keskiviikko 22. huhtikuuta 2015

Zetas ja ostoksia

Oh, vähän tässä kestää, että pääsen taas oikeaan rytmiin
ja selviän ulkoilman yliannostuksesta!

Työpäiväni alkaa klo 11 ja päättyy klo 19.
Vielä on sen verran vilpoiset kelit, että illalla, kun pääsee sisälle lämpimään,
oma sänky on houkuttelevin ajatus.

Kyllä tämä tästä kohta alkaa sujumaan ja illalla ehtii vielä omallekin pihalle.



Ruotsin reissulla kävimme Ulriksdalin lisäksi Tukholman etelälaidalla
Zetas´in puutarhamyymälässä, joka on aivan ihastuttavassa ympäristössä ja todella hyvinhoidettu.
Puita, pensaita, perennoja ja köynnöksiä hyvin kattava valikoima.
Vaikka mitä ihania erikoisuuksiakin!

Puutarha sijaitsee mäenrinteessä.
Alhaalla on myymälärakennus ja ulkona katoksen alla kausikukat hyllyköissä.

Mäenrinteessä risteilee polkuja kivien välissä ja rinne on täynnä upeita kasvierikoisuuksia.
Mäen päällä on pieni kahvilarakennus.



Sesonkituotteet ovat  kauniisti esillä myyntipöydillä
 
 
 puut ja pensaat vihreässä huoneessa

 Perennat omilla pöydillään.
 Köynnösosaston sivuutin tällä kertaa.
En olisi kuitenkaan pystynyt vastustamaan köynnösten houkutusta.
Meidän pihan uusi köynnösalue kun on vasta suunnitelman asteella......


Mäenrinteessä kasvaa peikonpähkinöitä ja muita hauskoja ja erikoisia puita,
magnolia aloitteli juuri kukintaansa.
Kevätkukat peittävät maanpinnan.







 
 


Kyllä ne ruotsalaiset niin osaavat!





Nyt vihdoin niitä ostoksiani.
Ryhmäkuva, jossa eivät vielä ole läheskään kaikki.....


valkoinen tuoksuorvokki Viola odorata ´Alba´


Koiranhammas Erytronium ´Pagoda´


Erythronium dens-canis ´pink perfection´ (rusokoiranhammas?)


 Valkovuokko Anemone nemorosa ´Robinsoniana´



Anemone lipsiensis ´Schwefelfeuer´

Lisäksi tuossa ryhmäkuvassa ovat

 Piikkiputki Eryngium ´Jade frost´
Jouluruusu Helleborus orientalis ´Blue lady´
Ukonhattu Aconitum cammarum ´Bicolor´
Riippaorvokki Viola hederacea
Kurjenpolvi Geranium ´Summer skies´

Lisää ostoksia seuraavassa postauksessa,
töistäkin on tullut jo hankittua kaikenlaista kivaa....

Vaan nyt ei auta mikään, pakko päästä nukkumaan :)




Marja

26 kommenttia:

  1. Kyllä täytyy sanoa, että Ruotsalaiset osaavat. Ja meinaa hieman kasvuvyöhykekateuskin iskeä, kun katselee noita magnolian kukkia. Mutta perästä tullaan, onhan meilläkin kevät jo ihanassa vaiheessa.
    Tälläkin puutarhurilla meinaa ottaa hieman kropan päälle nämä kevään ensimmäiset viikot. Teen talvella töitä lähinnä istuen, siinä meinaa kunto aina hieman rapistua pitkän talven aikana. Mutta kyllä tämä taas tästä....
    Kauniita kevätpäiviä töihin ja kotipuutarhaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riina; osaavat ja viitsivät! Vähän on edullisemmat kasvuolosuhteetkin heillä tosiaan.
      Alkukevät kyllä käy aina kropan päälle, mutta äkkiä sitä vetristyy :D
      Kiitos samoin!

      Poista
  2. Voi kunpa pääsis joskus tuonne! Täälläkin ollaan vähän viluisia ulkotöiden jälkeen. Tänään sataa räntää, joten taitaa mennä sisäsiivoukseksi. Ihanteellista olisi tehdä kausitöitä aurinkoisessa ja lämpimässä kevätsäässä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eeviregina; käymisen arvoinen paikka on tuo tosiaan, eikä kovin kaukana Tukholman keskustasta. Siellä Kungenskurvan IKEAn vieressä.
      Aurinkoinen ja lämmin kevätsää olisi tosiaan toiveissa :)

