sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Lepakoille Päiväkoti


Aurinkoinen päivä.
Töissäkin alkoi olla jo tuttua keväistä kiirettä.
Illan tullen leskenlehden pienet auringot käyvät nukkumaan herätäkseen taas aamulla.


Aloitin varautumisen kesän hyttyssesonkiin.
 Pyysin miestä tekemään meille pihalle lepakkopöntön!
Tämä on halpa ja ekologinen hyttyskarkotin.
Yksi lepakko voi illan aikana syödä jopa 3000 hyttystä.

Olemme aikaisempina vuosina iltaisin terassilla istuessamme 
seuranneet lepakoiden lentelyä talon ympärillä.

Koska lepakoilla on pulaa paikoista, joissa ne voisivat nukkua päivisin,
niitä voi houkutella pihapiiriin rakentamalla niille pönttöjä päiväunia varten.

Yhdessä pöntössä voi nukkua kymmeniä lepakoita.
Lepakot eivät pesi, eivätkä talvehdi näissä pöntöissä, vaan käyvät ainostaan päivisin nukkumassa.

Täältä esim. löytyy rakennusohjeet.


Wirallinen Tarkastaja Onni
kävi tarkastamassa pöntön.
Ihan ilmeisesti pönttö läpäisi tarkastuksen ja voidaan kiinnittää sopivaan puuhun.
Pari kolme pönttöä voisi vielä tehdä lisääkin.


Wirallisten welvollisuuksien jälkeen  tarkastajalla alkoi vapaa-aika, 
jolloin voi vaikka painia koivunrisun kanssa.

Voi että, nyt alkaa pihalla jo löytyä vaikka mitä kuvattavaa!

Illalla töistä tullessa jaksaa taas kierrellä pihassa ja puuhaillakin jotain.
Muutamana ensimmäisenä päivänä töiden jälkeen kaaduin suurin piirtein suoraan petiin.
Se oli se raitisilmamyrkytys, kun pitkästä aikaa vietti 8 tunnin työpäivän raikkaassa ulkoilmassa.

Tänään kävin kuvailemassa pihan pienokaisia.
Varusteena retkialusta, makroputki ja jalusta.
Vielä ovat kaikki kuvauskohteet hyvin maantasalla.

Japaninakileijat

 Amerikanvuokko. Söpö. Suloinen.

 Jouluruusu Helleborus Double Ellen Picotee

Krookuksia

Ensimmäinen pikkuinen belliksen kukka

Valkoiset sinivuokot....

....ja siniset

Ruotsista ostin valkoisia balkaninvuokkoja

 Lewisiat ja.....


 orvokit 
ovat Vuorelan Puutarhasta


Amppelikurkut.
Puutarhalla istutin jälleen itselleni amppelikurkun taimet omiin sinkkiämpäreihini.
Kurkut saavat olla kasvamassa puutarhalla vielä kesäkuun alkuun asti.
Silloin ehkä uskallan tuoda ne omaan kasvihuoneeseen.


Iloista vappuviikkoa!


 ♥


Marja

28 kommenttia:

  1. Ihanaa, kun täälläkin päin alkaa jo löytyä pienenpieniä väriläiskiä puutarhasta! On tätä niin odotettu! Raitisilmamyrkytys, toden totta. Muistan puutarhamyymälästä tuon saman ilmiön ja siihen vielä se, että olet kahdeksan tuntia jalkojen päällä niin kylläpä sohva ja sänky houkuttelevat päivän jälkeen kovasti! Oi, amppelikurkkuja! Niitä mun pitikin tulla hankkimaan. Onks niitä vielä sillain sopivasti, etteivät nyt ihan heti lopu, jos poikkean loppuviikosta tai ens viikolla? Ovat kuulemma aika suosittua tavaraa siellä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiina; totta, vihdoin alkaa vihertää ja ihan jopa kukkiakin näkyy!
      Kummasti sitä sopeutuu jo viikon aikana tuohon ulkoilmaelämään....
      Amppelikurkut istutettiin amppeleihin vasta torstaina, samalla ruukutettiin runsas sata taimea myös yksittäisiin ruukkuihin. On niitä vielä loppuviikolla varmasti. Amppeleita jotkut ostavat jo äitienpäiväksi, yleensä ne amppelit loppuvat ennen toukokuun loppua. Ajattelin pitää torstaina vapaapäivän, mutta perjantaina ja viikonlopun olen töissä ja koko seuraavan viikon. Jos siis päätät poiketa ;)

