torstai 6. maaliskuuta 2014

Hauskempi kauppareissu ja bataattiuutisia


Näin kun on yksin kotona, ei tarvitse kovin usein käydä kaupassakaan.
Tänään oli lähdettävä, kissanruoka oli loppumassa.
Kun mieskin taas aamulla tulee kotiin työreissulta, kaipasi jääkaappikin täydennystä.

Tavallinenkin ruokakauppareissu on heti mukavampi kun tekee vähän mutkia matkalla.

Tulppaanit olivat tarjouksessa.
Kympillä sai 30 karkkiväristä tulppaania!

Jätin nämä ulos kuistille, edelliset tulppaanit ovat kestäneet ulkona jo yli kolme viikkoa.
Vieläkään niitä ei tarvitse heittää pois, siirsin ne terassin pöydälle.....

Kun ei ollut kiire minnekään, kiersin rannan kautta. 
Mietin, olisiko siellä jo sorsien lisäksi vaikka telkkiä.

 Ei näkynyt muita vesilintuja.
 Sorsat hengailivat rannalla ja läpsyttelivät vedessä ohueksi käyneen jään päällä.

Tätä laskeutumista on harjoiteltu, niin samanaikaisesti se sujui.
Liukukin päättyi molemmilla ihan samassa kohdassa.

  Naakat pelmahtivat puun oksille kärkkymään.
Luulivat, että olin ruokkimassa sorsia.

 Yksinäinen varis kulki pitkin rantaviivaa ja raakkui itsekseen.
Kovin vaikutti hän harmistuneelta.

Wanhassa Raumassakin kävin eläinkaupasta ostamassa kissoille raksuja.

Ei oikein ollut kaupungissa kuvauskohteita,
tuuli vain lennätti katupölyä hiljaisilla kaduilla.

Huomenna kotipihalta löytyy varmasti taas vaikka mitä kuvattavaa.
Ainakin kissoja.


Tänään laitoin jo viikonloppua varten ruukkuihin ja kennoihin
 kylvömultaa valmiiksi.
Samalla bataatti pääsi kukkaruukkuun!

Kuohuviinilasi oli jo täynnä juuria ja pisin verso yli 30 cm:n mittainen.

 Lehtiäkin on jo puhjennut.

Bataatille melkoinen ylläri,
muutto kuohuviinilasista ämpärin kokoiseen saviruukkuun!

Kastelin mullan hyvin ja upotin ensin juuret varovasti multaan,
lisäsin multaa niin, että bataatti peittyi kokonaan mullan alle,
vain versot jäivät näkyviin.
Istutin samaan ruukkuun sen toisenkin bataatin, 
joka ensin oli väärinpäin siinä shottilasissaan.
Siinä ovat versot alkaneet vasta nyt kasvaa.

Mielenkiintoista.
Ovatkohan vielä huomenna hengissä?
Vai kuolleet järkytykseen!
Risuverstaalla ovat nyt kukkalampun valossa,
toivottavasti 12 asteen lämpötila riittää niille!

Kuistin sipulikukkaruukussa on auennut uusi soma ja pieni narsissi.


Klikkaa kuvaa ja käy osallistumassa arvontaan

Se on kuulkaas huomenna perjantai
 ja viikonloppu edessä!

BH 6/31

Marja

37 kommenttia:

  1. Vau mikä kasvu! Minun halkaistussa bataatissa on vasta parin sentin nysä kuukauden odottelun jälkeen eikä juuria nimeksikään, pieniä tystyröitä vaan. Se on ollut tuossa valoisalla ikkunalaudalla. Iso jässikkä ei näytä mitään elon merkkejä joten on ehkä saanut aikanaan kylmää tai sitten laitoin sen väärin päin veteen. Kuinka kauan sinulla on ollut tuo kasvussa ja minkälaisissa olosuhteissa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Linda; tuo kasvaa kyllä tosi hurjaa vauhtia! Olisikohan ollut pari-kolme viikkoa ihan vaan keittiön ikkunalla tuossa kuoharilasissa.
      Mullakin oli se toinen ensin väärinpäin siinä lasissa ja sille ei tapahtunut siinä oikein mitään, mutta kun käänsin sen, pari päivän jälkeen alkoivat ne versot kasvaa.
      Silloin kun ostin nuo bataatit, hain nimenomaan luomubataatteja ihan kaiken varalta. Epäilevässä mielessäni oli ajatus, että ne tavalliset bataatit saattavat olla käsiteltyjä jollain itämisenestoaineella.
      En todellakaan tiedä onko näin, mutta mahdollista se ainakin on.....

      Poista
    2. Minäkin taidan kääntää oman jässikkäni. Kyllä varmaan on käsitelty, vaikka kuulema täällä Euroopassa monissa maissa se on kiellettyä. Budnip on käsittääkseni se aina jolla ne suihkutetaan. Kuinkahan terveellistä sekin on syödä? Tämän videon joskus näin netissä ja siitä kiinnostuinkin bataatista. Täällä se video jos haluat nähdä :) http://www.youtube.com/watch?v=2ugqjGgWNAY

      Poista
  2. Ihanan hempukan värisiä tulppaaneja. Jotenkin niin herkkiä <3

    VastaaPoista
  3. Ihania kuvia! Kiitos siemenkauppavinkistä. Menin heti ja ostin pussillisen, mutta se mitä piti tilata varsinaisesti, tietysti se unohtui.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Villiviini; kiitos! No niin, ja eikun uudestaan ostoksille ;)

      Poista
  4. Voihan baataatti. Tuota voisi joskus koittaa. Ja tosiaan aivan karkkeja nuo tulppaanit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teresa Maria; Mielenkiintoista on seurata bataatin elämään, eikä ole kovin kallis sijoitus, vaikka ei kasvaisikaan ;)

      Poista
  5. Aivan ihanan värisiä tulppaaneja! Hauska tuo sorsien laskeutuminen ;-).
    Käy kurkkaamassa blogissani viimeisin postaukseni...

