perjantai 5. tammikuuta 2018

Vastaisku synkeydelle haastevastauksien muodossa vol.1


Loppuvuoden aikana ehdin kerätä blogikaverien lähettämiä  haasteita muhkeaan kekoon
odottamaan kiireettömämpiä aikoja, eli tätä hetkeä.
Kivoja haasteita on monta odottamassa ja mikä parasta, ne kaikki liittyvät jollain tavalla kesään.
Kuten edellisessä postauksessakin totesin, viime kesä näyttää kuvissa ihan siedettävältä.


Katsellaan niitä kuvia, samalla kun odotellaan auringonpaistetta,
 tai edes lumisadetta, joka valaisisi tämän mustanruskean maiseman.


 Kruunu Vuokko Puutarhan Lumo-blogista lähetti
Kuusi kuvaa kesästä-haasteen

Haasteessa on tarkoitus valita kuusi kuvaa viime kesästä.
 Aihe on täysin vapaa, kunhan vain kuvat ovat viime kesältä


Tähän haastevastaukseen valitsin mahdollisimman vihreitä ja herkullisia kuvia.
Mitään muuta logiikkaa ei kuvavalintoihin sisälly.

Kuvia on seitsemän, sillä otsikkokuvaa ei lasketa!


Jänönhännät ovat herttaisia, pehmeitä ja pörheitä kesäkukkia.
Niitä pitää kylvää jokaisena keväänä.

Apilaniitty on kesäisistä kesäisin.
Tunnetko apilan tuoksun?
Muistatko, miltä tuoksuvat avautumassa olevat kotkansiivet.
Intensiivistä vihreyttä.

Malabarin pinaatin kiemura


Viime kesän hellyyttävimmät ruokavieraat

Kesä alkaa kun omenapuu avaa kukkansa verhoutuen hennon vaaleanpunaiseen huntuun.

Kiitos haasteesta Kruunu Vuokko ♥
 Olen näiden haasteiden kanssa niin jälkijunassa, että en osaa nyt ketään haastaa,
mutta jos haluat, ota tästä haaste mukaasi!

Leppoisaa Loppiaista!



Marja

14 kommenttia:

  1. ...siedettävältä, ihanalta sanoisin nyt sateesta huolimatta ja onneksi kuitekin! Kumpi unohtuu helpommin sateinen kesä vai räntäinen talvi? Upea valo ja vihreys kuvissasi sekä herkut ja suloiset ruokavieraat :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saila; no ehkä vähän ihana, ei täydellinen kumminkaan :DD
      Yleensä ne kesäsateet unohtuvat aika helposti, mutta viime kesän koleus ei ole vielä häipynyt mielestä.......

      Poista
  2. Haasteisiin vastaaminen ei ole koskaan liian myöhäistä. Nämä kuvat ovat silkkaa lohtua nyt, kun vesisade valuu pitkin olkkarin pimeää ikkunaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Between; eipä kyllä olekaan, nyt on juuri mitä parhain haastevastausaika!
      Meillä satoi näköjään tänään vaihteeksi lunta. Tai ainakin räntää.

      Poista
  3. Kesän tunnelmat juuri kohdallaan! Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
  4. Kesän vihreys on vaan niin ihanaa! Koitetaan jaksaa vielä muutama kuukausi. Minullakin on haasteita pinossa, vastaan kun ehdin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eeviregina; se vihreys ja ennenkaikkea valo, sitä on jo niin ikävä!

      Poista
  5. Tämon just sopiva aika haasteelle ja kesäkuville. Ihanat ruakaviarahat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Navettapiika; no niin on! Toivottavasti ruokavieraat palaavat ensi kesänä!

      Poista
  6. Sinäpä se sanoit miksi kotkansiipi aina sykähdyttää: intensiivinen vihreys! Se se on!
    Ihanat kesäkuvat ja tuoksut. Kiitos näistä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. KristiinaS; kiitos! Intensiiviset värit sykädyttävät aina, lemppareita ovat myös sinivaleunikon ja päivänsinen sinisyys. Ihania!

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