maanantai 1. toukokuuta 2017

Iloinen!

Edellisessä postauksessa lupasin, että ei enää yhtään lumikuvaa tänä keväänä!
Eikä tarvitse!
Ilonaihetta kerrakseen!
Vappuaaton aamun säätä ei melkein enää edes muista 
tämän ihanan toukokuun ensimmäisen päivän jälkeen.
Tämän kevään ensimmäinen oikea kevätpäivä on vain mielessä.

Keväisissä merkeissä sujui meidän vapun viettomme.
Aamupäivällä lähdettiin kaupunkiin ostamaan kanankakkarakeita,
niitä tarvittiin, että sain istutettua pelakuut kukkalaatikoihin.
Samalla haettiin apteekista kissoille punkinkarkoitusainetta.
Vähän käveltiin kaupungillakin.
 Yleensä en ole kovin suuri jäätelön ystävä, enkä varsinkaan osta sitä
kioskeista. Mielestäni sille tulee turhan iso litrahinta tötteröissä ostettuna.
Tämä maksoi 5.50!
Tämä on nyt kyllä vähän paha.
Aina Tampereella käydessämme olemme käyneet Minetti-jäätelökioskilla.
Se jäätelö vaan on niin vastustamattoman herkullista.
Nyt täältä Raumaltakin saa Minetti-jäätelöä, 
turmiolle tässä joutuu kesän mittaan, kun sitä ei melkein ollenkaan ja milloinkaan pysty vastustamaan.....



 Sivukatuja käveltiin takaisin autolle, ei jääty seuraamaan edes Poikasoittokunnan vappuparaatia.

Kotipihalla istuskeltiin kasvihuoneessa hyvä tovi.
Ensimmäistä kertaa automaattiavaajat raottivat jo kattoluukkujakin.
Niin oli keväisen lämmintä ja vappuisa tunnelma muutenkin.
 Tänään pelakuut muuttivat risuverstaalta kasvihuoneeseen.
Termostaatilla varustettu lämmitin toivottavasti toimii yöllä....







 Vähän ovat laihahkoja pelakuut talven jälkeen, pian ne tuosta pulskistuvat, kun saavat runsaasti valoa 
 Pelakuu-lastentarha, tämän kevään uudet pistokkaat.
 Ruotsalaiset perennan taimet, edelleen kasvihuoneessa.


 Uusia kesäkukkaostoksia.....

Kaikki orvokit laitoin ulos, tässä kuistin kukkalaatikon asukkaat.

Lämmintä ja aurinkoista toukokuuta!


Marja

15 kommenttia:

  1. Oi miten ihanalta kasvarissa nyt näyttääkään! Noista kuvistahan tulee jo melkein kesäfiilis.
    Ja kyllä se jäätelökin näytti varsin herkulliselta. En ole tuota Minetti-jäätelöä maistanutkaan, mutta seuraavan kerran kun Tampereelle pääsen, käyn varmasti testaamassa.

    VastaaPoista
  2. Siitä se alkaa jäätelökesä. :-) Ihana vanha Rauma.
    Mukavaa alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
  3. Kivan näköiset esikot toit ruotsista :) Hyvää toukokuuta!

    VastaaPoista
  4. Herkullisen ja kukkaasan näkööne kasvarivappu!
    Tuallaasen puisen laatikon ku sais aikahan, lautojaki olis.

    VastaaPoista
  5. Minetin jäätelöt kyllä on hyviä. Koitan olla kovana, kun osuu eteen täällä vähän turhan usein ;)
    Ihana tuo puulooran istutus, niin kaunis hienot kasvit lehtineen. Teillä näyttää jo tosi keväälle.

    VastaaPoista
  6. Slurps, mitä herkkuja sekä maku-, että näköaistille. Vappuaaton lumikatastrofi tuntuu nyt vain pahalta unelta. Olipa nopea hyppäys kesään.

    VastaaPoista
  7. Nyt alkaa olla sellaiset kelit, että jäätelökin maistuu. Upeita nuo punertavat orvokit. Taisin ihailla niitä jo jossain aikaisemmassakin postauksessasi. Varma merkki siitä, että sellaisia pitää itselle hommata.

    VastaaPoista
  8. Onko sulla lämmitystä tuolla kasvarissa? Täällä ei uskailtais vielä laittaa kukkia. Kaunista ja viihtyisää kasvarissasi. Ihmiset näyttää viettäneen vappua oikein kunnolla, on herkullista syötävää, kauniita kattauksia ja vaikka mitä. Ehkä täällä ei sitten ole tapana. Ihan normipäivä oli.

    VastaaPoista
  9. Voi miten ihana juhla siellä! Näyttää jo ihan kesältä!

    VastaaPoista
  10. Oi mitä herkkuja ja kukkivaa sinulla on jo kasvihuone pullollaan..

    VastaaPoista
  11. Yksi yö toi todellakin kevään, sunnuntaina lunta taivaan täydeltä ja maanantai-aamu oli jo ihan toisen värinen!

    VastaaPoista
  12. Voi että nää sun jutut on niin ihania! Pakko lukea pariin kertaan! Tulee niin hyvälle tuulelle - tuo jäätelö näyttää superherkulliselta. En tiedä mitä ajattelin kun ryhdyin työkavereiden kanssa herkkulakkoon - parhaimpaan jätskiaikaan, pöljä olen! Ja nuo muutkin herkut, ja Pelargonit ja kaikki nuo ihanat kasvit. Niin ihana Paratiisi tuo puutarhasi ja kasvihuon :)

    VastaaPoista
  13. Voi näitä sinun kasvarikuviasi :) Niin ihania herkkuja ja kaunista pelakuineen ja muine kukkineen.

    VastaaPoista
  14. Ihanan tunnelmalliset kasvihuonekuvat ja vaikka mitä herkkuja tarjolla! Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi ♥