maanantai 7. heinäkuuta 2014

Kesälomapäiviä


Viikko on taas kulunut niin tiiviisti kesänvietossa,
että tietokoneen ja blogin olemassaoloa ei ole melkein edes muistanut.
Alkuviikosta oli eka ihka oikea lomapäivä, kun Intianmintun kanssa vietettiin kesäpäivää
pihalla ja käytiin Vakka-Taimessa.

Perjantaina tehtiin Outi-työkaverin kanssa ekskursio Tampereen suunnalle.
Käytiin  Lankamaailmassa, Pinsiön taimistolla, tervehtimässä Teekkaria, Plevnassa syömässä,
Hatanpään arboretumissa......

Lauantaina oltiin ystävän synttäreillä täällä Raumalla Poroholmassa, purjelaiva Kathrinalla, 
onneksi se paatti pysyi ihan vaan siinä rannassa :)

Eilen saatiin ihan kokonaan valmiiksi havualue.
Viimeistelyä vailla se enää olikin.
Yhteen reunaan vähän seulanpääkiviä ja katteen levitystä.
Uskomattoman paljon siihen katetta upposikin.
Pari kertaa piti käydä hakemassa täydennystä.
Kiva kuitenkin, että Biolanin koristekate oli Prisman kesäpihalla tarjouksessa, 
3 säkkiä kahden hinnalla.
Virallisesti valvottu tämäkin työmaa

Talon päädyn varjopenkin kasvualusta saatiin kuohkeutettua
ja havualueelta siirretyt kuunliljatkin ehdin istuttaa.
Tänään levitän myös varjopenkkiin katetta, 
vaikka siinä penkissä tuntuu kasvualustan kosteus muutenkin hyvin säilyvän.
On ainakin sitten myöhemmin helpompi taas kitkeä rikkaruohot.

Koko sunnuntaita ei kuitenkaan pelkästään aherrettu,
välillä pidettiin myös siestaa.
Aamulla ensin aamupala kasvarissa, kuoharia ja suklaamansikkakakkua.
Aina tarpeen vaatiessa viilennykseksi itsetehtyä vanilja-tyrnijäätelöä.


Perjantaina oltiin siis Tampereen suunnalla.
Perinteinen kesäekskursio, tällä kertaa saimme autonkuljettajaksi mieheni.
Me Outin kanssa takapenkillä korkattiin kuohuviinit.



Ensin suunnattiin Lankamaailmaan.
Olen luvannut kutoa Outille säärystimet ja pipon syksyksi,
lankaostoksille piti suunnata näinollen.
Siitä onkin aikaa kun olen kesällä käynyt lankakaupassa!

Siellä oli aivan mahtava kesäale!


Aikas iso kassillinen tuli ostettua itsellekin lankoja.
Vaikka mitään ei pitänyt.



Seuraavaksi suunnattiin Pinsiön taimistolle

Pinsiön Taimistolla on kiva näytealue,
jossa pystyy hahmottamaan millaisia kasvit ovat "isona".
Taimistolla töissä ollessa on vaikea kuvailla asiakkaille, millainen jostain pienestä ruukussa olevasta taimesta kasvaa muutaman vuoden kuluttua.
Yleensä niistä tulee todella paljon isompia, mitä ikinä pystyy kuvittelemaan,
siksi tällainen näytealue on tosi hieno.

ihanat ja komeat mooseksen palavat pensaat (Dictamus albus),
valkoisena ja punaisena.

Kukka on niin kaunis.

Siisti ja hyvin hoidettu taimisto. 
Tuttujankin tavattiin, 
lähes kaikki myynnissä olevat perennat olivat Vuorelan puutarhan tuotantoa :)

Kaksi ostosta tein; Itoh-pionin ja suklaakosmoksen.


Seuraavaksi käytiin katsastamassa Teekkarin uusi asunto
ja käytiin syömässä Plevnassa; lohisoppaa, kanaleipää..
Maukasta oli.

Ruokailun jälkeen miehet kyyditsivät meidät Hatanpään arboretumiin
ja lähtivät itse jonnekin miehiä enemmän kiinnostavien aktiviteettien pariin....
 
Kartanon ruusutarha oli vielä nuppuvaiheessa.
Vaikka ryhmäruusut eivät vielä olleet kukassa, arboretumin alueelta löytyi vaikka mitä ihanaa
katseltavaa.

Muutamia ruusunkukkiakin löytyi,
pensas- ja puistoruusut olivat jo ihan kivasti kukassa




 Rosa Aicha
Rosa pimpinellafolia
Aichan taimen ostin itsekin keväällä Vakka-Taimesta omaan uuteen pikkuiseen ruusutarhaani.

Norjanruusu
 Rosa pendulina x sherardii ´Hurdal´






Neidonruusu
Rosa ´Suaveolens´, alba-ryhmä



 Rosa ´Fru Dagmar Hastrup`
Ah, niin ihana!


Rantaviivaa myötäilevää polkua seuraamalla päästiin perenna-alueelle

Kesäkullero
(Trollius chinensis)

Kesäesikko
(Primula Florindaea)
tätä voisi harkita omalle pihallekin

Perhoangervo
(Gillenia trifoliata)


Varjoliljat
(Lilium maragon) 


 Isotähtiputki
(Astrantia major)



Jalopähkämö
(Stachys macrantha)

 
Pipo
(penstemon)
Tästä kasvista en ole oikein perillä, yksi- vai monivuotinen?
Hauska joka tapauksessa.

Yrttiympyrässä erilaisia yrttejä
Oikeassa reunassa valkoiselta kukkiva kasvi on
 rohtovirmajuuri
(Valeriana officinalis)
Keväällä ostin rohtovirmajuuren siemeniä
ja jälkeenpäin googlettamalla tutkin kasvia tarkemmin.
Päätin olla kylvämättä siemeniä.
Oikea ratkaisu, tuo kasvi haisee todella kuvottavalta!

