torstai 7. heinäkuuta 2016

Patsastelua.


Takapenkin Ladyjen sunnuntainen  excursio jatkui Pionien kodista Viherlassilaan.


Sikses mielenkiintoinen näkymä oli vastassa heti portin tuntumassa.
Tuollainen ryhmä kotiin kasvihuoneen nurkalle?
Vajaa 500€/kpl.

Ei muuten tarvita minun pihalleni!
Minä olen täällä se komea, kaunis, ihana ja kaikkea!
t. Onni!


Olisi siellä ollut taidepatsaitakin.


Heppapatsaan hintaa en huomannut katsoa.



Harmittomia kauriita, vai olisivatko peräti saksanhirviä?
No, ei patsaita meille.
Onni riittää.






Viherlassilassa on kasvien esillepano todella kohdillaan.
Huippusiistiä kaikkialla, kasvit ovat niin hyvinvoivia.
Tulee tarve hankkia kaikenlaista.
Helposti unohtuvat kotipihan rajoitteet.

Puita ja pensaita, tavallisista harvinaisuuksiin.
Jokaisen kohdalla selkeä informaatiokyltti.


Kausikukkia ja perennoja



Kesäkanat Venni ja Muru.

Kaikista houkutuksista huolimatta suhteellisen pienet ostokset.
Rauduskoivu 'Royal Frost', punalehtinen koivu, jota jo edellisellä kerralla himoitsin.
Silloin ei mahtunut autoon, mutta nyt sopi, kun Ladyt istuivat takapenkillä,
koivu matkusti etupenkillä.
Loganmarja, vadelma, johon pitäisi tulla jättisuuret marjat!
Tarhaiiso 'Summer sunset', perhosille.
Rotkolemmikki ' Brunnera macrophylla Looking Glass', suuret hopeanväriset lehdet.
Jalokurjenpolvi 'Geranium Sweet Heidy', pitkä kukinta-aika.
Kiiltoleimu  'Phlox carolina Bill baker', vaaleanpunainen.

Seuraava excursio jo runsaan viikon kuluttua.
Ei niinkään puutarha-aiheinen.


Taidetaan kuulua samaan sateettomuusvyöhykkeeseen Saaripalstan Sailan kanssa.
Muualla Suomessa on vaikka mitä ukkosmyrskyjä ja rankkasateita.
Rankkasateita tai ukkosta ei täälläkään kaivata, mutta sadetta edes vähän, kiitos.
En enää jaksaisi kastella.

Juuri nyt en saa edes omasta kaivosta vettä.
Eilen oli sähkömies paikalla..
Englantilaiseen puutarhamökkiini pitää tietysti saada myös sähköt,
niitä hän oli eilen kytkemässä.
Ostin talvella keittiöön uuden lieden ja vanha liesi asennetaan risuverstaalle.
Siellä on kesäkuumalla mukavampi keitelllä mehuja kuin keittiössä.
Sähkötyöt ovat ovat vielä vaiheessa, ilmeisesti hän oli jotain säätöjä tehnyt risuverstaan
sähkötaulussa, nyt ei kaivon pumppu käynnisty....
Varmasti pumppukin taas toimii, kun sähkömies saa työnsä valmiiksi.

Sadetta ja sähkömiestä odotellessa.

Kuivuudesta huolimatta uusi nurmikko on kasvanut hyvin,
Nipsu demostroi.
Mies leikkasi uuden nurtsin eilen.
Vanhan nurmikon apilankukkiin en häntä päästänyt.

Nipsu siirtyi kasvarin tuolille uneksimaan.

Pihalla pionien ja ruusujen kukinta jatkuu edelleen.
Punahatut, punatähkät ja kuunliljat kasvattelevat nuppujaan.


Tähtiputket kukkivat.
Niistä enemmän kuvia, jos tuo tuuli jossain vaiheessa tyyntyy.
Ei noita pysty nyt kuvaamaan, kun heiluvat koko ajan!

Unikot ilta-auringossa, tuulen tyynnyttyä.

Pikkuinen, reipas punapähkinä on tehnyt jo monta uutta lehteä!
Kalmian istutin varoiksi vähän happamaan maahan, kun en ollut ihan varma,
että oliko se varpukalmia vai kapealehtikalmia.....





Onni pitää vahtia Moskovan Kaunotar-syreenin juurella.
Toista kertaa ei myyrä pääse syömään juuria.
Välillä vähän väsyttää tämä myyräjahti kyllä.



Juuri äsken Onni tuli sisälle, turkki märkänä.
Edes jonkinlainen tihkusade saatiin.



Eilen oli Eino Leinon, runon ja suven päivä.
Katkelma Eino Leinon vuonna 1898 ilmestyneestä runoelmasta
Hymyilevä apollo



Oi, katsokaa, miten lainehet
niin kauniisti rantoja kaulaa!
Oi, kuunnelkaa, miten lintuset
niin kauniisti lehdossa laulaa!
Oi, ootteko nähnehet illan kuun
ja kuullehet kuisketta metsän puun,
min ylitse valkeat hattarat
suvitaivaalla vaeltavat?

