maanantai 21. marraskuuta 2016

Pelastusrengas

Pelastusrengas marraskuun nurjertamille!!
Periksi ei anneta.
Kyllä täältä valoon pinnistellään.

Tänään aamulla tuntui, että päivä ei valkene ollenkaan.
Harmain päivä ikinä!
Niin olisi tehnyt mieli aamulla jatkaa peiton alla nukkumista,
siirtyä talvihorrokseen.
Vaikka pariksi kuukaudeksi.

Kunnes aukaisin tietokoneeni.
Nämä viime keväänä 21.4. Tukholmassa kuvaamani
Kevätsuudelmat ovat tietokoneeni näytönsäästäjänä.


Kun aikani tuijottelin kuvaa, sain siirrettyä itseni horroksesta
lähestulkoon heränneeseen tilaan.

 Iltapäivällä aurinko pilkisti pilvenraosta ihan pikkiriikkisen.
Tein jouluruokaa.
Harjoitusversion Aurajuusto-punajuurilaatikosta.
Uskomattoman herkullista ja joulunpunaista.

Pian tämä marraskuu on selätetty, onhan?
 kuukausi enää talvipäivänseisaukseen ja Tuomaksen päivään!
Sitten alkaa kevät!

Irenelle kiitos haasteesta, perehdyn siihen lähipäivinä ja vastaan kommentteihinnekin
ja käyn kyläilemässä blogeissanne.

Teen vaan ensin itselleni lukujärjestyksen joulumyyjäisiä varten.
Siihen lukujärjestykseen aion varata ruhtinaallisesti aikaa myös blogielämälle :)
Juuri nyt kaikki tehtävät hommat ovat yhtenä kaaoksena päässä.
Kun ne saa paperille järjestykseen, ei niitä niin paljon olekaan :D

Ihania kevätunelmaisia ajatuksia sinulle!


Marja

13 kommenttia:

  1. Kyllähän tuollainen näkymä herättää, vaikka se onkin vain kuva;)

    VastaaPoista
  2. Voit todellakin mennä tuonne mielikuvissasi :) Aurajuustopunajuurilaatikko on herkkua ja sitä on pakko tehdä taas jouluksi. Kyllä kyllä, tämä vuosi on kohta selätetty, vaikka nyt juuri tämä kuukausi on kaikista inhottavin. Mukavaa alkanutta viikkoa tv Liisa

    VastaaPoista
  3. Kerrassaan upeat kuvat. - Mukavaa viikkoa, toivotaan että tulee vähän valoisampaa.

    VastaaPoista
  4. Saman asian totesin tänään naapurille kotiin palatessani, että vain kuukausi talvipäivänseisaukseen ja sitten mennään taas väliä kohti. Aika kulkee hurjaa vauhtia ja pahimpaan pimeyteen voi sytyttää kynttilöitä. Ei lannistuta.

    VastaaPoista
  5. Suurkiitos näistä! Tulivat tarpeeseen, koska itseltäni ei tällaisia suudelmia löydy. Mutta millä selviän huomisesta...

    VastaaPoista
  6. Tsemppiä ruuhkaviikkoihin ja suurkiitos kirsikankukkaisesta pelastuksesta!

    VastaaPoista
  7. Järjettömän kaunista kirsikankukintaa! Miten mitään noin kaunista voi ollakaan!
    Nuo kuvat kyllä muistuttavat meille, että tuollaistakin voi todella olla, kun vaan tsempataan tämän pimeyden läpi.
    Tuo paperille kirjoittaminen on ihan lyömätön keino saada ahdistuneet ajatukset reilaan.

    VastaaPoista
  8. Voi että nuo oli niin ihania! Todellakin kuvat ovat mustan aamun pelastajia! Suudelmiin tähän päivään!

    VastaaPoista
  9. Näillä kirsikankukilla pelastaa päivän takuulla. Tsempit kiireeseen ♡

    VastaaPoista
  10. Niin käsittämättömän upeita <3

    VastaaPoista
  11. Upeat kuvat kirsikoiden kukinnasta! Kiitos pelastusrenkaasta, joka piristi harmaata päivääni:)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi ♥