      Poista
  2. Aijai sentää mitä kaikkee kaunista sinulla löytyy sieltä omasta puutarhasta. Lepakkopönttöhän on sitten heti rakennettava, kiitti vinkistä! Jokunen niitä on tässä meidän pihapiirissäkin hujahdellut.
    Iloista vappuviikkoa koko porukalle.
    kaisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa; vähän alkaa vihdoin tulla elonmerkkejä, vaikka pääosin on vielä multaa ja vanhoja lehtiä näkyvissä. Mutta pikkuhiljaa.....
      Juu, lepakonpönttötalkoot vaan pystyyn sielläkin :)
      Tippaleipäostoksille tästä on lähdettävä, muuten ei voi kovin riehakkaaksi yltyä, kun on vappunakin töitä ;DD

      Poista
  3. Olipas mielenkiintoista informaatiota noista lepakoiden "päiväkodeista", taas oppi jotain uutta! Meilläkin niitä pihalla iltaisin suhaa ympäriinsä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitää yrittää auttaa lepakoitakin. Minusta he ovat niin symppiksiä, eivät ollenkaan pelottavia, vaan oikein kiehtovia seurattavia illan härässä :)

      Poista
  4. Meinasi jäädä muut kuvat katsomatta kun Onnin ihanat muodot ilmestyivät kuviin...Muistan yhtenä kesäiltana pihalla "törmänneeni" lepakkoon. Se viiletti varsin matalalta pään yli ja ensin ajattelin, että olipas siinä lintu! 2 sekunttia tuumausta...se oli lepakko! Onneksi meillä ei oo pihalla hyttysiä juurikaan. En mä oikein noista lepakoista silleen innostu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tillariina; Onnikin nauttii keväästä, varsinkin hiekkakylvyt ovat hänen mielestään ihan parasta. Hiiripaistit tietysti ovat ihan oma lukunsa.
      Meidän talo on niin metsässä, että hyttysiä kyllä riittää....
      Onhan ne lepakot söpöjä ;)

      Poista
  5. ♥Suloinen Wirallinen Valvoja♥
    Muistan lapsena mökillä iltasella, kun leikittiin ulkona, lepakot viuhahtivat ohitse ja minä pelkäsin...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Irmastiina; se on aina eduksi, että walvoja on myös söpö ;)
      Minä en lapsuudessa muista tavanneeni lepakoita, nyt ne tuntuvat ihan kiehtovilta.

      Poista
  6. Hauskaa tietoa lepakoista! Ja söpö virallinen pönttövalvoja <3
    Minulla on linnunpönttöjen teko jäänyt haaveeksi, kun ei ole riittävästi työkaluja. Pitäisi hankkia. Viime kesänä varustelin itselleni pienen uisteluveneen. Jospa nyt olisi työkalupakin täydennys...
    Onpa ihana nähdä täällä kukkien alkuja, meillä täällä pohjoisessa on vielä ihan ruskeaa ja luntakin paikka paikoin. Onneksi omalla lämpimällä terassilla kasvaa kesäkukat, kurkut,tomaatit, yrtit, sipulit, chilit... Siellä voin sohvalla istuskella ja nauttia vihreästä sisällä ja katsella kevään tuloa omalla pihalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nana; kaikkea mielenkiintoista löytyy luonnosta, lepakotkin.
      Meilläkään ei tehdä itse linnunpönttöjä, ostin varmaan kymmenen uutta tänä keväänä Honkkarista. Sellaiset puunrungosta sorvatut maksoivat vain vähän yli kymmenen euroa. Mutta lepakonpönttöjä ei ole vielä ainakaan myynnissä näkynyt. Täytyi siis pyytää mies tekemään.
      Hurmaava ajatus tuo oma uisteluveneesi.
      Sinullahan on oma kesäparatiisi siellä terassillasi :)

      Poista
  7. Uskomattoman kauniita kuvia, värejä ja nuppuja! Kevät on tosiaan tullut <3 Kävin vähän ihastelemassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Korianteri; kiitos! Kevät on, vaikka vilpoista vielä onkin!