      Poista
  3. Voih mitkä ihanat ostokset, kiitos kun esittelit! Ja kivanähdä kuvia tuosta kaunista Zetasin taimistosta. Voimia kovasti työkiireisiin, aika hurja tuo työvuoro, siinä menee ihan koko päivä. Onneksi siellä voi ihan vähän shoppaillakin, oikea unelmatyö siinä mielessä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sametti Hortensia; vielä on ostoksia esittelemättä, kunhan tässä taas ehdin.....
      Zetas on kyllä niin upea paikka!
      Tuo on kyllä vähän hankala työvuoro, kun illalla on kotona vasta puoli kahdeksalta, ei kovin paljon jää aikaa kotipihalla puuhailuun.
      Shoppailumahdollisuus on kyllä iso plussapuoli :D

      Poista
  4. voi elämä. Onneksi lähistöllä ei ole Zeta'sin kaltaista paikkaa. Siellähän minä asuisin kesäkuukaudet, nytkin on paikallisesta vaikeuksia pysyä poissa. Ihania kuvia ja varmasti käymisen arvoinen paikka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rouva Tiainen; Zetasin kaltaista paikkaa tuskin Suomeen saadaankaan. Täällä on asiakaspohjaa jonkin verran vähemmän kuin Tukholmassa.......

      Poista
  5. Kyllä ne ruotsalaiset osaa. Kaikki kollegani hehkuttavat aina tuota paikkaa. Pitäisi olla vissiin peräkärry mukana kun tuonne menee :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kati; on kyllä kaiken hehkutuksen arvoinen! Peräkärry olisi tosiaan tarpeen!

      Poista
  6. Niin kaunis tuo eka kuva ja orvokki-istutus penkillä!!
    Ja magnolia...oi oi!
    Sekä hippasen isompi Corylus...puu!
    Peikonpähkinä on aina niin taianomainen!

    VastaaPoista
  7. Ihana paikka ja varmasti on vaikea pitää näppinsä erossa kaikista ihanista kukista, mitä voisi ottaa mukaan. Hyviä hankintoja olet tehnyt. Ja minulle taas niin paljon aivan outoja kukkia. Terkuin Liisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liisa; tuolla tulee kyllä valinnanvaikeus, kun kaikkea ei voi kuitenkaan ostaa.....

      Poista
  8. Kyllä ne ruåtsalaiset osaavat oli mullakin mielessä. Voi että, millähän saisi houkuteltua tuon Zetasin muuttamaan meidän naapuriin???!
    Pikaista säiden lämpenemistä, aikamoinen työpäivä taisi tänäänkin olla tuolla viimassa. Toivottavasti et jäätynyt kalikaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saila; niin ne vaan osaavat! Niinpä, mistä saataisiin Suomeen tuollainen Zetas, ei taida asiakaspohja olla täällä riittävän laaja!
      Kovin lempeitä kevätkelejä ei vielä ole ollut, mutta tuolla pihalla vaan karaistuu.......

      Poista
  9. Kiitos kun otit meidät kaikki mukaan tuonne paratiisiin, ihana paikka, sinne pitäisi päästä, kaima jos saisi ne houkuteltua Suomeen, olisi aikas kiva juttu! Upeat kuvat! Kaikkia ihania kasveja ja puutarhajuttuja! Hyvät tuliaisetkin vielä kaiken kukkuraksi! Kiva matka varmaan Teillä! Odottelen jatkokertomusta! Toppavaatteet varmaan töihin tarvitset, kevät keikuttelee nyt oikein tosissaan...raikkautta riittää! Tuo alimmainen kuva vuokosta oli kyllä suloinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saila; siinäpä Sailalle urakkaa hommata Zetas sinne Ahvensaarelleen :)
      Matka oli mukava ja nyt on kiva taas aloitella töitä puutarhallakin. Hyvin on siellä pärjätty, ei ole edes toppavaatteita tarvittu, vaikka raikkaat tuulet ovatkin puhallelleet.

      Poista
  10. En ehkä kestä niitä ulkoalueita. Montakohan tyyppiä sinne on palkattu vaan kitkemään ja siistimään? Oli miten oli, hyvin tekevät työnsä. Ja onhan meillä paljon opittavaa ja mallia otettavaa naapureilta. Siellää ollaan liian monessa asiassa meitä edellä. Mut onpahan keneltä ottaa oppia :) Ja hyvät kuvat taasen kerran..
    -Outi-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Outi; no en melkein kestänyt minäkään! Oli siellä aika paljon henkilökuntaa pyörimässä. Siis ne kyllä ihan teki töitä siellä ;)
      Ruotsissa on hyvä käydä ottamassa oppia aina välillä......

      Poista
  11. Tuo on kyllä kaunis puutarhamyymälä, ois kiva käydä joskus.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi ♥