maanantai 13. lokakuuta 2014

Glögiaika!

Sunnuntaina heivasin tomaatit pois kasvihuoneesta.
Pelakuut muuttivat risuverstaan ikkunalle kasvilamppujen valoon.
Imuroin kasvihuoneen lattian ja toin sisään muutaman syyskukan.

Ihan kokonaan en vielä ehtinyt saada kasvaria syyskuosiin.
Miten nyt yht´äkkiä on alkanut tulla pimeä jo vaikka kuinka aikaisin?

Hämärtyvän illan iloksi päätettiin avata kasvarin glögikausi!

Onneksi kaapissa on muutama pullo viime vuodelta säilynyttä glögiä!




Glögiaikakausi alkoi vähän yllättäen,
niinpä luumutorttuja tai pipareita ei tähän hätään löytynyt.
Lohipiirakkaa kuitenkin.
Jotain makeaa myös.
Kaupoissa on jo joulukarkit laitettu esille.
Lauanaina yksi uutuus-rasia tarttui mukaan..

...kesällä Grännasta ostetut polkkakarkit...

Kynttilät lyhtyihin
Glögikausi avattu!

Tänään kuvasin kasvaria vielä päivänvalossa.
Tilavalta ja autiolta vaikuttaa ilman kasveja.





Muutama syyskukkaistutus on jo valmiina.
Jotain havujuttuja ainakin vielä teen.
Ulkopuolella isoissa ruukuissa olevat krysanteemit alkavat olla loppuunkukkineita,
niiden tilalle teen havupallopuut.

Vähän myöhemmin tuon joulukuusen kasvariin sisälle.
Tai voihan sen tuoda vaikka ensi sunnuntaina, kun käydään taas Mansikkapaikassa.
Valoja en taida ihan vielä laittaa siihen.....

Viime sunnuntaina haettiin Mansikkapaikan metsästä jäkälää ja sammalta.
Puutarhasiilit muuttivat talveksi kasvihuoneeseen, peurapatsas seuraa pian perässä.

Viimeiset kirsikkatomaatit

Onnin ja Ruusan kanssa kartoitettiin tänään syksyn etenemistä

Alkaa olla niin, että viimeisiä viedään ihan kohta!





Vielä saatiin muutama värikuva.
Pian alkaa olla musta-harmaa-valkoisten kuvien aika.


Lopuksi viikon sukkasaldo, sillä tämä postaus piti tehdä jo eilen.
En ehtinyt.

siniharmaat pitsisukat ja turkoosit nappisukat





Nyt on puikoilla valkoiset pitsisukat.
Huomenna valmistuvat ne ja saan samalla ohjeen laitettua tänne blogiin.

Mukavaa viikkoa!


Marja

24 kommenttia:

  1. Ihana tuo kasvari ja monikäyttöinen. Olet kyllä monitaitoinen noiden kaikkien koristeiden kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mummeli; kiitos! Vähän on suunnitelmissa jouluglögitkin siellä tarjoilla....

      Poista
  2. Olet joo tosiaan monitaituri; kauniit koristeet, herkulliset leipomukset, kasvien kasvatus, käsityöt ja valokuvaus ovat hallinnassa.
    Mä oon ennen kutonut sukkia, tosin ihan tavallisia. Täytyy vissiin herätellä tuo taito, syksyn pimeinä iltoina....niin kauniilta nuo sukat näyttää. Mulla on kyllä mattojen virkkaus-vaihe meneillään. Melkein addiktio....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riina; oh, kiitos :)
      Nykyään on mukava kutoa "ihan tavallisiakin" sukkia, kun on niitä lankoja, jotka muodostavat raitoja ja kuvioita ihan itsekseen :)
      Mullakin on ollut kudetta Asteri-mattoa varten jo kesästä alkaen. Oon vaan kutonut niitä sukkia :D

      Poista
  3. Tämä oli kyllä oikein inspiroiva postaus, kiitos sinulle!
    Kasvarin talviteloille saaminen ei ole sekään ihan pikkuponnistus.
    Kaunis lopputulos koristeineen kaikkineen. Kyllä nyt glogi maistuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Irene; kiitos!
      Se talviteloille laittaminen on jotenkin haikeaa, luopumista. Vaikka uusi kevät tuleekin tuossa tuokiossa....

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Saga; uutuusglögejä odotellessa juodaan ensin viimevuotiset pois....

      Poista
  5. Niin paljon kaunista ja inspiroivia syysistutuskuvia!

    VastaaPoista
  6. Mäkin ostin eilen tän syksyn ekan glögipullon - karpaloglögiä. Ei muuten ollut hääviä. Ihanat sukat herkullisissa väreissä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiina; tuo, mitä meillä oli, on kyllä parasta, vuodesta toiseen..vaikka mitä uutuuksia tulisi!

      Poista
  7. Meilläkin on glögikausi avattu;)
    Kasvariin minäkin haaveilen joulukuusta ja valoja...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. pioni; kiva!
      Kasvarissa pitää TIETENKIN olla joulukuusi!

      Poista
  8. Minä vielä odottelen glögikautta. Toivottavasti Lidliin tulee taas sitä ihanaa pulloglögiä. Viime vuonna ne vietiin käsistä. Kyllä sinä olet sitten energinen :) Liisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liisa; Lidlin glögiä en ole maistanutkaan, pitääpä käydä katsomassa, joko sitä olisi siellä....

      Poista
  9. Täältä blogistasi löytyy aina kaunista katseltavaa sylin täydeltä. Ihania sukkia taas kerran.

    VastaaPoista
  10. Voi miten kaunis värimaailma kuvissasi on, en tullut ajatelleeksikaan että nyt olisi hyvä aika alkaa glögikausi, omenatuoremehua on pakkasessa ja siitä saa aikas kivaa glögiä rakenneltua...piirakka näytti herkulliselta :) ja sukat niin kauniilta. Ja ihanimpia kaikista, kissat!

    Ihanaa syksyä!

    terveisin

    Kivipellon Saila

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saila; kiitos!
      Juu, nyt alkaaa glöikausi olla parhaimmillaan, ei muuta kuin omppumehua sulattelemaan!
      Mukavaa syksyä ja glögiaikaa sinullekin!

      Poista
  11. Glögi- ja kynttiläkausi korkattu täälläkin. Ihania kuvia ja kivoja tarinoita :)

    VastaaPoista
  12. Kyllä on kauniita syyskuvia ja kasvihuonekin näyttää somalta! Nätit sukat1 Kiva yksityiskohta nuo napit.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi ♥