      Poista
  8. Oioioi, mitä kukkia jo!! Tuo pienempi karvapallero, amerikanvuokko, vei sydämeni ihan täysin! Eikä isommassa Onni-pallerossakaan ole kyllä mitään vikaa :-D

    Herkän värisiä lewisioita, ja tuo rimpsuhelmaorvokki mustine serkkuineen, ooh.

    Lepakonpönttöjä ei ole ollut tarvis tehdä (vaikka mistä minä todellakaan tiedän, onko meillä lepakkoja vai ei? Saattaahan niitä täällä lennelläkin!), mutta linnunpönttöjä meillä on nyt niin, että ripustuspuut loppuivat kesken. Vielä ei tarina kerro, ovatko pöntöt saaneet asukkeja, mutta jos eivät tiaiset, niin ehkäpä kirjosiepot jo kelpuuttavat. Saa nähdä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. intopii; Ihanalla pörröturkilla on amerikanvuokko tosiaan varustautunut viileään kevätsäähän. Onnilla on kaiken varalta turkki kesät talvet ;)
      Rimpsuorvokit ovat aika veikeitä, muutama erivärinen tuli seurasi minua taas tänään töistä kotiin...
      Ei niistä lepakoista aina tiedä, kun ei ehdi huomaamaan. Ovat varsin hiljaista ja vikkelää porukkaa.
      Sun olisi pitänyt hommata linnuille kerrostalopönttöjä, jos ripustuspuita on niukalti! Varmaan löytyy pönttöihin asukkaat. Kirjosiepot ovat välillä turhan agressiivisia, ajavat tintit pois pöntöistä kesken pesinnän! Ei mitään käytöstapoja heillä!

      Poista
  9. Kaunista jälkeä tulee tuolla makrollasi! Lepakkolaatikoista en ollut ennen viime viikkoa kuullutkaan, mutta bongasin täällä Italiassa yhdessä kasvitieteellisessä puutarhassa littanan puulaatikon, joka oli sidottu puun kylkeen. Kuvasta sitten näin, että siinä luki bat box. (Terveisiä Ligurian sateesta. Onneksi täällä on sentään ihan vihreää.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teresa Maria; kiitos! Hyvä, Italiassakin arvostetaan lepakkoja!
      Lienee siellä vihreässä Liguriassa sateesta huolimatta lämpimämpääkin kuin täällä, hyvä ettei räntää satanut tänäänkin!

      Poista
  10. Ai, että on taas herkullisia kuvia. Tuota lepakkopönttöhommaa pitäisi varmaan kokeilla. Kiitos hyvästä vinkistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. between; kiitos! Ehdottomasti kannatta rakentaa pönttö tai pari lepakoillekin!

      Poista
  11. Voi hurja miten ihania kuvia! En edes heti tunnistanut Leskenlehteä saati sitten muita outoja kukkia! Voi kun olisi täälläkin lepakoita! Tosi oivia kesäkavereita! Mitäs kissa sanoo lepakoista?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leila; kiitos! Lepakoiden taitolentonäytöksiä on kiva seurata kesäiltaisin.
      Luulen, että kissat eivät ole tainneet edes huomata lepakoita...

      Poista
  12. Kiva idea tuo lepakkopönttö. Ihania kuvia kukista ja kisusta. Tuo amerikanvuokko on ihanannäköinen.

    Hauskaa vappua, Marja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Satu; kiitos! Mielenkiinnolla odotamme, saako pönttö asukkaita :)

      Poista
  13. Ihania nämä kukkakuvasi. Niistä pääsee niin kätevästi näkemään kukan yksityiskohtien kauneuden : )
    Hyvää vappua !

    VastaaPoista
  14. Pitääkin panna korvan taakse idea noista lepakkopöntöistä. Iltojen pimetessä niitä tulee aina silloin tällöin bongattua tässä omassakin pihassa.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi ♥