Tai ootteko koskaan te painaneet
pään kesäistä nurmea vastaan,
kun heinäsirkat on helisseet
ja raikunut laulu rastaan?
Sinikellot tokko ne keinuivat,
lepinkäiset tokko ne leijuivat,
ja tuoksuiko kukkaset tuhannet? -
Sitä tuoksua unhota et.

Ja ootteko mennehet milloinkaan
te aamulla järven rantaan,
kun aurinko noussut on aalloistaan
ja paistanut valkosantaan?
Vesi välkkyikö tyynenä heijastuin,
sumun keskeltä nousiko seijastuin
sadun saaret, niemet ne terheniset? -
Sitä utua unhota et.







Marja

32 kommenttia:

  1. Ei todellakaan pihasi tarvitse patsaita, kun on noin ihania myyrävahteja puunalustat ja nurmikot täynnä.
    Viherlassilassa on sitä tyyliä, mitä kaipaan enemmänkin suomalaisilta taimiliikkeiltä. Kaunista esillepanoa ja houkuttelevaa asettelua sekä ilman muuta myös tieto pitää olla helposti saatavissa.
    Meillä sataa ja sataa ja sataa. Montako pilvellistä saan sitä sinne teille lähettää?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Between; Niinpä, ei tänne mitään adoniksia tarvita, kissoilla on niin mahtava ego, että se täyttää kyllä koko tontin!
      Viherlassilassa on sitä Ruotsin puutarhaliikkeiden henkeä, vähän pienemmässä mittakaavassa tosin!
      Kiitos, pari pilveä riittäisi näin ensi alkuun; nyt on ihan omastakin takaa löytynyt sadepilviä. 4 tuntia on jo satanut, vieläpä sillai mukavan tasaisesti!

      Poista
  2. Nyt on kissoilla melkoinen pesti pihan valvonnassa Teillä, on patsasvahtia ja myyrävahtia, hyvä että niin on, muuten piha olisi täynnä adoniksia ja myyrät hyppisivät pöydille! Rapsutukset kaikille kisuille!

    Tuonne Viher-Lassilaan(kin) pitäisi päästä ilman isäntää, paljon olisi kaikkea tarpeellista sieltä hankittavaksi, Turkuunpäin kai kohta ajellaan, mutta kääntynevätkö autonpyörät minne haluan, on täysi arvoitus! Pitäisi mennä Ukko-Pekalle ja laituritansseihin (Hmmm...) Hienoja ostoksia taas teit, tuo rotkolemmikki kolahti mielenkiintoisena hankintalistalle ja tietty punalehtinen koivukin on lähes välttämätön hankinta!

    Vai ei ole vettä satanut, kuinkahan noita pilviä saisi sinne teille ja Saaripalstan suuntaan hinattua, materiaalia kyllä olisi, muttei kai ihan niin paljoa kuin tuolla idempänä tai etelässä saati Pohjois-Pohjanmaalla. Tasan ei mene sadepilvetkään.

    Upeat kuvat jälleen, ihania nuo unikot ja tähtiputket!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saila; kissoilla riittää töitä, hyvin ehtivät silti makoilemaankin. Niillä on ajankäyttö hallinnassa ja asiat tärkeysjärjestyksessä!
      Hmmm...mitenkähän sen teidän isännän saisi suosiolliseksi puutarhamyymälöille? Meillä toimii aika hyvin kun lahjoo ruoalla, kahvilla tai jäätelöllä.....
      Ukko-Pekalla olisi joskus kiva päästä risteilemään, ehkä joku kesä.
      Oikeastaan tarkoitukseni oli ostaa Brunnera macrophylla 'Alexander's Great', mutta se oli ilmeisesti loppu, en ainakaan löytänyt sitä. Ostin sitten tuon korvaukseksi. Punalehtinen koivu on todella ihan välttämätön. Tämä on rauduskoivu, punalehtinen hieskoivu on myös olemassa. Se hieskoivu on ilmeisesti kestävämpi, tämä rauduskoivu lienee ykkösvyöhykkeen puu. Mutta kokeillaan!
      Täällä ei todellakaan ole satanut viikkokausiin. Paitsi tänään iltapäivällä, jee!


      Poista
  3. Viher-Lassilassa en olekaan käynnyt. Olen kuullut vaan kehuja. Ja kehut näyttävät pitävän paikkansa.
    Pitäisköhän meidän kaikkien hankkia tuollaiset miespatsaat vartioimaan puutarhaa? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riina; nyt pitää järjestää puutarhabloggareiden retki Viherlassilaan ja jokainen ostaa sitten tuollaisen adoniksen......

