keskiviikko 10. joulukuuta 2014

Juhlan aiheita


Ruusa ja Onni kiittävät ja ovat oikein otettuja
teidän kaikkien onnitteluista!
Jo muutaman päivän on oikein tyytyväinen hurina ja kehrääminen kuulunut tuolta sohvan nurkista.
He lupaavat olla yhtä ihania tästä eteenpäinkin!

Kommenteissa Ulla kyseli, onko kissoista apua myyräongelmaan.
 Onni normaalisti pitää kyllä myyrät kurissa.
Meidän naapuritontti on kosteaa ryteikköä, vesimyyrien valtakuntaa.
Onni on niitä siellä metsästellyt, eikä ole myyränkekoja omalla pihalla näkynyt.
Nyt siinä tontilla on myllätty kaivurilla, myyrät ovat ilmeisesti häiriintyneet siellä
 ja rajan läheisyyten meidän puolelle nurmikkoon on ilmestynyt multakekoja.
Tilanne varmaan pian normalisoituu, kun Onni taas innostuu niitä jahtaamaan.
Näillä keleillä ei edes Onnia huvita lähteä myyräjahtiin.
Asiasta innostunut kissa pitää kyllä myyrät kurissa.
Kaikki kissat eivät tosin ole yhtä innokkaita metsästäjiä.
Muutamilla ystävilläni on kesämökki, jonne he muuttavat kesäksi,
ainakin heidän kissansa ovat tottuneet asumaan kahdessa eri paikassa.
Jos ihan pennusta asti totutetaan, 
niin kissa varmasti viihtyy eri paikoissa tuttujen ihmistensä kanssa.

Heti kissojen synttärien jälkeen oli isännän syntymäpäivä.
Yhtä juhlaa meillä siis.
Hänele tein puolukka-valkosuklaakakun.
Pinnalla valkosuklaakuorrutetta, karpaloita
 ja varta vasten leivoin tuollaisia pieniä piparisydämiä.

Intianminttu kyseli tuolla alempana, miksi hänen pipareistaan mahtaa tulla muhkuraisia.
Hmmm.... vaikea sanoa, voi tosiaan johtua uunista, jos se kypsentää epätasaisesti
tai eri resepteillä tehdyt taikinatkin käyttäytyvät eri avoin.
Mutta maku niissä pipareissa on kuitenkin tärkein :)
Ei pienet muhkut haittaa.

 
Valkoiselle hyasintille oli konjakkilasi juuri sopivan kokoinen

Valkoisissa hyasinteissa on erittäin mieto tuoksu.
Minullakin ovat nenän limakalvot toistaiseksi pysyneet ehjinä.
Jos alkaa liikaa tuoksua, joutuu lasikuvun alle hyasintti!

Ulkona on kaikkea muuta kuin jouluinen säätila.
Tänne ei kuitenkaan ainakaan vielä ole tullut kunnon myrskyä,
 navakkaa tuulta ja vesisadetta toistaiseksi.

Sisäpäivä kissoilla.

Muistutus vielä ensi sunnuntaisista myyjäisistämme.



Pikkuleivät ja kakut olen jo saanut leivottua.
Huomenna ja loppuviikolla teen vielä saaristolaisleivät
ja lohi- ja päärynäpiirakat, sekä kypsennän laatikot.
Laatikoita teemme Mummun Pilkkumi-porukan kanssa
yhteiseen myyntipöytään ravintolapäivän resepteillä.

Nyt jännityksellä odotellaan, 
katkeavatko taas sähköt, kuten viime vuonna, juuri kun piti laittaa laatikot uuniin.
Viime vuonna Seija-myrskyn aiheuttama sähkökatko kesti meillä 14 tuntia.
Karjalanpiirakat pystyin sähköttömyydestä huolimatta
paistamaan leivinuunissa.
Taskulampun valossa yritin tarkkailla kypsyyttä.

Myrskyä on ennustettu taas lauantaiksi.
Jännitysmomenttia paistopuuhiin.

Myyjäiset joka tapauksessa järjestetään,
joko sähkövalossa tai sitten kynttilänvalossa.

Olet tervetullut myyjäisiimme! 



Marja

24 kommenttia:

  1. Jännitystä todellakin. Voi harmi kun olet sen verran kaukana myyjäisiesi kanssa ja olen buukannut itseni kissakahvilaankin juuri samaan ajankohtaan. Ihana tuo kakku!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. pirkko; elämässä pitää olla jännitystä, että vireys säilyy ;D
      Oi, olet menossa kissakahvilaan, pääseekö sinne enää ollenkaan ilman ennakkovarausta?

      Poista
  2. Nappasin sinulta hyvän idean: pipareita joulukakkuun.

