sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

Laskiaissunnuntai

Tänä vuonna kaikki on hassua!
Talvi oli hassu, meillä talvi kesti varmaan viisi päivää.
Sitä ennen ja sen  jälkeen jatkui kuukausikaupalla 
sama marraskuinen harmaus ja märkyys.

Nyt on maaliskuu, kevätkuukausi.
Silti tänään on laskiaissunnuntai.
Laskiainen keväällä?
Eipä ainakaan pulkkamäkeen ole päässyt.
Meillä on täysin lumetonta, vaikka jossain päin
Suomea on ilmeisesti tänäänkin lunta tuprutellut!

Herkulliseslta maistuu laskiaispulla näin keväälläkin

Meillä ainoa oikea laskiaispulla sisältää runsaasti mantelimassaa ja kermavaahtoa.
Tässä kohtaan pidän perinteestä kiinni, ei suklaakuorrutusta, ei suklaamoussea täytteeksi,
eikä mitään muitakaan nykyajan kotkotuksia laskaispullaan!

 Hernekeiton suhteen voi olla jo joustavampi,
tänään meillä oli lihapullia ja perunamuusia.
Salaatti oli vuohenjuusto-mansikkasalaattia, jossa mansikoiden tilalla oli tänään mustikoita!

Täältä löytyy resepti.
Nyt en millään jaksaisi enää odottaa niitä oman maan mansikoita.......

  Teekkari ja Artisti olivat molemmat käymässä kotona viikonloppuna,
kiva oli tehdä ruokaa välillä vähän useammalle.
 Jälkkäriksi tein kookospannacottaa,
päällä mansikkakastiketta ja pakastimesta vadelmia ja karhunvatukoita.

Tänne olen aikaisemmin postannut pannacottan reseptin.
Näihin neljään annokseen käytin kolme tölkkiä (=7,5 dl yhteensä)
Valion 5% kookos-lime ruokakermaa ja 1,5 dl hyytelösokeri Multia.
Helpoin jälkkäri ikinä!

Pannacottan kanssa maisteltiin punssia.

Ostin punssin Runebergin torttuja varten,
mutta en silloin käyttänytkään sitä.
Ruotsalaiset maistelevat punssia hernekeiton kanssa
ja koska laskiaisena kuuluu syödä hernekeittoa,
päättelimme että siinä on hyvä syy avata punssipullo.
Hyvältä maistui, vaikka sitä hernekeittoa ei ollutkaan...... 

 
Keittiön yrttilampun alla yrtit rehottavat.
Aina tulee hyvälle tuulelle kun menee keittiöön :)



tämä oli bloggaajan haaste 2/31

Leppoisaa illanjatkoa!

Niitä laskiaispullia voi vielä tehdä ja syödä tiistainakin,
jos tänään unohdit :)



Marja

24 kommenttia:

  1. Slurps! Herahti vesi kielelle näitä kuvia katsellessa! Tämä kuolareaktio tuntuu silti olevan ihan vakiojuttu sun blogia lukiessa, aina saa olla pyyhkimässä suupieliä :D Mukavaa laskiaissunnuntain iltaa! Pullia voi vetää hyvällä omallatunnolla vielä huomenna ja ylihuomennakin! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiina; välillä on kiva tehdä jotain herkkujakin kun pojat tulee kotona käymään. Ei sitä arkipäivisin pelkästään itselle viitsi....
      Juu, onneksi on vielä tiistai, ikäänkuin varapäivänä pullan syömiselle :)

      Poista
  2. Herkulliset laskiaissunnuntai tarjoilut sinulla siellä.
    Hyvää illanjatkoa.

    VastaaPoista
  3. On joitakin asioita, joita tällainen uusvehnätön-rukiiton-ohraton kaipaa, ja silloin tällöin kaipaus iskee kyllä ihan avokämmenellä. Kuten laskiaisena... voihan nyyh! Suloiset pullat sinulla. Hyvää laskiaista!

    Myös salaatti ja jälkkärit näyttävät maukkailta. Ja vielä hernekeitotonta punssiakin, parasta mallia kaikista. Kyl sun niin kelpaa!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. intopii; niin epistä ovat tuollaiset gluteiinittomuusrajoitukset! Hyvää laskiaista kuitenkin sinullekin, sitä saadaankin viettää vielä pari päivää!
      Tuo salaatti on aina maukasta, mutta parasta kuitenkin kun olis niitä mansikoita! Ei siinä punssin seurana tosiaan sitä hernekeittoa tarvitakaan! Yllättävää.

