sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Ei sen kummempaa


Höpö-höpö-postaus.

Mitään kummempaa ei ole tapahtunut.
 Mitään kuvaamisen arvoista ei ole eteen tupsahtanut.
Kaikenlaista arkista vaan touhutaan.

Joulumyyjäisiä varten kehitellään entistä maukkaampia laatikoita.
Juuressoselaatikkoa varten keitin porkkanoita, lanttua, selleriä ja palsternakkaa.
Soseesta syntyi myös juuressosekeitto.
Täysmaitoa, vahvaa koskenlaskijaa, mustaapippuria ja persiljaa sekaan.
Oikein herkullista.

Huomenna on vuorossa bataattilaatikon mausteiden säätöä....


Lähikaupassa oli myynnissä kotimaisia päärynöitä.
Aivan ihanan mehukkaita ja makeita.
Ne olisi voinut syödä ihan sellaisenaankin, mutta tein
 tällä omenapiirakan reseptillä päärynäpiirakkaa.
Vaihdoin vain kanelin inkivääriin ja Bourbon-vaniljaan.
Tosi hyvää!

 

Eilen meillä oli ihan itseaiheutetun katastrofin ainekset kasassa.

 Tämä kuva on otettu kuistin rappusilta.
Ihan talon edessä kasvaa tuo neljän koivun ryhmä.
Vasemmanpuoleisin koivu on ollut jo kauan kallellaan taloon päin.
Päätettiin kaataa se.
Valmistelut veivät aikaa ja tuuli yltyi koko ajan.

 Ensin sahattiin (siis mies sahasi) oksia niin ylhäältä kuin kohtuudella tikkailta yletti.

Koivujen välistä näkyvä kääpiöserbiankuusi oli vaaravyöhykkeessä.
 Mies käytti erityistä luovuutta suojarakennelman tekemisessä.

 Koivun kaatamiseen tarvitaan myös traktori.
Traktoriin on kiinnitetty liina, jonka avulla koivua ohjataan kaatumaan oikeaan suuntaan.

 Pian kaatuu.....

Liina tiukalle ja vähän vetoapua traktorilla.

Kaatui.
Ihan siihen minne pitikin.
Yksikään oksa ei osunut edes oikealla näkyvien syysleimujen päälle.
Ei tullut katastrofia.
Talon räystäät säästyivät.
Kuten myös minun serbiankuuseni.
Jännitystä oli silti tarpeeksi yhdelle lauantaille.

Koivu on jo muuttanut muotoaan.
Olipa haastetta kuvata nämä kaatuilevat linnut.
Eivät meinanneet millään pysyä pystyssä tämänpäiväisessä myrskytuulessa.
Tuuli tarttui koko ajan tuuheisiin pyrstöihin.

Vielä on jäljellä risuja muutamaan lintuun.

 
Kranssejakin valmistui.

Havupalloja valmiina myyjäisiin

Havupallopuun laitoin kuistin eteen vanhaan saviruukkuun.
Jaahas.... ja homma jäi näköjään kesken;
sammaleet puun juurelta unohtuivat.....


Iloinen perhetapahtuma.
Keskiviikkona oltiin siis Tampereella,
perinteisesti käytiin Minetti-jäätelökahvilassa (aaaaah...) ja Kulmakonditoriassa.
Seuraavaksi TaitoShopiin.
Siellä on AINA vaikka mitä ihanuuksia.

Tällä kertaa löytyi tyttöystävä meidän Nisselle, 
joka onkin jo useamman vuoden ollut poikamiehenä!
Tämä tyttöystävä oli yksinhuoltaja, jolla oli pieni tytär.
 
 Meillä asuu niin onnellinen Nisse-perhe!

Tuo söpö tuikkulyhty on myös Taito Shopista.
Aivan ihania nauhoja joulukransseihin löytyi myös.


 Einosta huolimatta oikein ruusuista alkavaa viikkoa
näiden kesällä Hatanpäässä kuvattujen ruusujen myötä!






