria)
muistuttaa erehdyttävästi kirjavalehtistä pelakuuta!
Tämä on vasta vähän aikaa ollut minulla, 
mielenkiintoista nähdä, miten se tulee viihtymään.

Vähän aikaa sitten ostin ihanan pullojukan ja laitoin sen kaapin päälle,
hankin sille oman erillisen pikkuisen kasvilampunkin sinne.
Ajattelin, että kissat eivät huomaisi sitä siellä vähän ylempänä.
Eivät muut huomanneetkaan, paitsi Onni oli joka aamu rouskuttelemassa sen lehtiä aamupalaksi.
Lahjoitin koko kasvin naapuriinn ja ostin tilalle klusian
jonka toinen nimi suomeksi on kuristajaklusia.
 Kerroin sen Onnillekin, oikein pelottelin, että se voi hyvinkin kuristaa pieniä kissoja.
Niin on klusia saanut olla rauhassa,
 tuskin minun pelottelullani kuitenkaan oli tehoa, 
sen lehdet eivät vaan ole yhtään kiinnostavat Onnin mielestä.

Taas alkaa olla viikonloppu käsillä!


Iloista ja aurinkoista tammikuun viimeistä viikonloppua!

Muista osallistua pihabongaukseen!


Marja

24 kommenttia:

  1. Oi, kuinka kaunis tuo teidän yhden päivän talvi! Varsinkin tuon teehuoneenne / puutarhahuoneenne edusta on kuin sadusta!
    Täällä on myös satanut vettä ja näyttää nyt tosi kurjalta.
    Onneksi on kuitenkin viherkasveja ja leikkokukkia, ja noita kevään kylvötouhuja!!! Ne pitävät mielen virkeämpänä.
    Mukavaa tulevaa viikonloppua ja kevätaurinkoa mieliin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riina; ei hassumpi talvi ollutkaan, vähän lyhyt tosin!
      Nyt suunnataan energia huonekasveihin ja kylvösuunnitelmiin, kyllä tästä selvitään😊
      Kiitos samoin sinulle!

      Poista
  2. En tiedä, mä taidan olla ainoa joka tykkää plussakeleistä. Ei tarvi laittaa autoa aamulla välttämättä roikan perään klo 6.30. Ehkä jo ensi viikolla voisi luopua töissä neuletakista neulepaidan päällä ja paksusta kaulahuivista! Aikainen kevät olisi ihanaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tillariina; niinpä, aikainen kevät olisi oikein mainio ajatus, mutta nämä loputtomat räntä- ja loskakelit voisin vaihtaa pikkupakkaseenkin!😉🌿

      Poista
  3. Voi miten paljon rakkautta kaikki sinun kukat, pensaat ja siemenet saavatkaan! Niistä oikein loistaa se hyvä huolenpito jota niille annat.
    Laitatko jo nyt keijunmekot kasvamaan? Kerro joitain vinkkejä kasvatukseen. Olen muutamana edellisenä vuotena kylvänyt ne keräämäni pampulat multaan vasta huhti-toukokuussa ja Keijunmekot ovat kukkineet myöhään syksyllä. Kukinta on kuitenkin ollut tosi runsasta ja kaunista. En koulinut niitä mitenkään laitoin vain kahdesta siemenkodasta tulleet taimiröykkiöt samaan ruukkuun ja tulos oli kuitenkin aika runsas röykkiö.
    Valoisampaan kevääseen kohti ollaan menossa joten ei kun nautitaan kevätmielisistä ajatuksista ja ihania kahvihetkiä sinne lokoisaan pieneen mökkiin joka sinulla siellä on. Terkkuja kaikille. Kaisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa; kasveista täytyy pitää huolta, kuten kissoistakin😊💕.
      Viikonloppuna oli suotuisa aika köynnöstävien kasvien kylvämiselle, joten kylvin keijunmekot. Ne siemenet ripotellaan kostean kylvömullan pinnalle ja laitetaan lämpöiseen, valoisaan paikkaan itämään, siemeniä ei peitetä, sillä ne itävät valossa. Kun siemenet ovat itäneet, pikkuiset taimet voi siirtää vähän viileämpään ja valoisaan paikkaan kasvamaan. Taimet koulitaan, kun sirkkalehtien jälkeen yksi lehtipari on kasvanut. Muutaman lehtiparin jälkeen kannattaa myös latvoa taimet, että ne tuuheutuvat. Jotenkin noin. Tietysti, jos on oikein muhkea röykkiö niitä taimia, voi tehdä niin kuin sinä teit, kunhan sillä röykkiölle vaan riittää ravinteet, että jaksavat kasvaa😊
      Kiitos, oikein ihanaa kevättä sinne teillekin💕

      Poista
  4. Juu...talvi käväisi meilläkin. Kutsuin uudelleen kylään vielä ennen kesää, saas nähdä ehtiikö..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hannele; tosiaan ei haittaisi, vaikka talvi vielä vähäksi aikaa palaisi. Kunhan ei toukokuussa, kuten viime keväänä.....

