torstai 23. tammikuuta 2014

Vadelma-juustokakku

Tammikuisen talvipäivän iloksi kesäistä makua.


Lupasin laittaa tänne blogiin tämän juustokakun ohjeen.
Saattaa olla, että olen laittanut sen jo aiemminkin,
mutta enpä löytänyt enää itsekään.....

Tämä on niin perusjuustokakku kuin vain voi olla.

Vadelmien sijaan kakun pinnalle voi laittaa näin talviseen aikaan
vaikka pakastettuja pensasmustikoita,
kiiwin viipaleita, ananasta tai säilykepersikan siivuja.

Kesällä voikin käyttää mitä tahansa tuoreita marjoja!

Vadelma-juustokakku

pohja:
240 gr Digestive-keksejä
100 gr voita

täyte:
200 gr maustamatonta tuorejuustoa
100 gr appelsiinituorejuustoa
1 tlk Flora-vispiä
1 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria tai vaniljauutetta
1 sitruunan mehu
3 liivatelehteä

päälle:
vadelmia
hyytelösokeria

Laita liivatelehdet likoamaan runsaaseen kylmään veteen n. 10 minuutiksi.
Murskaa keksit ja sekoita niihin sulatettu, hieman jäähdytetty voi.
Leikkaa leivinpaperista irtopohjavuoan (24 cm) kokoinen pyöreä pala 
ja pane se vuoan pohjalle. 
Painele keksiseos vuoan pohjalle ja reunoille.

Pane pohja jääkaappiin kovettumaan täytteen teon ajaksi.

Sekoita keskenään tuorejuustot, sokeri ja vaniljasokeri tai -uute.
Vatkaa kerma vaahdoksi.
Purista liivatelehdistä vesi ja sulata ne kiehautettuun sitruunamehuun.
Sekoita liivatelehdet hieman jäähtyneenä juustoseokseen.
Lisää seokseen lopuksi kermavaahto kevyesti nostellen.

Kaada seos keksipohjalle ja nosta jääkaappiin hyytymään n. kahdeksi tunniksi.

Levitä jäiset (tai tuoreet) vadelmat kakun pinnalle.
Valmista kiille hyytelösokeripakkauksen ohjeen mukaan
 ja levitä marjojen päälle esim. silikonisella pullasudilla.

Jos käytät tuoreita vadelmia, ei kiillettä välttämättä tarvita.



Muistathan, että ulkomaista alkuperää olevia pakastevadelmia
ei pidä käyttää kuumentamattomina!

"Eri puolilla maata on esiintynyt useita norovirusepidemioita,
 joiden epäillään aiheutuneen ulkomaisista pakastevadelmista.
Evira kehottaa kuluttajia ja elintarvikealan toimijoita 
tarkistamaan hankkimiensa pakastemarjojen alkuperän
 ja ruokamyrkytysten välttämiseksi käyttämään ulkomaiset marjat 
vasta riittävän kuumentamisen jälkeen. 
Ulkomaista alkuperää olevat pakastemarjat 
tulee joko keittää 2 minuutin ajan 
tai ainakin pitää kuumana vähintään 5 minuutin ajan 90 asteessa."

Alkoipa tehdä niin paljon mieli juustokakkua,
että pitää viikonloppuna itsekin jonkinlainen versio tehdä....


Marja

20 kommenttia:

  1. Näyttääpä hyvältä ja piristävältä tällaisena kirpeänä pakkaskautena. Mahtava tuo yksittäinen kaimasi. Olisi toivomus osata jonain päivänä ottaa yhtä hyviä kuvia kuin täällä on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teresa Maria; kummasti virkistää kesän muisteleminen näin pakkasella :)

      Poista
  2. Onpa herkullinen postaus! Täytyis viikonloppuna leipaista jotain herkkua, ehkä juustokakkua:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. tarutikki; tuoreet vadelmat ovat niin parhaita! Juustokakku on mukavan yksinkertainen ja monipuolinen vaihtoehto kyllä :)

      Poista
  3. Tämä on tosiaan niin perinteinen klassikkoresepti, että jopa minä olen joskus tehnyt suunnilleen samalla ohjeella! Joskus parikymppisenä, tein ainakin jollekin piknikille ja joihinkin tupaantuliaisiin. Niillä säilykepersikoilla, muistaakseni, oli hyvää. Silloin ei kyllä ollut makutuorejuustoja, joten tavallista philadelphiaa taisi olla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, Sailan salainen leipurimeneisyys paljastuu ;) Se Philadelphia onkin se alkuperäinen, perinteisin ja rasvaisin vaihtoehto, nykyään on saatavilla jo vaikka mitä makuja!

      Poista
  4. Tuli vielä mieleen... ihan ekan oman kämppäni tupareihin (19-vuotiaana) tein sellaista kakkua, että ostin valmiin kakkupohjan ja laitoin siihen päälle säilykeananaksen viipaleita. En tiennyt, että kakkua pitäisi kostuttaa tai jotain kermavaahtoakin laittaa. Turha kai sanoa, että sitä kakkua ei moni ottanut, ainakaan toista palaa :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saila; kivaa yritystä kuitenkin, eiköhän ne ananakset sitä vähän kostuttaneetkin ja kermavaahto onkin ihan turhaa........tupereissa se mukava tunnelma on kuitenkin tärkein, vai mitä!?

      Poista
  5. Oiettä on kaunis herkullinen kakku :)

    VastaaPoista
  6. Kiitos vinkistä. Aivan upeat vadelmat! Leppoisaa viikonloppua :)

    VastaaPoista
  7. Oi miten kesäisen näköinen kakku! Juustokakku on kyllä ihan parasta! Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Raija; vähän kesää talven keskelle :) Kiitos samoin!

      Poista
  8. Ihanat lähikuvat vadelmista! Minä olen talvella tarjonnut juustokakkua mansikkakastikkeen kanssa.

    Laitoin blogiini linkin sinun lintubongausjuttuun, kun kirjoittelin samasta asiasta.
    Linkki: http://saveajapapuja.blogspot.fi/2014/01/pihabongaus-alkaa.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. savea ja papuja; mansikkakastike onkin hyvä lisuke, varsinkin niille uunissa kypsennettäville juustokakuille!
      Kiva, tulee pihabongaus tietoon!

      Poista
  9. Vastaukset
    1. Satu; niinpä, eikä edes lihota kun katselee vaan ruudulta ;)

      Poista
  10. Ai,että,kun saisikin jo maistella tuoreita vadelmia :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja; puoli vuotta suunnilleen vielä täytyy odotella.....

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