Marja

16 kommenttia:

  1. Aivan ihania nuo risutyöt. Usein tuntuu siltä ettei ole tapahtunut mitään erikoista, mutta loppujen lopuksi sitä onkin tehnyt kaikenlaista pientä puuhaa. Tavallinen arki voi olla ihanaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marianne N; kiitos :) Kaikenlaista ei niin hohdokasta sitä tulee puuhailtua. sitä tavallista arkea siis :)

      Poista
  2. Puunkaato on aina jännittävää puuhaa. Meillä Eino rysäytti männystä toisen ison oksanhaaran ja rikkoi 4 kasvihuoneen lasia. Suloinen Nisse-perhe, joulu hiipii hiljalleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maria; Varsinkin ahtaissa paikoissa jännitystä riittää, muuten mies on kyllä tottunut puita kaatamaan omassa metsässä, polttopuut saadaan sieltä omasta takaa.
      Voi sitä Einoa, harmi sinun kasvihuonettasi :(

      Poista
  3. Kiva potsaus ja piristi taas päivääni. Meilläkin maalla olisi yhden koivun kaato ja siellä on siinä kohtaa tosi ahtaat paikat. Mitään tärkeitä istutuksiani ei ole kaatosäteellä vaan kaikkea muuta, saunarakennus, leikkimökki ja monta isoa puuta. Suunnitelma jo on ja se toteutuu kun maa on jäässä ja voisi olla luntakin.
    Onneksi meillä on tiedossa oikein hyvä metsuri ja hän jo kävi katsomassa miten se homma hoidetaan.
    Nisseperheelle kaikkea hyvää ja tietysti teille kaikille sinne, eikä unohdeta kissoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Molley; kiitos :) Teillä tuntuisi olevan puunkaatohomma hanskassa :)
      Nisset ovat edelleen onnellisia ja kissat lojuvat päivät pitkät sohvalla ja sängyillä :)

      Poista
  4. Täällä meillä onneksi säästyttiin Eino myrskyn tuhoilta. Mitä nyt sähköt olivat poissa runsaat pari tuntia. Pientä siihen verrattuna mitä monet muut kotitaloudet ovat saaneet kokea. Ihanat risulinnut, havupallot ja tontut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kruunu Vuokko; kiitos! Meillä ei myöskään tullut minkäänlaisia tuhoja tällä kertaa, edes ilman sähköjä ei jouduttu olemaan :)

      Poista
  5. Havupallo on siis törkätty puunoksaan.. - vai..?

    VastaaPoista
  6. Kiitos vatsaa hetkuttavista nauruista. Nimittäin tuo ukkosi rakentama barrikaadi kuusta suojaamaan on kyllä mahtava viritys. Siinä on luovuutta käytetty enemmän kuin kotitarpeiksi. Onneksi katastrofi tuli estettyä ja säilyivät niin kuusi, ukko, traktori kuin kaikki kukatkin. Ja koivu kaatui tarjoten sinulle runsaasti materiaalia noihin ihaniin kransseihin ja lintuihin. Kyllä olet taitava ja aikaansaapa. Onnea myös Nissen perheenlisäykselle. Johan noin komea nuori mies ansaitsi elämänkumppanin. Erilaiset perheversiot ovat tätä päivää, joten ei haittaa, vaikka nuorikko toisi jälkeläisiäkin mukanaan, pääseepä Nisse vähemmällä perhettä kasvattaessaan.
    Ja ruusut - niitä jaksaa ihailla aina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. between; juu, ilmaisin sen, että kuusi ei saa vahingoittua, sen verran painokkaasti, että se vaati tuollaisen barrikaadin :)
      Nissellä kävi hyvin, sai valmiin perheen heti! Katsotaan, onko ensi jouluksi tulossa uutta perheenlisäystä.....

      Poista
  7. Voi mitä myyjäisherkkuja ja koristeita siellä valmistuu. Tosi upeita. Ja onneksi ei käynyt puiden kanssa pahemmin. Eilen olisi ollut valmiudet vaikka mihin kauheuksiin. Nisseperhe on myös tosi nätti. Olen niitä ihaillut, mutta en vielä ole raaskinut ostaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saga; kiitos! Myyjäisiin on ihan kiva valmistautua, kunhan ei ota stressiä asiasta. Nisset ovat nättejä, mutta tosiaan aika hintavia....

      Poista
  8. Eihän tämä mikään höpö-höpö postaus ollut, vaan kaikkea kivaa luettavaa ja katseltavaa!!
    Olet kyllä todella aikaansaava ihminen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nina; voi kiitos! Jotain pitää yrittää saada aikaiseksi, kun en käy töissäkään tähän aikaan vuodesta :)

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