      Poista
  4. Siis suklaata laskiaispullaan, apua! Eipä silti, että montaa söisin per laskiainen, mutta silti. Itse asiassa ostin jo laskiaispullat ja söinkin pari viikkoa sitten, ja luulin, että laskiainen oli silloin jo mennyt ohi, kun olivat tarjouksessa. Näin vähän täällä seurataan aikaa. Sinun pullasi näyttää herkulliselta, Tiinan kuolareaktio täälläkin!
    Punssi ilman hernekeittoa on varmaan paras punssi ;-)
    Eipä ihme, että jälkikasvi käy ahkeraan kotona, kun tuollaiset tarjoilut saa. Kävisin minäkin, mutta olemme äitini kanssa molemmat yhtä epäkiinnostuneita ruuanlaitosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saila; Niinpä, jotain perinteitä pitää sentään kunnioittaa! Minäkin luulin, että laskiaista ei ole ollenkaan kun katselin helmikuun kalenterisivua, mutta sitten tajusin kääntää sivua ja kurkata maaliskuun puolelle :D
      Punssi ei tosiaan tarvisekaan sitä hernekeittoa seurakseen!
      Pitää sitä jälkikasvua jollain konstilla houkutella.....

      Poista
  5. Voi miten herkullisen näköisiä laskiaispullia, taidan kokeilla laskiaistiistaina tuota juttua. Pannacottaa... nam

    VastaaPoista
  6. Unohdin tänään koko laskiaisen... Tuntuu kyllä kummalliselta, kun laskiainen on maaliskuussa. Täytyy tiistaina tehdä laskiaispullia. Itse pidän niistä kovin (tosin hillolla, en mantelimassalla), muuta meillä eivät syökään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pinuski; ihmekös tuo jos unohtuu, kun on laskiainen niin oudossa ajankohdassa. Mutta onneksi tiistaina ehtii vielä syödä niitä pullia.....

      Poista
  7. Voi mitä herkkukuvia.... Noista yrteistäsi olen kanssa kyllä kateellinen! Niillä saa niin ihanasti makua ruokiin! Viikon verran olen suunnitellut herneenversojen laittamista kasvamaan, ja samalla voisi multaan tökätä pari valkosipulin kynttäkin, mutta saapa nähdä milloin suunnitelmasta tulee oikeasti totta. =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Reija; kiitos! Tuoreet yrtit ovat niin keväisiäkin ja hyvin viihtyvät tuossa valon alla kun vaan muistaa kastella.

      Poista
  8. Onpa herkullisen näköistä! Taidatkin olla hyvä kokki!

    VastaaPoista
  9. On teil herkullisen näköiset eväät!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Amalia; kiitos! hyvin ne ainakin kelpasivat jälkikasvullekin ;)

      Poista
  10. Aaaah mitä pullia!!! Muistelen haikeana äitini pullia... olen kokeillut tehdä gluteenitonta korviketta, mutta sitä se juuri on! Ihania keväisiä tunnelmia sinulla, kiitos piristysruiskeesta tänne harmaan päivän keskelle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruostevilla; Voi, jo toinen gluteiiniton, joka saa vain silmillään syödä laskiaispullia!
      Kiva kuitenkin, jos edes keväiset tunnelmat piristivät:)

      Poista
  11. Meille tuli jokin aika sitten oikein kina siitä, onko laskiainen helmi- vai maaliskuussa. Muistin ihmetelleeni maaliskuista laskiaista kalenteria selatessani ja kerrankin päihitin äidin. Pitkikin tehdä huomiseksi hernesoppaa, mutta enpä ehdikään, kun on omaishoitopäivä. Sinä olet kyllä somistuksen maailmanmestari, niin ihaniksi teet ruokiesi esillepanon. Kyllä kohta tulee jääkaapille lähtö...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. between; laskiainen ON tosi oudossa ajankohdassa nyt, varsinkin kun on ollut lumeton talvikin.
      Se hernekeiton valmistus onkin aikaa vievää puuhaa, ellei sitten vaan avaa purkkia ;DD

      Poista
  12. Ihania kuvia. Oi, nam noita ruokia.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi ♥