      Poista
  5. Nätit kuvat. Harmi ettei Teillä talvi viihtynyt ja tuttu on tunne tuosta loka - maaliskuu ajasta, tosin täällä talvi on jotenkuten edelleenkin, tosin lauhtuminen ja räntä tai jopa vesisade kiillotti tiet vaarallisen liukkaiksi jääkentiksi, luultavasti tulee kantohanget kun pakkastuu. Talvi tuli tänne loka - marraskuulla ja on ihmeesti pysynyt, ajattelin että voisi olla tuonne maaliskuulle asti... tosin Paavalin päivän ilmat eivät oikeaa kevättä luvanneet vaan kylmää ja kurjaa:) Tilataan talvisäätä vielä sinnekin ja vaikka koko Suomeen:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Irja; kiitos!
      Sen verran saatiin tännekin lunta, että nyt vesisateella tiet ja jalkakäytävät ovat luistinratoina!
      Lyhyehkö talvi laitetaan vielä tilaukseen😉

      Poista
  6. Justiinsa, yhden päivän talvi tuli ja meni täälläkin. En edes ehtinyt kuvaamaan, kun piti kolata lumikaaosta pihasta. Seuraavana päivänä palattiinkin sitten siihen nykynormiin eli lumettomaan ja vetiseen pluskeliseen talveen. Plääh.
    Nyt hiukan hirvittää, kun tulevalle viikolle on luvassa -10 asteen pakkasia, eikä yhtään uutta lunta. Märkä, lumeton maa ja pakkaset on huono yhdistelmä kasveille. Toivotaan siis vähän lisää lunta tai sitten vaikka näitä plusasteita.

    Vaan ei anneta harmauden meitä lannistaa. Kevät tulee takuuvarmasti, vaikka talvi jäisi välistä.

    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Between; kovin oikullisiksi ovat säät nykyään muuttuneet! Eikös nyt ole meneillään jo kolmas katastrofitalvi peräkkäin!? On siinä kasvipoloisilla kestämistä, mutta ehkä ne vähitellen karaistuvat. Aina joku on kuitenkin keväällä vielä hengissä 😊
      Kiitos samoin sinulle!

      Poista
  7. Täällä meillä sai sentään nauttia muutamista ihanista talvipäivistä, kunnes vesisade sulatti lumet, teki tiet liukkaiksi ja muutti maiseman taas ankeaksi.....rrrr kun harmittaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kruunu Vuokko; aika isossa osassa Suomea taitaa olla sama tilanne. Lapissa sentään on vielä kunnon talvi.

      Poista
  8. Hianot, lumiset näkymät! Olis niitä varmasti voinu kauvemmanki kattella. Sullon sitte hyvännäkööset sisäkukakki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Navettapiika; kyllä, kaunista oli, olisi sitä pidempäänkin katsellut....
      Sisäkukkia hoidetaan kissojen kanssa, vaihtelevalla menestyksellä😆

      Poista
  9. Kyllä se tal i olikin kaunis. Kaikkea, mitätalvella tekee mieli tehdä, ei ehtinyt tehdäkään niin lyhyenä hetkenä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tylsä Mörökölli; kaunista oli, mutta tosiaan ihan kaikkia talviharrastuksia tuossa ajassa ei ehtinyt toteuttaa....

      Poista
  10. Kauniita kuvia <3 - ihanaa viikonlopun jatkoa Sinulle :)

    VastaaPoista
  11. Kukapa ei kaipaisi vanhoja kunnon vuodenaikoja. Tärkeämpi itselleni olisi aurinko. Tämä jatkuva pilvisyys on masentavaa. Blogiasi lukiessa muistin yhtäkkiä, että istutin syksyllä yllätysmukuloita maahan. Saapa nähdä, mitä niistä tulee : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mayo; todellakin auringonpaiste jo kelpaisi! Kevätyllätykset ovat kivoja🌿

      Poista
  12. Oi niin samaa mieltä kanssasi tuosta lyhyestä talvesta ja sitä seuraavasta loputtomasta koleudesta, jossa liukastellaan ja kastutaan - ei se kevät sieltä tule yhtään nopeammin! Mutta iloitaan lyhyeksi jääneestä talvesta (ihanalta näyttää sinunkin pihapiirisi) ja nautitaan pitenevistä päivistä! Tämä viherkasviaikakin on ihan jees, samanmoisia vihreitä katselin eilen kauppareissulla... ostinkin sitten vain kasan siemenpusseja:D Pitenevien päivien iloa sinulle!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sirkku; niinhän se kevät tulee ajallaan, talven keleistä huolimatta!
      Kyllä siitä päivän pitenemisestäkin jo mieli virkistyy, vaikka taivaalta räntää sataisikin.
      Kiitos samoin sinulle🌿

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