keskiviikko 29. heinäkuuta 2015

Violacea

Eilen vietettiin työkaveri Outin kanssa suorastaan täydellinen lomapäivä.
Ihanteellisen lomasään vallitessa ajeltiin Vakka-Taimeen.
Tällä kertaa takapenkin ladyt selvisivät ihan omin neuvoin ilman kuljettajaa
tuosta parinkymmenen kilometrin matkasta.
Kuohuviinit tosin oli pakko jättää väliin tällä kertaa.....

Perillä tutustuttiin oikein ajan ja kartan kanssa ruusuihin.
Kuvattiin kameran muistikortit täyteen.
Ruusujen lisäksi kaikkea muutakin upeaa ja ennennäkemätöntä.

Edellisellä kerralla mieleen jäi erityisesti yksi ruusu, jonka nimi jäi silloin selvittämättä.
Kotona kuvia katsellessa alkoi tuntua siltä, että juuri tuon ruusun haluan itsellekin.

Ruusu kukki näytemaassa edelleen oikein kauniisti.
Henkilökunnan avustuksella ruusulle löytyi nimi:
Rosa gallica Violacea
Hyvä tuurini jatkui,
myynnissä olevien ruusujen joukosta löytyi vielä yksi Violacea,
oikein komea kukkiva taimi!



Violacea muistuttaa paljon Suomen Ruususeuran vuoden 2015 ruusuksi valitsemaa Merveilleä,
jonka Pirjo Rautio on jalostanut v. 2005.
En ole Merveilleä nähnyt missään luonnossa,
mutta kuvien perusteella tämä Violacea ei ole niin sinisen violetti kuin Merveille.

Koska nyt näyttää siltä, että olen täydellisesti hurahtanut ruusuihin(kin)
ruusuisia kuvia on tämäkin postaus tulvillaan.
Anteeksi.
Niitä on taas monta.


Viime kerran jälkeen isoon osaan ruusuista oli ehditty laittaa nimilaput.
Ihan kaikista nimiä ei vielä löytynyt, mutta nyt useimmissa kuvissanikin on jo nimet.

Ruusut on näytemaassa istutettu ryhmittäin,
joten laitoin kuviinkin, mihin ryhmään  ruusu kuuluu.
Ruusun tuoksua ja poutapilviä, 

takapenkin ladyt yhtä hurmaantuneet ja huumaantuneet kuin ruusuissa
pörräävät mehiläiset ja kimalaisetkin.













 Omarin olisin halunnut myös,
mutta jäljellä oli enää emotaimi.
Täytyy siis odotella, ehkä ensi keväänä olisi Omariakin taas myynnissä.

Sen sijaan ostin Rosa Mundin, eli kirjoapteekkarinruusun.
Hieno perinneruusu ja pitäisi olla varsin kestäväkin.



Eihän tuolta olisi malttanut lähteä pois ollenkaan.
Välillä käytiin kuitenkin tekemässä ostokset, vietiin ne autoon ja
jatkettiin muiden puutarhan ihmeiden kuvaamista.
Niitä kuvia seuraavassa postauksessa.

Kyselin myös alustavasti, että jos ensi kesäkuun alussa jonakin lauantaina
sopisi puutarhabloggaajaryhmän tulla käymään.
Oikein mainiosti sopii, tiedustelivat, että mistähän osallistujat olisivat kiinnostuneet.
Vastasin, että nämä bloggaajat ovat varmasti kiinnostuneet ihan kaikesta.
Vesa Muurinen vetää kuulema helposti sellaisen kolmen tunnin esittelykierroksen...


Mainio lomasää tuntuu jatkuvan,
 jotain pientä perkaamista löytyy pihalta varmaankin...




Marja

8 kommenttia:

  1. En ihmettele, että hurmaannuitte, niin upeita ruusuja. Tuo violetti ruusu on aivan huikea! Liisa

    VastaaPoista
  2. Aivan mielettömän ihania ruusuja! Tahtoisi nuista monta. -Ride-

    VastaaPoista
  3. Kävihän se takapenkkiläisten retki noinkin, tosin ilman kuohuvaa! Ihania markkinatuotteita tuossa edellisessä postauksessa!

    VastaaPoista
  4. Ihana ruusutarha...odotan että pääsen sinne tuoksuttelemaan ja ihailemaan...hyvässä seurassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saila; toivotaan, että ainakin osa ruusuista on silloin vielä kukassa.....

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