      Poista
  4. Tuo Viherlassila vaikuttaa kyllä käymisen arvoiselta ja kuvien perusteella myös tosi siistiltä paikalta:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puutarhamyyrä; Viherlassila on todella siisti ja upea puutarhamyymälä. Hieman korkea hintataso tosin.....mutta ainakin kanta-asiakkaille on aina kaikkia kivoja tarjouksia ja etuja!

      Poista
  5. Komealta näyttää Viherlassilassa kuin myös puutarhassasi.

    VastaaPoista
  6. Viherlassilassa tulee minunkin käytyä vaikka ihan väärällä puolel jokkee onkin...:)

    VastaaPoista
  7. Tuollainen kaurispatsas olisi hieno etupihan pihametsässä. Toisaalta se voisi houkutella oikeita versioita paikalle ja sitä ei kukaan varmasti halua. ;) Todella siisti ja kaunis myymälä, siellähän vallan sekoaisi. Voi Nipsua ja Onnia kun ovat niin halittavan näköisiä ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Linda; olisi se kyllä komea! Saattaisi toisaalta pelotella tunkeilijat poiskin...
      Viherlassilassa on ilo käydä ostoksilla :)

      Poista
  8. Komeaa tarjontaa tuolla Viherlassilassa. Tuolla yhdellä komistuksella on hienot sarvet. Sellainen ei olisi yhtään hullumpi.
    Varpukalmioita siellä Vakkataimessa käänneltiin ja ihmeteltiin porukalla. Ehkä sen sitten hankit?
    Miten unikot osaavatkin olla kauniita!
    Toivottavasti saatte ne sähköt kuntoon ja kunnon vesisateen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Irene; Komeita on patsaat :) Sarvelliset ja sarvettomat.
      Tämän kalmian sain teiltä blogikavereilta ja siksipä en niin tarkkaan tiedä sen nimeä, mutta kun Vakka-Taimessa on varpukalmiaa ja kapealehtikalmiaa, päättelin, että tämä olisi se varpukalmia. Ja varmaan onkin, juuri se, joka siellä yhden kiven kyljessä parhaillaan kukki.
      Unikot ovat ihanan yllätyksellisiä, ei koskaan tiedä, mitä sieltä nupun sisältä paljastuu!
      Nyt on sähköt kunnossa ja ihan mukava sadekeli on tänään iltapäivälllä ollut.

      Poista
  9. Kiitos kierroksesta Viher Lassilassa.
    Suloiset kissat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kruunu Vuokko; ole hyvä :)
      Kiitos, kisut ovat niin ihania!

      Poista
  10. Ihana tuo miesryhmä!!!!:) Tuosta Lassilasta tuli ihan mieleen Zetas! Näytti niin kivalta että sinne pitää päästä joskus! Mä oon kirjannut ylös Liuskalehtikalmio, googlasin kapealehtikalmion niin luulisin et sen lehdet on suoremmat/leveämmät. Mutta eipähän sitä aina ihan 100% varma muististaan ole....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesätuulia; eikös olekin :)
      Vähän samaa henkeä on tosiaan Viherlassilassa kuin Zetasillakin. Hiukan pienemmässä mittakaavassa. Viherlassilaan pitäisikin järjestää puutarhabloggareiden yhteinen ostosreissu....
      Ilmeisesti tämä on varpukalmia, sellainen löytyy Vakka-Taimen luettelosta. Varmaan on juuri se, joka sinun blogisi Vakka-Taimi-postauksessa kukkii kuvassa siinä kiven kyljessä.

      Poista
  11. Mainio reissu! Hymyilytti tuo "piha-rakkaussuhde" :)
    Minäkin hankin 'Summer Sunset' tarhaiison Viherlassilasta, toivottavasti selviää talvesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piparminttu; Juu, kivaa oli! Minäkin huomasin, että on vähän arka talvehtija....

      Poista
  12. Onni on kyllä niin oikeassa patsaiden suhteen.

    VastaaPoista
  13. Olen Onnin kanssa samaa mieltä patsasasiassa;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. pioni; totta, Onni on niin komea, että mitään patsaita ei enää tarvita!

      Poista
  14. Kiva postaus, tästä tuli hyvälle mielelle. Miesryhmä on kyllä aika komea. Ja niin kauniita kukkia.

    VastaaPoista
  15. Vastaukset
    1. Satu; sielllä on jo vähän sitä Ruotsin tyylistä tunnelmaa :)

      Poista
  16. Täällä taas huokaillen katselen ihania kuviasi. Teillä on siellä niin paljon erikoisia kukkia kasvamassa, monia lajejasi en ole missään nähnyt aikaisemmin. Meillä on vähän päässyt tämä vanha piha kesannolle, en enää jaksa aikaisempaan malliin touhuta ja nuo lehtokotilot tekevät tuhojaan kaiken aikaa, niile ei kukaan mahda mitään. Odotellaan vielä aurinkoisia päiviä.

    VastaaPoista
  17. Hei! Kiitämme kauniista sanoista ja toivotamme teidän lämpimästi tervetulleeksi myymäämme! :) T. Viherlassilan väki

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi ♥