    VastaaPoista
  3. Onpas ihanan näköinen kakku ja varmasti myös maistuu. Onko reseptiä blogissasi? Ja nuo kissat jaksavat aina ihastuttaa myös koiraihmistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. annekatariina; kiitos :) kakku tuli kyllä syötyä ....
      Tein tuon kakun blogista löytyvän tyrnivalkosuklaakakun reseptillä, vaihdoin vain tyrnihillon puolukoihin, enkä tehnyt päälle sitä kiillettä. Valkosuklaakuorrutukseen käytin voita, tomusokeria ja sulatetua valkosuklaata, sekä sitruunan mehua.
      Kissat ovat hyviä ilahduttamisessa :)

      Poista
  4. Ihanat myyjäiset tulossa. Pidän peukkuja jottei sähköt katkea. Tietenkin osuu juuri tämä myrsky myyjäistenne aikoihin. Superihana kakku. Kisuille onnea jälkijunassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sametti Hortensia; Nyt ei enää haittaa vaikka sähköt menisivätkin, kaikki muut on leivottu jo, paitsi piirakoita pitää vielä huomenna paistaa. Leinvinuunissa ei onneksi sähköä tarvita. ÄJa taitaa se myrskykin olla peruttu, ei ainakaan täälläpäin ole minkäänlaista rajuilmaa.
      Kiitos, t. kisut :)

      Poista
  5. Herkkusen näköinen kakku, tekisi mieli maistaa. :))

    VastaaPoista
  6. Ai senkö takia niitä pidetään kuvun alla? Onpa kätevää!!! :) Voi nauttia ulkonäöstä ilman päänsärkyä. Minulle nimittäin hyasintin voimakas tuoksu aiheuttaa päänsärkyä, joten olen tyystin jättänyt hyasintit hankkimatta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anni; juuri sen tuoksun takia minulla on niitä lasikupuja hyasintteja varten. Edelleenkään tuo valkoinen ei ole tuoksunut liian voimakkaasti, vaikka on jo kokonaan auki!

      Poista
  7. Isosti Kiitos!!
    Kaiken kiireen keskellä teit pitkän jutun kysymyksistäni. Kahden kissan hankkiminen on pitkään muhinut mielessäni. Ehkä vielä toteutan sen, kunhan pääsen punkkikammostani.
    Toivottavasti myrskyt eivät nyt häiritse siellä eikä täällä. Sekä Tapani- että Seija-myrsky poikkesivat meidän mökillä metsureina. Tulihan kallista puuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ulla; ehdottomasti kannattaa hankkia kissa tai pari. On ne niin ihania! Kissoillekin voi laitta nykyään kaikenlaisia punkinestoaineita turkkiin. Minäkin sellaista viime kesänä ostin, muta unohdin laittaa sitä kissoihin! Onnilta joskus pitää punkki poistaa, viime kesänä ei hänelläkään taitanut olla kuin pari punkkia koko kesän aikana.
      Vielä ei ole myrskyä näkynyt, ehkä se on peruttu.....

      Poista
  8. Myöhästyneet onnittelut kaikille synttärisankareille! Herkullisen näköinen kakku. Harmi että en ollut mukana syömässä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Amalia; kiitos paljon! Olisi siitä kakusta sinullekin riittänyt....

      Poista
  9. Onnea isännällekin! Toivottavasti sähköt eivät katkea ja kaikki sujuu kuin rasvattu. Upean näköinen kakku ja tekisi ihan mieli maistaakin. terkuin Liisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liisa; kiitos, välitän onnittelut! Ehkä ne ne sähköt nyt eivät katkea, vielä ei ole edes sitä myrskyä näkynyt eikä kuulunut....

      Poista
  10. Onnea isännälle! Isännällä on onnea sikälikin, että harvalla on noin ehtoisaa emäntää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. between; kiitos, välitän onnittelut :)
      Hih, ehtoisa emäntä kuullostaa juuri sellaiselta kuin minä olenkin, vähän sellaiselta pyylevältä ;DD

      Poista
  11. Olen ollut pienessä blogipimennossa tämän viikon. Onnittelut 7-vuotiaille sankareille ja miehelle myös!! Herkullista kakkua ja tutun näköinen kakkulautanen, multakin löyty samanlainen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiina; Kiitos heidän kaikkien puolesta !
      Kastehelmi-lautanen on kyllä ihan sievä :)

      Poista
  12. Kuinka kaukana Tampereesta myyjäiset ovat, kuullostavat houkuttavilta? Ihana kakku! Onnea myös miehellesi! Hyasintit ovat ihania joulukukkia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saila; matkaa Tampereelta on 130 km. Ei matka eikä mikään, mun myyjäishenkilökuntakin tulee Hervannasta vartavasten minua auttamaan ;D
      Kiitos!
      Hyasintit ovat sellaisia söpöjä, onneksi nuo valkoiset eivät tuoksu melkein olleenkaan, ihan vienosti vaan :)

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