    VastaaPoista
  6. Kaikkea kivaa löytyy tavallisesta arkipäivästä!

    VastaaPoista
  7. Tuota bataatti juttua pitää kyllä kokeilla :) Aivan ihanat tulppaanit ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirsti; kannattaa tosiaan kokeilla, ei tule kalliiksikaan, eikä tarvita kuin lasi ja vähän vettä ensi alkuun :)

      Poista
  8. Minullakin oli samanvärisiä tulppaaneja. Ihmettelen kukkakimppujen kokoa eli minulla ei ole edes niin isoa maljakkoa, että 10 tulppaania olisi siinä nätisti. Jaoin kimpun ja vein ystävälle puolet!
    Mietin kokeilenko bataattia vai tyydynkö vain tuttuihin "kokeiluihin"...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Neili; sinä saitkin tulppaaneistasi kaksinkertaisen ilon kun ilahdutit ystävääsikin :)

      Poista
  9. Aivan ihanan värisiä tulppaaneja! Mulla on vähän sama, että kun mies on nyt ollut koko viikon työmatkalla, olen vain kerran käynyt lähikaupassa ostamassa litran maitoa ja kissanruokaa. Tuo bataatti on hupaisa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huopalintu; tulput ovat herkullisen keväisen värisiä! Totta, ihmeen vähällä sitä pärjää.....

      Poista
  10. Mielen kiinnolla ootan tuon bataatin kehitystä. Taidan itekki uskaltautua kokeilemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mehtäemäntä; bataatilla on nyt paineita kasvaa ja menestyä ;) Ei ole ainakaan iso taloudellinen riski tämä kokeilu!

      Poista
  11. Tuollaisilla kauppareissuilla on mukava käydä...olisitpa nähnyt omani tänään...tukka putkella kiiruhdin..:)
    Bataatti on ollut ostoslistalla jo kauan....vieläkään en ole sitä ostanut..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Irmastiina; kauppareissut ovat sellaisia välttämättömiä pahoja, kiire ei ainakaan niistä tee yhtään mukavampia! Ensi kerralla sitten muistat ostaa bataatinkin......

      Poista
  12. Upea väriyhdistelmä kimpussa. Tuollaista en ole nähnytkään kotikulmilla. Melkein aina on vain yksivärisiä. Saapa nähdä mitä bataatti tykkää uudesta kodista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marianne N; joskus löytyy ihan marketistakin vähän erikoisempia värejä. Yleensä käyn kyllä oikein kukkakaupassa ostoksilla.
      Ainakin tänään oli bataatti vielä hengissä, oli kasvattanut yhden uuden lehdenkin!

      Poista
  13. Kenties sinun pitää kastella bataattia kuohuviinillä, kun se on sentään tottunut tekemään juuria vähän hienommassa paikassa.
    Ihanan karkkivärisiä tulppuja, eivätkä maksaneet paljoa. Niitä katsellessa sujuu huominen Naistenpäiväkin sutjakasti. Siis Hyvää naistenpäivää sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. between; ilmeisesti niin, tai jos laitan hämäyksen vuoksi kasteluveden kuoharipulloon......
      Eikös olleetkin edullisia tulppuja!
      Hyvää naistenpäivää sinullekin!

      Poista
  14. Niin kauniin värisiä tulppaaneja ja mahtavan kokoinen kimppukin vielä! Toivottavasti bataatti on vaan iloinen runsaasta ravinteikkaasta mullasta ja innostuu kunnon kasvuun! Tuossa kuoharilasissa se ainakin kävi ihan sisustuskoristeesta! Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Reija; kimppu on tosiaan muhkea ja varmaan saadaan pitkään ihailla sitä tuolla kuistilla!
      Juu, toivotaan bataatille parasta!
      Mukavaa viikonloppua sinullekin!

      Poista
  15. Mielenkiintoiset värit tulppaaneissa! Valtavan laadukkaita ja muutenkin hyviä kuvia sorsista!

    VastaaPoista
  16. Onpa sinulla onnekas luomubataatti! Olen yrittänyt vastaavaa parilla eri bataatilla enkä ole saanut kasvua aikaiseksi. Huoh.

    Onko sulla joku erityinen syy, miksi istutat koko bataatin? Uudet kasvit tulevat käsitykseni mukaan noista versoista, esimerkiksi tämän videon mukaan: http://www.youtube.com/watch?v=J6D29uMuaAg
    Sama videosarja kertoo muuten hyvin koko bataatinkasvatuksen kaaren. Minä ainakin tykkäsin tuosta videosarjasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Perho Kettunen; todella onkin onnekas bataatti!
      Minulla ei ole kyllä mitään muuta syytä tuolle istuttamiselle kuin se, että ajattelin kuohuviinilasin käyvän sille liian pieneksi. Minulla ei ole mitään käsitystä bataatin kasvattamisesta, kunhan vain laitoin sen siihen veteen.
      Katselin ne videot ja nythän tietysti voisinkin ottaa ainakin muutaman verson juurtumaan taas siihen kuoharilasiin ja yrittää istuttaa, jos niihin tulee juuret! Katsotaan mitä tapahtuu....
      Kiitos videovinkistä :)

      Poista
  17. Vau, tänään lähtee bataatti mukaan kaupasta :) ! Löysin nyt uutena blogiisi ja lueskelen lisääkin.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi ♥