 Puistossa kasvien mittasuhteet pääsevät esille


Alueella on myös useita vilvoittavia lampia


 Alaskankleitonia (Claytonia sibirica)
on matalakasvuinen perenna, joka kukkii keväästä syksyyn. 
Alaskankleitonia on lyhytikäinen, mutta jatkaa sukuaan tehokkaasti siemenistä kylväytymällä. Hyvin menestyessään se levittäytyy laajaksi, peittäväksi matoksi. 
Alaskankleitonian vaaleanvihreät lehdet ovat kapean soikeita ja pitkäruotisia.
 Pienet tähtimäiset, vaaleanpunertavat kukat ovat viuhkoissa n. 20 cm korkuisten kaksilehtisten versojen latvoissa.


Ekskursion päätepiste ja odotetuin osuus.
Monta palloa Minetti-jäätelöä.
Tällä kertaa Ratinan rannassa nautittuna.
Lähes kuin Italiassa!


Edellisistä kerroista viisastuneena.
Jätskipallot pikarissa, eikä vohvelissa.
Sitä kolmen jätskipallon vohvelitötteröä ei ehdi millään nuolemaan riittävän nopeasti.....

Oikein paljon kiitoksia mukavasta ekskursioseurasta
meidän kärsivälliselle autonkuljettajallemme, Outille ja Teekkarille :) 

Niitä Vakka-Taimen pioneja seuraavalla kerralla,
Intianminttu postasikin jo omassa blogissaan Vakka-Taimen reissulta 
upeita pionikuvia.

Omalla pihallakin alkaa taas olla vaikka mitä kukkivaa.
Ihana heinäkuu!

Illemmalla käyn tarkistamassa mansikkatilanteen, jokohan alkaisivat kypsyä....

Virallinen tarkastaja,
aina paikalla


Marja

14 kommenttia:

  1. aivan ihania kukkakuvia täällä jälleen kerran. tuo lankamaailman ale alko kiinnostamaan miutakin..jospas kuitenkin malttaisin mieleni vironmaalle saakka. ei taida tämä tyttö päästä laivaan ilman säkillisiä vironvilloja :D
    hehe..
    sorsan pylly oli hupaisa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mehtäemäntä; lankamaailmassa oli melkein kaikki alessa! Onneksi langat ovat aika kevyitä kantaa, vaikka sitten säkillinen tulisi hankitttuakin ;)
      Sorsat siellä innokkaasti pyllistelivät......

      Poista
  2. Suorastaan läkähdyttävän ihana postaus! Mansikoista tuli mieleen, oiskos teillä niitä vielä niin paljon, että pari-kolmekymmentä litraa ois myydä blogikaverille?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiina; (:
      Täytyy vielä katsoa mihin tuo mansikkatilanne kehittyy.
      Tosiaan me ollaan radikaalisti vähennetty sitä mansikka-alaa ja kevään kylmät kelit verottivat vielä satoa, kun niitä pölyttäjiä ei ollut liikkeellä.
      Ja nyt on niin kuuma, että kerääminen täytyy ajoittaaa aikaiseen aamuun tai iltayöhön....
      Laitan sulle vaikka e-mailia lähipäivinä, kun näen mitä sieltä alkaa kypsyä

      Poista
  3. Olipas kotoisat kuvakulmat tänään täällä :) Mulla on vielä tämänvuotinen Arboretum-retki tekemättä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. pirkko; siellä teidän nurkilla pyörittiin :)
      Vielä ei ole kiire Arboretumiin, ainakaan niiden ruusujen puolesta.......

      Poista
  4. Oh miten ihana kuvakokoelma. Tuo Pipo on hauskan näköinen, ostin yhden kokeeksi, sitten sen näkee siementääkö ja kasvaako ensi keväänä. Eihän yksinäinen kukka paljon miltään nä'ytä, mutta myynti oli jo lopuillaan ja vain tuo yksi oli vielä sellainen että kannatti ostaa.
    Oikein hyvää kesän jatkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mummeli; pipo on kivan näköinen tosiaan, ehkä pitäisi itsekin hankkia. Ensi keväänä siemeniä ehkä, ellei satu nyt jostain taimena löytymään
      Kiitos samoin, oikein mukavaa kesän jatkoa sinullekin!

      Poista
  5. Ihana postaus ja sorsa mitä mainioin :D Kiitos Marja ekskursiosta. Oli niin mukava päivä! =)) Mein reissuilla varsinkin syömäpuoli kohdillaan. Ihanat skumppa & mansikka-"aamiaiset" ja kohtuu edukas ravintolakeikka ;) Kiitän myös kuskia kärsivällisyydestä ja teekkaria seurasta. Mihin lainkaan ens kesänä =))
    -Outi-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Outi; sorsat, matkan parasta antia ;DD
      Eikös meillä ole tänä kesänä vielä se Turun keikka tiedossa, kunhan ensin pääsen vauhtiin noiden kutimien kanssa.....
      Ens kesäksi keksitään varmasti jotain mielenkiintoista taas, pitää muistaa huomioida se syömäpuoli myös suunnittelussa !

      Poista
    2. Juu, mennään Turkuun ehdottomasti. Ei kiirusta kutimien kanssa. Näillä lämmöillä ei syksymyssyt- ja säärystimet ole ajankohtaisia. :D Onneks on loma, Huh... (sitä varjon etsimistä ja kynän napsuttelua...) Kohta pitää ravintolassa muistaa sanoa, että meillä on tapana ollut saada Hyvät alennukset, näillä reissuilla :D
      -O-

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