torstai 16. helmikuuta 2017

#tulppaanitorstai - vanhoilla kukilla :)


Iloista tulppaanitorstaita!

Tähtitulppaanit  Scarlet Baby ja Little Beauty

Tällä viikolla sumuisen harmaaseen torstaihin hehkua ja iloa saavat luoda
puutarhan tulppaanit menneiltä vuosilta.

Vaikka on torstai, tänään ei ole ainuttakaan tulppaania maljakossa kotona!
Huomenna vasta minulla on auto käytössä ja pääsen kukkakauppaan.
Mikä ihana syy lähteä kaupunkiin!

Kuvat ovat parilta viime keväältä omalta pihalta.
Kaikkien tulppaanien lajikkeita en enää muista.

Queen of Night

En ole vielä oikein keksinyt sopivaa paikkaa, mihin istuttaisin suuremman määrän tulppaaneja.
Vaikka ne ovat aivan hurmaavia kukkiessaan, lopun kesää ne kuivuvat varret eivät enää ole mikään perennapenkin kaunistus. Pitäisi olla sellainen paikka, jossa kukinnan jälkeen verret jäisivät myöhemmin kasvavan isolehtisen perennan varjoon.
Kuunliljat olisivat tarkoitukseen sopiva seuralainen tulppaaneille, mutta
kuunliljojen seuralaisina ovat jo narsissit!
Aika paljon olen tehnyt niin, että kukinnan jälkeen nypin tulppaanit ylös maasta
ja ostan syksyllä uudet sipulit.
Isokukalliset tulppaanit muutenkin taantuvat melko nopeasti.
joten en ole tehnyt niistä itselleni ongelmaa.
Muutamana syksynä olen istuttanut tulppaanit isoihin ruukkuihin, joissa
olen hyötänyt tulpanit kevääksi kukkaan.

Parvitulppaani kuuluu villitulppaaneihin. 
Villitulppaanit eli kasvitieteelliset tulppaanit kukkivat ahkerasti vuodesta toiseen. 
Ne kestävät yleensä hyvin kovatkin talvet. 
Nämä herttaiset pikkutulppaanit leviävät runsaasti.
Niiden maanpäälliset osat myös myös kuivahtavat melko nopeasti kukinnan jälkeen.

Tulipa humilis Violacea Black Base

Tulipa Fire of Love

Peppermintstick

Peppermintstick

Tämän väriään vaihtavan lajikkeen nimeä en muista.
Nuppujen auetessa kukat ovat keltaiset, mutta viikkojen kuluessa ne muuttuvat vaaleanpunaisiksi.
Nämä ovat olleet muutaman vuoden ruusutarhassa puistoruusujen juurella.
Aika lailla olivat jo taantuneet, muutama kukka enää tuli viime kesänä.
Tosin edellinen talvikin oli surkea.

Alapuolella vielä joukko nimettömiä,
mutta niin ihania keväisiä hehkuttajia!
 


Päivän bonuskuva.

 ♥ Ruusa


Marja

15 kommenttia:

  1. Ai, mitä herkkuja! Onneksi ei ole enää kuin huraus, kun päästään taas nauttimaan uusista tulpuista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Between; nyt kun katsoo ikkunasta ulos, ei millään voisi kuvitella, että runsaan kuukauden päästä ensimmäiset kukat availevat nuppujaan pihalla!

      Poista
  2. Ihania, värikkäitä tulpaaneja! Meillä ne ei vain oikein menesty. Tuota Queen of Nightia oli joskus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maatuska; tulppaanit eivät oikein ole minunkaan ykköskasvejani. Ne ovat kyllä kauniita kukkiessaan, mutta koko lopun kesään aika rähjäisen näköisiä ja ne isokukalliset eivät seuraavana vuotena ole enää yhtä hienoja, tosi nopeita taantumaan. Villitulppaanit ovat ihan eri asia. Ehkä sinunkin kannattaisi kokeilla niitä :)

      Poista
  3. Sinulla on tulppaaneja joka lähtöön :) Ne on niin kauniita. Minä rakastan niitä kerrostulppaaneita, mitä minulla oli joskus. Kukat olivat ison nyrkin kokoisia ja ihania värejä. Nyt ne eivät enää ole nousseet. Uusia tulppaaneja istutin syksyllä, mutta eihän minulla ole tuollaista väri-ilottelua, kuin sinulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liisa; Sipuleita tulee aina syksyllä hankittua, vaikka tulpuista onkin aika lyhytaikainen ilo.

      Poista
  4. Kauniita tulppaaneja sinulla onkin ollut! Minulla piha ja kukkapenkit asettavat rajoituksensa suuriin tulppaani-istutuksiin. Ja minustakaan eivät kuihtuvat tulppujen varret kaunista kukkapenkkejä. Niinpä kiskon herkästi vanhat pois ja istuttelen syksyllä uusia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sirkku; Ovat ne silloin kukkiessaan aika ihania kyllä. Aika surutta minäkin kiskon ne kukinnan jälkeen ylös! Paitsi villitulppaanit, ne ovat ihania!

      Poista
  5. Upeaa tulppaanitulitusta, ihania! Meidän mäellä on melkein kaikki tulput villitulppaaneita, mutta ihania nuo isokukkaisetkin ovat! Upeita kuvia jälleen :D

    Bonusprinsessa kaunein!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ne ihania kukkiessaan, isotkin. Mutta villitulppaanit ovat kuitenkin parhaita!
      Kiitos!
      Pörheä bonusprinsessa on aina ihana!

      Poista
  6. On tulput nii ihania, on ne sitte sisällä tai pihalla.
    Istutin ensimmääset villitulput syksyllä. Toivottavasti ei vähäluminen talavi oo niitä viäny.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Navettapiika; on ne :)
      Villitulput ovat varsin sitkeitä tapauksia, toivotaan teille iloista jälleennäkemistä keväämmällä :)

      Poista
  7. Vastaukset
    1. Kruunu Vuokko; ovat nuo tulppaanit varsinaisia kevään ilopillereitä :)

      Poista
  8. Upeita, intensiivisen värisiä tulppuja! Tuo kirjavalehtinen on varsinkin upea:)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi ♥